Sterkkastressi

Mitään estettä ei tällä kertaa ilmaantunut ja Penni luopui lisimisvehkeistään maanantaina aamulla. Kiitoksia vaan Oulun Univetin henkilökunnalle mukavasta palvelusta ja seuraavana päivänä vielä ihan soittivat ja kysyivät onko kaikki hyvin.

Klinikan aulan puntari antoi painoksi 23,6kg, joten siitä otetaan vertailukohta tuleville paisumisille. Ennen rauhoitetta annettu pahoinvoinninesto oli koiralle ensimmäinen draaman aines, lääkäri kyllä sanoikin ennen tuikkaamista, että se on sitten semmoinen että kirvelee. Ja juu, näytti kirvelevän. Kiljumisen päälle Penni antoi kuitenkin vielä tuikata rauhoitteen kankkuun ja sitten jäimme kahdestaan tasaamaan hengitystä ja odottamaan unta.

Itse kävin kaupassa leikkauksen loppumista odotellessani ja palasin sitten odotushuoneeseen odottamaan kutsua heräämöön. Toissakesäisen tassuvamman jäljiltä kun tiesin, että minun on parempi olla paikalla kun koira herää, niin sovimme että pyytävät sinne heti. Penni olisi nukkunut ties kuinka pitkään nyt, nauroinkin henkilökunnalle, että siinä kuitataan 4,5 vuoden univelkoja. Ekan kerran neiti kävi hereillä, kun hoitaja alkoi kostuttaa sen kieltä märällä paperilla. Silmät kääntyivät yhtäkkiä auki ja pää nousi väistämään. Tämän jälkeen uni voitti uudelleen ja itse sain monta kertaa kostuttaa sitä kieltä eikä koiralla silmä värähtänyt. Lopulta silmät raottuivat uudelleen, kun pari hoitajaa ja lääkäri tulivat tarkistamaan tilannetta. Penni nosti päänsäkin jo ylös ja lääkäri avusti yhä poskella roikkuvaa kieltä suuhun. Tämä oli koiralle liikaa ja se törmäsi ylös kiljuen kuin pistettynä. Jännä kyllä miten nuo elukat näköjään syvässä unessa ja tokkurassakin tietävät, onko se tuttu vai tuntematon joka koskee.

Otimme ja lähdimme siitä sitten kotiin toipumaan. Kotona nukkumaailma voitti taas koiran, mutta minun piti olla koko ajan vieressä, joten otimme yhdessä tirsat ihan kylki kyljessä ja lämpimästi, Pennin pää minun olallani. Tein jo ennen lääkäriin lähtöä meille toipilashuoneen pikkumakkarin vuodesohvalle, se kun on matala kun taas oma sänkyni on korkea jenkkimalli. Oman makkarini ovelle olen laittanut portin, ettei koira vahingossakaan yritä sänkyyn hypätä.

Ekat pissat ja kakat käytiin pukkaamassa takapihalle kolmen maissa yöllä ja sitten otettiinkin lisää kipulääkettä. Ihan hyvin ne ulosteet tulee, mutta kauan piti kyykkäyspaikkaa hakea. Eilinen meni vielä selvästi kipeänä, mutta kun isä kävi asentamassa minulle terassille ulkovalon, koira oli tarkkana mukana touhussa. Illalla se jo onnistui paimentamisestani huolimatta hyppäämään sohvalle... Viime yö nukuttiin hyvin.

Aamupissalta palatessamme tuvassa kävi huiske. Piti hetki ihmetellä meteliä ja suditusta, kunnes tajusin, että olin jättänyt välioven auki ja pikkueteisen eläinruokakaappi oli houkutellut kissan tutkimusretkelle sillä lopputulemalla, että herra nyt veti paniikkirallia pitkin taloa eläinkaupan muovipussi itseensä takertuneena. Pussissa taas oli painona näytepussi ruokaa ja koiran taskukokoinen motsku. Aika eläväinen on tullut Elviksestä tänne Omaan Kotiin muuttomme jälkeen. Kai me ollaan kaikki täällä onnellisempia.

Päiväpissalla Penni innostui jo silppuamaan risuja atomeiksi, joten ei taida enää niin kipeä olla kuin eilen. Nyt kun vaan saan tikit pysymään paikallaan seuraavan kymmenen päivää ja koiran energian aisoissa. Varalta on lautasantennitötsä kaapissa, mutta lähdimme liikkeelle pelkällä haavansuojapuvulla. Nämäkään eivät tosin pelasta, jos räjähtäväenerginen hilluminen alkaa. Pitäisi keksiä äkkiä nuppijumppaa viikoksi, pieniä uusia opeteltavia asioita. Ainakin on tarkoitus opetella tunnistamaan eri sormia jne.  Kelit saisivat vähän kuivaa, pääsisi sitten pihaa pidemmälle kävelylle.

Onneksi otin kaksi viikkoa lomaa tähän projektiin. Sterkkastressiä pukkaa. Ja koiralla karvanlähtöä...          

Hemulin hätähuuto

Rimadylistä aina eläinlääkäri muistaa varottaa, että se pitää säilyttää koiran ulottumattomissa, koska monen haukun suussa se vaan maistuu liian hyvältä. Tämän varoituksen antoi lääkäri matkaamme Pennin anaalirauhasreissultakin. Lääkkeet päätyivätkin koiran ulottumattomiin, ne odottivat kiltisti minigrip pussissaan antibioottien rinnalla isommassa pussissa keittiön hyllyllä. Joku unohtui yhtälöstä.

Sunnuntaina aamulla heräsin ääneen,joka syntyy kun jotain putoaa. Penni oli kainalossa, Elvistä ei näkynyt. Koira riensi uteliaana edeltä tarkistamaan, mistä ääni oli lähtöisin ja minä kurvasin flunssan uuvuttamana hieman hitaammin perässä. Keittiön lattialta löytyi yllätetynnäköinen Elvis the Hemuli, sekalaista sälää keittiötasolta sekä Rimadyliä...

Ehdin saapuessani nähdä koiran rouskuttavan jotain, eli ainakin yhden ehti Penni ilmeisesti lääkkeistä imuroida kitaansa. Keräsin nopeasti loput lääkkeet lattialta ja havaitsin, että Hemuli oli mitä ilmeisimmin taistellut lääkepussin kanssa ties kuinka kauan jo siinä tasolla, johon se oli saanut pudotettua hyllyltä pussin ja muuta tavaraa. Minigrip pussissa oli runsaasti pienten terävien hampaiden jättämiä reikiä. Tasolta löytyi myös vielä yksi syömätön lääke. Röhäisen ja unenpöpperöisen pään sumentamana tein pikaisen laskutoimituksen ja totesin, että seitsemän pilleriä puuttuu. Hienoa. Siis todella upeeta. Herra "mulle vain märkäruokaa kastikkeella" oli siis päättänyt kiinnostua vastoin kaikkia odotuksia lääkkeistä.

Netti päälle, päivystävän eläinlääkärin numeroa hakuun ja soittamaan. Lääkärissä eivät uskoneet kissan lääkkeitä syöneen, kehottivat oksettamaan koiran, joka todennäköisemmin oli imaissut kerralla useamman siitä lattialta ja antamaan perään vielä lääkehiiltä. Siispä suolapalloa pyörittämään ja semmoinen Prinsessan kitusiin. Ja oksensihan se, sulanutta iltaruokaa ja solmuluun palasen, ihan kunnon laatan ja tokikin keittiön matolle. Pikainen yrjöjen siivous ja sitten nenä vuotaen autoon ja isolle kylälle lääkehiilen hakuun. Apteekin täti varmaan oletti, että tulen noutamaan flunssalääkettä rohistessani sisälle, mutta hiilien kanssa sieltä poistuin ja sitten vaan kotiin survomaan hiiltä elukoihin.

Koira ei osoittanut koko päivänä minkäänmoista oiretta, mutta kissa oli vaisu ja piilotteli. Aina sen löytäessäni se kohta vaihtoi uuteen piiloon. Kävi kuitenkin syömässä ja laatikollaan ja tervehti aina kun sitä kävin jututtamassa, joten emme lähteneet lääkäriin vaikka olin ainakin viidesti kahden vaiheilla.

Nyt kissa on saanut syödäkseen vain märkäruokaa ja olen lisännyt siihen aina vettä, ajatuksena varmistaa munuaisten huuhtelu. Hyvin näyttää uppoavan vedellä jatkettu sapuska, mutta miksipä ei, kun tyypin mielestä kastikkeet on parhautta.  Verikokeissa voisi tosin käydä, mutta toisaalta taas miksi? Mitään muuta ei taida olla tehtävissä, kuin ostaa ylihinnoiteltuja Hillssin tai RC:n lääkesapuskoja, joiden sisältöön ja tehoon en usko lainkaan. Eivät kuulu tavan ruokinakaan siihen ryhmään jota ostaisin, maissia ja venhää saa kaupasta halvemmallakin.

Jo seuraavana päivänä Elvis oli normaali. Mietin vain mikä sai kissan ryhtymään näin itsetuhoiseen tekoon, joka vielä meinasi karata käpälästä laajennetuksi itsemurhaksi? Mielestäni Heemu on vaikuttanut ihan onnelliselta rellottaessaan yöt kainalossani huolehtimassa vasemman kyljen lämmityksestä, Pennin vastatessa oikeasta. Myöskin järjestämäni reality tv on ollut mieluisan oloinen. Virittelin ulkolintujen ruokintapisteen kissan raapimapuulta suoraan näköyhteyteen. Ainoa epäkohta Kingin elämässä taitaa olla kevennetty ruokavalio, jotta paino pysyisi kurissa. (Tosin vaihtaisi se varmaan koirankin pois kahdesti miettimättä) Syyttäkäämme siis tästäkin välikohtauksesta nälkää, tuota ihanaa tekosyytä, sekä ajattelematonta emäntää.

Kaikenlaista hulluutta on muutenkin liikkeellä, tänä aamuna täräytin hetken mielijohteesta koiran autoon yövuorosta kotiutuessani ja ajelimme hallille agiliitämään hetkeksi. Tuli vaan semmoinen olo, että koiran pitää päästä NYT vähän irrottelemaan kaiken joutenmakaamisen jälkeen, jota tämä käsittämättömän sinnikäs ja äkäinen flunssani on aiheuttanut. Eikähän tästä meiltä ole kuin 10 min ajo esteille. Vaan kylläpä me makeasti nukuttiinkin pikku voimistelun päälle :)

Voihan anaalifisteli

Pennille on nyt varattu aika sterilointiin. Toivottavasti kaikki menee hyvin, nuo leikkaukset ja sensemmoiset on aina vähän kauhistuttavia. Viimeinen valeraskaus alkaa olla loppusuorilla, tällä kertaa päästiin aika helpolla, mitä nyt pesää on tehty antaumuksella ja kissa on saanut pari kertaa kylmää kyytiä. Prinsessa myös äkkäsi heti, että sängyn jalkoja on korotettu, sinnehän mahtuu alle!!!! Jihuu! Hieno pesä!!

Pois mönkimisessä olikin sitten ekalla kerralla vähän haastetta, ryminän ja ähkimisen jälkeen neiti ojentautui kyljelleen ja suoristi eturaajansa merkitsevästi minua kohti: "Viittisiksä vähän jeesata..?"

Pari viikkoa sitten ajeltiin mutka tervehtimässä minun vanhuksia. Meillä juoksee täällä kotona fasaaneja harva se päivä pitkin tienpenkkoja, mutta omalle pihalle ne eivät ole tulleet. Isän pihallapa olikin sekä fasaani, että orava!! Tätä jännitysnäytelmää seurattiin porukalla ikkunoiden takaa, eräällä meistä oli nenä ihan mutkalla kiinni lasissa. Fasaani näkyy huonosti tuossa kuvassa Pennin vasemman korvan yläpuolella, pihlajan juurella.

Alkaa olla se aika vuodesta, että ulkoilu on ankeaa. Omalla pihalla ei ole tekemistä ja metsässä on aina pimeää. Koko ajan sataa tai tuulee tai molempia. Onneksi agilityä voi harrastaa hallissa kelillä kuin kelillä. Tätä kirjaillessani olen kolmatta päivää karmeassa flunssassa, eikä Prinsessa ole päässyt lenkille eikä aksaamaan. Pientä levottomuutta alkaa olla ilmassa. Takapihalla olen jaksanut aina vähän aikaa töröttää kaverina ja heittää palloa ja sisältä on etsitty namia. Voihan tuon tuonne aidatulle pihalle toki pukata yksinäänkin ulkoilemaan, mutta neidin turhautumistasot alkaa olla sitä luokkaa, että se keksii siellä keskenään Ihan Vääriä Aktiviteetteja, kuten ohikulkijoiden vahtimista.

Lääkekuurillakin on koira nyt. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä pistin merkille, että neiti lutkuttaa hanuriaan eikä masunalusta. Aamulla töihin lähtiessä tsekkasin mitä siellä hännän alla näkyy ja ihanhan se oli punottava koko pyllyreiän ympärys. Mietin koko päivän töissä mihin kohti saan ajan eläinlääkärille työvuorojeni kanssa, jos ei anaalirauhasia saa itse tyhjennettyä. Kotiin ehdittyäni käytin koiran tarpeillaan ja vein kylppäriin, että suihkuttelen sen persiin ja katson mikä on tilanne. No siellähän oli ihan jo patti noussut, kiukkuisen punainen. Ei muuta kuin nettiin selaamaan lääkäreiden aukioloja ja Univetiltä saatiin heti aika, joten koira kiesille ja menoksi. Eläinlääkärin huoneeseen kun päästiin sisälle ehdin juuri sanoa lääkärille, että tämä on sitten semmoinen tapaus että se tarvii vähän aikaa  ennen kuin siihen voi alkaa kajota. Ja tokikin koira kiipesi lekurin syliin ennen kuin sain lauseen loppuun... Lääkärillä nauratti että jaa, ihan heti ei uskois mutta luotetaan omistajan kokemukseen. Varalta laitettiin kuonokoppa, koska anaalipaiseiden hoidossa on kuulemma nähny vaikka minkämoista painia, kipeitä kun ovat käsitellä. Kipeäähän tuo näytti tekevän, koira ihan puuskutti pikku itkujen säestämänä, mutta mitään jäävesilätäköistä tuttuja kuolinkirkumisia ei kuulunut ja hienosti paikallaankin seisoi Penni kun masun alta sievästi tuin.  Nyt sitten syödään antibioottia ja kipulääkettä ja jos näyttää että lähtee paranemaan, jälkitarkastus sterkan yhteydessä parin viikon kuluttua. On se ilmeisesti pari kertaa ulkoa tullessa vähän häirinnyt kun on kuono kielineen yrittänyt eksyä peräpäähän, mutta muuten vaikuttaisi rauhalliselta.

Pitänee alkaa säännöllisesti tyhjentelemään ne rauhaset, jotta vältytään uusinnalta.

Loppukevennykseksi kuva viikkojemme kohokohdasta, telkkarissa on alkamassa Hyvät ja huonot uutiset ja olemme asettuneet mukavasti.

Syysterveiset, syysterveiseeet

Hups, hieman on päässyt taas vierähtämään aikaa edellisestä kirjailusta. Mutta tässä on ollut kaikenlaista kiirettä ja puuhaa ja intiaanikesä ja googlekin tökki mulla pahan kerran pitkän aikaa, Picasaankaan en sitten päässyt. Ja seli seli.

Kukaan ei varmaan ylläty, että kun kesä oli mitä oli, Penni lähinnä ui

ja ui

ja ui

Itse aloitin kesäilyn toukokuussa lomareissulla Italiaan. Siskoni kanssa pakenimme minun nelikymppisiä sinne. Käytiin mutka Roomassa (jaVatikaanissa) ja Sorrennossa ja olipa kyllä ihanaa! Sorrento oli tosi kaunis jo itsessään, mutta sieltä tehtiin aivan ihania retkiä. Kävimme mm. Pompein raunioilla, Amalfin rannikon uskomattomissa maisemissa, Vesuviuksen valloituksessa, sekä Caprin saarella. Tässä näkymä hotellihuoneemme parvekkeelta Vesuviukselle

Ja se ruoka...

Keväällä ja kesällä ehdittiin tapaamaan tietenkin myös Sypeä ja Piiaa perheineen aika useinkin ja paljon mahtui tuohon alkukesään jaettua surua ja iloa heidän kanssaan, hautajaisista häihin.

Kotipuolessa käydessä moikattiin myös tervuja mallia Valkohampaan ja Maaruskan, elikkäs Topi ja Teksa

Esittelin Pennille isän luota lenkkeillessä paikan, jossa minun nuoruudessani oli ratsastustalli ja fiilistelimme hetken siellä

Heinäkuussa otin ja toteutin piiiiitkään haaveilemani Oman Kodin oston. Löytyi niin meidän näköinen koti, että se oli pakko saada. Paritalo, jossa ei ole yhteistä seinää naapurin kanssa ja ihana, sopivan kokoinen aidattu piha. Suosikkimaastot kävelymatkan päässä ja uimalammillekin automatka lyheni melkein vartin.

Ylpeinä olemmekin kesän pöristelleet ruohoa Omasta Pihasta uudella Stigalla! Pennin mielestä ihan parhautta olisi paimentaa ja kurmuttaa leikkuria, mutta turvallisuuden nimissä täytynee olla tylsimys ja kieltää moinen harrastus.

Meillä on myös oma omenapuu, jonka pudonneet antimet näyttävät kelpaavan koirallekin. Yhden tai kaksi on prinsessa käynyt päivittäin omppuja rouskuttamassa maasta. Toivotaan että se todellakin pitää lääkärin loitolla. Itse olen opetellut omenahillon tekemistä.

Elvis on löytänyt uudesta kodista uusia näköaloja, jahka selvisi pari päivää kestäneestä muuttoahdistuksesta itkuineen. Ulos on mahtava tiirailla ikkunasta ja jopa terassille on herra uskaltautunut monta monituista kertaa jo. Välillä jopa mouruaa takaovella, että mentäiskö taas jännittämään pihalle. Kovin vaativainen on herrasta tullut, jos istun läppärin ääressä, Elvis vääntyy näppikselle tai sen viereen ja läppää tassulla olkapäälle jos ei rapsutuksia ja huomiota ala herua

Tänään tuli sitten talveksi polttopuita, meidän kodissa kun on varaava takka. Pennin kanssa kahteen naiseen roudattiin klapit etupihalta takapihalle vajan eteen ja siitä minä lapoin puut suojaan vajaan, Pennin levitellessä omaa osuuttaan pitkin tonttia ja puuhastellessa sytykkeitä.

Toivottavasti elo tässä kodissa jatkuukin näin autuaana, ainakin nyt me ollaan kaikki onnemme kukkuloilla!

Jaksaa, jaksaa

Täällä on taas väsytetty hormoonihirviötä. Ollaan ulkoilun lomassa yritetty tehdä pikku tehtäviä, aksattu, leikitty tottista jne. Tässä yksikin päivä ajeltiin hiekkamontuille ja nuuskuteltiin ensiksi silmät palaen meitä karkuun lähteneiden metsäkauriiden jäljet. Enpä ole nuihin elukoihin ennen (tuollakaan) törmännyt ja hetki meni itselläkin pällistellessä. Koira ei itse elikoita maaston muotojen takia onneksi nähnyt, omat silmäni ovat sen verran korkeammalla, että sain ihailla yksin. Tuuli kävi meistä päin, joten aika pian ne tosiaan lähtivätkin boing boing pomppien pakoon valkeat persuukset vilkkuen. Kun kaikki jäljet oli tarkistettu tuosta alueelta, jatkoimme metsään, missä otimme kahdella lelulla esine-etsintää useamman piston. Tämän jälkeen koira sai osan aamiaisestaan makkararuutuna, eli kuivamuonaa siroteltuna tallatulle havupedille ja nenä käyttöön. Tuosta lompsuttelimme vielä mukavan rauhallisen kävelylenkin montun reunustoilla ja paluumatkalla otimme vielä uuden satsin esine-etsintää, sekä loput aamiaisesta makkararuutuna. Kotiin päästyämme ryhdyin laittamaan ruokaa ja olin sen viisi minuuttia itseeni tyytyväinen, kunnes Miss Penny alkoi vasten kaikkia toiveitani pesävouhotuksen ja IIIIIIIH ininän ja olin tehdä harakirin kastikekauhalla. No, puuhastelu on mukavaa, kun toinen niin innoissaan tekee ja palkaksi riittää, että saa tehdä lisää. Kun vaan saisi itselle jostain töiden jälkeen lisää virtaa...

Toisella reissulla neiti esitti Drama Queen part XYZ näytöksen. Lenkiltä palatessa se lompsi jääpohjaiseen, sulamisvedestä muodostuneeseen lammikkoon juomaan. Kun se oli sammuttanut janonsa, käskin sen hakea lätäkön toiselle puolen jättämänsä lelun. Tokikin prinsessa teki työtä käskettyä, työ on belgitytön onni, mutta palatessa se alkoi yhtäkkiä ontua voimakkaasti toista takajalkaa ja huutaa ääneen. Se ääni kohosi falsettiin mitä lähemmäs koira pääsi minua, ja lopulta neiti syöksyi kyljelleen jalkoihini kiljuen vertahyytävästi. Takuulla pysähtyi elämä koko hiivatin metsässä siitä äänestä. Kiepautin kuolemaa tekevän koirani seljälleen, komensin sitä rauhoittumaan ja tutkin käyttökelvottoman kintun läpikotaisin mitään löytämättä. Liekö jääkylmä vesi aiheuttanut jonkun kivuliaan krampin jossain kohti ja lämpimissä käsissäni vaiva helpotti. Tuumasin koiralle, että ei täällä kuule mitään ole, henkiin jäät, jolloin se pomppasi ylös ja jatkoi onnellisena matkaa vierelläni kulkien, välillä ihailevia katseita minuun luoden. Voin kuvitella, miten se seuraavassa koiratreffitilanteessa kertoo uusille nelijalkaisille tuttavilleen, että toi mun ihminen on joku semmoinen kirurgi, se on liittänyt munkin AIVAN IRTI olevia raajoja MONESTI yhteen ihan vaan paljain käsin. Nallella oli tapana luoda niitä samanlaisia "mamma on sankari" katseita minuun viimeisenä talvenaan, kun se pari kertaa humpsahti liian syvälle hankeen eikä päässyt palteen yli pehmeästä lumesta omin voimin pois. Niskasta vähän auttamalla selvittiin näistäkin kiusallisista tilanteista. Nallella vaan oli mukana siinä katsessa semmoista sydäntä riipivää kysymystä, että kelpaankohan vielä laumaan vaikka olen jo vähän köpö. Parhaani mukaan yritin papalle kyllä osoittaa, että aina kelpaat. Ihan aina <3

Sakun synttäreitä muisteltiin 11.3 ja nyt vähän jälkijunassa ajattelin kirjailla tänne hauskan muiston Sakustimeen liittyen.

Sakulla oli mieshaukku. Se siis haukkui meille tulevat miehet (paitsi oikein tutut) pystyyn eteisessä ja alkoi sitten kaveriksi. Se haukku oli erilainen kuin joku muu tavan haukku, ihan omanlaisensa mieshaukku siis. Asuin tuohon aikaan rivarissa, jossa "avosiskoni" Henna asui myös, asuntojemme välissä oli vain yksi kaksio. No, miespuolinen kurssikaverini oli käymässä paikkakunnalla jouluostoksilla ja hän oli sitten yöelämään eksynyt kaverinsa kanssa, jonka luona hänellä oli ollut tarkoitus yöpyä. Tämä majapaikan isäntä oli kuitenkin kadonnut baarista eikä vastannut enää puhelimeen. Niinpä tämä kurssikamuni oli ongelmaa pohtiessaan muistanut, että Jenkkahan asuu täällä ja soittaa kilhautti minulle yöllä valomerkin jälkeen. Kauniisti pyysi kattoa päänsä päälle yöksi, nukkuisi kuulemma vaikka eteisen matolla, kunhan pääsisi lämpimään. Lupasin että pääsee vallan sohvalle ja niin hän otti taksin ja hurautti meille. Sakuhan toki täräytti mieshaukun heti oven kaverille avattuani ja eipä aikaakaan, kun puhelimeni piippasi saapuvaa tekstaria. Ehdin jo pohtia, että miten kummassa minä olen näin suosittu tänä yönä, mutta viestin luettuani en voinut kuin nauraa ääneen. Viesti oli Hennalta ja olin heti kärähtänyt yövieraasta Sakun merkkauksen takia. Tekstarissa luki vain: "Siis sulle tuli sinne joku mies!!!!"

Koska tästä salaperäiset yövieraat kaikille paljastavasta mieshaukusta ei ole kuvaa, laitan oheen pallopelistä kuvia Sakun viimeiseltä syksyltä. Rakas höntti <3

"Vielä mä pallopelit jaksan!!"

"Mutta mihin se pallo taas katosi??"

"Onkohan se tässä..? Jos katson vähän lähempää..."

Ryhtiliike

Vähäsen on taas päässyt vierähtämään viime päivityksestä, joten koitan tässä nyt ryhdistäytyä.

Joulukin oli ja meni, samoin vuosi pääsi vaihtumaan. Jouluksi olin kutsunut vanhan kaverin meille syömään ja kutsu koski myös hänen uroskoiraansa. Tokihan tuo armas juoksupihtari sitten alotti juuri viikkoa ennen joulua juoksunsa. Juoksuväli oli nyt semmoiset 9kk. Meille jäi Pennin kanssa päälle joulu ainainen (syytän Säästökuoppaa, siellä on liikaa hyviä tarjouksia!) ja pakko oli tehdä ryhtiliike myös ravitsemuksen saralla. Itse olin kehittänyt pehmustetta viidellä kilolla, Pönniäinen saalisti siinä sivutuotteena miltei kolme...

Tämä talvihan on ollut ihan ahterista vesisateineen ja lumettomuuksineen. Potkuri ja lumikengät kasvaa hometta varastossa ja kyllä keljuttaa. Olihan tuossa tammikuulla muka pakkasjaksokin ja sekin meni minun tuurilla överiksi. Hartaasti pitkin kesää ja syksyä asenneltu maalämmitys sanoi poks ja koko taloyhtiön lämmöt katkesivat. Jee. Kavereilta sain lämpöpuhaltimen lainaan, mutta sen verran oli äänekäs vehje, että yöksi sen sammutin. Kylppärin lattialämmitys sentään toimi ja sen väänsin hönkymään täysille. Aamulla mökissä oli lämmintä 11 astetta, plussaa kuitenkin. Mutta mulla oli hiki :) Son kuulkaa maailmasta paras lämmityslaite tuommoinen belgikoira kainalossa, toisessa kyljessä hehkui ja kehräsi Elvis.

Tämä lämmityskatastrofi sattui samaan aikaan kuin taloyhtiön järkkäämä patteriremontti. En suosittele kenellekään patteriremppaa talveksi. Että jos sulla on päätäntävaltaa asunnoista ja suunnittelet ens tammikuulle semmoista, voin kertoa että asukkaat ei tykkää. Ne ruojat lykkäsi huuhdeltuihin, huippuunsa trimmattuihin pattereihin väliaikaiset nupit odottamaan termostaatteja. Voin kertoa tuoreen astmadiagnoosini kanssa myös semmoisen jutun, että jos olet tottunut nautiskelemaan semmoisesta 19-20 asteisesta huonelämmöstä ja sitten se käväsee kymmenen asteen tienoilla pamahtaakseen sieltä raketin lailla lukemaan 24, aamulla menee Ventolineä kiekollinen.

Penni peekele äkkäsi olemattomia pentujaan kantaessaan supernälkäisenä, että kissanvessassahan on seisova pöytä vaikka akka pihtaa ruokaa. Sen verran huonoa tiedän paakkuuntuvan kissanhiekan tekevän koiran suolistossa, että piti viritellä barrikadi saunan ovelle herkuttelijan esteeksi. Varalta nostin myös kissan hiekkalaatikot ylälauteelle. Haaveissa olis semmoinen hieno kaappi kissan huussiksi.

Pennillähän jäi pieni pelkotila ambulanssin hälytysajoujellukseen yhden valeraskauden aikana pari vuotta sitten. Tuossa tammikuulla oltiin tulossa merenrannasta lenkiltä kohti tietä kun kuulin, että ambulanssi lähestyy jostain. Kun päästiin tielle, huomasin että lanssi kurvaa meidän suuntaan ja päätin, että jäädäänpä tähän penkalle niin Penni näkee mistä se ääni lähtee, menipä sitten syteen tai saveen. Koira katseli levottomasti pyörien hätääntyneenä ympärilleen äänen lähdettä etsien, kunnes havaitsi lähestyvät vilkkuvalot ja jäi äimistyneenä tuijottamaan. Lanssin ollessa kohdalla neiti päätti yhtäkkiä yhtyä kuoroon ja oli mulla naurussa piteleminen (en onnistunut) kun Penni nakkasi siinä penkalla niskat kenoon ja kuonon taivasta kohti ja ulvoi pitkään ja hartaasti kimpassa hälytysajoneuvon kanssa. Ehdittiin jokunen metri jatkaa matkaa kun perässä pyyhälsi vielä lääkäriambulanssi, mutta siihen ei enää reagoitu mitenkään. Lupaavalta näyttää, että tämä havainnollistava hoito tehosi, koskapa sen jälkeen Pönniäinen ei ole pillin huutoon reagoinut.

Lunta ei ole, mutta onneksi tuulee niimmaanperusteellisesti

Kohta täällä varmaan mukamas kovasti taas hoidetaan pentuja, tosin eilen Penni leikki innoissaan Sypen kanssa, kun tervuherra oli näillä korkeuksilla taas käymässä. Yhtään ei esittänyt kuten ennen, että apua apua, en voi antautua rallaamaan kun vauvat kärsii masussa.

Vuosi on alkanut sikäli surullisissa merkeissä, että jo kaksi tuttua koiraa on jättänyt tämän elämän ja jatkanut matkaa. Ensin lähti Kirsin Tikki, joten nyt alkuperäinen jengi on kokonaisuudessaan poissa :( Sitten lähti yllättävän sairaskohtauksen mukana Virpin ja Sarin whippet Jalo, joka oli Sakun vain juhannuksina pintaan putkahtaneen poikarakkauden kohde.

The Originals

Pyhät fiilistelty

Pyhäinpäivänä hiljennyimme mekin (tai no, minä) muistelemaan menneitä rakkaita. Nallea, Sakua, Rähjää... Jopa eksän collieta Bellaa ja ekaa omaa kissaani Pörriä, joka viipyi meillä kotikotona vain pari hassua kuukautta, kunnes vaihtoi kotia naapuritaloon siskoni allergian vuoksi.

Enitenhän sitä tietenkin muistelee nuita belgipoikia, joiden kanssa kuljettiin niin pitkä matka yhdessä.

Nalle <3  (kuva P.Lotila)

Saku <3 (kuva Sary)

Samalla se ajatus kääntyi kainalossa hirsiä kiskovaan Penniin. Siihen miten pitkälle on tultu vaikka koiran kasvu oli välillä vaikeaa, siihen miten hieno tyttö se on nyt, vaikka välillä kone tilttaakin ja siihen, kuinka kauan meillä vielä parhaimmillaan on yhteistä taivalta edessä.

Lunta me jo haluttais kovin, että päästäisiin kelkkailemaan ja lumikenkäilemään. Onhan tuolla metsissä tieten lysti käveleskellä nyt kun ei ole kylmä, reitit eivät ole lumen peitossa, ötököitä on vähänlaisesti jne. Esine-etsintää ollaankin otettu lenkkien yhteydessä nyt paljon. Työmotivaatio on Pennillä kyllä kohdallaan. Palkaksi hommista riittää, että saa tehdä vähän lisää.

Ollaan oltu tuhmia ja pistetty tennispallobanni hetkeksi pauselle. Vaan kun jenkeistä tarttui mukaan kaikkea pink ribbon krääsää, niin prinsessallakin on omat vaaleanpunaiset pallot!!!

Huomaattehan, pallo on vaaleanpunainen:

"jäähyväiset hampaille"

Vanha kaveri muutti syksyn kunniaksi samalle paikkakunnalle ja ehdittiin jo kertaalleen käydä kokeilemassa tuleeko meidän nykyiset koirat juttuun. Nalle ja Saku nuorina leikkivät monet lenkit Johannan Roosan ja Sinin kanssa. Alun niskavillojen nostelun ja jäykkyyden jälkeen Penni ja Brunokin löivät leikiksi. Ehkä tästä saadaan neidille uusi juoksutuskaveri.

Juoksutuksesta puheen ollen... Niitä juoksuja tässä taas odotellaan kärsimättömänä...

Loppuun niksipirkkamainen vinkki:

Piian porukka oli käymässä ja Penni ja Sype revitteli pimeällä pellolla isoimmat virrat kehoista ulos. Kotiin tultuamme hoksasin, että koiralla oli takajalan antura vähän repsahtanut. Lähinnä se näytti siltä kuin se olisi POKS! puhjennut. Kun koko ajan on märkää ja vettä sataa lisää lisää lisää, tassusiteiden kääriminen on aika rassaavaa. Miten sen saa pysymään jalassa koko lenkin?? Muovipussit rispaantuu päältä ja kun sidos tai sen suojaksi laitettu sukka ottavat vettä, ne valahtavat auttamatta.

Menin kauppaan tarkoituksena etsiä pikkulasten kurakintaat, jos niistä saisi siteen päälle suojan. Kaikki oli kuitenkin jo talvimallia. Sitten silmiin osui lasten jumppatossut.

Eli sidos tassuun, muovi sen päälle ja sitten tossu jalkaan ja teipillä kiekka. Suosittelen jesaria, tuo maalarinteippi ei kauheasti nauti märästä, mutta tämä kuva on vaan ensimmäinen testi. Ja pysyy menossa mukana!

Penni teki kyllä oikean alien parantumisen tuon haavan kanssa.. Kaksi vuorokautta vekistä ja haavan pohjalle oli jo kasvanut uusi kerros anturaa.