Joulurauhaa

Pennille valmistui juuri pororiisipuuro ja pakkasessa odottaa myös kalkkunankaula. Elvis syö joulunakin omia sapuskoitaan, kun ei sillä tuollaiset erikoismuonat jaksa ilahduttaa. Maustamatonta jugurttia saakoon hän juhlan kunniaksi huomenna lautaselleen.

Vaikka olisi sata epäkohta-asiaa mielessä koiramaailmasta, joista tekisi mieli avautua, en tee sitä nyt. Toivotamme kaikille Lupsakkaat Joulut ja siirrymme laskemaan tunteja, koska päästään SYÖMÄÄN!! :)

Tule talvi, tule

Viimeksi tänne runoillessani laskeskelin, että kohtahan se talvikin tulee. No se oli ikään kuin tullut sillä välin kun päivitin blogia. Iltalenkille astuttiin kotiovesta valkoiseen maailmaan. Mutta se talvi myös meni ja taas on rapaa ja märkää ja harmaata ja mainitsinko jo että rapaa.

Hiekkamontuilla onneksi pintahiekka on ollut vielä edes vähän pehmeää (silloin kun se ei ole liejua...) ja siellä on ollut laiskan hyvä lenkittää pientä Duracell-belgiä. Niin piiloon ei ole leluja saanut heiteltyä, etteikö nouto-ja palautuspalvelu PenninPower ole niitä takaisin kiikuttanut. Parina päivänä on paistanut jopa aurinko!! Voi onnea ja autuutta niitä päiviä, kun vapaille sattuvat. Matalallahan se arska möllöttää ja häikäiseekin, mutta ei kärsi valittaa kun saa valoa ankeuteen.

Lumet kun kerran otti ja suli, niin otettiin piiiitkästä aikaa pieni jäljen pätkäkin yhden lenkin yhteydessä. Alkuun meinasi olla juju hukassa Tirpalla, veri veti esineitä etsimään. Mutta noin puolivälissä pieni belgialais-forssalainen lamppu syttyi sankarittaremme päässä ja se mennä puksutti kuin juna jäljen loppuun nenä maassa. Palkaksi se sai kaipaamansa esineruudun, joten ei jäänyt sekään väliin.

Niin ja se roskien siivoaminen... Olisko ollut reilu viikko väliä ekaan yritykseen, kun päätin hetken mielijohteesta yrittää uudestaan ja arvasinhan minä sen jo viimeksi, että Penni osaa homman pienen muhimisen jälkeen. Se taitaa tehdä mitä vaan, kun se saa vaan ensin hetken tuumata rauhassa ja jäsennellä ajatuksiaan.

Elvis sai uuden aktivointilelun, jonka parissa onkin vierähtänyt tovi jos toinenkin. Herra oppi hyvin nopeasti, mikä ruokatornin idea on. Lisäksi se on kehittänyt oman konstin saada tasoilta ruokaa kitusiin. Kun nuolee tassunpohjat märiksi ja painaa sitten tahmatassulla tornitasolla nököttävää kuivamuonaa, se tuurilla tarttuu kiinni ja päätyy parempiin suihin :)

Herra Kissa järjesti minulle taas tahattomat sydämentykytykset irtokarvallaan. Siivosin makkarin ja imuroinnin ja petivaatteiden vaihdon jälkeen ihailin lopputulosta, kunnes silmäni osuivat alhaalla seinässä sängyn vieressä johonkin ötökkään. Hämähäkki!! Kipin kapin lehteä noutamaan keräyskorista ja SLÄM SLÄM SLÄM! Pahus, se liikkuu yhä. SLÄM SLÄM SLÄM SLÄM!!! Ja yhä liikkuu. Taittelin lehden ja painoin karmeaa ötökkää lehdellä seinää vasten sängyn reunalla epämukavasti roikkuen. Päättyy ne päivät kutsumattomilla vierailla meikäläisen makkarissa... Nostin lehden pois ja prkl se jokin liikkui yhä. Mutta jotenkin liian kevyesti..? Kurotuin katsomaan lähemmäs kohtaloani uhmaten ja no, mitä ilmeisimmin tiiviiksi pieneksi palloksi hiertynyttä, seinään ripustautunutta kissankarvaa ei saa hengiltä millään. Tietäkää tämä.

Pennikin muuten on pudottanut nuttuaan aika lahjakkaasti, nyt jos pukkaa pakkaset niin paleltuu kyllä minun rinsessa vallan.

Yhtenä aurinkoisena päivänä noukittiin Minna ja Jeppe mukaan montuille ja mestarikuvaaja Minnalla oli kamerakin mukana. Reissu oli aika tuskallinen, nimittäin hetken jo luulin saavani heittää hyvästit yläetuhampailleni rakkaan koirani edesottamusten seurauksena. Pennillä meni hilluminen vähän överiksi ja liputin sen varikolle jäähdyttelemään. Komensin koiran maahan ja kumarruin olevinaan suurena auktoriteettinä koiran ylle. Sieltä se pieni pallopää tulla ponnisti kovan kallonsa suoraan päin meikäläisen käkätintä, enkä kehtaa edes kertoa mitä teki mieli tehdä elukalle, kun iskusta toivuin ja laskin hammasriviä tunnustelleen liikkuuko kuinka monta hammasta. Mutta koska yksikään lego ei ole ainakaan vielä irti ja kipukin on höllännyt, uskallan väittää, että koettelemus oli tämän kuvan arvoinen:

Ihana <3

Rauha mökissä

Elo alkaa laskeutua uomiinsa ja hormoonimonsteri on ahdistettu piiloonsa tältä erää.

Ollaan katseltu taas mahdollisuuksia kokeilla vähän agiliitoa, mutta tavallisten seurojen treeneihin pääseminen, puhumattakaan alkeiskursseista joita ei ole, vaikuttaa salatieteeltä. Kokeilevasti laitoin sähköpostia yksityiselle firmalle, joka aksakursseja järjestää, mutta lähtötietojen mukaan näyttää näin vuorotyöläisen silmiin vähän huonolta mahikset päästä niillekään, kun pitäisi ensin käydä luento että pääsee kurssille jonka kautta pääsee kurssille jne.

Yksi ilta töistä kotiutuessani olin puolikuollut väsymyksestä ja koiran uuvuttaminen tuntui ylivoimaiselta tehtävältä. Prinsessa oli yksin ollessaan piilottanut luuta sohvan nurkkaan ja siinä samalla onnistunut levittämään sohvalle ja sen ympäristöön vajaan paketillisen Nessuja. Jotenka siis aivojumpataanpa koiraa ja opetetaan se siivoamaan! Noukin nyrkkiin yhden nenäliinan ja puristin sen palloksi nakaten sen sitten koiran nähden takaisin lattialle. "Tuo roska!" yllytin koulutuksen kohdetta. Tämä oli vielä helppo, koira meni nuuskimaan heittämääni myttyä ja kehusta innostuen otti sen suuhunsa ja nakkasi minua kohti. Good enough, ajattelin ja toistin tempun yhtä hyvällä menestyksellä.

Sitten roska pussiin ja kulmasta vähän nostauttamaan toista nenäliinaa lattialla. "Tuo roska!" yllytin jälleen. Nostautus piti toistaa muutaman kerran, mutta sitten syttyi valo sankarittaremme silmissä ja se toi nenäliinan minulle. Revenneenä kylläkin, koska nenäliinalle nyt vaan käy niin helposti, jos sen päällä seisoo samalla kun sitä kiskoo ylös.

 Sitten tein sen virheen, että hain namit palkitakseni koiran kunnolla oikeasta toiminnasta. Ja ei kun kiekat kaakkoon välittömästi ja tohotus päälle. Sain tassua ja kuolemaa ja mitä nyt vielä, ihan pyytämättä. Rauhoitin tilanteen ja tökkäsin sormella seuraavaa nenäliinaa. "Tuo roska". Ei tajuu? Uusi tökkäys. "Tuo roska". Penni vilkaisi vieressäni olevia nameja ja tarjosi jälleen kuolemaa ja tassua selällään kellimistä, ottipa häntä jopa asiakseen nuolla sen roskaa osoittavan sormenikin ja haastoi sen jälkeen leikkiin. Huoh. Nostautin nenäliinaa ja lamppu syttyi taas koiran päässä ja sain roskan hienosti pussiin asti. Kokeilin seuraavalle nenäliinalle uudestaan tökkäysversiota ja kas, Tirppa toi sen.

Seuraavaa nenäliinaa vain osotin sormella. "Tuo roska". Ei sytyttänyt koiralla, sen sijaan tarjosi taas kaikkea muuta kunnes alkoi kynsimään itseään ja läähättelemään. Eli kiekkoja alas ja mietintämyssy päähän. No, esineitä se etsii eri käskyllä, mutta se on ainakin tuttu... Joten "Etsi roska!" kehotin kokeilevasti osoittaen nenäliinaa sormella. Koira lähti nenä tuhisten hakemaan jotain ympäri kämppää. Olohuoneeseen palattuaan se nappasi puolittain sohvan alta pilkistävän laajakaistamainoksen ja toi sen minulle. Isosti kehuja ja namia, roskahan se on sekin jos se kerran lattialla lojuu. Tämän jälkeen onnistui myös osoittamalla ja etsi kehotuksella yksi nenäliina ja katsoin parhaaksi lopettaa harjoituksen siihen.

No, hitaasti hyvä tulee. Ehkä se tämänkin homman osaa aukottomasti kun sen seuraavan kerran viitsin kokeilla :P

Esineiden etsintä lenkkien lomassa menee hienosti, olen jo vähän laajentanut aluettakin ja pyrkinyt ohjaamaan koiraa etsinnässä, kylläkin hyvin vaihtelevalla menestyksellä.

Pallon heittely on taas hetken pannassa, paikoin on sen verran petollisesti pehmeät hiekkapohjatkin vähän jäässä, että Pennillä on sen seurauksena nahkat veks ranneanturoista. No, kohtahan se varmaan lumi tulee. Talvirenkaat on laitettu autoon jo viikko sitten jarruremontin yhteydessä. Kyllä nyt kelpaa kuskata koiraa montuille ja maailmojen ääriin, kun jarrutkin toimii!

Yksi ilta törmättiin lenkillä merenrannassa mielenkiintoiseen mixiin. Kun se juosta hipsutteli meidän luo, katsoin epäuskoisena sen päätä ja pohdin nuppi kuumana mitä rotuja siinä voi olla. Rakenne oli siro ja urheilullinen, suorastaan jopa vinttikoiramainen, mutta pää oli shar pein, sellaisen bone mouthin. Varovasti asiaa sittten kysyin, niin kuin nyt kysytään, että mitäs rotuja sitä ollaan, peläten vastauksen olevan puhdasrotuinen jokin :D Ja TADAAA! Koira oli whippetin ja shar pein risteytys! Juoksi muuten melkoista haipakkaa, siinä sai paimentyttö pistää tassua toisen eteen ja vitosta silmään että pysyi kintereillä. Valitettavasti laskeutuva hämärä yhdistettynä kännykameraan takaavat sen, ettei vallan selkeää kuvaa saanut räpättyä jaettavaksi. Mutta jotain kuitenkin.

Loppukevennyksenä kylppärikaveri Elvis. Rento asento on tärkeä kun odottaa, että naiset saa sudittua ripset edustuskuntoon.

Karmaiseva hormoonihirviö

Sataa sataa ropisee aina vaan, joten eipä ole juurikaan kuvia tarjota meidän elämästä tällä erää.

Hormoonihirviötä ollaan täällä kauheasti yritetty kesyttää. Koira on hermostunut ja vähän kierroksilla koko ajan. Maaten ei voi mennä jos ei vähän yritä silmät tapillaan ja huohottaen ensin pedata, mutta kiellosta toiminta onneksi loppuu ja eläin rauhottuu hetkeksi, kunnes havahtuu levoltaan ja pomppaa katse seisoen ylös petaamaan ja sama kierros alkaa. Varsinaisesti se ei pesää rakenna muulloin kuin silloin, kun en ole kotona. Töistä palattuani olen löytänyt kaksi vallan kodikasta pesäntekelettä. Ensimmäinen löytyi olohuoneen nurkasta, kukkapöytien ja kissan kiipeilytelineen takaa. Sinne oli raahattu sohvan suojuspeite ja traakkipuu oli rakennuksen touhussa vähän ottanut siipeensä... Toisen pesän löysin pari päivää sitten saunasta. Tulin töistä ja näin, kun koira painui tervehtimisen jälkeen saunan oven ali pungertaen saunan puolelle ja menin katsomaan. Sinne oli kissan hiekkalaatikon viereen raahattu pyykkiin jonottanut lakana ja minun farkut mukavaksi alustaksi. Julmasti olen siivonnut nämä sisustustaidonnäytteet pois :(

Penni myös itkeskelee Elvikselle. Kissa kun kävelee ohi niin alkaa itkupiippaus. Elviksellä ei näytä kauheasti kiinnostavan. En ole ainakaan päässyt todistamaan onko koiraneiti yrittänyt kissaherraa kantaa hoivattavaksi pesäänsä.

Välillä on tuntunut, että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken kun yrittää keksiä pikkuäidille muuta ajateltavaa.  Kaiken vaivannäön jälkeen se kotiin päästyämme vaikuttaa aina yhä juniori-ikäiseltä, viikon pakkolevossa olleelta seinäkiipijältä. Oikeasti meinasi palaa käämit pari yötä sitten, kun koira kehitti kunnon kiekat nukkumaan mennessämme ja heräsin pariin otteeseen siihen, että se touhotti ja petasi ja läähätti ja aiheutti minussa halun teurastaa. Tein saman tempun kuin silloin kun Penni oli pieni eikä osannut nukkua, eli nappasin sen rautaiseen otteeseen kainaloon ja siihen se sitten urvahti. Vielä aamulla töissä olin vahvasti sitä mieltä, että  Rinsessa pääsee vehkeistään heti tämän hormoonimyrskyn jälkeen.

Harjoittamistamme hirviöntappoaktiviteeteistä kaksi ansaitsee muutaman rivin tarkempaa kerrontaa. Ensiksikin, laajensin esine-etsintää useampaan esineeseen. Tähän asti ollaan tyydytty yhteen ja yleensä vielä niin, että lenkin lomassa peitän koiran silmät ja nakkaan lelun metsän siimekseen ja sitten se sieltä nuuskutellaan ylös. Nyt ollaankin tehty hommaa vähän "oikeammin", eli jätettyäni koiran polulle maaten odottamaan, käyn viemässä alueelle kolme esinettä jotka lähetän koiran sitten etsimään. Täytyy kehaista, että hienosti tirppa hoksasi heti mitä häneltä odotetaan ja nouti yksitellen jokaisen lelun. Poikien kanssa aikoinaan oli vähän sitä ongelmaa opiskellessa, että kun ne yhden esineen olivat tuoneet ja yritit kertoa, että lissää lissää, ei piisaa, niin ne katsoivat hölmistyneenä, että no juurihan minä sulle sen toin???

Toinen mainittava juttu on meidän pieni kontaktinottoa käsittelemään tarkoitettu harjoitus... Olen harjoitellut tätä aiemmin niin, että kädet on sivuilla levällään ja katsekontaktista nakkaan namin koiralle kädestä. Ja sehän siis tietää että palkka tulee kuitenkin kädestä, joten suuressa viisaudessani päätin opettaa sille, että se voi tulla myös sieltä kasvojen alueelta :P Joten ei muuta kuin treeni pystyyn ja nami huulten väliin ja vaatimaan koiralta katsekontaktia. Sitten vaan puhaltamaan nami palkaksi oikeasta toiminnasta. No, lopputuleman kun kerroin Kirsille tänään chatissa, hän kommentoi vain, että kaikki eivät voi olla bordercollieita. Siinä se minun suusta tuleva palkka kimpoili koiraa silmien väliin, kuononselkään, jopa hampaisiin osui muutama kun Penni ei hoksannut ideaa. Lopulta yksi osui vahingossa suoraan avonaiseen ihmettelevään suuhun ja koira näytti vaan ilahtuneelta, että kas, ruokaa suussa, kätevää!! Periaatteessa homma kuitenkin toimi hyvinkin alkumetreiltä asti, vaikkei nyt ihan siitä syystä kuin olin ajatellut. Sivulle käskyn jälkeen koira kyllä otti hienon kontaktin, mutta ei siksi että odotti palkkaa, vaan pikemminkin sen näköisenä, että milläköhän tuo akka minua nyt nakkaa..?

On se Elviskin saanut sylinukkuhoitoa, vaikkei sillä tunnu unenlahjoissa vikaa olevankaan :)

Tikulla silmään

Ihan sikahienoon saumaan iski karmea lentsu. Neiti on tyytynyt viime päivät vaan kevyesti harvakseltaan skitsoilemaan lenkeillä ja hillitysti petaamaan ennen maaten asettumista. Mutta eilen illalla alkoi meikäläisellä valua silmät vettä ja nokka räkää ja virta on aika nollassa, joten aktivointi on aika olematonta. Ja niinpä vaan heräsin päikkäreiltä siihen, että pikkuäiti teki touhussa pesää pyykinkuivaustelineen taakse.

Koska olen luvannut itselleni, etten lannistu valeraskauden tuomista takapakeista, muistelen tällä kertaa menneitä. On sitä osattu skitsoilla ennenkin. Ei kuitenkaan hormoonien takia, vaan Sakun hermorakenteen puutteet osasi julkituoda isänsä Nalle, ihan ilkeyttään. Mutta kukapa ei menisi lankaan, jos isä kerran sanoo!

"Ebolavirusta kantavia sapelihammastiikereitä tulossa!" "Missä??!!"

Nallehan siis vei Sakua kuin litran mittaa halutessaan. Hyvin usein toistui meillä seuraava kuvio. Annoin molemmille koirille herkun, esimerkiksi luun. Nalle alkoi oitis ahmia omaansa siltä seisomalta, kun taas Saku kulki aikansa huolestuneen näköisenä herkku suussaan ympäri, ympäri, ympäri ja etsi aarteelleen piiloa. Lopulta oiva kätkö yleensä löytyi ja sitten vaan odottamaan, että Nalle sai oman ateriointinsa päätökseen.

Noh, Nalle kun lopetti herkuttelun, kävi Saku hakemassa oman luunsa piilostaan ja asettui sitä mukavasti kaluamaan. Nalle sitä aikansa kadehtien jaksoi katsella ja sitten se teki yleensä vedätyksen, johon Saku joka kerta kapsahti. Eli juttuhan oli niin yksikertainen, että Nalle juoksi ulko-ovelle ja päästi vahtihaukun. Sakulla tuli kiirettä myydä asti ja sudittaen se riensi katsomaan kuka kumma sieltä oli tulossa. Kun Saku pääsi ovelle, Nalle kiersi toista kautta Sakun jättämän herkun kimppuun ja jatkoi nautiskelua.

Mutta yhtä junamatkaa en unohda ikinä. Se oli Nallelta niin taitava vedätysten vedätys, että melkein nakkasin elukan pysäkiltä ulos...

Asuimme silloin etelämmässä ja kun ei minulla autoa ollut, matkasimme aina välillä junalla paikasta a paikkaan b. Niin tälläkin kertaa, Tampereelta Hyvinkäälle. Aamu alkoi normaalisti, mutta jostain syystä Tampereen asemalle päästyämme Nalle alkoi murjottaa. En muista enää, selvisikö minulle ikinä herran närkästymisen syy vai ei. Mutta möksö se oli. Se yritti näyttää siltä ettei kuulunut meidän porukkaan, käänsi mielenosoituksellisesti selkää meille ja kiukutteli. Mikään ei ollut kivaa. Sakun mielestä oli. Mamman kanssa reissuun, JEEE!!!!

Lopulta juna tuli asemalle ja heitin repun selkään, nappasin poikien hihnat käteen ja ei kun avoimesta ovesta sisälle vaunuun. Saku tuli onnellisena perässä. Mamman kanssa reissussa, JEE JEE!! Mutta Nallepa ei tullutkaan. Se teki laiturille nelivetojarrutuksen ja näytti närkästyneen lisäksi hyvin jääräpäiseltä. Saku loikkasi takaisin isänsä rinnalle ja näytti hetken hämmentyneeltä. Tekikö Saku nyt väärin?! Ketkä meistä nyt oli menossa ja minne? Eikö Saku pääsekään junaan? "Alapa tulla nyt!" komensin vanhempaa koiraa vaunuväliköstä. Saku hyppäsi ilahtuneena sisälle. Saku pääsee mamman kanssa, JEE!! "En takuulla teidän kanssa" puhahti Nalle. "Ikinä tässä elämässä en tu...!" koiran vastalause jäi kuitenkin kesken, koskapa A) asia ei ollut mielestäni neuvottelukysymys ja B) asetelma ei ollut varsin turvallinen: me sisällä, Nalle laiturilla, hihna välissä yhdistämässä meitä ja juna kohta lähdössä. Joten jäärää niskasta kiinni ja rattaille. Musta sadepilvi koiran pään päällä vain kasvoi ja synkkeni. Mutta Sakulla oli kivaa. Mamman kanssa junassa, JEEEE!!

Otin heti oven vierestä paikan isommalla jalkatilalla ja paimensin paimeniani paikoilleen. Nalle silmäili käyrä otsassa ympärilleen, ja olisihan se pitänyt arvata viimeistään siinä vaiheessa, että se suunnitteli koiruuksia. Ja kohtapa se alotti. Se äkkäsi ikkunan ja kiirehti sen ääreen puhisemaan laiturilla käveleville ihmisille.

"Turpa kiinni" totesin koiralle.
"Mitä ihmettä siellä oikein on?" kysyi Saku pyrkien myös ikkunaan. Sakun päästyä ikkunan ääreen Nalle siirtyi vahtimaan vaunun ovea. Itselläni alkoi koiran kiukuttelu käydä hermoille. Saku ihmetteli edelleen ikkunasta ulos katsellen, mistä on kysymys, kun mitään kummallista ei näkynyt..? Mutta siis... oven takanako se jokin nyt olikin..?! Hymypojan ilme alkoi vetää vähän totiseksi. Sakun siirryttyä vierelleni istumaan, Nalle syöksyi takaisin ikkunaan. "Ainakin kolme kirveellä varustettua eläinlääkäriä tulossa sisään junaan!" se julisti. Juna lähti liikkeelle. "KOLME? kysyi Saku silmät lautasina. "Oliko niillä piikkejäkin??! se kauhisteli. "Oli oli, ja nyt ne ovat junassa! Löytävät meidät millä hetkellä hyvänsä!!" Nalle julisti kimmoten vielä kerran oven ja ikkunan väliä. Nyt oli Saku vakuuttunut siitä, että Jotain Kamalaa on tekeillä ja lomareissu vaihtui viimeiseksi matkaksi. Se alkoi kuolata ja pälyillä samoihin suuntiin kuin Nalle, aivan marionettinä. Ja PIM! Nallen hyvä tuuli palasi. Se oikaisi itsensä keskelle vaunun käytävää, maiskutteli hetken ja vaipui uneen. Mukavasti vaunun liike tuntui tuudittavan, vaikka samassa kyydissä olikin muka murhanhimoisia pahiksia. Saku-riepu istui vieressäni kuolaten polvilleni, edelleen ikkunaa ja ovea silmät selällään tuijotellen. "Jos mamma minä suojelen sinua, niin suojelethan sinä minua?" se kysyi ääni väristen. Nykäisin Nallen jaloista omaan penkkivälikköömme ja se jatkoi komeusuniaan siinä tyytyväisenä ja tyynen rauhallisena. Rauhoittui se Sakukin muistaakseni jo Hämeenlinnassa...

oli niillä rauhanomaisia yhteisiä harrastuksiakin

Hei, me noudetaan!

Me ollaan syksyn kunniaksi käyty muutamaan otteeseen tuossa lähellä sekalaisen seurakunnan treeneissä. Ei tosin minkään seuran karkelot, vaan yksittäisiä koirakkoja, jotka kokoontuvat koulun viereiselle hiekkakentälle harrastamaan aktivoitumista. En tiedä muiden kunnianhimosta, mutta meidän tavoite on ihan vaan aivojumppa ja vaihtelun tarjoaminen koiralle.

yritä nyt sitten ikuistaa elämäsi kodak hetket hitaalla kännykameralla...

Ekalla kerralla paikalla oli kourallinen koiria ja muutama pyöräilevä nassikka. Silloin menin paikalle ihan siksi, että belgi-ihminen Satu oli luvannut Pennille ennestään tuntemattomana leikittää koiraa. Ja leikittikin. Penni on vaan siitä hassu otus, että tuollaiseen uuteen paikkaan mennessään sen pitää saada ensin jäsennellä rauhassa näkemäänsä. Ei se nytkään aluksi edes tajunnut että sille tarjottiin leikkiä, kun ärsykettä oli niin paljon. Hetken pällisteltyään, ihmeteltyään ja lokeroituaan se napsahti taas mukaan hetkeen ja alkoi toimintaan. Sen jälkeen se kyllä puksuttaa kuin juna eteen päin :) Siitä se on muihin näkemiini vilkkaisiin belgeihin verrattuna erikoinen, että se ei yleensä ns. steppaa havainnoidessaan. Se hurja liike käy vaan pään sisällä. Hurinan voi melkein kuulla. Muuten se ei juurikaan ääntele näissä tilanteissa.

Häiriöt tuolla kentällä ainakin tuntuvat olevan kohdillaan, toisella treenikerralla paikalla oli naisporukka joka pelasi jotain minulle tuntematonta palikkapeliä. Mailamaisilla jutuilla heittelivät palikoita ja jotain. Nyt viimeksi kentällä oli vuorossa junnujen futistreenit. Mutta sopu sijaa antaa ja Pennikin meni kuin kala vedessä siellä porukassa. Koira on välillä jopa ylirauhallinen ja vähän muissa maailmoissa, tehden juttuja vähän sinne päin. Odotan sen alkavan pesäntekopuuhiin millä hetkellä hyvänsä. On se kyllä jo tovin aikaa ollut niin ruuan perään ja merkkaillut ulkona, että luulisin näiden kaikkien "oireiden" nitoutuvan taas pentuajatuksiin.

Noin muuten meillä on kyllä mennyt niin kivasti, että alan pikkuhiljaa tapailemaan ylistyslaulujen säveliä :) Koira on ollut ainakin tähän asti terve ja meillä on kaksin mukavaa. Se on alkanut aikuistua ja tasoittua niin paljon, että se on kerrassaan hieno pikkuinen prinsessa. En ehkä usko, että Pennistä sataprosenttisen varauksettoman sosiaalista tulee ikinä, mutta nyt kun tuohon piirteeseen on tottunut ja eka "järkytys" haihtunut, en pidä tuota pientä varovaisuutta enää peikkona. Sen kanssa voi mainiosti elää, meillä on ihan kiva suhde ja täydellistä eläintä tai ihmistä ei ole olemassakaan. Menee minulla yhä välillä Tirpan kanssa pasmat sekaisin kun se soveltaa, mutta jos eka kerta meneekin mönkään ällistyessä tai nauruun purskahtaessa, niin toisella kerralla pyritään korjaamaan virheopit. Ihan esimerkkinä, neidillä on vahvistunut jostain tällä kertaa sellainen tapa, että kun sillä kiekat syystä tai toisesta ehtii kiihtyä ja ärähdän, se tarjoaa nopeutettuna filminä istun-annan tassua-heittäydyn selälleni kaavaa... Ensimmäinen versio tästä taisi olla jo naperona jalkoihin ryömimään heittäytyminen.

Uutta opeteltavaa piti taas keksiä, kun vanhat meni saman sahaamiseksi. Kun kerta esineiden kantaminen luonnosta luonnistaa, päätin siirtyä harjoituksissa kapulan pitoon ja noutoon. Homma siirtyi kuitenkin vuorokaudella, koskapa Nallen vanha kapula oli yök. Piti siis kurvata seuraavana päivänä kaupan kautta ja ostaa Hänen Korkeudelleen oma ehjä sievä kapula. Ja niin sitä päästiin vauhtiin! Alku oli turhankin helppoa mutta tässäpä sitten olen seurannut treenimme jatkuessa, kuinka monella tapaa sen kapulan voi takaisin kantaa...

Luovutukset on ihan lapsen kengissä vielä, muistelen että poikien kanssakin saman asian parissa painittiin ja taikinoitiin, se kun tahtoo olla että suu aukeaa ja kapula putoaa kun perse osuu kenttään... Mutta eipä meillä ole kiirettä mihinkään. Sitä paitsi, nyt kelpaa jo tuo Nallen säleiksi ja hammastikuiksi jauhama isompikin kapula kantoon. Ensin sen paino kyllä taisi Pennin yllättää, koskapa kapula palasi ekalla yrityksellä minulle pätkittäin kohti heiteltynä.

kapuloissa on eroja kuin viineissä

Agiliitoa käytiin kentän laidalta ihmettelemässä yksi sateinen viikonloppu. Penni alkoi maxi kolmosten kohdalla lämmetä lajille jo ihan tosissaan vain katsomalla, joten siinä vaiheessa lähdettiin pikku metsälenkin kautta kotiin haaveilemaan, josko mekin joskus johonkin päästäis vähän liitämään.

...sillä välin kotona...

Sitä paitsi elämässä on hauskempiakin asioita kuin pyöräily!!

Lomat lusittu. Ei siitä sen enempää, ettei ala itkettämään.

Kissa päätti ottaa viimeisen askeleen meidän kaveriksi. Se jo nukkuu meidän kanssa, nahistelee Pennin kera kuin pahaiset kakarat sohvalla ("Älä töni!! Hei! Mää litistyn, lopeta se unissakääntyily!! Ollaanko hippaa?!" jne.) Välillä Penni läpsii Elvistä tassuillaan, mistä kissakunkulla palaa päre ja se puree koiraa varpaisiin. Välillä taas kissa pesaisee ohi kulkiessaan koiralta silmäkulman tai korvan. Elviksen uusi lemppariharrastus on rientää minun suihkussa käyntini jälkeen suihkunurkkaukseen vaanimaan suihkuverhosta tippuvia vesipisaroita. Kun liikun asunnossani minua ei enää seuraa uskollisesti vain paimenkoira, vaan nykyään myös kissa perskärpästelee. Mikä lämpö, onni ja kodikkuus valtaakaan mielen, kun istuu huussissa lemmikit kerällä jaloissa...

Tuossa kesällä palauteltiin Pennin kanssa uudestaan mieliin yhdessä pyöräilyä. En ole kytkenyt enää koiraa kiinni pyörään, vaan pitänyt hihnaa kädessä. Hauskaahan se oli taas niin kauan kuin sitä kesti, mutta...

Viime viikonloppuna minulla oli taas vaihteeksi tosi tiiviit työvuorot. Perjantaina aamuyöstä kotiin ajellessani pohdin uudestaan aiemmin illalla tekemääni suunnitelmaa pyöräilystä. Se tuntui illalla vielä hienolta tavalta purkaa koirasta isoin virta työvuorojen välissä nopeasti, mutta silmät ristissä neljältä aamulla piti miettiä, onko se ihan fiksua. Reaktiokyky ei ole ihan huipussaan jne. No, kaikki hienot järkeilyt unohtuivat kotona ja niin sitä sitten mentiin. Minulla on ollut tapana taluttaa pyörää ensin pätkän matkaa jalkakäytävällä ennen kuin päästään hiekkapohjalle. Koira saa siinä tehdä tarpeensa ennen hölkkää. Ja niin se teki nytkin. Sitten ei muuta kuin menoksi. Aamuöinen usva, ei ketään muuta liikkeellä, oi autuutta! Ensin hölkkää, sitten pikaspurtti piiiiitkällä askeleella ravia ja sitten äkkipysäys. No se ei ollut suunniteltu juttu, mutta Pennillä iski uusi kakkahätä ja se veti vauhdista kyykkään. Minä päätin tuhannesosasekunnissa, että koiraan ei muuten satu tällä kertaa, päästin hihnasta irti ja löin jarrut pohjaan siinä hiekkatiellä. Pyörä kääntyi liiraan ja pysähtyi, minä jatkoin matkaa. Ajatus oli siitä ilmalennosta laittaa jalat maahan ja juosten hiljentää vauhti, mutta en minä sitten vissiin mikään supersankari olekaan ja no, se päättyi vähän toisin. Tomun laskeutuessa ja minun varovasti oikoessa raajojani ja laskiessa ehjiä luita kakkasutti hipsutti hiljaa vierelleni ja istahti. Se katsoi alta kulmain pyörään ja sitten minuun. "Minähän sanoin ettei tuohon voi luottaa..." Tirri viestitti. No, me pyöräiltiin vielä suunnittelemani lenkki läpi, kun kaikki raajat toimivat. Revenneet farkut on ihan tyylikkäät ja polven turvotus on tänään laskenut lähes kokonaan. Suihkuttelu ei enää kirvele haavoja ja mikä tärkeintä, koira ei ottanut lainkaan osumaa. Kotimatkalla kivun lisääntyessä päätin kuitenkin, että eiköhän meidän yhteispyöräilyt ole tällä taputeltu. Mutta talveksi ostan sen Kicksparkin..!!

Kesällä voi pyöräilyn sijaan vaikka vesileikkiä!

Valtaosa sääskistä ja muista ärsyttävistä verenimijöistä on kaikonnut ja niin mekin ollaan siirretty taas pällipelit metsään. Tarkoitus olisi vielä tässä syksyn aikana muistella mitenkä sitä jälestettiin, ehkä jopa verijäljelläkin. (Pyöräilyn voisi ottaa siihen alle, heeheheheee...) Nyt ollaan kuitenkin leikitty lelun etsintää esineruutumaisesti ja pudotettuna noutona lenkin ohessa.

Ai niin, lomalla käytiin muuten viimeinkin näyttäytymässä Ouluun muuton jälkeen Nallen ja Sakun kasvattajille kylästelyn merkeissä. Ensin tavattiin Eija ja tervutyttö Salka lenkin merkeissä, ettei tule tytöille sisällä riitaa. Merenrannassa ne ottivatkin naiselliset äänekkäät tukkapöllöilyt, mutta menivät vähän molemmat hämilleen hommasta. Sisällä pistettiin neidot varalta erilleen. Penni tykkäsi isäntäväestä ja kehujen perusteella myös isäntäväki tykkäsi Pennistä. Siellä puhuttiin belgiä, joten Tirrikin sai tuoda esiin oman suukottelevan ja rrrrakastavan itsensä. Jospa me saataisiin Eijasta ja Salkasta treenikaverit johonkin pieneen kivaan puuhasteluun! Ainakin kimppalenkkeilystä oli puhetta siinä Pennin kehumisen ja Nallen ja Sakun muistelun lomassa :)

Frisbee sopii kesään ja talveen!!

Me lomaillaan

Kyllä se on hymy herkässä kesälomalla. Ihan sama mikä keli on, loma on aina loma! Täytyy kyllä myöntää, että ihan kivoja ilmoja on ollut. Se vaan tahtoo olla, että silloin kun sataa, sataa kunnolla ja mun lenkkarit alkaa olla aika entiset kun ne on kastuneet läpimäriksi vuoroin meressä, vuoroin sateessa. Epätoivoisena pelastusoperaationa kokeilin jopa Jostain kuulemaani vinkkiä survoa lenkkareihin kissanhiekalla ladatut nailonit kuivikkeiksi. Ei se oikein toiminut. Kengät haisevat aika suohirviöltä...

Eka lomaviikko vaan löhöttiin ja ulkoiltiin. Olen saanut katseltua pitkästä aikaa Buffy vampyyrintappajat läpi, wohoo!! Kävin minä sitten mutkan Qstockissakin, mutta merkkaan kyllä johonkin lapulle ylös, että mietin kaksi kertaa ensi vuonna menenkö. Saa olla kyllä ehkä aika hyvä bändi vetonaulana, että viitsin enää vaivautua. Penni oli Minnalla hoidossa minun rokatessa ja yöllä kävelin Minnalle ottamaan koiran mukaan kotiin. Tyypit olivat jo minua kadunreunassa vastassa ja katselin lähestyessäni, kun Penni tarkkaili ohi valuvaa porukkaa. Ihan rennon näköinen se oli, mutta kiihtyi nollasta sataan nanosekunnissa kun tajusi yhtäkkiä, että yksi kävelijöistä olinkin minä. Enpä ole aiemmin koiralla vastaavaa reaktiota nähnyt, se alkoi kiljua suoraa huutoa ja juoksi hihnassansa ympyrää säntäillen välillä minua kohti riemusta sekopäisenä :D Piti jo toppuutella, että ole hiljaa, kello on ties mitä...

Seuraavalla viikolla jätettiin vakiopaikka meren äärellä odottamaan aikaa parempaa. Vesi oli noussut niin korkealle, että aallot löivät yli rantakivikon ja sen jälkeen alkavalla kuivalla kaislamatolla seisoskeluksi riitti yksi kerta, oli meinaan niin täynnään pieniä muurahaisia jotka pirut kiipeilivät pitkin kinttuja. Kummallista vaan, että Penni ei suostu uimaan muualla kuin tuossa "omassa rannassa". Vaikka olis millainen aallokko, niin sinne mennään pää viidentenä jalkana uimasilleen, mutta muualla vaan kahlaillaan.

Lomalle on sattunut myös pari komeaa ukkosmyräkkää. Ekan kerran oli sisällä sen verran lämmin ilma, että piti avata tuuletusluukkua ja olipa yllätys, että Elvis istuskeli muina miehinä siinä luukulla kuuntelemassa ukkosta. Muutenkin äijä on kyllä kovasti reipastunut nyt, viihtyy sohvalla ja vaanii Penniä haastaen koiraa leikkimään. Tänään tuli ekan kerran Penulle pieni haava kirsuun riehumisesta, ihan muka verihelmenkin siihen haavan reunaan tirskautti. Muuten on näyttänyt hyvin harmittomalta kaksikon tohinat.

Päästäisitkö sinä tämän miehen ikkunasta sisälle?

Tuon Elviksen ukkosen kuuntelun jälkeen lähdin koira kyydissä ajamaan kaupungille hakemaan ruokaa. Kaatosade jatkui kesken matkan ja kylillä odotti yllätys, kun kadut lainehtivat vettä ihan tosissaan. Pilliautot vinguttivat suuntaan ja toiseen vahinkoja setvimään ja Penni nyt tunnetusti on aiemminkin ihmetellyt sitä ujellusta eri tavoin. Nyt se luuli raukka vissiin viimein löytäneensä syyllisen äänelle... Seisoimme liikennevaloissa, kun sireenien kiljunta alkoi tulla kohti ja koira ponnahti istumaan häkissään. Sattui vaan olemaan siinä ihan takapuskurissa kiinni moottoripyöräilijä, joka hahmo näkyi vesisateen verhoaman takaikkunan läpi. Penu oli sitä mieltä, ettei tartte tulla meidän auton taakse ulvomaan hahmojen yhtään ja oli muka äänekkään kiukkuinen motoristille, kunnes sain naurultani komennettua koiran hiljaiseksi. Valoista päästyämme odottikin yllätys kun tie oli poikki sen saamerin veden takia. Tie näytti kuitenkin tasaiselta ja päätin takana olevan jonon takia yrittää ajaa suoraan. Eihän se nyt VOI olla kauhean syvä lätäkkö silloin?? Heh heh... Lähellä oli, ettei matka päättynyt siihen, hihna jo huusi ja löi tyhjää lammesta takaisin tielle noustessamme. Se motoristi riepu näytti ajavan hetken mietittyään perässä siihen vesiesteeseen, mutten jäänyt katsomaan miten hänelle kävi. Meillä kun oli edessä seuraavat vallihaudat, mutta ne kiersin jalkakäytävää pitkin, kun ei niillä muuta liikennettä ollut. Enpä ole ennen moista kokenut. Seuraavana päivänä olikin lehdessä kuvia, kun jotkut humoristit kelluivat kumiveneellä niissä sadelammikoissa kaduilla.

Viikonlopuksi ajelimme kotopuoleen. Penni meni perjantaina päivähoitoon Koijariin, kun aurinko porotti taivaalla täyttä häkää ja minä olin sopinut lounastreffit kylille. Ei oikein olisi viitsinyt koiraa autossa pitää. Kuten viimeksi taisin kirjoitellakin, minusta Tirppa on jotenkin tasoittunut ja aikuistunut. En ilmeisesti väärässä ole, koskapa koiraa noutaessani Jari kysyi, olenko huomannut että se on kehittynyt. Sain myös monitorista katsella mitä prinsessa tekee, kun hoitaja menee sinne häkille ja esim. hakee viereisen koiran lenkille. Siellä se heilutti häntää häkin ovella, niin kuin reipas hoitolainen ainakin :) Eipä tuo kauhean stressaantuneelta vaikuttanut. Minun Pennonen <3

Seuraava päivä vietettiin Kirsin ja koirien kanssa mökillä. Tikki ja Vippi nauttivat Olkkajärven suomista uintimahdollisuuksista täysin palkein, mutta Pennillä ei uitattanut. Neiti vaan kahlaili ja katseli muiden vesipetoilua kallioilta. Illalla käytiin vielä entisen työkaverin sakemannipentua katsomassa, mutta Pennillä alkoi olla virta vähissä ja ei ihan pinna kestänyt enää pentusen leikkejä. Oikein häntä rähähtihe pennulle, joka vetäytyi kummastelemaan kiukkuista naista turvallisen välimatkan päähän ja äkäpussi kömpi pöydän alle nukkumaan. Päätin, että kyläilyt on nyt kyläilty tälle reissua ja kuskasin koiran majapaikkaamme isän luo jatkamaan unia rauhassa. Aika rennoksi se veti sinne päästyämme, hä? :P

Lomaa on vielä viikko jäljellä ja tänään taas maistui koiralle uinti kotirannassa, vaikka tuuli niin, että piti ihan erilaisia kierteitä opetella että sai kepin irtoamaan veden suuntaan. Jotain kivaa pitäis vielä keksiä, arki ja aherrus lähestyy...

Ihan Kauhea Nälkä

...ja ehkä vähän huono kuulokin.

Koiralla siis alkoi juoksu. Se siitä yli 8kk juoksuvälistä, nyt ei pinnistetty kuin reilu 6kk. Ei tuo juoksu tietenkään yllätyksenä päässyt hiipimään, Penni on merkkaillut ahkerasti jo jostain vähintään juhannukselta asti. Pari päivää ennen h-hetkeä se oli vähän nuutunut ja ajattelinkin silloin, että jos ei vuoto kohta ala, otan varalta pissanäytteen. Nuutumus katosi hetkessä taivaan tuuliin kun asiaan päästiin. Sisällä on Kova Nälkä ja ulkona korvat hukassa. Mutta nenä pelaa loistavasti. Jopa sadevesipurot pitää jälestää. Saapa nähdä miten hormoonit nyt vaikuttaa meidän auvoiseen eloon, juuri ehdin ajatella, että koira on ehkä vähän aikuistunut ja tasoittunut. Mutta, eipä murehdita sitä etukäteen.

Onneksi juuri ennen juoksua sain pahimman työvuororuuhkan alta pois, sen aikana Penni oli Minnan (ja Jepen ja Åken) hoivissa. Ei ole tarvinnut housutettua tohotinta viedä muiden ristiksi. Hoitovuorojen välissä käytiin kimpassa ulkoilemassa, siis sen vähän mitä olin vapaapäivillä. Lammilla Minna opetti Penniä jopa uimaan. Ei se sillä kertaa vielä ihan uinti-intoon leimahtanut, Pönniäinen kahlasi lampeen niin pitkälle kuin vain yksikin kynsi osui pohjaan ja sitten joko palattiin takaisin tai uitiin vahingossa. Minnan uhrautuvaisuus ansaitsee kyllä erikoismaininnan, siellä se shortseissaan kahlasi vyötäröä myöten vedessä :D Pääasia kuitenkin, että koiraneiti viihtyy vedessä ja tykkää räpiä, sillä ei kuumuuskestävyys ole ihan parhaasta päästä. Turkista se ei voi johtua, Pennillä on ihan kohtuullinen kaksikerroksinen nuttu, mutta epäilen että tuolla "kiekat kaakossa" luonteella on asian kanssa jotain tekemistä. Kone käy keskivertoa lämpimämpänä jo valmiiksi. Mielellään aurinkoisina päivinä ulkoillaankin niin, että lenkille mahtuu vähintään yksi kastelupiste, jollei vallan ulkoilla rannalla. Hiekkamonttujen sadevesilammikotkin ovat kutistuneet aika hyödyttömiksi. Ostin Pennille nyt paremman uimalelun, tennispallo pirulainen karkaa vaan kauemmas kun sitä yrittää uintiin keskittyen nokkaista tai haukkaista terävästi ohi lipuessaan. Uintiasento Pennillä on hieno (Yodakorvia ei lasketa :D ), ihan eri luokkaa kuin esim. Sakulla oli. Saku kauhoi pystyasennossa niin, että vesi roiskui naapurikuntaan asti mutta etenemisen teho oli aika vähäinen.

"Tästä näin tassut yhteen ja ikään kuin sukellat ja sitten..."

Vielä...ingh...yltää pohjaan...äyh...ei ihan riitä...

Whoooops, nyt lähti jalat alta!!!

Pelastukoon ken voi!

Onnistunut uintinouto :)

Elvis oli taas onnensa kukkuloilla kun Penni oli pois kotoa ja se rohkaisi itsensä niin hyvin, että ei juurikaan vältellyt koiraa sen kotiuduttuakaan. Kunnes sitten. Onneton kollipoika pesi itseään kirjahyllyn päällä vähän liian antaumuksella yksi ilta ja pudota mätkähti miltei koiran päälle. Ei Penni sille mitään tehnyt, mutta kissa säikähti ilmeisesti tilannetta niin paljon, että varovaisuus palasi.

Nuiden kaikkien hiivatin lentäväisten kanssa menee hermo. Ollaan siirretty pääjumppaa aika paljon neljän seinän sisälle, kun tuolla metsässä lähtee henki ja järki sääskien kuppauksen kanssa. Ja lammilla on karmivan kokoisia paarmoja. Merenrannassa ei onneksi yleensä ole juuri minkäänlaista verenimijää. Sisäleikeistä koiran suosikki tuntuu olevan motskun etsintä. Palloa ei ole niin kiva etsiskellä, nameja tokikin. Mutta neitikoiran linjoja säästääkseni piilotan mieluummin sitä pikkupatukkaa, kun se kerran on niin mieluinen.

Tänään oli aivan upea päivä, aurinko paistoi minkä ehti ja pitkään kadoksissa ollut tuuli oli palannut seuraksemme. Oli aivan ihana kävellä merelle ja koirakin joutui uimasilleen, kun vesi oli rannassa niin korkealla ja aallot huolehtivat siitä, että välillä irtosi väkisinkin tassut pohjasta. Siellä se Tirppa nouti into piukassa keppiä ja keikkui kuin poiju vedessä :)

Mikä ihaninta, kohta alkaa kesäloma! :)

On sitä ennenkin juhlittu

Koskapa ei ole juurikaan uusia jorinoita ja juhannus painaa päälle, muistellaan hetki Pennin kanssa neidin ensimmäistä suvijuhlaa. Sen verran voi ensin höystää tuoreemmalla tavaralla, että Tirri ei yhäkään ole kehuttavasti oppinut puhumaan kissaa :P Pari iltaa sitten töistä tullessani noukin koiran naapurista, minnekkä se oli jäänyt kotiutumistani odottamaan naapurin napattua sen mukaansa iltalenkille. Penni riemastui rajattomasti havaitessaan minun astuvan ovesta sisään. Se veti hepulilaukkaa väliä eteinen-olohuone-keittiö-eteinen ja kävi kertomassa naapurille ja tämän koiralle n. x kertaa ilouutista "MUN ÄITI TULI!! KATTOKAA MUN ÄITI TULI!!" Sitten se tajusi, ettei makkarissa sängyllä makoileva naapurin kissa ehkä ole vielä hoksannut kenen äiti tuli ja syöksyi seuraavasta kurvista makkariin ja sängylle julistamaan, että "MUN ÄITI TULI!!! Kissalla ei kauheasti uutinen kiinnostanut, mutta se paisui koossaan tuplaksi ja pörhistyi lamppuharjaksi ja veti viestintuojaa avarilla käkättimeen. Ja mitä me tästä opimme? Emme mitään.

Mutta sitten siihen männeeseen jussiin :) Kuvitus on bileissä mukana olleen Laura Raudaskosken käsialaa:

No mehän lähdettiin Vipin ja muiden kanssa juhlimaan jotain juhannusta. Naamiaisteemalla. Vippi laittautui ajokoiraksi ja meikä oli leonberginä.

Pitihän sitä kaveria alkaa heti alkuun leikkiin haastamaan

HIPPA!!

Ja sitten juoksin ainaskin NÄIN kovaa!!

Tikki-täti pyöritti meitä karusellissa!

Saku-setä viihtyi buffetin puolella, vaikka kävi Vippi sitäkin pyytämässä karuselliin

Sitten me saatiin taluttaa Lauri Tähkäksi sonnustautunutta malinoisia!

Me laulettiin rokkia...

...ja reivattiin!

Olis pitänyt arvata, että juhla on mennyt överiksi siinä vaiheessa, kun Vippi alkoi esittää norppaimitaatiotaan...

Koska sen jälkeen se tietenkin sammui

Mutta minä tuskin maltan odottaa seuraavia juhannuksia!