Viimeksi tänne runoillessani laskeskelin, että kohtahan se talvikin tulee. No se oli ikään kuin tullut sillä välin kun päivitin blogia. Iltalenkille astuttiin kotiovesta valkoiseen maailmaan. Mutta se talvi myös meni ja taas on rapaa ja märkää ja harmaata ja mainitsinko jo että rapaa.
Hiekkamontuilla onneksi pintahiekka on ollut vielä edes vähän pehmeää (silloin kun se ei ole liejua...) ja siellä on ollut laiskan hyvä lenkittää pientä Duracell-belgiä. Niin piiloon ei ole leluja saanut heiteltyä, etteikö nouto-ja palautuspalvelu PenninPower ole niitä takaisin kiikuttanut. Parina päivänä on paistanut jopa aurinko!! Voi onnea ja autuutta niitä päiviä, kun vapaille sattuvat. Matalallahan se arska möllöttää ja häikäiseekin, mutta ei kärsi valittaa kun saa valoa ankeuteen.
Lumet kun kerran otti ja suli, niin otettiin piiiitkästä aikaa pieni jäljen pätkäkin yhden lenkin yhteydessä. Alkuun meinasi olla juju hukassa Tirpalla, veri veti esineitä etsimään. Mutta noin puolivälissä pieni belgialais-forssalainen lamppu syttyi sankarittaremme päässä ja se mennä puksutti kuin juna jäljen loppuun nenä maassa. Palkaksi se sai kaipaamansa esineruudun, joten ei jäänyt sekään väliin.
Niin ja se roskien siivoaminen... Olisko ollut reilu viikko väliä ekaan yritykseen, kun päätin hetken mielijohteesta yrittää uudestaan ja arvasinhan minä sen jo viimeksi, että Penni osaa homman pienen muhimisen jälkeen. Se taitaa tehdä mitä vaan, kun se saa vaan ensin hetken tuumata rauhassa ja jäsennellä ajatuksiaan.
Elvis sai uuden aktivointilelun, jonka parissa onkin vierähtänyt tovi jos toinenkin. Herra oppi hyvin nopeasti, mikä ruokatornin idea on. Lisäksi se on kehittänyt oman konstin saada tasoilta ruokaa kitusiin. Kun nuolee tassunpohjat märiksi ja painaa sitten tahmatassulla tornitasolla nököttävää kuivamuonaa, se tuurilla tarttuu kiinni ja päätyy parempiin suihin :)
Herra Kissa järjesti minulle taas tahattomat sydämentykytykset irtokarvallaan. Siivosin makkarin ja imuroinnin ja petivaatteiden vaihdon jälkeen ihailin lopputulosta, kunnes silmäni osuivat alhaalla seinässä sängyn vieressä johonkin ötökkään. Hämähäkki!! Kipin kapin lehteä noutamaan keräyskorista ja SLÄM SLÄM SLÄM! Pahus, se liikkuu yhä. SLÄM SLÄM SLÄM SLÄM!!! Ja yhä liikkuu. Taittelin lehden ja painoin karmeaa ötökkää lehdellä seinää vasten sängyn reunalla epämukavasti roikkuen. Päättyy ne päivät kutsumattomilla vierailla meikäläisen makkarissa... Nostin lehden pois ja prkl se jokin liikkui yhä. Mutta jotenkin liian kevyesti..? Kurotuin katsomaan lähemmäs kohtaloani uhmaten ja no, mitä ilmeisimmin tiiviiksi pieneksi palloksi hiertynyttä, seinään ripustautunutta kissankarvaa ei saa hengiltä millään. Tietäkää tämä.
Pennikin muuten on pudottanut nuttuaan aika lahjakkaasti, nyt jos pukkaa pakkaset niin paleltuu kyllä minun rinsessa vallan.
Yhtenä aurinkoisena päivänä noukittiin Minna ja Jeppe mukaan montuille ja mestarikuvaaja Minnalla oli kamerakin mukana. Reissu oli aika tuskallinen, nimittäin hetken jo luulin saavani heittää hyvästit yläetuhampailleni rakkaan koirani edesottamusten seurauksena. Pennillä meni hilluminen vähän överiksi ja liputin sen varikolle jäähdyttelemään. Komensin koiran maahan ja kumarruin olevinaan suurena auktoriteettinä koiran ylle. Sieltä se pieni pallopää tulla ponnisti kovan kallonsa suoraan päin meikäläisen käkätintä, enkä kehtaa edes kertoa mitä teki mieli tehdä elukalle, kun iskusta toivuin ja laskin hammasriviä tunnustelleen liikkuuko kuinka monta hammasta. Mutta koska yksikään lego ei ole ainakaan vielä irti ja kipukin on höllännyt, uskallan väittää, että koettelemus oli tämän kuvan arvoinen:
Ihana <3
Hiekkamontuilla onneksi pintahiekka on ollut vielä edes vähän pehmeää (silloin kun se ei ole liejua...) ja siellä on ollut laiskan hyvä lenkittää pientä Duracell-belgiä. Niin piiloon ei ole leluja saanut heiteltyä, etteikö nouto-ja palautuspalvelu PenninPower ole niitä takaisin kiikuttanut. Parina päivänä on paistanut jopa aurinko!! Voi onnea ja autuutta niitä päiviä, kun vapaille sattuvat. Matalallahan se arska möllöttää ja häikäiseekin, mutta ei kärsi valittaa kun saa valoa ankeuteen.
Lumet kun kerran otti ja suli, niin otettiin piiiitkästä aikaa pieni jäljen pätkäkin yhden lenkin yhteydessä. Alkuun meinasi olla juju hukassa Tirpalla, veri veti esineitä etsimään. Mutta noin puolivälissä pieni belgialais-forssalainen lamppu syttyi sankarittaremme päässä ja se mennä puksutti kuin juna jäljen loppuun nenä maassa. Palkaksi se sai kaipaamansa esineruudun, joten ei jäänyt sekään väliin.
Niin ja se roskien siivoaminen... Olisko ollut reilu viikko väliä ekaan yritykseen, kun päätin hetken mielijohteesta yrittää uudestaan ja arvasinhan minä sen jo viimeksi, että Penni osaa homman pienen muhimisen jälkeen. Se taitaa tehdä mitä vaan, kun se saa vaan ensin hetken tuumata rauhassa ja jäsennellä ajatuksiaan.
Elvis sai uuden aktivointilelun, jonka parissa onkin vierähtänyt tovi jos toinenkin. Herra oppi hyvin nopeasti, mikä ruokatornin idea on. Lisäksi se on kehittänyt oman konstin saada tasoilta ruokaa kitusiin. Kun nuolee tassunpohjat märiksi ja painaa sitten tahmatassulla tornitasolla nököttävää kuivamuonaa, se tuurilla tarttuu kiinni ja päätyy parempiin suihin :)
Herra Kissa järjesti minulle taas tahattomat sydämentykytykset irtokarvallaan. Siivosin makkarin ja imuroinnin ja petivaatteiden vaihdon jälkeen ihailin lopputulosta, kunnes silmäni osuivat alhaalla seinässä sängyn vieressä johonkin ötökkään. Hämähäkki!! Kipin kapin lehteä noutamaan keräyskorista ja SLÄM SLÄM SLÄM! Pahus, se liikkuu yhä. SLÄM SLÄM SLÄM SLÄM!!! Ja yhä liikkuu. Taittelin lehden ja painoin karmeaa ötökkää lehdellä seinää vasten sängyn reunalla epämukavasti roikkuen. Päättyy ne päivät kutsumattomilla vierailla meikäläisen makkarissa... Nostin lehden pois ja prkl se jokin liikkui yhä. Mutta jotenkin liian kevyesti..? Kurotuin katsomaan lähemmäs kohtaloani uhmaten ja no, mitä ilmeisimmin tiiviiksi pieneksi palloksi hiertynyttä, seinään ripustautunutta kissankarvaa ei saa hengiltä millään. Tietäkää tämä.
Pennikin muuten on pudottanut nuttuaan aika lahjakkaasti, nyt jos pukkaa pakkaset niin paleltuu kyllä minun rinsessa vallan.
Yhtenä aurinkoisena päivänä noukittiin Minna ja Jeppe mukaan montuille ja mestarikuvaaja Minnalla oli kamerakin mukana. Reissu oli aika tuskallinen, nimittäin hetken jo luulin saavani heittää hyvästit yläetuhampailleni rakkaan koirani edesottamusten seurauksena. Pennillä meni hilluminen vähän överiksi ja liputin sen varikolle jäähdyttelemään. Komensin koiran maahan ja kumarruin olevinaan suurena auktoriteettinä koiran ylle. Sieltä se pieni pallopää tulla ponnisti kovan kallonsa suoraan päin meikäläisen käkätintä, enkä kehtaa edes kertoa mitä teki mieli tehdä elukalle, kun iskusta toivuin ja laskin hammasriviä tunnustelleen liikkuuko kuinka monta hammasta. Mutta koska yksikään lego ei ole ainakaan vielä irti ja kipukin on höllännyt, uskallan väittää, että koettelemus oli tämän kuvan arvoinen:
Ihana <3
2 kommenttia:
Tuo kuva on upea! Tekareiden hinta siinä vierellä on pientä.
Saas nähdä kuinka jälkiperinnällä maksu velotetaan, toistaiseksi ainakin ikioma kolajuomien kellastuttama hammasrivi on kiinni yläleuassa. Kipukin on enää ikävä haalea muisto :D Olen luullut koko ajan, että Penni on pehmeä, mutta ei se siltä tuntunut... Todistetusti kovapäinen koira :P
Lähetä kommentti