Rauha mökissä

Elo alkaa laskeutua uomiinsa ja hormoonimonsteri on ahdistettu piiloonsa tältä erää.

Ollaan katseltu taas mahdollisuuksia kokeilla vähän agiliitoa, mutta tavallisten seurojen treeneihin pääseminen, puhumattakaan alkeiskursseista joita ei ole, vaikuttaa salatieteeltä. Kokeilevasti laitoin sähköpostia yksityiselle firmalle, joka aksakursseja järjestää, mutta lähtötietojen mukaan näyttää näin vuorotyöläisen silmiin vähän huonolta mahikset päästä niillekään, kun pitäisi ensin käydä luento että pääsee kurssille jonka kautta pääsee kurssille jne.

Yksi ilta töistä kotiutuessani olin puolikuollut väsymyksestä ja koiran uuvuttaminen tuntui ylivoimaiselta tehtävältä. Prinsessa oli yksin ollessaan piilottanut luuta sohvan nurkkaan ja siinä samalla onnistunut levittämään sohvalle ja sen ympäristöön vajaan paketillisen Nessuja. Jotenka siis aivojumpataanpa koiraa ja opetetaan se siivoamaan! Noukin nyrkkiin yhden nenäliinan ja puristin sen palloksi nakaten sen sitten koiran nähden takaisin lattialle. "Tuo roska!" yllytin koulutuksen kohdetta. Tämä oli vielä helppo, koira meni nuuskimaan heittämääni myttyä ja kehusta innostuen otti sen suuhunsa ja nakkasi minua kohti. Good enough, ajattelin ja toistin tempun yhtä hyvällä menestyksellä.

Sitten roska pussiin ja kulmasta vähän nostauttamaan toista nenäliinaa lattialla. "Tuo roska!" yllytin jälleen. Nostautus piti toistaa muutaman kerran, mutta sitten syttyi valo sankarittaremme silmissä ja se toi nenäliinan minulle. Revenneenä kylläkin, koska nenäliinalle nyt vaan käy niin helposti, jos sen päällä seisoo samalla kun sitä kiskoo ylös.

 Sitten tein sen virheen, että hain namit palkitakseni koiran kunnolla oikeasta toiminnasta. Ja ei kun kiekat kaakkoon välittömästi ja tohotus päälle. Sain tassua ja kuolemaa ja mitä nyt vielä, ihan pyytämättä. Rauhoitin tilanteen ja tökkäsin sormella seuraavaa nenäliinaa. "Tuo roska". Ei tajuu? Uusi tökkäys. "Tuo roska". Penni vilkaisi vieressäni olevia nameja ja tarjosi jälleen kuolemaa ja tassua selällään kellimistä, ottipa häntä jopa asiakseen nuolla sen roskaa osoittavan sormenikin ja haastoi sen jälkeen leikkiin. Huoh. Nostautin nenäliinaa ja lamppu syttyi taas koiran päässä ja sain roskan hienosti pussiin asti. Kokeilin seuraavalle nenäliinalle uudestaan tökkäysversiota ja kas, Tirppa toi sen.

Seuraavaa nenäliinaa vain osotin sormella. "Tuo roska". Ei sytyttänyt koiralla, sen sijaan tarjosi taas kaikkea muuta kunnes alkoi kynsimään itseään ja läähättelemään. Eli kiekkoja alas ja mietintämyssy päähän. No, esineitä se etsii eri käskyllä, mutta se on ainakin tuttu... Joten "Etsi roska!" kehotin kokeilevasti osoittaen nenäliinaa sormella. Koira lähti nenä tuhisten hakemaan jotain ympäri kämppää. Olohuoneeseen palattuaan se nappasi puolittain sohvan alta pilkistävän laajakaistamainoksen ja toi sen minulle. Isosti kehuja ja namia, roskahan se on sekin jos se kerran lattialla lojuu. Tämän jälkeen onnistui myös osoittamalla ja etsi kehotuksella yksi nenäliina ja katsoin parhaaksi lopettaa harjoituksen siihen.

No, hitaasti hyvä tulee. Ehkä se tämänkin homman osaa aukottomasti kun sen seuraavan kerran viitsin kokeilla :P

Esineiden etsintä lenkkien lomassa menee hienosti, olen jo vähän laajentanut aluettakin ja pyrkinyt ohjaamaan koiraa etsinnässä, kylläkin hyvin vaihtelevalla menestyksellä.

Pallon heittely on taas hetken pannassa, paikoin on sen verran petollisesti pehmeät hiekkapohjatkin vähän jäässä, että Pennillä on sen seurauksena nahkat veks ranneanturoista. No, kohtahan se varmaan lumi tulee. Talvirenkaat on laitettu autoon jo viikko sitten jarruremontin yhteydessä. Kyllä nyt kelpaa kuskata koiraa montuille ja maailmojen ääriin, kun jarrutkin toimii!

Yksi ilta törmättiin lenkillä merenrannassa mielenkiintoiseen mixiin. Kun se juosta hipsutteli meidän luo, katsoin epäuskoisena sen päätä ja pohdin nuppi kuumana mitä rotuja siinä voi olla. Rakenne oli siro ja urheilullinen, suorastaan jopa vinttikoiramainen, mutta pää oli shar pein, sellaisen bone mouthin. Varovasti asiaa sittten kysyin, niin kuin nyt kysytään, että mitäs rotuja sitä ollaan, peläten vastauksen olevan puhdasrotuinen jokin :D Ja TADAAA! Koira oli whippetin ja shar pein risteytys! Juoksi muuten melkoista haipakkaa, siinä sai paimentyttö pistää tassua toisen eteen ja vitosta silmään että pysyi kintereillä. Valitettavasti laskeutuva hämärä yhdistettynä kännykameraan takaavat sen, ettei vallan selkeää kuvaa saanut räpättyä jaettavaksi. Mutta jotain kuitenkin.

Loppukevennyksenä kylppärikaveri Elvis. Rento asento on tärkeä kun odottaa, että naiset saa sudittua ripset edustuskuntoon.

Karmaiseva hormoonihirviö

Sataa sataa ropisee aina vaan, joten eipä ole juurikaan kuvia tarjota meidän elämästä tällä erää.

Hormoonihirviötä ollaan täällä kauheasti yritetty kesyttää. Koira on hermostunut ja vähän kierroksilla koko ajan. Maaten ei voi mennä jos ei vähän yritä silmät tapillaan ja huohottaen ensin pedata, mutta kiellosta toiminta onneksi loppuu ja eläin rauhottuu hetkeksi, kunnes havahtuu levoltaan ja pomppaa katse seisoen ylös petaamaan ja sama kierros alkaa. Varsinaisesti se ei pesää rakenna muulloin kuin silloin, kun en ole kotona. Töistä palattuani olen löytänyt kaksi vallan kodikasta pesäntekelettä. Ensimmäinen löytyi olohuoneen nurkasta, kukkapöytien ja kissan kiipeilytelineen takaa. Sinne oli raahattu sohvan suojuspeite ja traakkipuu oli rakennuksen touhussa vähän ottanut siipeensä... Toisen pesän löysin pari päivää sitten saunasta. Tulin töistä ja näin, kun koira painui tervehtimisen jälkeen saunan oven ali pungertaen saunan puolelle ja menin katsomaan. Sinne oli kissan hiekkalaatikon viereen raahattu pyykkiin jonottanut lakana ja minun farkut mukavaksi alustaksi. Julmasti olen siivonnut nämä sisustustaidonnäytteet pois :(

Penni myös itkeskelee Elvikselle. Kissa kun kävelee ohi niin alkaa itkupiippaus. Elviksellä ei näytä kauheasti kiinnostavan. En ole ainakaan päässyt todistamaan onko koiraneiti yrittänyt kissaherraa kantaa hoivattavaksi pesäänsä.

Välillä on tuntunut, että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken kun yrittää keksiä pikkuäidille muuta ajateltavaa.  Kaiken vaivannäön jälkeen se kotiin päästyämme vaikuttaa aina yhä juniori-ikäiseltä, viikon pakkolevossa olleelta seinäkiipijältä. Oikeasti meinasi palaa käämit pari yötä sitten, kun koira kehitti kunnon kiekat nukkumaan mennessämme ja heräsin pariin otteeseen siihen, että se touhotti ja petasi ja läähätti ja aiheutti minussa halun teurastaa. Tein saman tempun kuin silloin kun Penni oli pieni eikä osannut nukkua, eli nappasin sen rautaiseen otteeseen kainaloon ja siihen se sitten urvahti. Vielä aamulla töissä olin vahvasti sitä mieltä, että  Rinsessa pääsee vehkeistään heti tämän hormoonimyrskyn jälkeen.

Harjoittamistamme hirviöntappoaktiviteeteistä kaksi ansaitsee muutaman rivin tarkempaa kerrontaa. Ensiksikin, laajensin esine-etsintää useampaan esineeseen. Tähän asti ollaan tyydytty yhteen ja yleensä vielä niin, että lenkin lomassa peitän koiran silmät ja nakkaan lelun metsän siimekseen ja sitten se sieltä nuuskutellaan ylös. Nyt ollaankin tehty hommaa vähän "oikeammin", eli jätettyäni koiran polulle maaten odottamaan, käyn viemässä alueelle kolme esinettä jotka lähetän koiran sitten etsimään. Täytyy kehaista, että hienosti tirppa hoksasi heti mitä häneltä odotetaan ja nouti yksitellen jokaisen lelun. Poikien kanssa aikoinaan oli vähän sitä ongelmaa opiskellessa, että kun ne yhden esineen olivat tuoneet ja yritit kertoa, että lissää lissää, ei piisaa, niin ne katsoivat hölmistyneenä, että no juurihan minä sulle sen toin???

Toinen mainittava juttu on meidän pieni kontaktinottoa käsittelemään tarkoitettu harjoitus... Olen harjoitellut tätä aiemmin niin, että kädet on sivuilla levällään ja katsekontaktista nakkaan namin koiralle kädestä. Ja sehän siis tietää että palkka tulee kuitenkin kädestä, joten suuressa viisaudessani päätin opettaa sille, että se voi tulla myös sieltä kasvojen alueelta :P Joten ei muuta kuin treeni pystyyn ja nami huulten väliin ja vaatimaan koiralta katsekontaktia. Sitten vaan puhaltamaan nami palkaksi oikeasta toiminnasta. No, lopputuleman kun kerroin Kirsille tänään chatissa, hän kommentoi vain, että kaikki eivät voi olla bordercollieita. Siinä se minun suusta tuleva palkka kimpoili koiraa silmien väliin, kuononselkään, jopa hampaisiin osui muutama kun Penni ei hoksannut ideaa. Lopulta yksi osui vahingossa suoraan avonaiseen ihmettelevään suuhun ja koira näytti vaan ilahtuneelta, että kas, ruokaa suussa, kätevää!! Periaatteessa homma kuitenkin toimi hyvinkin alkumetreiltä asti, vaikkei nyt ihan siitä syystä kuin olin ajatellut. Sivulle käskyn jälkeen koira kyllä otti hienon kontaktin, mutta ei siksi että odotti palkkaa, vaan pikemminkin sen näköisenä, että milläköhän tuo akka minua nyt nakkaa..?

On se Elviskin saanut sylinukkuhoitoa, vaikkei sillä tunnu unenlahjoissa vikaa olevankaan :)