Joulupukki puree ja lyö

No toivottavasti ei sentään osu liikenteeseen väkivaltaisia pukkeja, mutta M.A.Nummisen kipale purevasta pukista on meillä jo Joulun perinne.

Pennin leikkaus alkaa olla onnellisesti historiaa. Toki yhä vähän pohdituttaa tuoko muutos tullessaan virtsankarkailua, kiinnikkeitä tahi höttökarvaa. Irtokarvaa on ainakin ollut jo jokunen viikko ihan suut ja silmät ja vaatteet ja jääkaapitkin täyteen. Neiti myös nostelee jalkaa lenkeillä...

Jokunen päivä sitten ehdin metsässä ulkoillessamme kiroilla jo varmaan ääneenkin, kun yhtäkkiä meitä kohti kirmasi kaksi irrallaan olevaa koiraa. Nopean aivoriihen jälkeen laskin Penninkin vapaaksi ja toivoin parasta ja samalla näin, että irtokoirien omistajakin ilmestyi onneksi rinteen päälle hälytysläheisyyteen. Oli kerrankin hyvä tuuri ja nämä kaksi karvakorvaa olivat selväpäisiä, kohteliaita ja puhuivat hienosti koiraa! Molemmat jäivät sopivan matkan päähän eivätkä sännänneet suoraan iholle ja alkoivat esittää rauhoittelua ja alistuviakin elkeitä kun Penni nosti selkäharjaksen pystyyn ja näytti niin isolta kuin pulikuljotit vain ilman tukkaa voivat. Koirat lähtivät juoksemaan omistajaansa kohti ja Penni jo lähti perään. Minäkin kutsuin omaani ja koko kööri pysähtyi rinteeseen pohtimaan, kenen kutsua tässä nyt pitäisi kuunnella ja mille aletaan. Kaikki päättivät onneksi palata omien emojensa suojiin ja Penni ainakin sai kehut hienosti menneestä kohtaamisesta. Prinsessa tosin jo näytti siltä, että olisikin voinut olla kiva leikkiä noiden kahden kanssa.

Agiliitämässä ollaan käyty kertaalleen leikkauksen jälkeen, sillain sievästi. Koiralla oli sairaslomalta vielä ylimääräistä potkua ja jonkinmoista ohjaustehostinta olisin ollut vailla.

Penni sai Mustilta ja Mirriltä kokeiluun jotain salaperäistä, nimetöntä kuivamuonaa kilotolkulla. Ruokia on kolmea eri makua, kalkkuna, lammas ja kala. Vehnän sijasta kaikissa on perunaa. Kevyempää tuo ruoka on kuin aiemmin ostamani ruuat (Taste of the Wild, Canagan), mutta toisaalta nyt steriloinnin jälkeen se ei varmasti ole huono asia. Pari viikkoa tuota testiruokaa olen nyt syöttänyt raakaruuan ohella, enkä ole vielä löytänyt huomauttamista. Nappulakokokin on jees, eikä hajukaan tukahduta. Pennillä on vaan nyt leikkauksen jälkeen aamuöisin närästellyt enemmän, en usko että se liittyy nuihin nappuloihin mitenkään, mutta pitää hakea tuota iltaruokintaa vielä kohdilleen, ettei vatsa tyhjenisi yöllä.

Onneksi viimeinkin tuli lunta! Ollaan ehditty jo kahdesti potkurihurjastelemaankin. Tänään sitten näytti koko kylän kalusto olevan liikkeellä hiekottamassa väyliä, joten toivottavasti lunta tulee pian lisää. Nälkä kasvaa syödessä.

Mr Kissakin uskaltautui lumiselle terassille vaikka yleensä lumi tassuissa on ollut yök ja pakkasilmaa on nuuhkittu vain hetki oven raosta. Mutta kun Elvis sattui näkemään oven auetessa, että ruokapaikalta lehahti lentoon tinttejä, niin pakkohan se oli hiipiä lähemmäs ihmettelemään olisiko niitä lisää.

Joululahjaksi Penni sai Fetch'N Treat pelin ja paketti aukaistiin jo eilen, kun ei me ehditä varsinaisesti Joulua viettämään. Ja kun minä välttelin siivoamista. Pelissä on ollut kivasti aivojumppaa eilen ja tänään, mutta mekanismi on vähän heppoinen ja toimii jos toimii. Peliin siis pitäisi koiran oppia pudottamaan tennispallo yläreiästä ja pallo ulostautuessaan vapauttaa sisään ladattuja nameja.

  

Hullunhauska haavapuku

Pennin leikkuuhaava on parantunut kivasti. Koira on ollut nöyrä ja uskonut kun on kielletty koskemasta ja tähän asti ainakin olemme pärjänneet ilman kauluria, pelkästään haavapuvun ja jatkuvan läsnäolon kanssa. Yksin en kuitenkaan koiraa pelkän haavapuvun kanssa jättäisi, Penni on tullut jopa silmänkantaman päähän odottamaan kodinhoitohuoneeseen sillä välin kun käyn suihkussa.

Tuo kaulurilta pelastanut potkupuku istuu kyllä normaalisti ihan hyvin, mutta olen minä sen ansiosta saanut muutamat niin makeat naurut, kun se tahtoo maatessa venyä ja vanua taakse päin. Nyt on menossa vrk 8 leikkauksen jälkeen ja olen hyvin tyytyväinen, että puvusta päästään parin päivän päästä eroon, eikä Pennikään sitä varmaan varsinaisesti jää kaipaamaan. Hupaisista tilanteista huolimatta olen taipuvainen uskomaan, että siinä piilee myös tapaturmariski.

Penni on pari kertaa makuulta noustessa onnistunut sujauttamaan takajalkansa potkupukunsa sisälle. Ekalla kerralla se ehti jo kehitellä pikku riehumiset ennen kuin ehdin hätiin. Ilmeisesti opastus meni kuitenkin tässä asiassa kerralla perille. Eilen aamulla kun noustiin unilta, minä lähdin heti kiskomaan ulkovaatteita päälle, että käydään pikapissalla ja laitetaan auto roikkaan. Koira ei ilmestynytkään hääräämään rinnalle, istui vaan hiljaa pedillä ja tuijotti. Lopulta kengät jalkaan vedettyäni menin katsomaan mikä nyt on oikein vikana. Aika upea imitaatio amputoiduista takajaloista oli koiralla esittää, alkoi ihan naurattaa ja nyt harmittaa etten ottanut kuvaa. Onneksi ne jalat oli kuitenkin vielä tallessa siellä puvun sisällä, ei tarvinnut kuin penkoa ne esiin ja vapaiksi ja sitten alkoi iloinen ulkoiluhössötys.  Eilen illalla, kun olimme jo levolla ja laitoin kirjaa pois ja kurotuin sammuttamaan lukuvaloa, ihmettelin koiran asentoa ja huomasin, että nyt sillä epelillä olikin etujalka siellä puvun sisällä! Nauraa hörisin ääneen jalkaa vapaaksi pujotellessani ja repesin ihan täysin, kun toimituksen aikana koira onnistui tunkemaan päänsäkin kauluksesta sinne vaatteensa sisälle :D Eikä hupi siihen loppunut. Tänä aamuna alotin päiväni hirnumalla taas ääneen, kun Penni heräämiseni huomattuaan kääntyi paikallaan ja peräsin laahaten ähisi etujaloillaan vetäen  kainalooni. No, kuinkas muutenkaan, kun puku oli valahtanut nilkkoihin ja liikehdintä ja ulkomuoto toivat mieleen hylkeen.

Hylkeenperä

Tänään lenkille lähtiessämme ei kyllä enää edes naurattanut, kun puku valahti kahta porrasta etuovelta laskeutuessa ja koira onnistui saamaan sumppuun molemmat takajalkansa SEKÄ toisen etujalan. No, pudotus ei olisi ollut korkea vaikka Penni olisi kompastunutkin, mutta silti ei hyvä juttu.

Pari päivää vielä... Jaksaa jaksaa...

Kissakin yritti toissailtana järjestää koiraan vähän vauhtia, mutta ehdin väliin hillitsemään tilanteen. Olimme koiran kanssa jo makuulla, kun Hemuli alkoi yhtäkkiä vetää hurjaa rallia talossa. Hetken ihmettelin mitä se nyt touhuaa ja rauhottelin koiran, joka oli revetä nahoistaan ja singahtaa sekaan poukkoilemaan. Samassa selvisi syykin kissan kilareihin, kun toipilasmakkariimme pörähti sekopäinen puolipökertynyt kärpänen (joulukuussa!!) sinkoilemaan pitkin seiniä ja kattoa, Elvis perässä liitäen. Pienellä avustuksellani kissa sai saaliinsa ja lisää pörriäisiä ei ole näkynyt. Pliis, kärpäset ja muut ärsytykset kuuluu kesään, antakaa meidän edes talvehtia rauhassa.