keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Jaksaa, jaksaa

Täällä on taas väsytetty hormoonihirviötä. Ollaan ulkoilun lomassa yritetty tehdä pikku tehtäviä, aksattu, leikitty tottista jne. Tässä yksikin päivä ajeltiin hiekkamontuille ja nuuskuteltiin ensiksi silmät palaen meitä karkuun lähteneiden metsäkauriiden jäljet. Enpä ole nuihin elukoihin ennen (tuollakaan) törmännyt ja hetki meni itselläkin pällistellessä. Koira ei itse elikoita maaston muotojen takia onneksi nähnyt, omat silmäni ovat sen verran korkeammalla, että sain ihailla yksin. Tuuli kävi meistä päin, joten aika pian ne tosiaan lähtivätkin boing boing pomppien pakoon valkeat persuukset vilkkuen. Kun kaikki jäljet oli tarkistettu tuosta alueelta, jatkoimme metsään, missä otimme kahdella lelulla esine-etsintää useamman piston. Tämän jälkeen koira sai osan aamiaisestaan makkararuutuna, eli kuivamuonaa siroteltuna tallatulle havupedille ja nenä käyttöön. Tuosta lompsuttelimme vielä mukavan rauhallisen kävelylenkin montun reunustoilla ja paluumatkalla otimme vielä uuden satsin esine-etsintää, sekä loput aamiaisesta makkararuutuna. Kotiin päästyämme ryhdyin laittamaan ruokaa ja olin sen viisi minuuttia itseeni tyytyväinen, kunnes Miss Penny alkoi vasten kaikkia toiveitani pesävouhotuksen ja IIIIIIIH ininän ja olin tehdä harakirin kastikekauhalla. No, puuhastelu on mukavaa, kun toinen niin innoissaan tekee ja palkaksi riittää, että saa tehdä lisää. Kun vaan saisi itselle jostain töiden jälkeen lisää virtaa...



Toisella reissulla neiti esitti Drama Queen part XYZ näytöksen. Lenkiltä palatessa se lompsi jääpohjaiseen, sulamisvedestä muodostuneeseen lammikkoon juomaan. Kun se oli sammuttanut janonsa, käskin sen hakea lätäkön toiselle puolen jättämänsä lelun. Tokikin prinsessa teki työtä käskettyä, työ on belgitytön onni, mutta palatessa se alkoi yhtäkkiä ontua voimakkaasti toista takajalkaa ja huutaa ääneen. Se ääni kohosi falsettiin mitä lähemmäs koira pääsi minua, ja lopulta neiti syöksyi kyljelleen jalkoihini kiljuen vertahyytävästi. Takuulla pysähtyi elämä koko hiivatin metsässä siitä äänestä. Kiepautin kuolemaa tekevän koirani seljälleen, komensin sitä rauhoittumaan ja tutkin käyttökelvottoman kintun läpikotaisin mitään löytämättä. Liekö jääkylmä vesi aiheuttanut jonkun kivuliaan krampin jossain kohti ja lämpimissä käsissäni vaiva helpotti. Tuumasin koiralle, että ei täällä kuule mitään ole, henkiin jäät, jolloin se pomppasi ylös ja jatkoi onnellisena matkaa vierelläni kulkien, välillä ihailevia katseita minuun luoden. Voin kuvitella, miten se seuraavassa koiratreffitilanteessa kertoo uusille nelijalkaisille tuttavilleen, että toi mun ihminen on joku semmoinen kirurgi, se on liittänyt munkin AIVAN IRTI olevia raajoja MONESTI yhteen ihan vaan paljain käsin. Nallella oli tapana luoda niitä samanlaisia "mamma on sankari" katseita minuun viimeisenä talvenaan, kun se pari kertaa humpsahti liian syvälle hankeen eikä päässyt palteen yli pehmeästä lumesta omin voimin pois. Niskasta vähän auttamalla selvittiin näistäkin kiusallisista tilanteista. Nallella vaan oli mukana siinä katsessa semmoista sydäntä riipivää kysymystä, että kelpaankohan vielä laumaan vaikka olen jo vähän köpö. Parhaani mukaan yritin papalle kyllä osoittaa, että aina kelpaat. Ihan aina <3



Sakun synttäreitä muisteltiin 11.3 ja nyt vähän jälkijunassa ajattelin kirjailla tänne hauskan muiston Sakustimeen liittyen.

Sakulla oli mieshaukku. Se siis haukkui meille tulevat miehet (paitsi oikein tutut) pystyyn eteisessä ja alkoi sitten kaveriksi. Se haukku oli erilainen kuin joku muu tavan haukku, ihan omanlaisensa mieshaukku siis. Asuin tuohon aikaan rivarissa, jossa "avosiskoni" Henna asui myös, asuntojemme välissä oli vain yksi kaksio. No, miespuolinen kurssikaverini oli käymässä paikkakunnalla jouluostoksilla ja hän oli sitten yöelämään eksynyt kaverinsa kanssa, jonka luona hänellä oli ollut tarkoitus yöpyä. Tämä majapaikan isäntä oli kuitenkin kadonnut baarista eikä vastannut enää puhelimeen. Niinpä tämä kurssikamuni oli ongelmaa pohtiessaan muistanut, että Jenkkahan asuu täällä ja soittaa kilhautti minulle yöllä valomerkin jälkeen. Kauniisti pyysi kattoa päänsä päälle yöksi, nukkuisi kuulemma vaikka eteisen matolla, kunhan pääsisi lämpimään. Lupasin että pääsee vallan sohvalle ja niin hän otti taksin ja hurautti meille. Sakuhan toki täräytti mieshaukun heti oven kaverille avattuani ja eipä aikaakaan, kun puhelimeni piippasi saapuvaa tekstaria. Ehdin jo pohtia, että miten kummassa minä olen näin suosittu tänä yönä, mutta viestin luettuani en voinut kuin nauraa ääneen. Viesti oli Hennalta ja olin heti kärähtänyt yövieraasta Sakun merkkauksen takia. Tekstarissa luki vain: "Siis sulle tuli sinne joku mies!!!!"

Koska tästä salaperäiset yövieraat kaikille paljastavasta mieshaukusta ei ole kuvaa, laitan oheen pallopelistä kuvia Sakun viimeiseltä syksyltä. Rakas höntti <3

"Vielä mä pallopelit jaksan!!"


"Mutta mihin se pallo taas katosi??"


"Onkohan se tässä..? Jos katson vähän lähempää..."



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Ryhtiliike

Vähäsen on taas päässyt vierähtämään viime päivityksestä, joten koitan tässä nyt ryhdistäytyä.

Joulukin oli ja meni, samoin vuosi pääsi vaihtumaan. Jouluksi olin kutsunut vanhan kaverin meille syömään ja kutsu koski myös hänen uroskoiraansa. Tokihan tuo armas juoksupihtari sitten alotti juuri viikkoa ennen joulua juoksunsa. Juoksuväli oli nyt semmoiset 9kk. Meille jäi Pennin kanssa päälle joulu ainainen (syytän Säästökuoppaa, siellä on liikaa hyviä tarjouksia!) ja pakko oli tehdä ryhtiliike myös ravitsemuksen saralla. Itse olin kehittänyt pehmustetta viidellä kilolla, Pönniäinen saalisti siinä sivutuotteena miltei kolme...



Tämä talvihan on ollut ihan ahterista vesisateineen ja lumettomuuksineen. Potkuri ja lumikengät kasvaa hometta varastossa ja kyllä keljuttaa. Olihan tuossa tammikuulla muka pakkasjaksokin ja sekin meni minun tuurilla överiksi. Hartaasti pitkin kesää ja syksyä asenneltu maalämmitys sanoi poks ja koko taloyhtiön lämmöt katkesivat. Jee. Kavereilta sain lämpöpuhaltimen lainaan, mutta sen verran oli äänekäs vehje, että yöksi sen sammutin. Kylppärin lattialämmitys sentään toimi ja sen väänsin hönkymään täysille. Aamulla mökissä oli lämmintä 11 astetta, plussaa kuitenkin. Mutta mulla oli hiki :) Son kuulkaa maailmasta paras lämmityslaite tuommoinen belgikoira kainalossa, toisessa kyljessä hehkui ja kehräsi Elvis.

Tämä lämmityskatastrofi sattui samaan aikaan kuin taloyhtiön järkkäämä patteriremontti. En suosittele kenellekään patteriremppaa talveksi. Että jos sulla on päätäntävaltaa asunnoista ja suunnittelet ens tammikuulle semmoista, voin kertoa että asukkaat ei tykkää. Ne ruojat lykkäsi huuhdeltuihin, huippuunsa trimmattuihin pattereihin väliaikaiset nupit odottamaan termostaatteja. Voin kertoa tuoreen astmadiagnoosini kanssa myös semmoisen jutun, että jos olet tottunut nautiskelemaan semmoisesta 19-20 asteisesta huonelämmöstä ja sitten se käväsee kymmenen asteen tienoilla pamahtaakseen sieltä raketin lailla lukemaan 24, aamulla menee Ventolineä kiekollinen.



Penni peekele äkkäsi olemattomia pentujaan kantaessaan supernälkäisenä, että kissanvessassahan on seisova pöytä vaikka akka pihtaa ruokaa. Sen verran huonoa tiedän paakkuuntuvan kissanhiekan tekevän koiran suolistossa, että piti viritellä barrikadi saunan ovelle herkuttelijan esteeksi. Varalta nostin myös kissan hiekkalaatikot ylälauteelle. Haaveissa olis semmoinen hieno kaappi kissan huussiksi.

Pennillähän jäi pieni pelkotila ambulanssin hälytysajoujellukseen yhden valeraskauden aikana pari vuotta sitten. Tuossa tammikuulla oltiin tulossa merenrannasta lenkiltä kohti tietä kun kuulin, että ambulanssi lähestyy jostain. Kun päästiin tielle, huomasin että lanssi kurvaa meidän suuntaan ja päätin, että jäädäänpä tähän penkalle niin Penni näkee mistä se ääni lähtee, menipä sitten syteen tai saveen. Koira katseli levottomasti pyörien hätääntyneenä ympärilleen äänen lähdettä etsien, kunnes havaitsi lähestyvät vilkkuvalot ja jäi äimistyneenä tuijottamaan. Lanssin ollessa kohdalla neiti päätti yhtäkkiä yhtyä kuoroon ja oli mulla naurussa piteleminen (en onnistunut) kun Penni nakkasi siinä penkalla niskat kenoon ja kuonon taivasta kohti ja ulvoi pitkään ja hartaasti kimpassa hälytysajoneuvon kanssa. Ehdittiin jokunen metri jatkaa matkaa kun perässä pyyhälsi vielä lääkäriambulanssi, mutta siihen ei enää reagoitu mitenkään. Lupaavalta näyttää, että tämä havainnollistava hoito tehosi, koskapa sen jälkeen Pönniäinen ei ole pillin huutoon reagoinut.

Lunta ei ole, mutta onneksi tuulee niimmaanperusteellisesti


Kohta täällä varmaan mukamas kovasti taas hoidetaan pentuja, tosin eilen Penni leikki innoissaan Sypen kanssa, kun tervuherra oli näillä korkeuksilla taas käymässä. Yhtään ei esittänyt kuten ennen, että apua apua, en voi antautua rallaamaan kun vauvat kärsii masussa.

Vuosi on alkanut sikäli surullisissa merkeissä, että jo kaksi tuttua koiraa on jättänyt tämän elämän ja jatkanut matkaa. Ensin lähti Kirsin Tikki, joten nyt alkuperäinen jengi on kokonaisuudessaan poissa :( Sitten lähti yllättävän sairaskohtauksen mukana Virpin ja Sarin whippet Jalo, joka oli Sakun vain juhannuksina pintaan putkahtaneen poikarakkauden kohde.

The Originals