sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Nitroja huutaa

Lunta on ihan riittävästi, kiitos. Pitikin mennä märisemään joulukuussa, että ikinä ei enää ole. Olen riehunut kolan varressa yötä päivää ja ilmeisesti pumppu ei ole vielä kovin pahassa kunnossa, kun yhä käyn ja kukun. Takapihan terassin edessä odotti yksi aamu kiva ylläri, kun lumistopparit olivat antaneet myöten ja katolta oli tärähtänyt mukavasti vallia suoraan kulkureitille. Vapailla niitä sitten siitä sivummalle lapioin ja piti ihan petkele käydä ostamassa, että sain hakattua sitä vuorta siirtomuotoon. Neiti työnvalvoja hääräsi ahkerasti mukana ja metsästi umpihangesta viskomiani jääpaloja.  Eilen huhkin kattokolan kanssa autokatoksen päältä lunta vähemmäksi. Ihan kivasti sitä sieltä saikin, mutta toiveikkaana menin viime yön "myrskytuulen" jäljiltä kurkistamaan, josko loputkin olisivat tulleet alas. Olihan sieltä ihan kinos pudonnut... naapurin puolelta.



Penni alkoi omia huonoa tapaa nousta aitaa vasten katsomaan kun pukkaan lunta etupihan ajoväylältä. Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että jalka lipsahti aitalankkujen väliin ja voi sitä huutoa. Ehdin nanosekunnissa hätiin ja nostin pulassa olevaa neitoa toisella kädellä niskasta ja hivutin jumijalkaa toisella kädellä irti pinteestä. Koiralla meni silmät päässä ympäri ihan hedelmäpelinä, mutta kumpikaan meistä ei ottanut vammaa tapahtumasta. Naapurit varmaan tosin pohtii vieläkin kuka tapettiin, sen verta yliääniä lähti elukasta.

Lumikengätkin saatiin kaivaa naftaliinista, viime talven ne pölyttyivät (vanhan kodin) varaston nurkassa toimettomina. Selkä ja polvet kiittää kun ei tule äkkilumpsahduksia ja muutenkin mukavaa, vapaa kun on vain umpihanki.



Pumppu sai taas lisätreeniä, kun kaivelin tuossa pari iltaa sitten Tätä Voi Vielä Joskus Tarvita -varastoni kätköistä vanhan kelloradioni, känny kun teki jo kertaalleen jumin eikä herättänytkään. Muistin kyllä, että vempeleessä on hitokseen paha ääni, mutta... Kun se sitten täräytti aamun pimeydessä soimaan somalla nopeutetulla, kovennetulla ja särjetyllä koneenperuutusäänellään, me saatiin kaikki paskahalvaus. Minä en niinkään siitä äänestä vaan siitä, että kissa lähti kainalosta kuin nato-ohjus ja meinasi kaataa yöpöydän mennessään. Samaan aikaan koira sinkosi hereille toiselta puoleltani ulvontahaukkua huutaen ja nelisti samoilla tulilla olohuoneeseen, jatkaen siitä eteiseen ja havahtuen sitten sen verran, että jäi makkarin ovelle tuijottamaan hervottomana nauravaa minua. Mutta heräsin kerrasta. Ei torkkuherätystä!

Nyt onkin parina viime päivänä kevät ilmoitellut tulostaan ja ulkoilukelit on olleet mitä parhaat! Pikkuisen juuri pakkasta ja aurinko tervehtii iloisesti taivaalta reippailijoita. Tätä lisää!!