Kyllä se on hymy herkässä kesälomalla. Ihan sama mikä keli on, loma on aina loma! Täytyy kyllä myöntää, että ihan kivoja ilmoja on ollut. Se vaan tahtoo olla, että silloin kun sataa, sataa kunnolla ja mun lenkkarit alkaa olla aika entiset kun ne on kastuneet läpimäriksi vuoroin meressä, vuoroin sateessa. Epätoivoisena pelastusoperaationa kokeilin jopa Jostain kuulemaani vinkkiä survoa lenkkareihin kissanhiekalla ladatut nailonit kuivikkeiksi. Ei se oikein toiminut. Kengät haisevat aika suohirviöltä...
Eka lomaviikko vaan löhöttiin ja ulkoiltiin. Olen saanut katseltua pitkästä aikaa Buffy vampyyrintappajat läpi, wohoo!! Kävin minä sitten mutkan Qstockissakin, mutta merkkaan kyllä johonkin lapulle ylös, että mietin kaksi kertaa ensi vuonna menenkö. Saa olla kyllä ehkä aika hyvä bändi vetonaulana, että viitsin enää vaivautua. Penni oli Minnalla hoidossa minun rokatessa ja yöllä kävelin Minnalle ottamaan koiran mukaan kotiin. Tyypit olivat jo minua kadunreunassa vastassa ja katselin lähestyessäni, kun Penni tarkkaili ohi valuvaa porukkaa. Ihan rennon näköinen se oli, mutta kiihtyi nollasta sataan nanosekunnissa kun tajusi yhtäkkiä, että yksi kävelijöistä olinkin minä. Enpä ole aiemmin koiralla vastaavaa reaktiota nähnyt, se alkoi kiljua suoraa huutoa ja juoksi hihnassansa ympyrää säntäillen välillä minua kohti riemusta sekopäisenä :D Piti jo toppuutella, että ole hiljaa, kello on ties mitä...
Seuraavalla viikolla jätettiin vakiopaikka meren äärellä odottamaan aikaa parempaa. Vesi oli noussut niin korkealle, että aallot löivät yli rantakivikon ja sen jälkeen alkavalla kuivalla kaislamatolla seisoskeluksi riitti yksi kerta, oli meinaan niin täynnään pieniä muurahaisia jotka pirut kiipeilivät pitkin kinttuja. Kummallista vaan, että Penni ei suostu uimaan muualla kuin tuossa "omassa rannassa". Vaikka olis millainen aallokko, niin sinne mennään pää viidentenä jalkana uimasilleen, mutta muualla vaan kahlaillaan.
Lomalle on sattunut myös pari komeaa ukkosmyräkkää. Ekan kerran oli sisällä sen verran lämmin ilma, että piti avata tuuletusluukkua ja olipa yllätys, että Elvis istuskeli muina miehinä siinä luukulla kuuntelemassa ukkosta. Muutenkin äijä on kyllä kovasti reipastunut nyt, viihtyy sohvalla ja vaanii Penniä haastaen koiraa leikkimään. Tänään tuli ekan kerran Penulle pieni haava kirsuun riehumisesta, ihan muka verihelmenkin siihen haavan reunaan tirskautti. Muuten on näyttänyt hyvin harmittomalta kaksikon tohinat.
Tuon Elviksen ukkosen kuuntelun jälkeen lähdin koira kyydissä ajamaan kaupungille hakemaan ruokaa. Kaatosade jatkui kesken matkan ja kylillä odotti yllätys, kun kadut lainehtivat vettä ihan tosissaan. Pilliautot vinguttivat suuntaan ja toiseen vahinkoja setvimään ja Penni nyt tunnetusti on aiemminkin ihmetellyt sitä ujellusta eri tavoin. Nyt se luuli raukka vissiin viimein löytäneensä syyllisen äänelle... Seisoimme liikennevaloissa, kun sireenien kiljunta alkoi tulla kohti ja koira ponnahti istumaan häkissään. Sattui vaan olemaan siinä ihan takapuskurissa kiinni moottoripyöräilijä, joka hahmo näkyi vesisateen verhoaman takaikkunan läpi. Penu oli sitä mieltä, ettei tartte tulla meidän auton taakse ulvomaan hahmojen yhtään ja oli muka äänekkään kiukkuinen motoristille, kunnes sain naurultani komennettua koiran hiljaiseksi. Valoista päästyämme odottikin yllätys kun tie oli poikki sen saamerin veden takia. Tie näytti kuitenkin tasaiselta ja päätin takana olevan jonon takia yrittää ajaa suoraan. Eihän se nyt VOI olla kauhean syvä lätäkkö silloin?? Heh heh... Lähellä oli, ettei matka päättynyt siihen, hihna jo huusi ja löi tyhjää lammesta takaisin tielle noustessamme. Se motoristi riepu näytti ajavan hetken mietittyään perässä siihen vesiesteeseen, mutten jäänyt katsomaan miten hänelle kävi. Meillä kun oli edessä seuraavat vallihaudat, mutta ne kiersin jalkakäytävää pitkin, kun ei niillä muuta liikennettä ollut. Enpä ole ennen moista kokenut. Seuraavana päivänä olikin lehdessä kuvia, kun jotkut humoristit kelluivat kumiveneellä niissä sadelammikoissa kaduilla.
Viikonlopuksi ajelimme kotopuoleen. Penni meni perjantaina päivähoitoon Koijariin, kun aurinko porotti taivaalla täyttä häkää ja minä olin sopinut lounastreffit kylille. Ei oikein olisi viitsinyt koiraa autossa pitää. Kuten viimeksi taisin kirjoitellakin, minusta Tirppa on jotenkin tasoittunut ja aikuistunut. En ilmeisesti väärässä ole, koskapa koiraa noutaessani Jari kysyi, olenko huomannut että se on kehittynyt. Sain myös monitorista katsella mitä prinsessa tekee, kun hoitaja menee sinne häkille ja esim. hakee viereisen koiran lenkille. Siellä se heilutti häntää häkin ovella, niin kuin reipas hoitolainen ainakin :) Eipä tuo kauhean stressaantuneelta vaikuttanut. Minun Pennonen <3
Seuraava päivä vietettiin Kirsin ja koirien kanssa mökillä. Tikki ja Vippi nauttivat Olkkajärven suomista uintimahdollisuuksista täysin palkein, mutta Pennillä ei uitattanut. Neiti vaan kahlaili ja katseli muiden vesipetoilua kallioilta. Illalla käytiin vielä entisen työkaverin sakemannipentua katsomassa, mutta Pennillä alkoi olla virta vähissä ja ei ihan pinna kestänyt enää pentusen leikkejä. Oikein häntä rähähtihe pennulle, joka vetäytyi kummastelemaan kiukkuista naista turvallisen välimatkan päähän ja äkäpussi kömpi pöydän alle nukkumaan. Päätin, että kyläilyt on nyt kyläilty tälle reissua ja kuskasin koiran majapaikkaamme isän luo jatkamaan unia rauhassa. Aika rennoksi se veti sinne päästyämme, hä? :P
Lomaa on vielä viikko jäljellä ja tänään taas maistui koiralle uinti kotirannassa, vaikka tuuli niin, että piti ihan erilaisia kierteitä opetella että sai kepin irtoamaan veden suuntaan. Jotain kivaa pitäis vielä keksiä, arki ja aherrus lähestyy...
Eka lomaviikko vaan löhöttiin ja ulkoiltiin. Olen saanut katseltua pitkästä aikaa Buffy vampyyrintappajat läpi, wohoo!! Kävin minä sitten mutkan Qstockissakin, mutta merkkaan kyllä johonkin lapulle ylös, että mietin kaksi kertaa ensi vuonna menenkö. Saa olla kyllä ehkä aika hyvä bändi vetonaulana, että viitsin enää vaivautua. Penni oli Minnalla hoidossa minun rokatessa ja yöllä kävelin Minnalle ottamaan koiran mukaan kotiin. Tyypit olivat jo minua kadunreunassa vastassa ja katselin lähestyessäni, kun Penni tarkkaili ohi valuvaa porukkaa. Ihan rennon näköinen se oli, mutta kiihtyi nollasta sataan nanosekunnissa kun tajusi yhtäkkiä, että yksi kävelijöistä olinkin minä. Enpä ole aiemmin koiralla vastaavaa reaktiota nähnyt, se alkoi kiljua suoraa huutoa ja juoksi hihnassansa ympyrää säntäillen välillä minua kohti riemusta sekopäisenä :D Piti jo toppuutella, että ole hiljaa, kello on ties mitä...
Seuraavalla viikolla jätettiin vakiopaikka meren äärellä odottamaan aikaa parempaa. Vesi oli noussut niin korkealle, että aallot löivät yli rantakivikon ja sen jälkeen alkavalla kuivalla kaislamatolla seisoskeluksi riitti yksi kerta, oli meinaan niin täynnään pieniä muurahaisia jotka pirut kiipeilivät pitkin kinttuja. Kummallista vaan, että Penni ei suostu uimaan muualla kuin tuossa "omassa rannassa". Vaikka olis millainen aallokko, niin sinne mennään pää viidentenä jalkana uimasilleen, mutta muualla vaan kahlaillaan.
Lomalle on sattunut myös pari komeaa ukkosmyräkkää. Ekan kerran oli sisällä sen verran lämmin ilma, että piti avata tuuletusluukkua ja olipa yllätys, että Elvis istuskeli muina miehinä siinä luukulla kuuntelemassa ukkosta. Muutenkin äijä on kyllä kovasti reipastunut nyt, viihtyy sohvalla ja vaanii Penniä haastaen koiraa leikkimään. Tänään tuli ekan kerran Penulle pieni haava kirsuun riehumisesta, ihan muka verihelmenkin siihen haavan reunaan tirskautti. Muuten on näyttänyt hyvin harmittomalta kaksikon tohinat.
 |
| Päästäisitkö sinä tämän miehen ikkunasta sisälle? |
Tuon Elviksen ukkosen kuuntelun jälkeen lähdin koira kyydissä ajamaan kaupungille hakemaan ruokaa. Kaatosade jatkui kesken matkan ja kylillä odotti yllätys, kun kadut lainehtivat vettä ihan tosissaan. Pilliautot vinguttivat suuntaan ja toiseen vahinkoja setvimään ja Penni nyt tunnetusti on aiemminkin ihmetellyt sitä ujellusta eri tavoin. Nyt se luuli raukka vissiin viimein löytäneensä syyllisen äänelle... Seisoimme liikennevaloissa, kun sireenien kiljunta alkoi tulla kohti ja koira ponnahti istumaan häkissään. Sattui vaan olemaan siinä ihan takapuskurissa kiinni moottoripyöräilijä, joka hahmo näkyi vesisateen verhoaman takaikkunan läpi. Penu oli sitä mieltä, ettei tartte tulla meidän auton taakse ulvomaan hahmojen yhtään ja oli muka äänekkään kiukkuinen motoristille, kunnes sain naurultani komennettua koiran hiljaiseksi. Valoista päästyämme odottikin yllätys kun tie oli poikki sen saamerin veden takia. Tie näytti kuitenkin tasaiselta ja päätin takana olevan jonon takia yrittää ajaa suoraan. Eihän se nyt VOI olla kauhean syvä lätäkkö silloin?? Heh heh... Lähellä oli, ettei matka päättynyt siihen, hihna jo huusi ja löi tyhjää lammesta takaisin tielle noustessamme. Se motoristi riepu näytti ajavan hetken mietittyään perässä siihen vesiesteeseen, mutten jäänyt katsomaan miten hänelle kävi. Meillä kun oli edessä seuraavat vallihaudat, mutta ne kiersin jalkakäytävää pitkin, kun ei niillä muuta liikennettä ollut. Enpä ole ennen moista kokenut. Seuraavana päivänä olikin lehdessä kuvia, kun jotkut humoristit kelluivat kumiveneellä niissä sadelammikoissa kaduilla.
Viikonlopuksi ajelimme kotopuoleen. Penni meni perjantaina päivähoitoon Koijariin, kun aurinko porotti taivaalla täyttä häkää ja minä olin sopinut lounastreffit kylille. Ei oikein olisi viitsinyt koiraa autossa pitää. Kuten viimeksi taisin kirjoitellakin, minusta Tirppa on jotenkin tasoittunut ja aikuistunut. En ilmeisesti väärässä ole, koskapa koiraa noutaessani Jari kysyi, olenko huomannut että se on kehittynyt. Sain myös monitorista katsella mitä prinsessa tekee, kun hoitaja menee sinne häkille ja esim. hakee viereisen koiran lenkille. Siellä se heilutti häntää häkin ovella, niin kuin reipas hoitolainen ainakin :) Eipä tuo kauhean stressaantuneelta vaikuttanut. Minun Pennonen <3
Seuraava päivä vietettiin Kirsin ja koirien kanssa mökillä. Tikki ja Vippi nauttivat Olkkajärven suomista uintimahdollisuuksista täysin palkein, mutta Pennillä ei uitattanut. Neiti vaan kahlaili ja katseli muiden vesipetoilua kallioilta. Illalla käytiin vielä entisen työkaverin sakemannipentua katsomassa, mutta Pennillä alkoi olla virta vähissä ja ei ihan pinna kestänyt enää pentusen leikkejä. Oikein häntä rähähtihe pennulle, joka vetäytyi kummastelemaan kiukkuista naista turvallisen välimatkan päähän ja äkäpussi kömpi pöydän alle nukkumaan. Päätin, että kyläilyt on nyt kyläilty tälle reissua ja kuskasin koiran majapaikkaamme isän luo jatkamaan unia rauhassa. Aika rennoksi se veti sinne päästyämme, hä? :P
Lomaa on vielä viikko jäljellä ja tänään taas maistui koiralle uinti kotirannassa, vaikka tuuli niin, että piti ihan erilaisia kierteitä opetella että sai kepin irtoamaan veden suuntaan. Jotain kivaa pitäis vielä keksiä, arki ja aherrus lähestyy...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti