Ihan sikahienoon saumaan iski karmea lentsu. Neiti on tyytynyt viime päivät vaan kevyesti harvakseltaan skitsoilemaan lenkeillä ja hillitysti petaamaan ennen maaten asettumista. Mutta eilen illalla alkoi meikäläisellä valua silmät vettä ja nokka räkää ja virta on aika nollassa, joten aktivointi on aika olematonta. Ja niinpä vaan heräsin päikkäreiltä siihen, että pikkuäiti teki touhussa pesää pyykinkuivaustelineen taakse.
Koska olen luvannut itselleni, etten lannistu valeraskauden tuomista takapakeista, muistelen tällä kertaa menneitä. On sitä osattu skitsoilla ennenkin. Ei kuitenkaan hormoonien takia, vaan Sakun hermorakenteen puutteet osasi julkituoda isänsä Nalle, ihan ilkeyttään. Mutta kukapa ei menisi lankaan, jos isä kerran sanoo!
Nallehan siis vei Sakua kuin litran mittaa halutessaan. Hyvin usein toistui meillä seuraava kuvio. Annoin molemmille koirille herkun, esimerkiksi luun. Nalle alkoi oitis ahmia omaansa siltä seisomalta, kun taas Saku kulki aikansa huolestuneen näköisenä herkku suussaan ympäri, ympäri, ympäri ja etsi aarteelleen piiloa. Lopulta oiva kätkö yleensä löytyi ja sitten vaan odottamaan, että Nalle sai oman ateriointinsa päätökseen.
Noh, Nalle kun lopetti herkuttelun, kävi Saku hakemassa oman luunsa piilostaan ja asettui sitä mukavasti kaluamaan. Nalle sitä aikansa kadehtien jaksoi katsella ja sitten se teki yleensä vedätyksen, johon Saku joka kerta kapsahti. Eli juttuhan oli niin yksikertainen, että Nalle juoksi ulko-ovelle ja päästi vahtihaukun. Sakulla tuli kiirettä myydä asti ja sudittaen se riensi katsomaan kuka kumma sieltä oli tulossa. Kun Saku pääsi ovelle, Nalle kiersi toista kautta Sakun jättämän herkun kimppuun ja jatkoi nautiskelua.
Mutta yhtä junamatkaa en unohda ikinä. Se oli Nallelta niin taitava vedätysten vedätys, että melkein nakkasin elukan pysäkiltä ulos...
Asuimme silloin etelämmässä ja kun ei minulla autoa ollut, matkasimme aina välillä junalla paikasta a paikkaan b. Niin tälläkin kertaa, Tampereelta Hyvinkäälle. Aamu alkoi normaalisti, mutta jostain syystä Tampereen asemalle päästyämme Nalle alkoi murjottaa. En muista enää, selvisikö minulle ikinä herran närkästymisen syy vai ei. Mutta möksö se oli. Se yritti näyttää siltä ettei kuulunut meidän porukkaan, käänsi mielenosoituksellisesti selkää meille ja kiukutteli. Mikään ei ollut kivaa. Sakun mielestä oli. Mamman kanssa reissuun, JEEE!!!!
Lopulta juna tuli asemalle ja heitin repun selkään, nappasin poikien hihnat käteen ja ei kun avoimesta ovesta sisälle vaunuun. Saku tuli onnellisena perässä. Mamman kanssa reissussa, JEE JEE!! Mutta Nallepa ei tullutkaan. Se teki laiturille nelivetojarrutuksen ja näytti närkästyneen lisäksi hyvin jääräpäiseltä. Saku loikkasi takaisin isänsä rinnalle ja näytti hetken hämmentyneeltä. Tekikö Saku nyt väärin?! Ketkä meistä nyt oli menossa ja minne? Eikö Saku pääsekään junaan? "Alapa tulla nyt!" komensin vanhempaa koiraa vaunuväliköstä. Saku hyppäsi ilahtuneena sisälle. Saku pääsee mamman kanssa, JEE!! "En takuulla teidän kanssa" puhahti Nalle. "Ikinä tässä elämässä en tu...!" koiran vastalause jäi kuitenkin kesken, koskapa A) asia ei ollut mielestäni neuvottelukysymys ja B) asetelma ei ollut varsin turvallinen: me sisällä, Nalle laiturilla, hihna välissä yhdistämässä meitä ja juna kohta lähdössä. Joten jäärää niskasta kiinni ja rattaille. Musta sadepilvi koiran pään päällä vain kasvoi ja synkkeni. Mutta Sakulla oli kivaa. Mamman kanssa junassa, JEEEE!!
Otin heti oven vierestä paikan isommalla jalkatilalla ja paimensin paimeniani paikoilleen. Nalle silmäili käyrä otsassa ympärilleen, ja olisihan se pitänyt arvata viimeistään siinä vaiheessa, että se suunnitteli koiruuksia. Ja kohtapa se alotti. Se äkkäsi ikkunan ja kiirehti sen ääreen puhisemaan laiturilla käveleville ihmisille.
"Turpa kiinni" totesin koiralle.
"Mitä ihmettä siellä oikein on?" kysyi Saku pyrkien myös ikkunaan. Sakun päästyä ikkunan ääreen Nalle siirtyi vahtimaan vaunun ovea. Itselläni alkoi koiran kiukuttelu käydä hermoille. Saku ihmetteli edelleen ikkunasta ulos katsellen, mistä on kysymys, kun mitään kummallista ei näkynyt..? Mutta siis... oven takanako se jokin nyt olikin..?! Hymypojan ilme alkoi vetää vähän totiseksi. Sakun siirryttyä vierelleni istumaan, Nalle syöksyi takaisin ikkunaan. "Ainakin kolme kirveellä varustettua eläinlääkäriä tulossa sisään junaan!" se julisti. Juna lähti liikkeelle. "KOLME? kysyi Saku silmät lautasina. "Oliko niillä piikkejäkin??! se kauhisteli. "Oli oli, ja nyt ne ovat junassa! Löytävät meidät millä hetkellä hyvänsä!!" Nalle julisti kimmoten vielä kerran oven ja ikkunan väliä. Nyt oli Saku vakuuttunut siitä, että Jotain Kamalaa on tekeillä ja lomareissu vaihtui viimeiseksi matkaksi. Se alkoi kuolata ja pälyillä samoihin suuntiin kuin Nalle, aivan marionettinä. Ja PIM! Nallen hyvä tuuli palasi. Se oikaisi itsensä keskelle vaunun käytävää, maiskutteli hetken ja vaipui uneen. Mukavasti vaunun liike tuntui tuudittavan, vaikka samassa kyydissä olikin muka murhanhimoisia pahiksia. Saku-riepu istui vieressäni kuolaten polvilleni, edelleen ikkunaa ja ovea silmät selällään tuijotellen. "Jos mamma minä suojelen sinua, niin suojelethan sinä minua?" se kysyi ääni väristen. Nykäisin Nallen jaloista omaan penkkivälikköömme ja se jatkoi komeusuniaan siinä tyytyväisenä ja tyynen rauhallisena. Rauhoittui se Sakukin muistaakseni jo Hämeenlinnassa...
Koska olen luvannut itselleni, etten lannistu valeraskauden tuomista takapakeista, muistelen tällä kertaa menneitä. On sitä osattu skitsoilla ennenkin. Ei kuitenkaan hormoonien takia, vaan Sakun hermorakenteen puutteet osasi julkituoda isänsä Nalle, ihan ilkeyttään. Mutta kukapa ei menisi lankaan, jos isä kerran sanoo!
 |
| "Ebolavirusta kantavia sapelihammastiikereitä tulossa!" "Missä??!!" |
Nallehan siis vei Sakua kuin litran mittaa halutessaan. Hyvin usein toistui meillä seuraava kuvio. Annoin molemmille koirille herkun, esimerkiksi luun. Nalle alkoi oitis ahmia omaansa siltä seisomalta, kun taas Saku kulki aikansa huolestuneen näköisenä herkku suussaan ympäri, ympäri, ympäri ja etsi aarteelleen piiloa. Lopulta oiva kätkö yleensä löytyi ja sitten vaan odottamaan, että Nalle sai oman ateriointinsa päätökseen.
Noh, Nalle kun lopetti herkuttelun, kävi Saku hakemassa oman luunsa piilostaan ja asettui sitä mukavasti kaluamaan. Nalle sitä aikansa kadehtien jaksoi katsella ja sitten se teki yleensä vedätyksen, johon Saku joka kerta kapsahti. Eli juttuhan oli niin yksikertainen, että Nalle juoksi ulko-ovelle ja päästi vahtihaukun. Sakulla tuli kiirettä myydä asti ja sudittaen se riensi katsomaan kuka kumma sieltä oli tulossa. Kun Saku pääsi ovelle, Nalle kiersi toista kautta Sakun jättämän herkun kimppuun ja jatkoi nautiskelua.
Mutta yhtä junamatkaa en unohda ikinä. Se oli Nallelta niin taitava vedätysten vedätys, että melkein nakkasin elukan pysäkiltä ulos...
Asuimme silloin etelämmässä ja kun ei minulla autoa ollut, matkasimme aina välillä junalla paikasta a paikkaan b. Niin tälläkin kertaa, Tampereelta Hyvinkäälle. Aamu alkoi normaalisti, mutta jostain syystä Tampereen asemalle päästyämme Nalle alkoi murjottaa. En muista enää, selvisikö minulle ikinä herran närkästymisen syy vai ei. Mutta möksö se oli. Se yritti näyttää siltä ettei kuulunut meidän porukkaan, käänsi mielenosoituksellisesti selkää meille ja kiukutteli. Mikään ei ollut kivaa. Sakun mielestä oli. Mamman kanssa reissuun, JEEE!!!!
Lopulta juna tuli asemalle ja heitin repun selkään, nappasin poikien hihnat käteen ja ei kun avoimesta ovesta sisälle vaunuun. Saku tuli onnellisena perässä. Mamman kanssa reissussa, JEE JEE!! Mutta Nallepa ei tullutkaan. Se teki laiturille nelivetojarrutuksen ja näytti närkästyneen lisäksi hyvin jääräpäiseltä. Saku loikkasi takaisin isänsä rinnalle ja näytti hetken hämmentyneeltä. Tekikö Saku nyt väärin?! Ketkä meistä nyt oli menossa ja minne? Eikö Saku pääsekään junaan? "Alapa tulla nyt!" komensin vanhempaa koiraa vaunuväliköstä. Saku hyppäsi ilahtuneena sisälle. Saku pääsee mamman kanssa, JEE!! "En takuulla teidän kanssa" puhahti Nalle. "Ikinä tässä elämässä en tu...!" koiran vastalause jäi kuitenkin kesken, koskapa A) asia ei ollut mielestäni neuvottelukysymys ja B) asetelma ei ollut varsin turvallinen: me sisällä, Nalle laiturilla, hihna välissä yhdistämässä meitä ja juna kohta lähdössä. Joten jäärää niskasta kiinni ja rattaille. Musta sadepilvi koiran pään päällä vain kasvoi ja synkkeni. Mutta Sakulla oli kivaa. Mamman kanssa junassa, JEEEE!!
Otin heti oven vierestä paikan isommalla jalkatilalla ja paimensin paimeniani paikoilleen. Nalle silmäili käyrä otsassa ympärilleen, ja olisihan se pitänyt arvata viimeistään siinä vaiheessa, että se suunnitteli koiruuksia. Ja kohtapa se alotti. Se äkkäsi ikkunan ja kiirehti sen ääreen puhisemaan laiturilla käveleville ihmisille.
"Turpa kiinni" totesin koiralle.
"Mitä ihmettä siellä oikein on?" kysyi Saku pyrkien myös ikkunaan. Sakun päästyä ikkunan ääreen Nalle siirtyi vahtimaan vaunun ovea. Itselläni alkoi koiran kiukuttelu käydä hermoille. Saku ihmetteli edelleen ikkunasta ulos katsellen, mistä on kysymys, kun mitään kummallista ei näkynyt..? Mutta siis... oven takanako se jokin nyt olikin..?! Hymypojan ilme alkoi vetää vähän totiseksi. Sakun siirryttyä vierelleni istumaan, Nalle syöksyi takaisin ikkunaan. "Ainakin kolme kirveellä varustettua eläinlääkäriä tulossa sisään junaan!" se julisti. Juna lähti liikkeelle. "KOLME? kysyi Saku silmät lautasina. "Oliko niillä piikkejäkin??! se kauhisteli. "Oli oli, ja nyt ne ovat junassa! Löytävät meidät millä hetkellä hyvänsä!!" Nalle julisti kimmoten vielä kerran oven ja ikkunan väliä. Nyt oli Saku vakuuttunut siitä, että Jotain Kamalaa on tekeillä ja lomareissu vaihtui viimeiseksi matkaksi. Se alkoi kuolata ja pälyillä samoihin suuntiin kuin Nalle, aivan marionettinä. Ja PIM! Nallen hyvä tuuli palasi. Se oikaisi itsensä keskelle vaunun käytävää, maiskutteli hetken ja vaipui uneen. Mukavasti vaunun liike tuntui tuudittavan, vaikka samassa kyydissä olikin muka murhanhimoisia pahiksia. Saku-riepu istui vieressäni kuolaten polvilleni, edelleen ikkunaa ja ovea silmät selällään tuijotellen. "Jos mamma minä suojelen sinua, niin suojelethan sinä minua?" se kysyi ääni väristen. Nykäisin Nallen jaloista omaan penkkivälikköömme ja se jatkoi komeusuniaan siinä tyytyväisenä ja tyynen rauhallisena. Rauhoittui se Sakukin muistaakseni jo Hämeenlinnassa...
 |
| oli niillä rauhanomaisia yhteisiä harrastuksiakin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti