tiistai 28. toukokuuta 2019

Kauheasti on tapahtunut ja niin vähän on tullut kirjoitettua ylös

Mistäköhän edes alottaisi.





Viime vuonna oli kuuma. Sen muistan. Muistan myös että vesipetokausi aloteltiin jo hyvissä ajoin toukokuussa. Peikko kävi kesäkuun alussa vepetreeneissäkin pari kertaa ja olin ilmoittanut sen Ouluun ja Kemiin näyttelyyn ja sitten sillä poksahti kankkuun hotspot juhannuksen jälkeen. Uudessa kampauksessaan häntä ei kehdannut kehään viedä, mutta käytiin siinä alkukesästä kuitenkin pikkumiehen kanssa pari kurssia, Noseworkin alkeet ja Rally-tokon alkeet. Molempia voisi jossain kohti jatkaakin jahka saa aikaiseksi. Toki kotona on molemmat koirat saaneet nuuskuttaa eukalyptuspiiloja esiin ja se onkin heidän mielestään kovin hauskaa.







Vepekausi meni luonnollisesti vähän penkin alle ihotulehduksen takia. Onneksi Peikko alkoi heinäkuussa pudottaa pohjavillaa ja elokuussa ehdittiin ihon parannuttua vielä pari kertaa treeneihin ja muutenkin päästiin sitten taas uimaan. Ostin kunnollisen puhaltimenkin, että saa kuivattua koirat välillä kunnolla, juuresta asti.





Heinäkuussa Pennin ahterikarvoja siivotessani löysin siltä uuden fistelin. Eläinlääkäri oli aluksi ihmeissään sen sijainnista huomattavasti peräaukon alapuolella ja esitti jo varovaisesti, että pitää ottaa näytettä ja koepalaa siitä. Mutta kun koira tuikattiin tainnoksiin ja fisteli huuhdeltiin, kävi ilmi että aiemmin fistelöitynyt anaalirauhanen oli kasvattanut niin paljon arpikudosta että se uusi fisteli oli kaivanut hiljaa tietään ulos pehmeämmästä kohdasta. Mahdollisena selkäkipuna aiemmin hoidettu vaiva siis johtuikin ylimääräisestä reiästä hanurissa ja niinpä Pennille varattiin aika leikkaukseen, jossa nuo petolliset rauhaset saksittiin pois häiritsemästä. Leikkaus meni hyvin ja haava-alue parani hienosti, vaikka persaus oli aika karmean näköinen pari ekaa päivää mustelminen, tikkeineen ja turvotuksineen. Pissatulehdus saatiin kaupanpäälle ja vaikka pari päivää meni luututessa kun Pennin rakko valskasi holtittomasti ja Peikko merkkaili päälle heti kun silmä vältti, lääkekuuri puri nopeasti ja palattiin normaaliin arkeen. Pennikin alkoi taas hypätä vaivatta autoon, sohvalle ja sänkyyn. Toistaiseksi ei ole esiintynyt edes mitään pidätyskyvyn ongelmia.





Lokakuutakohan se oli, vai marraskuuta, kun facebookissa yksi kaveri laittoi kuvan luonaan kesyyntymässä olevista villikissanpennuista ja huuteli niille koteja. Siellä oli HARMAA pentu ja minä olen aina ollut niihin vähän heikkona. Tammikuussa 2018 kun Elvis lähti, päätin etten hetkeen ota kissaa ja annoin pois raapimapuun ja muuta kissatavaraa. Mutta niin siinä sitten kävi kun yön yli asiaa pohdin ja työkaverin tytärkin oli sopivasti tulossa kissan kanssa samasta suunnasta autolla meille päin ja lupasi sen kyytiin ottaa, että se kaunis, vihreäsilmäinen, siniharmaa pentu muutti meille. Nukka oli hänen nimensä ollut sijaiskodissa, mutta vaihtoehdoista Katniss ja Buffy päädyin lopulta Buffyyn. Buffy asui aluksi saunassa ja teki öisin tutkimusmatkoja muualla asunnossa, kun telkesin koirat kanssani makkariin ihan sitä varten. Peikko kävi ahkerasti lauteiden alla kissaa houkuttelemassa jytyämään. Meniköhän paria viikkoa, kun Peikko sai viimein leikkiinkutsuilleen vastinetta ja laudepainit vaihtuivat ralliksi asunnossa. Buffy tykästyi Peikkoon niin paljon, että haluaisi aina nukkua sen kainalossa. Aluksi kissaneiti meinasi häiriköidä yöuniani ja yritin pitää makkarin oveakin kiinni, mutta se oppi hyppäämään kahvaan ja avaamaan oven. Sitten se taipui talon tavoille ja on pääosin nukkunut kauniisti kerällä jalkopäässäni tai Peikon lähellä.



Siinä se mitä yhtäkkiä mieleen tulee vuodesta 2018.





Jouluna 2018 meidän joulutervehdykset näytti tältä


Ai niin. Ei kyllä liity belgeihin millään tavalla, mutta kävinhän minä rakastumassa Islantiin toukokuussa 2018. Ja sinne pitää päästä pian takaisin <3


Ei kommentteja: