Pyhäinpäivänä hiljennyimme mekin (tai no, minä) muistelemaan menneitä rakkaita. Nallea, Sakua, Rähjää... Jopa eksän collieta Bellaa ja ekaa omaa kissaani Pörriä, joka viipyi meillä kotikotona vain pari hassua kuukautta, kunnes vaihtoi kotia naapuritaloon siskoni allergian vuoksi.
Enitenhän sitä tietenkin muistelee nuita belgipoikia, joiden kanssa kuljettiin niin pitkä matka yhdessä.
Samalla se ajatus kääntyi kainalossa hirsiä kiskovaan Penniin. Siihen miten pitkälle on tultu vaikka koiran kasvu oli välillä vaikeaa, siihen miten hieno tyttö se on nyt, vaikka välillä kone tilttaakin ja siihen, kuinka kauan meillä vielä parhaimmillaan on yhteistä taivalta edessä.
Lunta me jo haluttais kovin, että päästäisiin kelkkailemaan ja lumikenkäilemään. Onhan tuolla metsissä tieten lysti käveleskellä nyt kun ei ole kylmä, reitit eivät ole lumen peitossa, ötököitä on vähänlaisesti jne. Esine-etsintää ollaankin otettu lenkkien yhteydessä nyt paljon. Työmotivaatio on Pennillä kyllä kohdallaan. Palkaksi hommista riittää, että saa tehdä vähän lisää.
Ollaan oltu tuhmia ja pistetty tennispallobanni hetkeksi pauselle. Vaan kun jenkeistä tarttui mukaan kaikkea pink ribbon krääsää, niin prinsessallakin on omat vaaleanpunaiset pallot!!!
Huomaattehan, pallo on vaaleanpunainen:
Vanha kaveri muutti syksyn kunniaksi samalle paikkakunnalle ja ehdittiin jo kertaalleen käydä kokeilemassa tuleeko meidän nykyiset koirat juttuun. Nalle ja Saku nuorina leikkivät monet lenkit Johannan Roosan ja Sinin kanssa. Alun niskavillojen nostelun ja jäykkyyden jälkeen Penni ja Brunokin löivät leikiksi. Ehkä tästä saadaan neidille uusi juoksutuskaveri.
Juoksutuksesta puheen ollen... Niitä juoksuja tässä taas odotellaan kärsimättömänä...
Loppuun niksipirkkamainen vinkki:
Piian porukka oli käymässä ja Penni ja Sype revitteli pimeällä pellolla isoimmat virrat kehoista ulos. Kotiin tultuamme hoksasin, että koiralla oli takajalan antura vähän repsahtanut. Lähinnä se näytti siltä kuin se olisi POKS! puhjennut. Kun koko ajan on märkää ja vettä sataa lisää lisää lisää, tassusiteiden kääriminen on aika rassaavaa. Miten sen saa pysymään jalassa koko lenkin?? Muovipussit rispaantuu päältä ja kun sidos tai sen suojaksi laitettu sukka ottavat vettä, ne valahtavat auttamatta.
Menin kauppaan tarkoituksena etsiä pikkulasten kurakintaat, jos niistä saisi siteen päälle suojan. Kaikki oli kuitenkin jo talvimallia. Sitten silmiin osui lasten jumppatossut.
Eli sidos tassuun, muovi sen päälle ja sitten tossu jalkaan ja teipillä kiekka. Suosittelen jesaria, tuo maalarinteippi ei kauheasti nauti märästä, mutta tämä kuva on vaan ensimmäinen testi. Ja pysyy menossa mukana!
Penni teki kyllä oikean alien parantumisen tuon haavan kanssa.. Kaksi vuorokautta vekistä ja haavan pohjalle oli jo kasvanut uusi kerros anturaa.
Enitenhän sitä tietenkin muistelee nuita belgipoikia, joiden kanssa kuljettiin niin pitkä matka yhdessä.
 |
| Nalle <3 (kuva P.Lotila) |
 |
| Saku <3 (kuva Sary) |
Samalla se ajatus kääntyi kainalossa hirsiä kiskovaan Penniin. Siihen miten pitkälle on tultu vaikka koiran kasvu oli välillä vaikeaa, siihen miten hieno tyttö se on nyt, vaikka välillä kone tilttaakin ja siihen, kuinka kauan meillä vielä parhaimmillaan on yhteistä taivalta edessä.
Lunta me jo haluttais kovin, että päästäisiin kelkkailemaan ja lumikenkäilemään. Onhan tuolla metsissä tieten lysti käveleskellä nyt kun ei ole kylmä, reitit eivät ole lumen peitossa, ötököitä on vähänlaisesti jne. Esine-etsintää ollaankin otettu lenkkien yhteydessä nyt paljon. Työmotivaatio on Pennillä kyllä kohdallaan. Palkaksi hommista riittää, että saa tehdä vähän lisää.
Ollaan oltu tuhmia ja pistetty tennispallobanni hetkeksi pauselle. Vaan kun jenkeistä tarttui mukaan kaikkea pink ribbon krääsää, niin prinsessallakin on omat vaaleanpunaiset pallot!!!
Huomaattehan, pallo on vaaleanpunainen:
 |
| "jäähyväiset hampaille" |
Juoksutuksesta puheen ollen... Niitä juoksuja tässä taas odotellaan kärsimättömänä...
Loppuun niksipirkkamainen vinkki:
Piian porukka oli käymässä ja Penni ja Sype revitteli pimeällä pellolla isoimmat virrat kehoista ulos. Kotiin tultuamme hoksasin, että koiralla oli takajalan antura vähän repsahtanut. Lähinnä se näytti siltä kuin se olisi POKS! puhjennut. Kun koko ajan on märkää ja vettä sataa lisää lisää lisää, tassusiteiden kääriminen on aika rassaavaa. Miten sen saa pysymään jalassa koko lenkin?? Muovipussit rispaantuu päältä ja kun sidos tai sen suojaksi laitettu sukka ottavat vettä, ne valahtavat auttamatta.
Menin kauppaan tarkoituksena etsiä pikkulasten kurakintaat, jos niistä saisi siteen päälle suojan. Kaikki oli kuitenkin jo talvimallia. Sitten silmiin osui lasten jumppatossut.
Eli sidos tassuun, muovi sen päälle ja sitten tossu jalkaan ja teipillä kiekka. Suosittelen jesaria, tuo maalarinteippi ei kauheasti nauti märästä, mutta tämä kuva on vaan ensimmäinen testi. Ja pysyy menossa mukana!
Penni teki kyllä oikean alien parantumisen tuon haavan kanssa.. Kaksi vuorokautta vekistä ja haavan pohjalle oli jo kasvanut uusi kerros anturaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti