Mitään estettä ei tällä kertaa ilmaantunut ja Penni luopui lisimisvehkeistään maanantaina aamulla. Kiitoksia vaan Oulun Univetin henkilökunnalle mukavasta palvelusta ja seuraavana päivänä vielä ihan soittivat ja kysyivät onko kaikki hyvin.
Klinikan aulan puntari antoi painoksi 23,6kg, joten siitä otetaan vertailukohta tuleville paisumisille. Ennen rauhoitetta annettu pahoinvoinninesto oli koiralle ensimmäinen draaman aines, lääkäri kyllä sanoikin ennen tuikkaamista, että se on sitten semmoinen että kirvelee. Ja juu, näytti kirvelevän. Kiljumisen päälle Penni antoi kuitenkin vielä tuikata rauhoitteen kankkuun ja sitten jäimme kahdestaan tasaamaan hengitystä ja odottamaan unta.
Itse kävin kaupassa leikkauksen loppumista odotellessani ja palasin sitten odotushuoneeseen odottamaan kutsua heräämöön. Toissakesäisen tassuvamman jäljiltä kun tiesin, että minun on parempi olla paikalla kun koira herää, niin sovimme että pyytävät sinne heti. Penni olisi nukkunut ties kuinka pitkään nyt, nauroinkin henkilökunnalle, että siinä kuitataan 4,5 vuoden univelkoja. Ekan kerran neiti kävi hereillä, kun hoitaja alkoi kostuttaa sen kieltä märällä paperilla. Silmät kääntyivät yhtäkkiä auki ja pää nousi väistämään. Tämän jälkeen uni voitti uudelleen ja itse sain monta kertaa kostuttaa sitä kieltä eikä koiralla silmä värähtänyt. Lopulta silmät raottuivat uudelleen, kun pari hoitajaa ja lääkäri tulivat tarkistamaan tilannetta. Penni nosti päänsäkin jo ylös ja lääkäri avusti yhä poskella roikkuvaa kieltä suuhun. Tämä oli koiralle liikaa ja se törmäsi ylös kiljuen kuin pistettynä. Jännä kyllä miten nuo elukat näköjään syvässä unessa ja tokkurassakin tietävät, onko se tuttu vai tuntematon joka koskee.
Otimme ja lähdimme siitä sitten kotiin toipumaan. Kotona nukkumaailma voitti taas koiran, mutta minun piti olla koko ajan vieressä, joten otimme yhdessä tirsat ihan kylki kyljessä ja lämpimästi, Pennin pää minun olallani. Tein jo ennen lääkäriin lähtöä meille toipilashuoneen pikkumakkarin vuodesohvalle, se kun on matala kun taas oma sänkyni on korkea jenkkimalli. Oman makkarini ovelle olen laittanut portin, ettei koira vahingossakaan yritä sänkyyn hypätä.
Ekat pissat ja kakat käytiin pukkaamassa takapihalle kolmen maissa yöllä ja sitten otettiinkin lisää kipulääkettä. Ihan hyvin ne ulosteet tulee, mutta kauan piti kyykkäyspaikkaa hakea. Eilinen meni vielä selvästi kipeänä, mutta kun isä kävi asentamassa minulle terassille ulkovalon, koira oli tarkkana mukana touhussa. Illalla se jo onnistui paimentamisestani huolimatta hyppäämään sohvalle... Viime yö nukuttiin hyvin.
Aamupissalta palatessamme tuvassa kävi huiske. Piti hetki ihmetellä meteliä ja suditusta, kunnes tajusin, että olin jättänyt välioven auki ja pikkueteisen eläinruokakaappi oli houkutellut kissan tutkimusretkelle sillä lopputulemalla, että herra nyt veti paniikkirallia pitkin taloa eläinkaupan muovipussi itseensä takertuneena. Pussissa taas oli painona näytepussi ruokaa ja koiran taskukokoinen motsku. Aika eläväinen on tullut Elviksestä tänne Omaan Kotiin muuttomme jälkeen. Kai me ollaan kaikki täällä onnellisempia.
Päiväpissalla Penni innostui jo silppuamaan risuja atomeiksi, joten ei taida enää niin kipeä olla kuin eilen. Nyt kun vaan saan tikit pysymään paikallaan seuraavan kymmenen päivää ja koiran energian aisoissa. Varalta on lautasantennitötsä kaapissa, mutta lähdimme liikkeelle pelkällä haavansuojapuvulla. Nämäkään eivät tosin pelasta, jos räjähtäväenerginen hilluminen alkaa. Pitäisi keksiä äkkiä nuppijumppaa viikoksi, pieniä uusia opeteltavia asioita. Ainakin on tarkoitus opetella tunnistamaan eri sormia jne. Kelit saisivat vähän kuivaa, pääsisi sitten pihaa pidemmälle kävelylle.
Onneksi otin kaksi viikkoa lomaa tähän projektiin. Sterkkastressiä pukkaa. Ja koiralla karvanlähtöä...
Klinikan aulan puntari antoi painoksi 23,6kg, joten siitä otetaan vertailukohta tuleville paisumisille. Ennen rauhoitetta annettu pahoinvoinninesto oli koiralle ensimmäinen draaman aines, lääkäri kyllä sanoikin ennen tuikkaamista, että se on sitten semmoinen että kirvelee. Ja juu, näytti kirvelevän. Kiljumisen päälle Penni antoi kuitenkin vielä tuikata rauhoitteen kankkuun ja sitten jäimme kahdestaan tasaamaan hengitystä ja odottamaan unta.
Itse kävin kaupassa leikkauksen loppumista odotellessani ja palasin sitten odotushuoneeseen odottamaan kutsua heräämöön. Toissakesäisen tassuvamman jäljiltä kun tiesin, että minun on parempi olla paikalla kun koira herää, niin sovimme että pyytävät sinne heti. Penni olisi nukkunut ties kuinka pitkään nyt, nauroinkin henkilökunnalle, että siinä kuitataan 4,5 vuoden univelkoja. Ekan kerran neiti kävi hereillä, kun hoitaja alkoi kostuttaa sen kieltä märällä paperilla. Silmät kääntyivät yhtäkkiä auki ja pää nousi väistämään. Tämän jälkeen uni voitti uudelleen ja itse sain monta kertaa kostuttaa sitä kieltä eikä koiralla silmä värähtänyt. Lopulta silmät raottuivat uudelleen, kun pari hoitajaa ja lääkäri tulivat tarkistamaan tilannetta. Penni nosti päänsäkin jo ylös ja lääkäri avusti yhä poskella roikkuvaa kieltä suuhun. Tämä oli koiralle liikaa ja se törmäsi ylös kiljuen kuin pistettynä. Jännä kyllä miten nuo elukat näköjään syvässä unessa ja tokkurassakin tietävät, onko se tuttu vai tuntematon joka koskee.
Otimme ja lähdimme siitä sitten kotiin toipumaan. Kotona nukkumaailma voitti taas koiran, mutta minun piti olla koko ajan vieressä, joten otimme yhdessä tirsat ihan kylki kyljessä ja lämpimästi, Pennin pää minun olallani. Tein jo ennen lääkäriin lähtöä meille toipilashuoneen pikkumakkarin vuodesohvalle, se kun on matala kun taas oma sänkyni on korkea jenkkimalli. Oman makkarini ovelle olen laittanut portin, ettei koira vahingossakaan yritä sänkyyn hypätä.
Ekat pissat ja kakat käytiin pukkaamassa takapihalle kolmen maissa yöllä ja sitten otettiinkin lisää kipulääkettä. Ihan hyvin ne ulosteet tulee, mutta kauan piti kyykkäyspaikkaa hakea. Eilinen meni vielä selvästi kipeänä, mutta kun isä kävi asentamassa minulle terassille ulkovalon, koira oli tarkkana mukana touhussa. Illalla se jo onnistui paimentamisestani huolimatta hyppäämään sohvalle... Viime yö nukuttiin hyvin.
Aamupissalta palatessamme tuvassa kävi huiske. Piti hetki ihmetellä meteliä ja suditusta, kunnes tajusin, että olin jättänyt välioven auki ja pikkueteisen eläinruokakaappi oli houkutellut kissan tutkimusretkelle sillä lopputulemalla, että herra nyt veti paniikkirallia pitkin taloa eläinkaupan muovipussi itseensä takertuneena. Pussissa taas oli painona näytepussi ruokaa ja koiran taskukokoinen motsku. Aika eläväinen on tullut Elviksestä tänne Omaan Kotiin muuttomme jälkeen. Kai me ollaan kaikki täällä onnellisempia.
Päiväpissalla Penni innostui jo silppuamaan risuja atomeiksi, joten ei taida enää niin kipeä olla kuin eilen. Nyt kun vaan saan tikit pysymään paikallaan seuraavan kymmenen päivää ja koiran energian aisoissa. Varalta on lautasantennitötsä kaapissa, mutta lähdimme liikkeelle pelkällä haavansuojapuvulla. Nämäkään eivät tosin pelasta, jos räjähtäväenerginen hilluminen alkaa. Pitäisi keksiä äkkiä nuppijumppaa viikoksi, pieniä uusia opeteltavia asioita. Ainakin on tarkoitus opetella tunnistamaan eri sormia jne. Kelit saisivat vähän kuivaa, pääsisi sitten pihaa pidemmälle kävelylle.
Onneksi otin kaksi viikkoa lomaa tähän projektiin. Sterkkastressiä pukkaa. Ja koiralla karvanlähtöä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti