Luonnetestihuumaa

Olen ihan hulluna luonnetestien tuijotteluun. Käyn mahdollisuuksien mukaan katsomassa niitä livenä ja youtubesta ja muista videoaarrearkuista löytyy tallenteina lisää. Niitä on niin mielenkiintoinen katsoa, pohtia miten itse olisi pisteyttänyt minkäkin osa-alueen, erikoiskokeen ja sen kokonaisuuden perusteella, mitä koira testin aikana esittää ja verrata sitten miten tuomarit asian näkivät ja miten perustelivat.

Sille yks hailee, mikä on loppusaalis kokonaispisteissä. Paljon mielenkiintoisempaa on seurata mitä koira tekee, mitkä ovat sen reaktiot ja miten se niistä palautuu. Pohtia millainen mikäkin koira on arjessa, miten sen testissä ilmentämä käytös näkyy jokapäiväisessä elämässä luonnollisissa paineistuksissa. Joskus tulee pohdittua myös sitä, kuinka paljon koiran koulutus näkyy joissain sen reaktioissa.

Nyt kun Penni on jo kolme ja sen oma testi lähestyy ja kun vielä velipojat Julle ja Rico ovat omat testinsä urheasti läpi tassutelleet, on tullut tuijoteltua taas useampi video netin syövereistä. Velipoikien testit toki myös.

Rico

 

Julle ja Penni

Testipaikoissa ja järjestelyissä on jo valtavat erot, puhumattakaan siitä, miten eri tavoin eri tuomarit näkevät asiat ja suoriutuvat omasta osastaan testissä. Tuomarin suoriutumisella tarkoitan etupäässä leikitystä ja hyökkäystä, molemmista näkee mitä erilaisimpia versioita, jotka eivät ole selitettävissä sillä, että suoritus mitoitetaan koiran mukaan.

Harmittaa ihan vietävästi, ettei Nallen ja Sakun testeistä ole jäänyt tallennetta. Sakun testissä olin niin jännittynyt, että seurasin silmä kovana mitä koira milloinkin tekee ja kajautin päin seinäripustuksissa vaanivaa lautakasaa, jota en edes silmäkulmasta nähnyt kun oli lippalakki päässä. Kumahdus kuului kuulemma yleisöön asti ja oman koirakerhon väki oli pelännyt, että putoan iskusta siihen paikkaan.Tähdet silmissä vilkkuen kuulin yleisön kohahduksen, mutta sitten matka jo jatkuikin. Komea kuhmu siitä nousi otsaan... Sakun testi oli ihan Sakun näköinen, osa-alueiden pisteytyksiin ei ole jupisemista. Olen myös samaa mieltä tuomareiden kanssa siitä, että Sakun temperamentti häälyi vilkkaan ja erittäin vilkkaan rajamaastossa. Tuomarit olivat tästä keskenään vääntäneet kättä. Papereihin se merkittiin kuitenkin puhtaaksi vilkkaudeksi.

Tuntematon parivaljakko kelkalla

Nallen testissä hyökkäävä tuomari epäonnistui esityksessään aika totaalisesti. Mielestäni koiran ei tulekaan reagoida mielenkiintoa syvällisemmin henkilöön, joka kävelee ihan tavallista kävelyä kohti risu kädessä. Lopulta eteeni käveltyään tuomari tönäisi minua rintaan, jolloin koira sanoi BUFF ja suipisti suupieliään, että mitäs mitäs? Onneksi meillä oli vertailukohteena aiemmin suoritettu Rolt, jossa hyökkäys oli uskottava ja koiran reaktio hieno. Se ensin epäuskoisena katsoi karahkan kanssa äristen kohti nytkähtelevää miestä ja koitti heilutella häntää. Mutta kun mies vaan jatkoi etenemistään, koira ampaisi eteeni ja alkoi sylki lentää haukun tahtiin. Hyökkääjän heitettyä astalonsa pois ja lähestyessä meitä ystävällisesti, Nallen palautuminen kesti kyllä hetken, kun se puntaroi tohtiiko niin tasapainotonta tyyppiä luottaa lähemmäs.  Muuten SKL testin osalta olen Nallenkin kuvauksen kanssa taipuvainen olemaan samaa mieltä tuomareiden kanssa.

Tämä flättineiti oli hirmuisen kivan oloinen kaveri

Pennin testiin yritän saada mukaan kuvaajan tallentamaan suuren seikkailumme. Toivottavasti meidän testipäivälle ei satu karmea auringonpaahde, muttei mielellään myöskään kaatosade... Tuuli voisi mukavasti leyhytellä sääskiä kauemmas. No, katsotaan miten toiveet toteutuu. Ja palataan asiaan uudelleen sitten jälkipuinnin kera.

Manaaja

Meillä häädetään taas hormoonihirviötä. Tikit saatiin kunnialla pois ja niidenkään kolosista ei enää tihkuttele mitään. Antura on sievän vaaleanpunainen, sillain tyttömäisesti. Mutta jalan parantumista odotellessa ehti iskeä kauhea pesänrakennusvimma koiraan. Yksi pesä on mitä ilmeisimmin tässä minun läppäripöydän virkaa toimittavan pikkupöytäni alla. Se on ennen ollut kissan suosiossa, mutta nyt sinne pyrkii koira joka käänteessä, pöytä heiluen. Kissalle annetaan pahaa silmää jos sinne yrittää. Jotain Penni ilmeisesti vartioi myös kylppärissä tai saunassa, koskapa yksinollessaan makuupaikka on yhtäkkiä vaihtunut kylppäriin. Viimeinen pisara emännän hermoille tuli toissailtana, kun hihnassa katujen tallaamisesta virtoja kerännyt, pesäänsä suojeleva belgiemo kävi yks kaks kissan päälle, ihan syyttä suotta. Ei onneksi purrut oikeasti, mutta tukisteli turkista kunnes ehdin puuttua tilanteeseen. Elvis selvisi siis ilman ruumiillisia vaurioita pesinnänhäirinnästä, mutta henkisiä vammoja tuli sen verran, että täräyttihe siihen paikkaan anaalit tyhjäksi.

teiniposeeraus peilin edessä

Joten viis jalkasiteen valumisesta, hirviön manaaminen muille maille alkoi heti seuraavana päivänä metsälenkillä, jonka varrella tehtiin muutamaankin kohtaan esine-etsintöjä. Ihan ei ollut neidillä nenä auki, mutta ihan sitkeää työskentelyä se kuitenkin esitti ja pääasia että sai tekemistä.

Tänään käytiin aamupäivästä agilitaamassa ja olipa koiralla hauskaa! Se veti häntä tötteröllä ja sylki suusta lentäen kauhealla voimalla pikku ratapätkät jotka sille ohjailin ja taisteli palkkapatukassa silmät palaen. Jalan takia laitoin rimat aika alas, oli sitä virtaa eläimessä niin paljon, että tukisiteestä huolimatta arvelin liian tujujen jarrutusten ja kurvien olevan vielä huono idea.

kolmen hypyn ja kahden putken ratapätkä

Nyt kun vaan pysyisi kelit tämmöisinä suotuisampina, sopiva tuuli ja vähän verenimijöitä, niin kyllä me taas tuo monsteri maillensa saadaan. Mieluummin kuiten ennemmin kuin myöhemmin. Pliis.

Kurjuuden maksimointia

Helteitä se vaan pitelee eikä me saada mennä rantaan. Voin vaan kuvitella miten Pennillä sidokset hautoo kun on niin kuuma. Ollaan kyllä suihkuteltu haavaa ja otettu ilmakylpyjä tokoillen ja nameja etsien, ettei rinsessa ehdi muistaa työn touhussa haavan nuolemista.

Ekana päivänä sidoksia vaihdellessa meinasi tulla tuskanhikikin, se näytti niin helpolta se sitominen ja pehmustaminen kun koira oli taju kankaalla ja yksi hoitaja sitoi ja toinen avusti. Kotona olikin sitten eläväinen potilas ja saman ötökän utelias nenä avustajan virkaa toimittamassa. Eli tiellä. No, tästä neuvoteltiin koiran kanssa ja sitten se alkoi sujua yhteisymmärryksessä.

Kauluria ei onneksi ole tarvittu, suuren suuret kiitokset tästä Minnalle ja Veeralle jotka ovat toimineet lapsenlikkoina minun pitkien työvuorojeni ajan. Minun kotona ollessani Penni ei ole sidoksiin kajonnut, kun sen on siltä kieltänyt. Toivottavasti viimeisetkin tikilliset päivät menevät ilman takapakkeja, että päästään palamaan normaalimpaan arkeen.

Virtaa alkaa kuitenkin kertyä tuohon hupakkoon. Tilannetta ei yhtään helpota se, että valeraskausoireet puskee päälle. Olin suunnitellut tähän kovasti paljon äksöniä, agilityä, lenkkeilyä ja muuta puuhaa, että koiran ajatukset pysyisivät muualla. Mutta pesänrakennusta on kovasti viritelty ja esim. skitsoiltu ihan bitchinä hoitotädin eunukkiurokselle.

reilu viikko viillosta

Kauhean tylsää on tämmöinen sairastupa-aika, koiralle ja emännälle, sisällä varjossa ja viileässä nököttäessä. Mutta no, enpähän ole polttanut nahkaani tuolla auringon paahteessa :P

Kesä on peruttu tänään

Ilmat ehti helliä monta monituista päivää ja mehän otettiin riemusta kaikki irti. Joinakin päivinä muka päätin, että tänään en heittele mitään koiralle veteen. Mutta pysy siinä sitten päätöksessäsi, kun rantaan päästyäsi näet miten koiran koko olemus alkaa nauraa ja odottaa vain, milloin hauskanpito alkaa. Ja niin sitä sitten ollaan rävitty sydämen kyllyydestä.

Mutta tänään sille ilottelulle tuli moneksi viikoksi stoppi. Ketuttaa niin ettei veri kierrä. Tutulla rannalla Penni tuli vedestä ontuen ja kun se pääsi rantaan asti, näki heti ettei ole vaan varpaat kopsahtaneet kiveen. Siihen malliin tuli verta. Eipä se auttanut kuin tassuttaa puolen tunnin matka kotiin, suihkun kautta tarkistaa vammat ja sitten lähteä roudaamaan klenkkaa lääkäriin.

Ompelemiseksihan se meni, kun kannusantura oli puoliväliin asti revennyt siistillä viillolla irti repsottamaan. Onneksi työvuorossa sattui olemaan belgikasvattaja, joka osasi puhua koiraa ja halusi tulla belgiasiakasta moikkaamaan. Pennikin sai hetkeksi muuta ajateltavaa kun sai suukotella hartaasti ja esitellä herttaista puoltaan, ennen kuin hirmuinen lääkäritäti tuli stetoskoopin kanssa. Sellaisilla on tapettu monta koiraa...

Kaksi tuntia myöhemmin pääsin kotimatkalle humalassa hoilaavan prinsessan kanssa. Keljuttaa suuresti, että en ole kiivaammassa tahdissa jatkanut kauluriin totutusta. Se aloiteltiin kyllä jo talvella sterkkaa silmällä pitäen, mutta on vielä vaiheessa. Neljän tunnin väsytystaistelun jälkeen oli pakko hetkeksi luovuttaa, että pääsen hoitamaan iltatoimia, eikä tarvi vahtia päättömästi kauluria pakoon kimpoilevaa koiraa. Penni sammui kuin saunalyhty kun pääsi eroon tötteröstään.

Uimaan tai kahlaamaan ei saa mennä kolmeen viikkoon. Tikkien poiston jälkeen jalassa tulee pitää ulkoillessa tukisidettä 4-8 viikkoa. Siinähän se kesä kulkee. No, voisi olla huonomminkin. Jos tuo vekki olisi tassussa, olisi ehkä liikutuksellekin rajoituksia. Ei me nytkään ehkä ihan heti huomenna olla agilitaamaan menossa, vaikka se vielä aamulla suunnitelmissa oli. Mutta lenkille kuitenkin! Jospa sitä vielä tälle kesälle räpimäänkin ehdittäisi.

Elvis sentään osaa nauttia kesästä ja auringosta turvassa sängystä käsin.

Kesää ilmassa

Tänään herättiin ajoissa ja lähdettiin tsekkaamaan, miten agility kulkee ulkokentällä. Keli oli komean kesäinen, mutta onneksi muita vapaalla olijoita ei tungokseksi asti ollut ja saatiin pienempi kenttä ihan omaan käyttöön.

Ihan rennosti otettiin pieniä hyppysarjoja ja namitettua puomia sekä muutamia yksittäisiä juttuja. Kepit oli kummasti unohtunut neidin päästä sitten viime treenien, mutta alkoi se palautua pieneen mieleen kun vähän topattiin vauhtia pois. Minna on luvannut lähteä joku kerta mukaan kameran kanssa, niin saadaan oikeahenkisiä kuvia kentältä. Itse kun sekä ohjaa, että kuvaa, niin menee enemmänkin poseeraamiseksi ja tottisteluksi.

Liitämisen jälkeen pyörähdettiin vielä kotimatkalla hiekkamontuilla ja olihan siellä vielä aina niin ihanat sulavesilammikot tallella! Aurinko kun porottaa lämpimästi siniseltä taivaalta, niin mikäs sen mukavampaa kuin räpiä itsensä likomäräksi (ja hiekkaiseksi) lätäköissä vesilelun kanssa.

Penni on jo tovin tarjonnut merenrantaan suuntaavilla lenkeilläkin, että jos mentäis jo veteen? Se oikein raukka tällää itsensä sinne rannalle ja huokuu sellaista "se heittäis ja tämä hakis?!!" intoa. En ole vielä ehdotuksiin suostunut ja ihan sääliksi käy kun polonen katsoo niin haikeasti. No, kohta ne vedetkin vähän lämpeää ja päästään uimaan.

Toinen juttu mitä on ollut jo tovin ilmassa ajankohtaan sopien, on pohjaton ruokahalu. Hormoonit kertoo taas Prinsessalle, että kohta saattaa olla pentuja ja nyt pitää etsiä kaikin keinoin vararavintoa. Ja kummasti sitä silloin uskaltaa jopa varastaa. Viime viikolla niskajumissani en saanut siirrettyä avaamaani kuivamuonasäkkiä säilytysämpäriin, joten se jäi avattuna välieteiseen. Tämän tietenkin unohdin joka käänteessä ja väliovi jäi auki. Salamana siellä oli säkkiä rapistamassa Joku Rotta, joka posket pullollaan kyllä ymmärsi sohvalta suorittamastani ärähdyksestä liueta paikalta, vain odottamaan seuraavaa hetkeä, kun säkinsuun vartijan huomio herpaantuu.

Penni äkkäsi myös, että palkkanameja voi yrittää huijata masunkasvatustarpeiksi. Esim. eilen se rannassa kävellessämme oli menossa tosi huonosta kohdasta alas rantaan tarjoamaan taas kerran vesileikkejä. Sanoin sille, että älä mene sieltä kun siellä on niin kauheita kivenlohkareita, katkot kinttusi. Ja siis komensin koiran pois. Se tuli viivyttelemättä ja tästä se saa namipalkan. Joten koiralla alkoi raksuttaa ja niin se hölkkäsi touhussa kohta uudestaan kivikon reunalle ja oikein kääntyi katsomaan minua. "Näetkö?! Menen, menen! Menen tästä! Kutsu pois!" Ja sitten kiireesti namitaskun puolelle kytikselle. "En mennyt. Tulin takaisin. Anna palkka!" Toistaen n. kertaa viisi.

Elviskin osasi tänään ihan itse pyytää päästä takapihalle! Eikä siinä vielä kaikki, tohvelisankari nimittäin mieli jo aitojen väärälle puolen. Onneksi vain pää mahtui verkonsilmästä, vaikka kuinka punki. Jossain lähistöllä haukkui koira ja lapset huusivat ja kolistelivat etupihalla potkulautoineen, mutta Elvis se vaan ei poika välittänyt moisista. Kun tämä pihaharrastus aloiteltiin, ei kärsinyt kuulua kummoistakaan ääntä kun kissa oli jo livahtanut takaisin sisälle ja piiloon. Täytynee alkaa olemaan varovainen Kingin ulkoilujen kanssa, mikäli se noin kovin on urheana.

...ja sairaslomailua

Onneksi emännän saikut, ei koiran.

Hiivin minä naama valkoisena tiistaina lomilta töihin pariksi tuntia naurettavaksi, kun päätä ei kärsinyt kääntää yhtään, mutta järeämpiä lääkkeitäkään ei voinut ottaa ennen kuin päivän autolla ajamiset oli suoritettu ja lääkärissä käyty. Saikulla maataan ainakin tämä viikko loppuun. Välillä on tuntunut, että ongelma on menossa ohi, mutta sitten taas erehdyn liikkumaan normaalisti ja naps! Ensi viikolla menen kyllä jo hierojalle, oli tulehdusta tai ei...

Kävelyllä ollaan kyllä käyty ja olen valkkaillut reittejä, joilla Penni saa olla vapaana. Siis jotta koira saa tuhlattua enemmän energiaa ja että minimoidaan kaikki turhat, pienetkin nykäykset.

Penni on ollut huolekas hoitaja, alkuun se kyllä katseli minua välillä vähän pitkään, kun hipihiljaa hiippailin kotona ihan seipään nielleenä ja jopa itkua tuhersin kun tuntui, että pää lähtee irti ja jalat pettää alta. Harmillista meille molemmille, että tämän jumini takia meillä jää tänä iltana viimeinen ohjattu agilitaus nyt sitten väliin. Älkää kysykö miksi minä tässä tilanteessa istun koneella, se kun ei varmaan ainakaan auta asiaa. On vaan niin julmetun TYLSÄÄ. Ei voi edes siivota. Se kertoo jo paljon siitä kuinka tylsää on.

Hiekkamontuilla seikkaillessamme äkkäsimme Tirpalle uuden harrastuksen. Lammikoissa läträämisen ohessa voi ottaa lihaskunnolle vähän renkaanvetoa ja ihan sopivat välineetkin näköjään löytyy ;) :P

Tänään Penni unohtui lenkillä syömään ruohoa. Ei ottanut kuuleviin korviinsa kun kutsuin jatkamaan matkaa. Tein siis källin ja menin piiloon puun taakse. Sieltä sitten seurailin kun koira viimein äkkäsi, että prkl nyt on akka hukassa. Hetken se säntäili ees taas ja yritti saada vainua, mutta sitten se vaikutti vähän hätääntyvän ja kiirehdin takaisin polulle näkyviin, ettei koira lähde väärään suuntaan. Sieltä tultiin viivana luokse ja matka jatkui. Kohta se ryökäle jäi taas syömään ja ajattelin jo, että onpa neitillä kova pää tänään. Vihelsin ja Penni lähti salamana laukkamaan kohti. Kaivoin jo namin valmiiksi taskusta, mutta hämmästyksekseni koira viilettikin nuttu hulmuten ohi. Se juoksi jokusen kymmentä metriä eteen ja pysähtyi taas syömään. Ovelaa. Ruokarauha taattu hetkeksi, kunnes jäykkäniskamamma pääsi kohdalle asti :)

Vaikka Pennin paikalla odottaminen käskystä on ollut ihan hyvällä mallilla (onhan se odottanut kytkemättä aina esine-etsintääkin, kun olen käynyt lelut piilottelemassa), niin agility on tätä ilmeisesti vain vahvistanut. Tässä yksi päivä koira hyppäsi ojan yli ja ehti syödä maasta jotain ennen kuin kutsuin sen pois. Sanoi Rinsessalle sen kummemmin ajattelematta, että odota ja kömysin ojan toiselle puolelle tarkistamaan, mitä se mahtoi syödä. No, ei siellä mitään huolestusta herättävää näkynyt ja käännyin palatakseni väylälle. Yllätyin itsekin kun tajusin, että siinä se koira yhä nökötti kuuliaisena, mihin sen käskin jäädäkin, vaikken ollut edes oikeasti tosissani. Nämä on niitä juttuja joita rakastan tuossa koirassa. Kun ei ole liikaa painetta, se pelaa kuin unelma. Se haluaa olla taitava, reipas ja hieno tyttö ja kuuntelee mitä sille sanoo. Rovaniemen reissulla kaveri sanoikin, että meillä on tosi mukavan näköinen suhde, eikä muulla ole väliä, kun koiriemme hyvistä ja huonoista puolista, sekä varsinkin koulutusongelmistamme istuttiin raataamassa. Penni on oikeasti tosi herttainen otus, vaikka ymmärrän hyvin, että ne jotka ovat saaneet nähdä sitä paniikkinäpsintää, ovat varmasti ihan toista mieltä.

Elviskin pääsi jokunen päivä sitten loistamaan älykkyydellään ja minä kun olen pitänyt sitä vähän hitaanlaisena. Se tuli perässäni kylppäriin ja alkoi uittaa tassuaan suihkunurkkauksen ämpärin vedessä, latkien sitten veden tassusta. Sanoin kissalle, että älä rakas sitä saippuavettä juo kun sulla on oma vesikuppikin. Elvis tuijotti minua hetken ja siristeli silmiään. Sitten se hiippaili ohitseni saunaan ja kuulin kun se hyppäsi lauteille, missä siis sen vesikuppi on. Oli pakko mennä katsomaan, että juuriko tuo ymmärtää puhetta??? Ja kyllä. Siellä se istui ja tuijotti TYHJÄÄ kuppiaan odottavan näköisenä.

Lomailua

Vähän heikohkosti on kertynyt kuvia lomalta, vettä on satanut eikä kunnon kameraa aina jaksa mukana raahata muutenkaan. Pokkarin laturia ei ole näkynyt Thaimaan reissun jälkeen. Ei se kyllä hotellihuoneessa ollut kun sieltä viimeisen kerran poistuttiin, mutta mihin lie jättäytynyt.

Ulkoiltu ollaan kuitenkin kovasti paljon, keleistä huolimatta. Loma on loma vaikka pukkais pyörremyrskyä :)

Käytiin myös kotipuolessa ja kahlattiin sen aikaiselle vakiolenkille. Lunta oli hiukkasen ronskimmasti kuin etelämpänä ja kumisaapas oli tarpeellinen, mutta petollisen liukas.

Lomaviikolle osui kahdet agilitytreenit ja molemmat meni hienosti. Penni kuuntelee mitä sille sanoo ja ohjautuu sen mitä ohjaaja osaa ohjata, välillä jopa ohjaukseen nähden todellakin hienosti. Ollaan otettu välillä jo pitempää ratapätkääkin. Keskiviikon treeneissä kiihdyteltiin hyppy-pituus-hyppy - mutkaputki - hyppy-muuri-hyppy ja toisella kierroksella vastakkaiseen suuntaan. Pituus ja muuri olivat eri linjassa muiden hyppyjen kanssa ja sai pistää emäntä tennaria toisen eteen, että ehti koiran vauhtiin. Tahtoo vaan olla jo niin virkamiesmäisen jäykkä selkä ja jumit niskat, että juostessa on varsin haasteellista kääntää päätä ja yläkroppaa katsoakseen välillä myös koiraa. Helpompaa olisi vain tuijottaa eteen päin ja juosta viilettää rata loppuun, toivoen että koira tulee perässä. Mutta ei se ihan niin onnistu. Penni ehkä hyötyisi hieman eläytyvämmästä ja heittäytyvämmästä ohjaajasta. Mutta toisaalta, ei me olla kisamielessä liikkeellä niin eiköhän pärjäillä näillä eväillä.

onnellinen agiliitäjä

Eilen otettiin sitten toisella tapaa mutkikkaita juttuja. Hyppy-valssihyppy ja takaisin ekalle hypylle. Ekalla yrityksellä minun tyylikäs valssini myöhästyi pahan kerran ja kun hypyn takana oli koiran mielestä sikasiisti putki, niin sinnehän se pyyhälsi häntä tötteröllä ja suupielet innosta korvissa suuntasi putkesta ulostautuessaan omavalintaisille esteille, muutaman hypyn kautta koutsi-Jennin eteen vaatimaan palkkaa hienosta radasta. Uusi yritys meni kuten pitikin.

Toinen ja kolmas harjoitus menivät heti koiran osalta hienosti, mutta itse lähdin ehkä taas varmistelemaan liikaa. Jotenkin tuntuu, että tässä vaiheessa osaamista ei ole niin varmaa jatkaako koira tarkoitetulle hypylle jos teen äkkinäisen tasajalkapysähdyksen itse ennen estettä, päästäkseni ohjaamaan koiran heti hypyn jälkeen takaisin tulosuuntaan viereiselle esteelle. Hitaampia koiria katsoessani kävikin joillekin niin, että koira kielsi sitten koko esteen ja jäi odottamaan ohjaajalta uusia ohjeita. No, omista pysähdyn-enpäs pysähdykään-nyt pysähdyn räpimisistäni huolimatta Penni oli loistava!

rauhallista vuoron odottelua

Keskiviikkona otin ensimmäisen kerran puomia ilman toisella puolella seuraava varmistajaa. Namitin puomin huolellisesti ja koirahan seuraa herkkuja mihin vaan. En tiedä miksi Penni saa aina ylöstulosta tasaosuudelle tullessaan puomin tärisemään niin voimakkaasti, mutta etenee se silti kuin juna. Ja tämmöisistä kunnolla ruokapalkatuista esteistä tulee aina heti suosikkeja, joille menemistä tarjotaan joka ohituksella.

On lomalle osunut epäonnistumisiakin. Kotipuolessa olin kaverin luona kylässä ja koira odotti vielä autossa kun oltiin lähdössä ulos syömään ja suunnittelemaan tulevaa ulkomaanreissua. Lähdin käyttämään Penniä vielä pissalla ja kaveri antoi vaalean takkini päälle oman tuulitakkinsa, etten sotke itseäni rapaan kun sitä vettä oli pari päivää ripotellut. Menin autolle ja avasin takalunkan. Koira makasi häkissään ja vain tuijotti minua silmää räpäyttämättä. Naurahdin sille, että olitkos raksu ihan umpiunessa, herätinkö minä sinut? ja avasin häkin oven. Koira nousi istumaan ja kurotti päätään minua kohti. Aloin laittamaan sille hihnaa tuumaten, että tuleppa käymään pissalla ja jumankekka mitkä hepulit se täysin yllättäen veti. Alkoi kauhea paniikkihaukkuhuuto ja koira yritti pakittaa häkin takanurkista läpi. Kaveri oli pihan toisella puolella omien malikoidensa häkeillä ja juoksi autoni luo, että mikä täällä on hätänä??! No aavistin jo tuossa kohti mikä se on hätänä ja otin kaverin takin pois. Sieltä tuli häkistä saman tien parikymmentä kiloa itkevää tervua syliin, että mamma mamma, siinä ovella oli äsken joku koiravaras... No, enpä osannut tuollaistakaan edes kuvitella tapahtuvaksi, mutta tulipahan muistutus siitä millä aisteilla ne nuo koirat pelaa.

Toinen epäonnistuminen tuli eilisissä aksatreeneissä, kun Penni yritti napata samassa ryhmässä kuukausia ollutta toista koiranohjaajaa. Hän hyväntahtoisesti tuli ehdottamaan, että voi pitää koiraa sen aikaa kun tutustun rataan ja ehti samalla ojentaa molemmat kätensä koiran pään sivuille. Hävettää vieläkin ihan julmetusti vaikka onneksi jäi yritykseksi.

Eilen paisteli jopa aurinko ja otettiin ja haravoitiin piha. Penni pisti päreiksi kaikki lehtien alta paljastuneet risut ja pikkuoksat ja kelli onnellisena nurmikolla. Elviskin tuli rohkeasti terassille ihmettelemään tuulessa lenteleviä kuivia lehtiä. Sen verran oli järkkärille liian vähän valoa, ettei yksikään liikekuva onnistunut, kun kissa teki syöksyjä lehtisaaliiden perään. Mutta pääasia että uskalsi Elviskin tulla haukkaamaan raitista ilmaa :)

kissakin paheksuu tupakoivaa naapuria