Ihan Kauhea Nälkä

...ja ehkä vähän huono kuulokin.

Koiralla siis alkoi juoksu. Se siitä yli 8kk juoksuvälistä, nyt ei pinnistetty kuin reilu 6kk. Ei tuo juoksu tietenkään yllätyksenä päässyt hiipimään, Penni on merkkaillut ahkerasti jo jostain vähintään juhannukselta asti. Pari päivää ennen h-hetkeä se oli vähän nuutunut ja ajattelinkin silloin, että jos ei vuoto kohta ala, otan varalta pissanäytteen. Nuutumus katosi hetkessä taivaan tuuliin kun asiaan päästiin. Sisällä on Kova Nälkä ja ulkona korvat hukassa. Mutta nenä pelaa loistavasti. Jopa sadevesipurot pitää jälestää. Saapa nähdä miten hormoonit nyt vaikuttaa meidän auvoiseen eloon, juuri ehdin ajatella, että koira on ehkä vähän aikuistunut ja tasoittunut. Mutta, eipä murehdita sitä etukäteen.

Onneksi juuri ennen juoksua sain pahimman työvuororuuhkan alta pois, sen aikana Penni oli Minnan (ja Jepen ja Åken) hoivissa. Ei ole tarvinnut housutettua tohotinta viedä muiden ristiksi. Hoitovuorojen välissä käytiin kimpassa ulkoilemassa, siis sen vähän mitä olin vapaapäivillä. Lammilla Minna opetti Penniä jopa uimaan. Ei se sillä kertaa vielä ihan uinti-intoon leimahtanut, Pönniäinen kahlasi lampeen niin pitkälle kuin vain yksikin kynsi osui pohjaan ja sitten joko palattiin takaisin tai uitiin vahingossa. Minnan uhrautuvaisuus ansaitsee kyllä erikoismaininnan, siellä se shortseissaan kahlasi vyötäröä myöten vedessä :D Pääasia kuitenkin, että koiraneiti viihtyy vedessä ja tykkää räpiä, sillä ei kuumuuskestävyys ole ihan parhaasta päästä. Turkista se ei voi johtua, Pennillä on ihan kohtuullinen kaksikerroksinen nuttu, mutta epäilen että tuolla "kiekat kaakossa" luonteella on asian kanssa jotain tekemistä. Kone käy keskivertoa lämpimämpänä jo valmiiksi. Mielellään aurinkoisina päivinä ulkoillaankin niin, että lenkille mahtuu vähintään yksi kastelupiste, jollei vallan ulkoilla rannalla. Hiekkamonttujen sadevesilammikotkin ovat kutistuneet aika hyödyttömiksi. Ostin Pennille nyt paremman uimalelun, tennispallo pirulainen karkaa vaan kauemmas kun sitä yrittää uintiin keskittyen nokkaista tai haukkaista terävästi ohi lipuessaan. Uintiasento Pennillä on hieno (Yodakorvia ei lasketa :D ), ihan eri luokkaa kuin esim. Sakulla oli. Saku kauhoi pystyasennossa niin, että vesi roiskui naapurikuntaan asti mutta etenemisen teho oli aika vähäinen.

"Tästä näin tassut yhteen ja ikään kuin sukellat ja sitten..."

Vielä...ingh...yltää pohjaan...äyh...ei ihan riitä...

Whoooops, nyt lähti jalat alta!!!

Pelastukoon ken voi!

Onnistunut uintinouto :)

Elvis oli taas onnensa kukkuloilla kun Penni oli pois kotoa ja se rohkaisi itsensä niin hyvin, että ei juurikaan vältellyt koiraa sen kotiuduttuakaan. Kunnes sitten. Onneton kollipoika pesi itseään kirjahyllyn päällä vähän liian antaumuksella yksi ilta ja pudota mätkähti miltei koiran päälle. Ei Penni sille mitään tehnyt, mutta kissa säikähti ilmeisesti tilannetta niin paljon, että varovaisuus palasi.

Nuiden kaikkien hiivatin lentäväisten kanssa menee hermo. Ollaan siirretty pääjumppaa aika paljon neljän seinän sisälle, kun tuolla metsässä lähtee henki ja järki sääskien kuppauksen kanssa. Ja lammilla on karmivan kokoisia paarmoja. Merenrannassa ei onneksi yleensä ole juuri minkäänlaista verenimijää. Sisäleikeistä koiran suosikki tuntuu olevan motskun etsintä. Palloa ei ole niin kiva etsiskellä, nameja tokikin. Mutta neitikoiran linjoja säästääkseni piilotan mieluummin sitä pikkupatukkaa, kun se kerran on niin mieluinen.

Tänään oli aivan upea päivä, aurinko paistoi minkä ehti ja pitkään kadoksissa ollut tuuli oli palannut seuraksemme. Oli aivan ihana kävellä merelle ja koirakin joutui uimasilleen, kun vesi oli rannassa niin korkealla ja aallot huolehtivat siitä, että välillä irtosi väkisinkin tassut pohjasta. Siellä se Tirppa nouti into piukassa keppiä ja keikkui kuin poiju vedessä :)

Mikä ihaninta, kohta alkaa kesäloma! :)

On sitä ennenkin juhlittu

Koskapa ei ole juurikaan uusia jorinoita ja juhannus painaa päälle, muistellaan hetki Pennin kanssa neidin ensimmäistä suvijuhlaa. Sen verran voi ensin höystää tuoreemmalla tavaralla, että Tirri ei yhäkään ole kehuttavasti oppinut puhumaan kissaa :P Pari iltaa sitten töistä tullessani noukin koiran naapurista, minnekkä se oli jäänyt kotiutumistani odottamaan naapurin napattua sen mukaansa iltalenkille. Penni riemastui rajattomasti havaitessaan minun astuvan ovesta sisään. Se veti hepulilaukkaa väliä eteinen-olohuone-keittiö-eteinen ja kävi kertomassa naapurille ja tämän koiralle n. x kertaa ilouutista "MUN ÄITI TULI!! KATTOKAA MUN ÄITI TULI!!" Sitten se tajusi, ettei makkarissa sängyllä makoileva naapurin kissa ehkä ole vielä hoksannut kenen äiti tuli ja syöksyi seuraavasta kurvista makkariin ja sängylle julistamaan, että "MUN ÄITI TULI!!! Kissalla ei kauheasti uutinen kiinnostanut, mutta se paisui koossaan tuplaksi ja pörhistyi lamppuharjaksi ja veti viestintuojaa avarilla käkättimeen. Ja mitä me tästä opimme? Emme mitään.

Mutta sitten siihen männeeseen jussiin :) Kuvitus on bileissä mukana olleen Laura Raudaskosken käsialaa:

No mehän lähdettiin Vipin ja muiden kanssa juhlimaan jotain juhannusta. Naamiaisteemalla. Vippi laittautui ajokoiraksi ja meikä oli leonberginä.

Pitihän sitä kaveria alkaa heti alkuun leikkiin haastamaan

HIPPA!!

Ja sitten juoksin ainaskin NÄIN kovaa!!

Tikki-täti pyöritti meitä karusellissa!

Saku-setä viihtyi buffetin puolella, vaikka kävi Vippi sitäkin pyytämässä karuselliin

Sitten me saatiin taluttaa Lauri Tähkäksi sonnustautunutta malinoisia!

Me laulettiin rokkia...

...ja reivattiin!

Olis pitänyt arvata, että juhla on mennyt överiksi siinä vaiheessa, kun Vippi alkoi esittää norppaimitaatiotaan...

Koska sen jälkeen se tietenkin sammui

Mutta minä tuskin maltan odottaa seuraavia juhannuksia!

För tapperhet - Urheudesta

(vähän kuolaava) supersankaritar

Muutama yö sitten urhea sankarikoirani pelasti minut perikadolta. Siinä se nukkui söpösesti kainalossa, niin kuin mikä tahansa pilalle lellitty prinsessa ja sitten se säpsähti hereille. Siihen säpsähdykseen heräsin minäkin ja raotin sen verran ripsiä, että näin koiran tuijottavan saalisilmeellä seinää pääni vieressä. Ou nou. Se on aina yhtä kamalaa. Sama kuin keskustelukumppani, joka alkaa yhtäkkiä tiiviisti tuijottaa jonkin etenemistä puserollasi. Hrrrrrrrrrrrrr...

Käänsin varovasti päätä ja siinä se oli. Hiipi hiljaa seinällä, selkeästi pahat mielessä, laskelmoiva ilme silmissään kohti tyynyäni.

Hämähäkki.

Koskapa ilman koirani väliintuloa olisin takuulla herännyt aamulla kuolleena, olen sitä mieltä, että koirani ansaitsee vähintäinkin Sankarikoiran arvonimen ja asiaankuuluvat juhlallisuudet tittelöintiä saattelemaan.

Olen ollut aina vähän sitä mieltä, että spider slayerin homma kuuluisi kissalle, mutta meidän Elviksellä on vähän kieroutunut huumorintaju ja se jättää vaan hämäyshöttöjä mm. seinille sydärinpoikasia aiheuttamaan.

Eilen nukkui pois belgipoikieni vanha ystävä, "avosisareni" rottismuori Muusa. Muusan yllätti sairaskohtaus ja se sai nukahtaa saappaat jalassa kotipihalla, aurinkoisena päivänä omassa lammessa telmittyjen vesileikkien jälkeen. Kaunista unimatkaa Muusimuulle, vie terveiset rakkaille sinne jonnekin...

Muusa, aaltojen kauhu :)

A/A, 0/0, T

Prinsessa räpsyripsi kävi toukokuun päätteeksi silmäpeilattavana ja sai terveen paperit. Neidille laitettiin varalta kuonokoppa ja homma sujuikin sulavasti. Silmät oli kyllä selälään kuin teevadit ja peilaavalla lääkärillä naurattikin kovasti, että hieno koira, noin kun pidät silmiä niin on helppo peilata. No takuulla onkin, ainakin verrattain kaverin koiraan jolla oli tapana vetää vilkkuluomi barrikadiksi :P

Sattui sopivan pitkät vapaat ja läksin pariksi päiväksi kotopuoleen. Isä suostui koirankin majottamaan ja Penni kiitti aamulla vieraanvaraisuudesta oksentamalla tyhjää mahaa isän keittiön matolle :P  Kirsin kanssa vetäydyttiin lauantaiksi mökille ihan kuin entisaikaan viettämään kesäistä grillauspäivää. No, lämmintä oli ehkä nippa nappa +10, mutta plussan puolella siis kuitenkin ja sataakin alkoi vasta kun yritettiin saada lopulla hiilloksella jälkiruoka lämpimäksi. Minusta se ei oikein mennyt putkeen se jälkiruokahomma, kun edes suklaa ei sulanut siinä lämmössä. Mutta koirilla oli kivaa! (Tai no, bc Vipistä en tiedä kuinka kivaa sillä oli, se kun i-n-h-o-a-a Penniä). Belgikaksikko Tikki&Penni nakkasivat aivot narikkaan ja pitivät vauhdin yllä mökkirannassa. Lisäksi Pennistä oli ihan sikahienoa liukastella veden peittämällä rantakalliolla jahtaamassa tuulen nostamia aaltoja.

Kaksi toll... älykköä

Kun alkoi tuntua siltä, että jähmetymme järven rantaan, eikä mökin tulvanhuuhtomaa huussiakaan voinut käyttää, soitin Jarille ja sovin esittelyn hänen uuteen koirahoitolaansa Koijariin. Siellä Vippi koekäytti juoksumaton ja ihan tehokkaalta se vempain näytti. Illan kruunasi vierailu aksahallilla, jossa Kirsi otti seuraavan viikonlopun kisoja silmälläpitäen pari harjoitusta Tikille ja Pennikin sai kokeilla vähän esteitä ja putkea. Lisätään nyt tähän yhteyteen vielä, kun nuo kisat tuli kerran mainituksi, että onnea vaan uudelle varjo-AVAlle ;)

Vähän mielistelyä väliin

Jenkkifutistyyliin...

Isä tuli maanantaina Ollin kanssa rakentamaan meille takapihan aidan. Nyt on reilut tuplasti pihassa tilaa ja porttikin, saa nurtsin ja rikkaruohot leikattua tehokkaammin ja ennen kaikkea koira saa vetää sikin sokin rallia puiden lomassa pallo suussa :)

Penni kävi yökylässä naapurissa ja Elvis oli aivan onnesta soikeana kun sai ottaa päikkärit minun kanssa ihan kaksin.  Naapurilla oli muuten kätevä, hieman spagettikauhaa muistuttava vipuvarsi pallon heittoon koirille. Hienosti lentää tennispallo sillä, eikä ota jäseniin. Ehdin jo kuulla, että Mustiin ja Mirriin on niitä vipuja tulossa myyntiin Suomeen, joten ehkä meilläkin on kohta moinen.

Huomenna taidan ajella Haukiputaalle katsomaan luonnetestejä.
Noin muuten kesä taitaa jatkua räpimisen merkeissä. Helteitä ei (onneksi?) ole vielä pidellyt, mutta kunhan ei ole pakkasta, niin aina voi vähän loiskuttaa merta!

Johan se talviturkki joutikin...

Lapissa viskoo vielä lunta mutta me tytöt täällä jo viritellään rantaelämää! Onhan se tuo lämpömittari jo joka päivä plussan puolella :P

Ensin rävittiin kaikki rapakot mitä eteen sattui, kunnes hiekkamontuilla tuli vastaan ehkä maailman hienoin sulamisvesilammikko! Se oli kuin tehty vesileikkeihin meidän molempien mielestä ja Penni olisi hakenut siitä jorpakosta frisbeetä vaikka viikon, mutta kun mulla tuli nälkä lopulta.

Parin päivän päästä käytiin kuopilla naapurin Leenan ja porokoirajohdannaisen Kaven kanssa. Pennin mielestä Leena on ehkä yksi parhaista pallonheittäjistä ikinä, ainakin paljon parempi kuin minä. Lempparilammikkokin oli vielä paikallaan ja hyvin sieltä näköjään tennispalloakin voi noutaa, ei tartte olla välttämättä justiin frisbee. Lätäkössä lutraaminen oli tuolla yhteislenkillä tosin vähän turhaa, tuuli niin että kiviä piti taskuihin kerätä (melkein) ja vettä tuli taivaaltakin ihan kotitarpeiksi. Kotimatkalle lähtiessämme saimme todisteen siitä, että keli oli oikeasti kurja. Tietä ylitteli jalkapatikassa korppijengi. Ilmeisesti siltä illalta oli lennot peruttu, fiksu päätös sinällään jatkaa taivalta kävellen.

Seuraavana päivänä kuitenkin paistoi aurinko ja naapuri oppaana lähdettiin tutustumaan uusiin reitteihin. Metsähillumisen ja tienvarsijolkuttelun jälkeen päädyimme koirapuistolle. Siellä oli ulkoilemassa hurja(n kiltti) taistelukoirapoikanen ja Penni kävi ottamassa hien pintaan riehumalla herraseurassa. Kave otti tämän puistopysähdyksen huomattavasti arvokkaammin, mutta matkan jatkuessa kohti merta ei Pennin vauhti tasoittunut yhtään. Sopivasti oli vissiin lihat lämmitelty tulevaa rastia varten... No juu. Rantaan saavuttiin ja justiin oli Leena ehtinyt sanoa, että tässä rannassa ei voi koiraa uittaa kun ranta on syvä, niin rantaa reunustavan parimetrisen jään reunalta pulahti veteen pari vesilintua. Perässä meni sata lasissa tervuntötterö, tassut tuskin maata tavaten. Voi tätä hallinnan juhlaa *facepalm*. Karjuin kitarisat pihalle eitä, mutta olin pahasti myöhässä ja toivoin vain, että koira tajuaa pysähtyä jään reunalle. Ja mitä vielä. "BOMBS AWAY!!!!!!" tuumasi vesipelastajan tytär ja roikaisi aaltoihin gepardiloikalla. Oli vissiin vesi vähän kylmää kun ei neiti viitsinyt lähteä pakoon lipuvia lintuja enää uiden jahtaamaan, vaan kääntyi takaisin. Yritin muistaa hengittää jännätessäni pääseekö se nousemaan sieltä vedestä takaisin jäälle. Itse olisin mennyt varmaan perässä niine hyvineni, naapuri oli sentään liikkeellä ladatuilla aivoilla ja suunnitteli takin riisumista. Mutta niin se Tirppa vaan punnersi jäälle ja juoksi takasin luoksemme kertomaan mitä jännää oli kokenut. Parin vuoden kuluttua kerromme tätä tarinaa jo uudella päivitetyllä versiolla, jossa Leena ehti jo kroolata koiraa pelastamassa myrskyävässä, jäisessä meressä haikalojen ympäröimänä ainakin kilometrin ja minä rakensin rannan rojusta ja xylitolipurkasta sillä välin lauttaa. Sitten kun Pennistä aika jättää ja on tarpeen kertoa kaikille sankaritarinoita neitikoirasta, jota parempaa ei ole tällä planeetalla ikinä ollut eikä koskaan tule olemaan, kertomus muuttaa muotonsa siihen malliin, että se oli oikeasti Penni joka pelasti meidät ja puoli kylää ja vielä ne vesilinnutkin meren raivosta.

Mutta joo. Kevät ja nämä vesileikit on irroitelleet aika hyvin nutun neidin niskasta ja pohjavillahöttöä on ihan joka paikassa, vaikka kuinka kynsin ja harjaan. Kokeilin Pennin turkkiin Furminaattoria ja vissiin se pitää sellainen meidänkin perheeseen hankkia. Poikien tukalle se ei aikoinaan sopinut ja siksi olen ko kapistuksen vielä toistaiseksi kaupan hyllylle jättänyt.

Yritämme uida toistaiseksi vähän vähemmän ja keskitymme ajankohtaisempiin asioihin, kuten pihan hoitoon. Tänään jo näytettiin koiran kanssa takapihalle haravaa. Tai minä se työt tein, koira kaivoi kukkapenkistä rustoluun ja piti piknikin. Elviskin kävi ovella pari kertaa silmät lautasina kurkkimassa, miltä Suuri Maailma näyttää, mutta toistaiseksi oli vielä liikaa pelottavia ääniä. Muuutta, jahka isä tulee auttamaan aitatalkoissa ja kesä etenee, tutustutaan kissan kanssa yhdessä kotipihan ihmeisiin.

Lähtemisiä ja jäähyväisiä

Vapuksi lähdin kaveriden riesaksi Helsinkiin norjalaisin siivin. Penni jäi hoitoon Minnalle ja samaan huomaan jätin asuntoni ja autoni, jotta kissakin saa hoivaa ja huolenpitoa ja koira pääsee metsälenkeille.

Pennillä on ilmeisesti ollut kivaa Minnan koiran Jepen ja kissan Åken seurassa. Minna on vaatinut Penniltä rauhoittumisharjoitukset kun hänellä on kavereita käynyt kylässä, samoin on toimittu kun ovat käyneet Minnan kotona ja ongelmia ei ole ollut. Penni on ollut kuuliainen ja kiltti tyttö ja huolitaan hoitoon vastakin :) Its. as. tein pienen testamentin lähtiessäni, kun tuo lentäminen on aina vähän jännää. Sanoin Minnalle, että jos en palaa elävänä, niin hän saa pitää Pennin. Singon kanssa se oli minua lentokentällä vastassa kotikentälle laskeutuessani, mutta oli kuulemma ampunut harmillisesti ohi ;)

Kissakin oli pitänyt kirjahyllyn päällä seuraa hoitajille ja Minna oli sen syliinsäkin saanut.

Penni on kotoisasti saanut nukkua päikkäritkin kainalossa mamman reissun ajan, joten hyvä on varmaan elo ollut prinsessalla eikä lie itseään hyljätyksi tuntenut.

Vappuaattona Minna oli koirien kanssa törmännyt metsässä mätään hirvenraatoon. Hihittelin vapautuneesti kun Minna kertoi Pennin totelleen käskyä ja tulleen pois raadolta, mutta Jepen sukeltaneen ruhon sisuksiin ja olleen yltäpäältä ties missä suolissa ja eritteissä. Hymy kuitenkin hyytyi pikaisesti kun muistin, että myös Jeppe kulkee minun autossa... :P

Vappua varjosti kaksi suruviestiä. Nallen toisesta pentueesta lähti kaksi jälkeläistä Sinne Jonnekin ihan parin päivän välein.

27.4 ikiunille vaipui tytär Meisukan Cinderella, joka oli kasvattajan omistuksessa. Kuvassa Cindy on etualalla kasvattajan kainalossa.

30.4 perheensä hyvästeli viimeisen kerran Meisukan Charlotte. Tässä Miro viimeisenä päivänään omistajan ikuistamana.

Nallen lapsista ei ilmeisesti ole enää kuin yksi tai kaksi narttua elossa. Sakun sisaruksista Gloria saattaa olla vielä tässä maailmassa, mutta voi olla että ikä on tullut jo vastaan. Tästä nuoremmasta pentueesta elossa on vielä kasvattajalla asustava Cara. Terveyttä ja elämää päiviin Caralle ja kauniita unia Mirolle ja Cindylle. Omille Ihmisille kiitos Nallen lasten hyvästä hoidosta :)

Kohti gloriaa!!

No niin, viikon sairasloma ja fysioterapia helpottivat hermojumeja sille mallille, että otanpa ja päivitän kuulumisia.

Aloitellaan sillä Pennin Louelle tekemällä seikkailulla, miten se jatkui ja päättyi ja mitä jäi käteen. Keskiviikkona kaverini Kertsi oli käynyt Jarin kanssa ottamassa työtreeniä omalle koiralleen ja käynyt samalla moikkaamassa Penniä luokassa. Sain puhelimeeni terveiset pieneltä opiskelijaltani.

Ajelin torstaina noutamaan vekaraa kotiin ja menin sovitusti hyvissä ajoin, että ehdin notkua mukana pari tuntia. Jutskailtiin siinä Penniin paneutuneiden opiskelijoiden ja Jarin kanssa ja otettin joitain käytännön harjoitteita. Kokeiltiinpa lopuksi sekin, leikkiikö Penni hoitajiensa (molemmat naisia) kanssa patukalla ja leikkihän se :)

Loppuraporttiin kuului paljon tuttua ja hieman uuttakin. Yhteenvetona Pennissä ei sinällään ole mitään "vikaa" ja sielläkin tykättiin, niin kuin minä tykkään, että Penni on hirmuisen herttainen, nöyrä ja mukava otus. Ja vähän drama queen :D Dominoiva se ei ole ja tämänkin olen kyllä itse tiedostanut hyvinkin selkeästi, onpahan nyt kuitenkin ihan luonnetestituomaritason mielipide asiasta epäileville einareille. Penni on kuitenkin "yli"vilkas ja pehmeä ja omaa pikkuisen huonot hermot. Nämä nyt eivät rodussa ole sinällään mitenkään ihmeellinen yllätys, mutta yhdistelmänä hieman haastava, varsinkin kun mukaan otetaan omistajan/ohjaajan luonneominaisuudet. Minua itseäni kun tarkastellaan, positiivista sinällään vilkkaan koiran kanssa on oma tasaisuuteni, mutta valitettavasti siihen rauhallisuuteen yhdistyy myös hitaus joka tuli jo edellisten koirien kanssa itselleni harmillisen tutuksi koulutuksessa (varsinkin Saku oli hyvin vilkas belgi). Olen aina auttamattomasti myöhässä kaikessa palauteessani. Lisäksi myös minä olen pehmeä ja tämä yhteinen luonteenpiirre koiran kanssa on se, mikä voi osaltaan vahvistaa väärää käytöstä. Myös se oli jo itselläni tiedossa, että Penni on vielä kauhean lapsellinen.

Jatkamme siis mielialaharjoituksia. Koiran pitää rauhoittua stressaavissa tilanteissa ja kasata päänsä ennen kuin se pääsee tekemään muuta. Vieraat ihmiset eivät saa ottaa siihen mitään kontaktia ennen kuin se on rauhallinen, enkä minäkään koske koiraan muuten kuin pannan/hihnan välityksellä silloin. Harjoitusten ei ole tarkoitus kestää ikuisuuksiin ja lopulta koiran pitäisi alkaa kyetä hakeutumaan siihen vapauttavaan rauhan tilaan itsekin, ilman apua. Kahdessa tutussa kyläpaikassa ollaan toistaiseksi päästy käymään Louen jälkeen ja olen ottanut rauhoitusharjoituksen siitä huolimatta, etteivät nämä tutut tyypit ole koiraa saaneet paineistumaan. Ihan noin treenin kannalta. Tuntemattomien tapaamisessa edelleenkin pohdin sitä, miten lujasti minun pitää varautua sanomaan (tai jopa rumasti?), kun jokaisesta koiraharrastajaporukasta tahtoo löytyä vähintään se yksi, joka aina tietää paremmin eikä pysy kaavassa. Vielä enemmän näitä löytyy ihan tavan ihmisistä, jotka ovat joskus tunteneet jonkun jolla oli koira ja tietävät kyllä nämä asiat.

Pentua hommatessani kiinnitin kovasti huomiota vanhempien luonneominaisuuksiin ja etsin belgiksi rauhallista, tasapainoista ja tervepäistä kotikoiran pestin kestävää eläintä. Näissä asioissa vaan ei kuitenkaan aina saa täysin sitä mitä etsii, kun kyseessä on elävä luontokappale. Tätä ei pidä ymmärtää väärin, en ole tyytymätön koiraani ja minulle se kelpaa juuri sellaisena kuin se on. Mutta joiltain ominaisuuksiltamme me ei ehkä olla Pennin kanssa ihan napakymppi match made in heaven. Katsotaan kuinka paljon kumpainenkin meistä pystyy muuttumaan ja loput mennään näillä eväillä mitkä on annettu. Täytyy muistaa, että vaikka erityyppisellä ohjaajalla Penni voisi olla oireettomampi tässä ihmiskontaktiasiassa, toisentyyppisen kanssa se taas voisi olla jo montussa, ihan turhaan.

Heti seuraavana viikonloppuna täällä oli mätsäri, johon lähdimme ihmettelemään maailmaa ihan turisteina. Pitkä talvi on takana ilman tällaisia keikkoja, kun ei nuihin ahtaisiin hallitapahtumiin kehtaa lisätungokseksi mennä muuten vaan notkumaan, mulkoiltavaksi. Heti törmättiin kahteen entiseen Quizaslaiseen. Toisella oli rotu vaihtunut pienempään, toisella oli Pennin painikaverin Jedin sisko.  Tuolla mätsärissä kuulin ekaa kertaa Pennin murisevan. Juttelin siinä kohti työkaverin kanssa ja me molemmat vissiin ekaksi luultiin, että Penni murisee tälle Marialle. Mutta ei, rakennuksen nurkalla oli koira joka oli kääritty pyyhkeisiin ja se vissiin oli paheksunnan kohde siellä tihkusateessa värjötellessämme.

Tässä yksi ilta tallattiin iltalenkiltä kotia kohti ja kun päästiin autokatosten kohdalle, toiselta puolelta lähti liikkeelle auto jossa hihna huusi kovaa ja korkealta. Koira ilmeisesti luuli, että siellä seinän toisella puolella on jollain hätä kun noin itkee ja pikkuinen kanaemo yritti tähytä joka raosta missä tämä valittava poloinen on. Tämä sama on käynyt ilmi myös vinkulelujen kanssa. Penni sai Hennalta lahjaksi piippaavan poliisikoiran jota varjelin aluksi Nallen ja Sakun lelujen käsittelyn muistaen, ettei tirppa heti pistä hienoa lahjaa atomeiksi. No, tämä lelu on yhä ehjä ja aika koskematonkin, kun koira aina niin kovin huolestuu siitä lelun itkusta. Voi kun se tajuaisi yhdistää tämän asian myös muiden koirien kanssa leikkiessään :D Pennistä ei aina kaikki koirat oikein tykkää, kun se taklaa ja läpsii tassulla.

Kelien lämpenemisen ja maan sulamisen myötä vesikauhu on palannut lenkkiseuraksemme. Valitettavasti tämä laimea viritys oli onnistunein kuva, jonka sain kännyllä napattua vaahtopallot huulissa ulkoilevasta hurjasta koirastani.

Toissailtana käytiin Pennin kanssa treenaamassa patukkaleikkiä vieraiden ihmisten kanssa. Tällä kylällä asuu yksi vanha tuttu jota en ollut tavannut aikoihin ja hän meitä treeneihin kutsui, kun kuuli että ollaan kulmilla.  Paikalle oli kokoontunut sekalainen sakki virkamiehiä. Muut treenasivat henkilöetsintää ja Pennille otettiin mukavassa hengessä leikkiä ja kaikki leikittäjät olivat Pennille vieraita miehiä. Aluksi suunniteltiin kuviot ja koira sai odottaa jaloissani maaten. Sitten siirryttiin tuumasta toimeen. Ensin vaikutti siltä, ettei tirpalla riitä rohkeus. Sitten jatkettiin leikittäjän etäisyyttä sitomalla patukka kiinni pitkään liinaan. Vieläkin yritti epävarmuus pitää koiraa otteessaan ja joku jo ehti epäillä, että eikö sillä kiinnosta saalis, mutta sitten Penu kipaisi jännäkakalle ja päätti ilmeisesti siellä, että tämä saattaa olla kivaakin. Niin se palatessaan kävi patukkaan kiinni, aluksi epävarmemmin, mutta koko ajan enemmän touhuun antautuen ja siitä enemmän innostuen. Leikittäjää vaihdettiin pari kertaa lennosta ja ekan vaihdon kohdalla piti alottaa taas varovaisemmin, mutta niin se vei taistelun huuma koiran mennessään ja se suorastaan riehaantui kun oli niin mukavia setiä. Liinankin sai jättää pian pois. Lopuksi otettiin pari pientä pistoa niin, että kivat sedät juoksi vuorollaan metsään patukan kanssa minun pidellessä koiraa, eikä ollut enää Penulla mitään estoja lähteä häntä tötteröllä pupulaukkaa perään, kun pannasta löysäsin :) Onneksi koiraa ekana leikkiin haastanut Tero jaksoi vaan jatkaa yrittämistä. Tällaista meille lisää! Se agilitykin edelleen kiinnostaisi, mutta vähän vaikea sitä voi olla päästä harrastamaan ilman kisatavoitteita.

Koirauimalaankin voidaan varmaan syksyllä yrittää, jos tuo vieraan kanssa leikkiminen alkaa sujua Penniltä kiihtyvällä vauhdilla. Kesä on kuitenkin tulossa, joten yritetäänpä saada ensin koirassa vesipetoa heräämään muutenkin kuin rantavedessä riehumisen osalta :)