No niin, viikon sairasloma ja fysioterapia helpottivat hermojumeja sille mallille, että otanpa ja päivitän kuulumisia.
Aloitellaan sillä Pennin Louelle tekemällä seikkailulla, miten se jatkui ja päättyi ja mitä jäi käteen. Keskiviikkona kaverini Kertsi oli käynyt Jarin kanssa ottamassa työtreeniä omalle koiralleen ja käynyt samalla moikkaamassa Penniä luokassa. Sain puhelimeeni terveiset pieneltä opiskelijaltani.
Ajelin torstaina noutamaan vekaraa kotiin ja menin sovitusti hyvissä ajoin, että ehdin notkua mukana pari tuntia. Jutskailtiin siinä Penniin paneutuneiden opiskelijoiden ja Jarin kanssa ja otettin joitain käytännön harjoitteita. Kokeiltiinpa lopuksi sekin, leikkiikö Penni hoitajiensa (molemmat naisia) kanssa patukalla ja leikkihän se :)
Loppuraporttiin kuului paljon tuttua ja hieman uuttakin. Yhteenvetona Pennissä ei sinällään ole mitään "vikaa" ja sielläkin tykättiin, niin kuin minä tykkään, että Penni on hirmuisen herttainen, nöyrä ja mukava otus. Ja vähän drama queen :D Dominoiva se ei ole ja tämänkin olen kyllä itse tiedostanut hyvinkin selkeästi, onpahan nyt kuitenkin ihan luonnetestituomaritason mielipide asiasta epäileville einareille. Penni on kuitenkin "yli"vilkas ja pehmeä ja omaa pikkuisen huonot hermot. Nämä nyt eivät rodussa ole sinällään mitenkään ihmeellinen yllätys, mutta yhdistelmänä hieman haastava, varsinkin kun mukaan otetaan omistajan/ohjaajan luonneominaisuudet. Minua itseäni kun tarkastellaan, positiivista sinällään vilkkaan koiran kanssa on oma tasaisuuteni, mutta valitettavasti siihen rauhallisuuteen yhdistyy myös hitaus joka tuli jo edellisten koirien kanssa itselleni harmillisen tutuksi koulutuksessa (varsinkin Saku oli hyvin vilkas belgi). Olen aina auttamattomasti myöhässä kaikessa palauteessani. Lisäksi myös minä olen pehmeä ja tämä yhteinen luonteenpiirre koiran kanssa on se, mikä voi osaltaan vahvistaa väärää käytöstä. Myös se oli jo itselläni tiedossa, että Penni on vielä kauhean lapsellinen.
Jatkamme siis mielialaharjoituksia. Koiran pitää rauhoittua stressaavissa tilanteissa ja kasata päänsä ennen kuin se pääsee tekemään muuta. Vieraat ihmiset eivät saa ottaa siihen mitään kontaktia ennen kuin se on rauhallinen, enkä minäkään koske koiraan muuten kuin pannan/hihnan välityksellä silloin. Harjoitusten ei ole tarkoitus kestää ikuisuuksiin ja lopulta koiran pitäisi alkaa kyetä hakeutumaan siihen vapauttavaan rauhan tilaan itsekin, ilman apua. Kahdessa tutussa kyläpaikassa ollaan toistaiseksi päästy käymään Louen jälkeen ja olen ottanut rauhoitusharjoituksen siitä huolimatta, etteivät nämä tutut tyypit ole koiraa saaneet paineistumaan. Ihan noin treenin kannalta. Tuntemattomien tapaamisessa edelleenkin pohdin sitä, miten lujasti minun pitää varautua sanomaan (tai jopa rumasti?), kun jokaisesta koiraharrastajaporukasta tahtoo löytyä vähintään se yksi, joka aina tietää paremmin eikä pysy kaavassa. Vielä enemmän näitä löytyy ihan tavan ihmisistä, jotka ovat joskus tunteneet jonkun jolla oli koira ja tietävät kyllä nämä asiat.
Pentua hommatessani kiinnitin kovasti huomiota vanhempien luonneominaisuuksiin ja etsin belgiksi rauhallista, tasapainoista ja tervepäistä kotikoiran pestin kestävää eläintä. Näissä asioissa vaan ei kuitenkaan aina saa täysin sitä mitä etsii, kun kyseessä on elävä luontokappale. Tätä ei pidä ymmärtää väärin, en ole tyytymätön koiraani ja minulle se kelpaa juuri sellaisena kuin se on. Mutta joiltain ominaisuuksiltamme me ei ehkä olla Pennin kanssa ihan napakymppi match made in heaven. Katsotaan kuinka paljon kumpainenkin meistä pystyy muuttumaan ja loput mennään näillä eväillä mitkä on annettu. Täytyy muistaa, että vaikka erityyppisellä ohjaajalla Penni voisi olla oireettomampi tässä ihmiskontaktiasiassa, toisentyyppisen kanssa se taas voisi olla jo montussa, ihan turhaan.
Heti seuraavana viikonloppuna täällä oli mätsäri, johon lähdimme ihmettelemään maailmaa ihan turisteina. Pitkä talvi on takana ilman tällaisia keikkoja, kun ei nuihin ahtaisiin hallitapahtumiin kehtaa lisätungokseksi mennä muuten vaan notkumaan, mulkoiltavaksi. Heti törmättiin kahteen entiseen Quizaslaiseen. Toisella oli rotu vaihtunut pienempään, toisella oli Pennin painikaverin Jedin sisko. Tuolla mätsärissä kuulin ekaa kertaa Pennin murisevan. Juttelin siinä kohti työkaverin kanssa ja me molemmat vissiin ekaksi luultiin, että Penni murisee tälle Marialle. Mutta ei, rakennuksen nurkalla oli koira joka oli kääritty pyyhkeisiin ja se vissiin oli paheksunnan kohde siellä tihkusateessa värjötellessämme.
Tässä yksi ilta tallattiin iltalenkiltä kotia kohti ja kun päästiin autokatosten kohdalle, toiselta puolelta lähti liikkeelle auto jossa hihna huusi kovaa ja korkealta. Koira ilmeisesti luuli, että siellä seinän toisella puolella on jollain hätä kun noin itkee ja pikkuinen kanaemo yritti tähytä joka raosta missä tämä valittava poloinen on. Tämä sama on käynyt ilmi myös vinkulelujen kanssa. Penni sai Hennalta lahjaksi piippaavan poliisikoiran jota varjelin aluksi Nallen ja Sakun lelujen käsittelyn muistaen, ettei tirppa heti pistä hienoa lahjaa atomeiksi. No, tämä lelu on yhä ehjä ja aika koskematonkin, kun koira aina niin kovin huolestuu siitä lelun itkusta. Voi kun se tajuaisi yhdistää tämän asian myös muiden koirien kanssa leikkiessään :D Pennistä ei aina kaikki koirat oikein tykkää, kun se taklaa ja läpsii tassulla.
Kelien lämpenemisen ja maan sulamisen myötä vesikauhu on palannut lenkkiseuraksemme. Valitettavasti tämä laimea viritys oli onnistunein kuva, jonka sain kännyllä napattua vaahtopallot huulissa ulkoilevasta hurjasta koirastani.
Toissailtana käytiin Pennin kanssa treenaamassa patukkaleikkiä vieraiden ihmisten kanssa. Tällä kylällä asuu yksi vanha tuttu jota en ollut tavannut aikoihin ja hän meitä treeneihin kutsui, kun kuuli että ollaan kulmilla. Paikalle oli kokoontunut sekalainen sakki virkamiehiä. Muut treenasivat henkilöetsintää ja Pennille otettiin mukavassa hengessä leikkiä ja kaikki leikittäjät olivat Pennille vieraita miehiä. Aluksi suunniteltiin kuviot ja koira sai odottaa jaloissani maaten. Sitten siirryttiin tuumasta toimeen. Ensin vaikutti siltä, ettei tirpalla riitä rohkeus. Sitten jatkettiin leikittäjän etäisyyttä sitomalla patukka kiinni pitkään liinaan. Vieläkin yritti epävarmuus pitää koiraa otteessaan ja joku jo ehti epäillä, että eikö sillä kiinnosta saalis, mutta sitten Penu kipaisi jännäkakalle ja päätti ilmeisesti siellä, että tämä saattaa olla kivaakin. Niin se palatessaan kävi patukkaan kiinni, aluksi epävarmemmin, mutta koko ajan enemmän touhuun antautuen ja siitä enemmän innostuen. Leikittäjää vaihdettiin pari kertaa lennosta ja ekan vaihdon kohdalla piti alottaa taas varovaisemmin, mutta niin se vei taistelun huuma koiran mennessään ja se suorastaan riehaantui kun oli niin mukavia setiä. Liinankin sai jättää pian pois. Lopuksi otettiin pari pientä pistoa niin, että kivat sedät juoksi vuorollaan metsään patukan kanssa minun pidellessä koiraa, eikä ollut enää Penulla mitään estoja lähteä häntä tötteröllä pupulaukkaa perään, kun pannasta löysäsin :) Onneksi koiraa ekana leikkiin haastanut Tero jaksoi vaan jatkaa yrittämistä. Tällaista meille lisää! Se agilitykin edelleen kiinnostaisi, mutta vähän vaikea sitä voi olla päästä harrastamaan ilman kisatavoitteita.
Koirauimalaankin voidaan varmaan syksyllä yrittää, jos tuo vieraan kanssa leikkiminen alkaa sujua Penniltä kiihtyvällä vauhdilla. Kesä on kuitenkin tulossa, joten yritetäänpä saada ensin koirassa vesipetoa heräämään muutenkin kuin rantavedessä riehumisen osalta :)
Aloitellaan sillä Pennin Louelle tekemällä seikkailulla, miten se jatkui ja päättyi ja mitä jäi käteen. Keskiviikkona kaverini Kertsi oli käynyt Jarin kanssa ottamassa työtreeniä omalle koiralleen ja käynyt samalla moikkaamassa Penniä luokassa. Sain puhelimeeni terveiset pieneltä opiskelijaltani.
Ajelin torstaina noutamaan vekaraa kotiin ja menin sovitusti hyvissä ajoin, että ehdin notkua mukana pari tuntia. Jutskailtiin siinä Penniin paneutuneiden opiskelijoiden ja Jarin kanssa ja otettin joitain käytännön harjoitteita. Kokeiltiinpa lopuksi sekin, leikkiikö Penni hoitajiensa (molemmat naisia) kanssa patukalla ja leikkihän se :)
Loppuraporttiin kuului paljon tuttua ja hieman uuttakin. Yhteenvetona Pennissä ei sinällään ole mitään "vikaa" ja sielläkin tykättiin, niin kuin minä tykkään, että Penni on hirmuisen herttainen, nöyrä ja mukava otus. Ja vähän drama queen :D Dominoiva se ei ole ja tämänkin olen kyllä itse tiedostanut hyvinkin selkeästi, onpahan nyt kuitenkin ihan luonnetestituomaritason mielipide asiasta epäileville einareille. Penni on kuitenkin "yli"vilkas ja pehmeä ja omaa pikkuisen huonot hermot. Nämä nyt eivät rodussa ole sinällään mitenkään ihmeellinen yllätys, mutta yhdistelmänä hieman haastava, varsinkin kun mukaan otetaan omistajan/ohjaajan luonneominaisuudet. Minua itseäni kun tarkastellaan, positiivista sinällään vilkkaan koiran kanssa on oma tasaisuuteni, mutta valitettavasti siihen rauhallisuuteen yhdistyy myös hitaus joka tuli jo edellisten koirien kanssa itselleni harmillisen tutuksi koulutuksessa (varsinkin Saku oli hyvin vilkas belgi). Olen aina auttamattomasti myöhässä kaikessa palauteessani. Lisäksi myös minä olen pehmeä ja tämä yhteinen luonteenpiirre koiran kanssa on se, mikä voi osaltaan vahvistaa väärää käytöstä. Myös se oli jo itselläni tiedossa, että Penni on vielä kauhean lapsellinen.
Jatkamme siis mielialaharjoituksia. Koiran pitää rauhoittua stressaavissa tilanteissa ja kasata päänsä ennen kuin se pääsee tekemään muuta. Vieraat ihmiset eivät saa ottaa siihen mitään kontaktia ennen kuin se on rauhallinen, enkä minäkään koske koiraan muuten kuin pannan/hihnan välityksellä silloin. Harjoitusten ei ole tarkoitus kestää ikuisuuksiin ja lopulta koiran pitäisi alkaa kyetä hakeutumaan siihen vapauttavaan rauhan tilaan itsekin, ilman apua. Kahdessa tutussa kyläpaikassa ollaan toistaiseksi päästy käymään Louen jälkeen ja olen ottanut rauhoitusharjoituksen siitä huolimatta, etteivät nämä tutut tyypit ole koiraa saaneet paineistumaan. Ihan noin treenin kannalta. Tuntemattomien tapaamisessa edelleenkin pohdin sitä, miten lujasti minun pitää varautua sanomaan (tai jopa rumasti?), kun jokaisesta koiraharrastajaporukasta tahtoo löytyä vähintään se yksi, joka aina tietää paremmin eikä pysy kaavassa. Vielä enemmän näitä löytyy ihan tavan ihmisistä, jotka ovat joskus tunteneet jonkun jolla oli koira ja tietävät kyllä nämä asiat.
Pentua hommatessani kiinnitin kovasti huomiota vanhempien luonneominaisuuksiin ja etsin belgiksi rauhallista, tasapainoista ja tervepäistä kotikoiran pestin kestävää eläintä. Näissä asioissa vaan ei kuitenkaan aina saa täysin sitä mitä etsii, kun kyseessä on elävä luontokappale. Tätä ei pidä ymmärtää väärin, en ole tyytymätön koiraani ja minulle se kelpaa juuri sellaisena kuin se on. Mutta joiltain ominaisuuksiltamme me ei ehkä olla Pennin kanssa ihan napakymppi match made in heaven. Katsotaan kuinka paljon kumpainenkin meistä pystyy muuttumaan ja loput mennään näillä eväillä mitkä on annettu. Täytyy muistaa, että vaikka erityyppisellä ohjaajalla Penni voisi olla oireettomampi tässä ihmiskontaktiasiassa, toisentyyppisen kanssa se taas voisi olla jo montussa, ihan turhaan.
Heti seuraavana viikonloppuna täällä oli mätsäri, johon lähdimme ihmettelemään maailmaa ihan turisteina. Pitkä talvi on takana ilman tällaisia keikkoja, kun ei nuihin ahtaisiin hallitapahtumiin kehtaa lisätungokseksi mennä muuten vaan notkumaan, mulkoiltavaksi. Heti törmättiin kahteen entiseen Quizaslaiseen. Toisella oli rotu vaihtunut pienempään, toisella oli Pennin painikaverin Jedin sisko. Tuolla mätsärissä kuulin ekaa kertaa Pennin murisevan. Juttelin siinä kohti työkaverin kanssa ja me molemmat vissiin ekaksi luultiin, että Penni murisee tälle Marialle. Mutta ei, rakennuksen nurkalla oli koira joka oli kääritty pyyhkeisiin ja se vissiin oli paheksunnan kohde siellä tihkusateessa värjötellessämme.
Tässä yksi ilta tallattiin iltalenkiltä kotia kohti ja kun päästiin autokatosten kohdalle, toiselta puolelta lähti liikkeelle auto jossa hihna huusi kovaa ja korkealta. Koira ilmeisesti luuli, että siellä seinän toisella puolella on jollain hätä kun noin itkee ja pikkuinen kanaemo yritti tähytä joka raosta missä tämä valittava poloinen on. Tämä sama on käynyt ilmi myös vinkulelujen kanssa. Penni sai Hennalta lahjaksi piippaavan poliisikoiran jota varjelin aluksi Nallen ja Sakun lelujen käsittelyn muistaen, ettei tirppa heti pistä hienoa lahjaa atomeiksi. No, tämä lelu on yhä ehjä ja aika koskematonkin, kun koira aina niin kovin huolestuu siitä lelun itkusta. Voi kun se tajuaisi yhdistää tämän asian myös muiden koirien kanssa leikkiessään :D Pennistä ei aina kaikki koirat oikein tykkää, kun se taklaa ja läpsii tassulla.
Kelien lämpenemisen ja maan sulamisen myötä vesikauhu on palannut lenkkiseuraksemme. Valitettavasti tämä laimea viritys oli onnistunein kuva, jonka sain kännyllä napattua vaahtopallot huulissa ulkoilevasta hurjasta koirastani.
Toissailtana käytiin Pennin kanssa treenaamassa patukkaleikkiä vieraiden ihmisten kanssa. Tällä kylällä asuu yksi vanha tuttu jota en ollut tavannut aikoihin ja hän meitä treeneihin kutsui, kun kuuli että ollaan kulmilla. Paikalle oli kokoontunut sekalainen sakki virkamiehiä. Muut treenasivat henkilöetsintää ja Pennille otettiin mukavassa hengessä leikkiä ja kaikki leikittäjät olivat Pennille vieraita miehiä. Aluksi suunniteltiin kuviot ja koira sai odottaa jaloissani maaten. Sitten siirryttiin tuumasta toimeen. Ensin vaikutti siltä, ettei tirpalla riitä rohkeus. Sitten jatkettiin leikittäjän etäisyyttä sitomalla patukka kiinni pitkään liinaan. Vieläkin yritti epävarmuus pitää koiraa otteessaan ja joku jo ehti epäillä, että eikö sillä kiinnosta saalis, mutta sitten Penu kipaisi jännäkakalle ja päätti ilmeisesti siellä, että tämä saattaa olla kivaakin. Niin se palatessaan kävi patukkaan kiinni, aluksi epävarmemmin, mutta koko ajan enemmän touhuun antautuen ja siitä enemmän innostuen. Leikittäjää vaihdettiin pari kertaa lennosta ja ekan vaihdon kohdalla piti alottaa taas varovaisemmin, mutta niin se vei taistelun huuma koiran mennessään ja se suorastaan riehaantui kun oli niin mukavia setiä. Liinankin sai jättää pian pois. Lopuksi otettiin pari pientä pistoa niin, että kivat sedät juoksi vuorollaan metsään patukan kanssa minun pidellessä koiraa, eikä ollut enää Penulla mitään estoja lähteä häntä tötteröllä pupulaukkaa perään, kun pannasta löysäsin :) Onneksi koiraa ekana leikkiin haastanut Tero jaksoi vaan jatkaa yrittämistä. Tällaista meille lisää! Se agilitykin edelleen kiinnostaisi, mutta vähän vaikea sitä voi olla päästä harrastamaan ilman kisatavoitteita.
Koirauimalaankin voidaan varmaan syksyllä yrittää, jos tuo vieraan kanssa leikkiminen alkaa sujua Penniltä kiihtyvällä vauhdilla. Kesä on kuitenkin tulossa, joten yritetäänpä saada ensin koirassa vesipetoa heräämään muutenkin kuin rantavedessä riehumisen osalta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti