Viime syksynä muistelin tänne Nallen vedätystaitoja. Jutun luettuaan "avosiskoni" Henna muistutti minua eräästä nakkikioskille suuntautuneesta kävelyretkestämme, joka päättyi myöskin Suureen Vedätykseen.
Olin juuri muuttanut ekaan rivitaloasumukseeni pitkin päivää. Aamulla oli tiedossa aikainen herätys töihin ja kämppä jäi sille mallilleen , kun sinne oli muuttokuormasta tavarat sisään survottu. Sovimme Hennan kanssa, että tulen koirien kanssa heille yöksi ja pojat jäävät päivähoitoon, ettei tarvi niitä jättää ehkä vaarallistenkin tavarapinojen kanssa keskenään. Molemmat kun olivat turhankin uteliaita. Hennalta ei ollut kilsankaan matkaa hyvälle kebabgrillille ja päätimme lähteä sinne kävellen hakemaan iltapalaksi kunnon roskamättöä. Niin tehtiin ja grillille päästiin kommelluksitta. Koirapojat, eteenkin Nalle, tykkäsivät tästä grillistä suunnattomasti, koska myyjätädit antoivat koirillekin aina maistiaisia. Nalle varmisti sen, ettei keneltäkään vahingossakaan jäänyt nälkäinen eläin huomaamatta, nousten ulkotiskiä vasten ja tanssien siinä takajaloillaan näyttävästi. Ja tulihan sitä käristemakkaraa silläkin kerralla.
Saatuamme omat kebabimme, lähdimme majapaikkaa kohti. Mutta voi, Nallelle tuli yhtäkkiä kauhea pipi ja ihan meni kolmijalaksi koko koira. Siinä me Hennan kanssa vääntelimme sitä vähintään kuoliossa olevaa jalkaa ja kaivoimme anturoiden välejä mahdollisten lasinsirujen tai tikkujen löytämiseksi. Mitään syytä koiran rampautumiselle ei löytynyt, mutta se ei suostunut laittamaan jalkaa maahan ja ilmoitti meille onnettomana, että ehkä hän sitten jää tänne grillille lopun elämäkseen. No, ei siinä auttanut kuin toisen ottaa Saku ja ruokapaketit ja toisen napata klenkka kantoon.
Yllättävän raskaaksi käy ihan perus syliotteella reilun 25kg painavan koiran kantaminen jo ekalla sadalla metrillä. Jouduimmekin vaihtamaan kantajaa välillä. Kun molemmat olimme oman satasemme kolmijalkaa roudanneet eteen päin, kokeilimme uudelleen joko se vähän voisi kävellä. Mutta ei. Nalle ryömi surkeana jalkakäytävän viereiseen ojaan ja kävi sinne maaten. "Jatkakaa Ystävät, ja jättäkää minut tähän kuolemaan, oli hienoa kulkea kanssanne!!" se hönki marttyyrinä ja näytti todella säälittävältä. Eipä siihen muuta vaihtoehtoa jäänyt, kuin jatkaa vuorotellen lihastreeniä ja niin me kannoimme Nallen Hennalle asti. Siellä koira sai kipulääkettä ja tokikin lohturuoaksi kuoleva sai osansa kebabeista.
Ilmeisesti ihmeparantuminen tapahtui yön aikana, koskapa aamulla koiran mielestä se oli joku muu jolla oli eilen ollut jalka katkipoikki, ei hän. "Mutta jäikö sitä kebabia aamupalalle...?"
Semmosta olen harmitellut jo poikien aikana ja nyt Penninkin kanssa, että valokuviin ikuistuu todella huonosti turkin punaisuus. Penni ei ole niin syvän tulipunaruskea ja hiilletty kuin jätkät olivat, mutta kuvissa Pennikin näyttää yleensä todellisuutta keltaisemmalta. (Sivuhuomautuksena tähän, että älkää katsoko liian tarkasti ylläolevan Nallen kuvan turkkia, Haukkaavalla Hipolla oli kauhea sulkasato)
Poikien kohdalla homma harmitti erityisesti, koska niiden turkkien väritys oli livenä todella upea. Seuraavassa kuvasarjassa Sakun tukan punaisuus tulee aika hyvin esille, mutta sitten taas charbonnee katoaa hehkuun. Noin muutenhan nämä kuvat eivät taida ihan edustavimmasta päästä olla Sakulle eikä Tikille (jonka mantteliväritys tosin myös näkyy hienosti) :D
Pääsiäinen on ihan ovella ja ennen kaikkea pääsemme pyhinä treenaamaan agilityä ihan omin nokkinemme! Eilinen ohjattu treeni meni hienosti ja Penni oli vallan kelpo agiliitokoira, vaikka vähän bitchinä olikin muille. Hyppy - hyppy - putki meni todellakin mallikkaasti :)
Rentoa pääsiäistä!
Olin juuri muuttanut ekaan rivitaloasumukseeni pitkin päivää. Aamulla oli tiedossa aikainen herätys töihin ja kämppä jäi sille mallilleen , kun sinne oli muuttokuormasta tavarat sisään survottu. Sovimme Hennan kanssa, että tulen koirien kanssa heille yöksi ja pojat jäävät päivähoitoon, ettei tarvi niitä jättää ehkä vaarallistenkin tavarapinojen kanssa keskenään. Molemmat kun olivat turhankin uteliaita. Hennalta ei ollut kilsankaan matkaa hyvälle kebabgrillille ja päätimme lähteä sinne kävellen hakemaan iltapalaksi kunnon roskamättöä. Niin tehtiin ja grillille päästiin kommelluksitta. Koirapojat, eteenkin Nalle, tykkäsivät tästä grillistä suunnattomasti, koska myyjätädit antoivat koirillekin aina maistiaisia. Nalle varmisti sen, ettei keneltäkään vahingossakaan jäänyt nälkäinen eläin huomaamatta, nousten ulkotiskiä vasten ja tanssien siinä takajaloillaan näyttävästi. Ja tulihan sitä käristemakkaraa silläkin kerralla.
Saatuamme omat kebabimme, lähdimme majapaikkaa kohti. Mutta voi, Nallelle tuli yhtäkkiä kauhea pipi ja ihan meni kolmijalaksi koko koira. Siinä me Hennan kanssa vääntelimme sitä vähintään kuoliossa olevaa jalkaa ja kaivoimme anturoiden välejä mahdollisten lasinsirujen tai tikkujen löytämiseksi. Mitään syytä koiran rampautumiselle ei löytynyt, mutta se ei suostunut laittamaan jalkaa maahan ja ilmoitti meille onnettomana, että ehkä hän sitten jää tänne grillille lopun elämäkseen. No, ei siinä auttanut kuin toisen ottaa Saku ja ruokapaketit ja toisen napata klenkka kantoon.
Yllättävän raskaaksi käy ihan perus syliotteella reilun 25kg painavan koiran kantaminen jo ekalla sadalla metrillä. Jouduimmekin vaihtamaan kantajaa välillä. Kun molemmat olimme oman satasemme kolmijalkaa roudanneet eteen päin, kokeilimme uudelleen joko se vähän voisi kävellä. Mutta ei. Nalle ryömi surkeana jalkakäytävän viereiseen ojaan ja kävi sinne maaten. "Jatkakaa Ystävät, ja jättäkää minut tähän kuolemaan, oli hienoa kulkea kanssanne!!" se hönki marttyyrinä ja näytti todella säälittävältä. Eipä siihen muuta vaihtoehtoa jäänyt, kuin jatkaa vuorotellen lihastreeniä ja niin me kannoimme Nallen Hennalle asti. Siellä koira sai kipulääkettä ja tokikin lohturuoaksi kuoleva sai osansa kebabeista.
Ilmeisesti ihmeparantuminen tapahtui yön aikana, koskapa aamulla koiran mielestä se oli joku muu jolla oli eilen ollut jalka katkipoikki, ei hän. "Mutta jäikö sitä kebabia aamupalalle...?"
 |
| say cheese!! |
Poikien kohdalla homma harmitti erityisesti, koska niiden turkkien väritys oli livenä todella upea. Seuraavassa kuvasarjassa Sakun tukan punaisuus tulee aika hyvin esille, mutta sitten taas charbonnee katoaa hehkuun. Noin muutenhan nämä kuvat eivät taida ihan edustavimmasta päästä olla Sakulle eikä Tikille (jonka mantteliväritys tosin myös näkyy hienosti) :D
Pääsiäinen on ihan ovella ja ennen kaikkea pääsemme pyhinä treenaamaan agilityä ihan omin nokkinemme! Eilinen ohjattu treeni meni hienosti ja Penni oli vallan kelpo agiliitokoira, vaikka vähän bitchinä olikin muille. Hyppy - hyppy - putki meni todellakin mallikkaasti :)
Rentoa pääsiäistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti