Oli viikon verran niin lauhaa, jopa plussan puolella, että pelkäsin jo saavani heittää turhan ajoissa hyvästit lumikenkäilylle ja kelkkailulle. Mutta kirihän se pakkanen vielä ja mitä olen forecan sivuja keskittyneesti tuijotellut, niin uutta luntakin lupaavat sulaneen paikoksi. Joten nou hätä.
Kolme agilitaamista on ollut edellisen päivityksen jälkeen (jos oikein muistan) ja kurssikin jo perjantaina vaihtui valmistavasta alkeisiin. Ihanasti työnantajakin halusi Smartum-seteleillä tukea meidän vapaa-ajan laatua, joten tähän niitä sijoitin. Kolmesta kerrasta kaksi on mennyt hienosti ja treenejen jälkeen on oikein odottanut seuraavaa kertaa, että pääsee taas kokemaan yhdessätekemisen riemua ja kokemaan onnistumisen ja edistymisen iloa. Viime kertakin oli ihan ok, mutta kävi itsellä vähän harmittamaan kun kurssilla on karkailevia kanssaoppijoita. Vähän turhan iso häiriö ja itse kerään stressiä, ettei Pennikin lähde käsistä. Lisäksi ne "yllätyshyökkäykset" heikentää ikävästi Tirpan keskittymiskykyä, kun se yrittää sitten puolella silmällä ja korvalla kytätä, ettei enää kukaan pääse selän takaa luokse. Paineesta huolimatta Penni on ollut tosi hieno tyttö ja otin uudelleen pohdintaan, jos käytäisiin tämän aksaputken jälkeen vielä joku tokokurssikin. On niin paljon helpompaa omalle väsyneelle päälle treenailla työvuorojen välissä jonkun muun antamia kotiläksyjä, kuin yrittää keksiä itse koiralle jotain nuppijumppaa ja toteuttaa suunnitelma - lopputuloksena että simahtaa itse ennen koiraa. Ja onhan se tietenkin vaihtelua treenata muiden kanssa, eikä aina vaan erakkomaisesti tuusata kaksin. Tuolla kun vielä näyttää olevan maksavana asiakkaana samalla viivalla tavoitteellisesti treenavien kanssa, eikä jaloissa pyörivä turhake.
Juoksu ei ole alkanut vieläkään. Alkaa pahasti vaikuttaa siltä, että tämä ei viimeiseksi hormoonimyrskyksi sitten jääkään, vaan odotetaan vielä syksyn juoksu ja leikataan talvella. Tänään käytiin Iissä moikkaamassa viikonloppulomalaisia ja tervumiäs Sypen mielestä Penni oli jo ilmeisesti aika viehkossa kunnossa. Sitä plaatua oli välillä kosiokuviot. Jospa se vuoto ihan kohta alkaisi.
Onneksi valo lisääntyy koko ajan monin tavoin. Enemmän, kirkkaammin ja pitempään. Aurinkokelillä sitä viihtyisi tuolla hangilla vaikka koko päivän. Ja päivävuoron jälkeenkään ei tarvitse pimeässä lähteä haparoimaan. Mielialaankin se vaikuttaa takuulla enemmän, kuin kannukaupalla nauttimani tee, joka kehui sisältävänsä mielihyvää tuottavaa ja stressiä poistavaa L-teaniinia. En vaan tiedä kuinka monta vuotta sitä pitää nauttia ja kuinka suuria määriä, ennen kuin tulosta syntyy :P No hyvää se on ainakin, joten mikäs litkiessä. Mutta jatkamme silti vanhan hyvän konstin, ulkoilun parissa.
Ai niin prkl... Sain Kirsiltä blogihaasteen. Pitääpä vielä lukea kysymykset läpi ja katsoa kykenenkö haasteeseen vastaamaan.
Kolme agilitaamista on ollut edellisen päivityksen jälkeen (jos oikein muistan) ja kurssikin jo perjantaina vaihtui valmistavasta alkeisiin. Ihanasti työnantajakin halusi Smartum-seteleillä tukea meidän vapaa-ajan laatua, joten tähän niitä sijoitin. Kolmesta kerrasta kaksi on mennyt hienosti ja treenejen jälkeen on oikein odottanut seuraavaa kertaa, että pääsee taas kokemaan yhdessätekemisen riemua ja kokemaan onnistumisen ja edistymisen iloa. Viime kertakin oli ihan ok, mutta kävi itsellä vähän harmittamaan kun kurssilla on karkailevia kanssaoppijoita. Vähän turhan iso häiriö ja itse kerään stressiä, ettei Pennikin lähde käsistä. Lisäksi ne "yllätyshyökkäykset" heikentää ikävästi Tirpan keskittymiskykyä, kun se yrittää sitten puolella silmällä ja korvalla kytätä, ettei enää kukaan pääse selän takaa luokse. Paineesta huolimatta Penni on ollut tosi hieno tyttö ja otin uudelleen pohdintaan, jos käytäisiin tämän aksaputken jälkeen vielä joku tokokurssikin. On niin paljon helpompaa omalle väsyneelle päälle treenailla työvuorojen välissä jonkun muun antamia kotiläksyjä, kuin yrittää keksiä itse koiralle jotain nuppijumppaa ja toteuttaa suunnitelma - lopputuloksena että simahtaa itse ennen koiraa. Ja onhan se tietenkin vaihtelua treenata muiden kanssa, eikä aina vaan erakkomaisesti tuusata kaksin. Tuolla kun vielä näyttää olevan maksavana asiakkaana samalla viivalla tavoitteellisesti treenavien kanssa, eikä jaloissa pyörivä turhake.
Juoksu ei ole alkanut vieläkään. Alkaa pahasti vaikuttaa siltä, että tämä ei viimeiseksi hormoonimyrskyksi sitten jääkään, vaan odotetaan vielä syksyn juoksu ja leikataan talvella. Tänään käytiin Iissä moikkaamassa viikonloppulomalaisia ja tervumiäs Sypen mielestä Penni oli jo ilmeisesti aika viehkossa kunnossa. Sitä plaatua oli välillä kosiokuviot. Jospa se vuoto ihan kohta alkaisi.
Onneksi valo lisääntyy koko ajan monin tavoin. Enemmän, kirkkaammin ja pitempään. Aurinkokelillä sitä viihtyisi tuolla hangilla vaikka koko päivän. Ja päivävuoron jälkeenkään ei tarvitse pimeässä lähteä haparoimaan. Mielialaankin se vaikuttaa takuulla enemmän, kuin kannukaupalla nauttimani tee, joka kehui sisältävänsä mielihyvää tuottavaa ja stressiä poistavaa L-teaniinia. En vaan tiedä kuinka monta vuotta sitä pitää nauttia ja kuinka suuria määriä, ennen kuin tulosta syntyy :P No hyvää se on ainakin, joten mikäs litkiessä. Mutta jatkamme silti vanhan hyvän konstin, ulkoilun parissa.
Ai niin prkl... Sain Kirsiltä blogihaasteen. Pitääpä vielä lukea kysymykset läpi ja katsoa kykenenkö haasteeseen vastaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti