Potkurikausi on nyt sitten ohi :( Olin ajatellut, että vielä pari viikkoa sitä lystiä kestäisi, mutta väyliä on alettu hiekottaa. Mikä hankalinta, kaikki pienet lähikadut tässä ympärillä, mihin suuntaan nyt pihasta lähteekin, on jyrsitty vapaaksi lumesta ja jäästä. Sinällään autoilua ajatellen hieno juttu, tänä keväänä ei tarvi vetää tuurilla sohjossa ja toivoa, ettei osu mihinkään :D
Jokunen päivä sitten monttulenkillä näin ennenkokematonta. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, tokikin jo aika matalalta, kun iltapäivä oli jo pitkällä kohti iltaa. Kuljailtiin siinä koiran kanssa pitkin kelkanjälkiä ristiin rastiin montunpohjaa ja laiskasti heittelin Pennille bumia noudettavaksi. Jostain syystä ilkikurisuuttani kokeilin pitkästä aikaa valeheittoa, vaikkei tuo yleensä niihin lankea. No, tällä kertaa lankesi, ihan sata-nolla. Tirppa pinkoi antaumuksella siihen suuntaan mihin lelun "heitin", mutta kun ei lentävää esinettä näkökenttäänsä saanut, alkoi tehdä peurapomppuja tähystääkseen. Ja sitten se pysähtyi. Seisoi ja tuijotti taivaalle. Korjasi asentoa ja tuijotti taivaalle. Vilkaisi aina välillä hämmentyneen näköisenä minuun ja tuijotti taas odottavana taivaalle. Minä ihmettelin, että mitä se siellä näkee. Ei ollut lintuja eikä mitään muutakaan lentävää näkösällä ja lelu oli yhä minulla kädessä. Tulin kyllä aika varmuudella johtopäätökseen tuijotuksen kohteesta, mutta ajatus tuntui kuitenkin niin hullulta, että vähän hihitellen heitin lelun ja koira ampaisi sen hakemaan.
Jatkettiin sitten toiseen suuntaan, kohti aurinkoa. Heitin taas lelun, nyt oikeasti ja suoraan eteen päin. Penni ei auringon häikäisyltä sitä ilmeisesti nähnyt ja kaartoi omista tassuistaan lentäneen lumiryöpyn perään vasemmalle taivaalle tähystäen ja pysähtyi taas äimistyneenä tuijottelemaan. Mitäkö siellä taivaalla sitten oli?
Ei meinannut naurusta tulla loppua, kun lopulta uskoin, että Penni tuijotti kuuta ja ihmetteli miten se mamma sen noin heitti, ettei se putoakaan alas. Miten koira sen nyt saa palautettavaksi?? Kaverille myöhemmin naureskelin, että Pennillä on käsittämättömän (imartelevan) vääristynyt kuva minun heittäjäntaidoista. Kaveri pudotti minut alas todeten, että ehkä se on vaan tottunut siihen, että se lelu voi lentää ihan mihin vaan...
Jokunen päivä sitten monttulenkillä näin ennenkokematonta. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, tokikin jo aika matalalta, kun iltapäivä oli jo pitkällä kohti iltaa. Kuljailtiin siinä koiran kanssa pitkin kelkanjälkiä ristiin rastiin montunpohjaa ja laiskasti heittelin Pennille bumia noudettavaksi. Jostain syystä ilkikurisuuttani kokeilin pitkästä aikaa valeheittoa, vaikkei tuo yleensä niihin lankea. No, tällä kertaa lankesi, ihan sata-nolla. Tirppa pinkoi antaumuksella siihen suuntaan mihin lelun "heitin", mutta kun ei lentävää esinettä näkökenttäänsä saanut, alkoi tehdä peurapomppuja tähystääkseen. Ja sitten se pysähtyi. Seisoi ja tuijotti taivaalle. Korjasi asentoa ja tuijotti taivaalle. Vilkaisi aina välillä hämmentyneen näköisenä minuun ja tuijotti taas odottavana taivaalle. Minä ihmettelin, että mitä se siellä näkee. Ei ollut lintuja eikä mitään muutakaan lentävää näkösällä ja lelu oli yhä minulla kädessä. Tulin kyllä aika varmuudella johtopäätökseen tuijotuksen kohteesta, mutta ajatus tuntui kuitenkin niin hullulta, että vähän hihitellen heitin lelun ja koira ampaisi sen hakemaan.
Jatkettiin sitten toiseen suuntaan, kohti aurinkoa. Heitin taas lelun, nyt oikeasti ja suoraan eteen päin. Penni ei auringon häikäisyltä sitä ilmeisesti nähnyt ja kaartoi omista tassuistaan lentäneen lumiryöpyn perään vasemmalle taivaalle tähystäen ja pysähtyi taas äimistyneenä tuijottelemaan. Mitäkö siellä taivaalla sitten oli?
 |
| Näitä eläinkauppaan myyntiin, ihan hittituote |
Viimekertainen agilityvuoro meni kivasti. Pennillä ilmeisesti juoksun takia kiinnosti enemmänkin namit kuin lelu palkkana ja niitä sitten käytinkin. Tunnin lopuksi otettiin jo pieni ratapätkä, hyppy - mutkaputki - hyppy. Muuten kulki tosi hienosti, mutta ekalla yrityksellä putken ulostulossa Penu oli jo putken suulla kun itse jatkoin seuraavalle esteelle ja jäin sitten ihmettelemään, että miten se koira ei ole jo tullut ohi tai edes rinnalle ja muu porukka nauraa taustalla. Neiti oli löytänyt putkesta jonkun Mielenkiintoisen Hajun (joita juoksuaikaan on ulkonakin enemmän kuin ehtii tutkia) ja kääntynyt suulta pikakäännöksellä takaisin. Perskarvat vaan näkyivät mutkasta ja hillitön nuuskutus kuului putkesta. Pitänee kysellä pääseekö tämän kokoluokan koira mukaan luolatreeneihin, jos Penni nuissa putkissa alkaa viihtyä enemmänkin :P
Vähän huolissani olen tuijotellut syksystä asti Pennin hampaita. Tennispalloilu hiekkamontuilla laitettiin nou nou -listalle jo silloin, myöhemmin päätin toistaiseksi luopua koko tennispallosta leluna/palkkana. Kulmahampaat näyttävät hioutuvan koko ajan lyhyemmiksi ja ovat sellaiset tylpät, tasapäiset. Emme nyt ole kuitenkaan hammaslääkäriin vielä ryntäämässä, tarkkaillaan miltä ne legot alkavat näyttää.
Pitää vielä loppuun ihastella, ettei parempaa vuodenaikaa olekaan kuin aurinkoinen kevättalvi! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti