Jaksaa, jaksaa

Täällä on taas väsytetty hormoonihirviötä. Ollaan ulkoilun lomassa yritetty tehdä pikku tehtäviä, aksattu, leikitty tottista jne. Tässä yksikin päivä ajeltiin hiekkamontuille ja nuuskuteltiin ensiksi silmät palaen meitä karkuun lähteneiden metsäkauriiden jäljet. Enpä ole nuihin elukoihin ennen (tuollakaan) törmännyt ja hetki meni itselläkin pällistellessä. Koira ei itse elikoita maaston muotojen takia onneksi nähnyt, omat silmäni ovat sen verran korkeammalla, että sain ihailla yksin. Tuuli kävi meistä päin, joten aika pian ne tosiaan lähtivätkin boing boing pomppien pakoon valkeat persuukset vilkkuen. Kun kaikki jäljet oli tarkistettu tuosta alueelta, jatkoimme metsään, missä otimme kahdella lelulla esine-etsintää useamman piston. Tämän jälkeen koira sai osan aamiaisestaan makkararuutuna, eli kuivamuonaa siroteltuna tallatulle havupedille ja nenä käyttöön. Tuosta lompsuttelimme vielä mukavan rauhallisen kävelylenkin montun reunustoilla ja paluumatkalla otimme vielä uuden satsin esine-etsintää, sekä loput aamiaisesta makkararuutuna. Kotiin päästyämme ryhdyin laittamaan ruokaa ja olin sen viisi minuuttia itseeni tyytyväinen, kunnes Miss Penny alkoi vasten kaikkia toiveitani pesävouhotuksen ja IIIIIIIH ininän ja olin tehdä harakirin kastikekauhalla. No, puuhastelu on mukavaa, kun toinen niin innoissaan tekee ja palkaksi riittää, että saa tehdä lisää. Kun vaan saisi itselle jostain töiden jälkeen lisää virtaa...

Toisella reissulla neiti esitti Drama Queen part XYZ näytöksen. Lenkiltä palatessa se lompsi jääpohjaiseen, sulamisvedestä muodostuneeseen lammikkoon juomaan. Kun se oli sammuttanut janonsa, käskin sen hakea lätäkön toiselle puolen jättämänsä lelun. Tokikin prinsessa teki työtä käskettyä, työ on belgitytön onni, mutta palatessa se alkoi yhtäkkiä ontua voimakkaasti toista takajalkaa ja huutaa ääneen. Se ääni kohosi falsettiin mitä lähemmäs koira pääsi minua, ja lopulta neiti syöksyi kyljelleen jalkoihini kiljuen vertahyytävästi. Takuulla pysähtyi elämä koko hiivatin metsässä siitä äänestä. Kiepautin kuolemaa tekevän koirani seljälleen, komensin sitä rauhoittumaan ja tutkin käyttökelvottoman kintun läpikotaisin mitään löytämättä. Liekö jääkylmä vesi aiheuttanut jonkun kivuliaan krampin jossain kohti ja lämpimissä käsissäni vaiva helpotti. Tuumasin koiralle, että ei täällä kuule mitään ole, henkiin jäät, jolloin se pomppasi ylös ja jatkoi onnellisena matkaa vierelläni kulkien, välillä ihailevia katseita minuun luoden. Voin kuvitella, miten se seuraavassa koiratreffitilanteessa kertoo uusille nelijalkaisille tuttavilleen, että toi mun ihminen on joku semmoinen kirurgi, se on liittänyt munkin AIVAN IRTI olevia raajoja MONESTI yhteen ihan vaan paljain käsin. Nallella oli tapana luoda niitä samanlaisia "mamma on sankari" katseita minuun viimeisenä talvenaan, kun se pari kertaa humpsahti liian syvälle hankeen eikä päässyt palteen yli pehmeästä lumesta omin voimin pois. Niskasta vähän auttamalla selvittiin näistäkin kiusallisista tilanteista. Nallella vaan oli mukana siinä katsessa semmoista sydäntä riipivää kysymystä, että kelpaankohan vielä laumaan vaikka olen jo vähän köpö. Parhaani mukaan yritin papalle kyllä osoittaa, että aina kelpaat. Ihan aina <3

Sakun synttäreitä muisteltiin 11.3 ja nyt vähän jälkijunassa ajattelin kirjailla tänne hauskan muiston Sakustimeen liittyen.

Sakulla oli mieshaukku. Se siis haukkui meille tulevat miehet (paitsi oikein tutut) pystyyn eteisessä ja alkoi sitten kaveriksi. Se haukku oli erilainen kuin joku muu tavan haukku, ihan omanlaisensa mieshaukku siis. Asuin tuohon aikaan rivarissa, jossa "avosiskoni" Henna asui myös, asuntojemme välissä oli vain yksi kaksio. No, miespuolinen kurssikaverini oli käymässä paikkakunnalla jouluostoksilla ja hän oli sitten yöelämään eksynyt kaverinsa kanssa, jonka luona hänellä oli ollut tarkoitus yöpyä. Tämä majapaikan isäntä oli kuitenkin kadonnut baarista eikä vastannut enää puhelimeen. Niinpä tämä kurssikamuni oli ongelmaa pohtiessaan muistanut, että Jenkkahan asuu täällä ja soittaa kilhautti minulle yöllä valomerkin jälkeen. Kauniisti pyysi kattoa päänsä päälle yöksi, nukkuisi kuulemma vaikka eteisen matolla, kunhan pääsisi lämpimään. Lupasin että pääsee vallan sohvalle ja niin hän otti taksin ja hurautti meille. Sakuhan toki täräytti mieshaukun heti oven kaverille avattuani ja eipä aikaakaan, kun puhelimeni piippasi saapuvaa tekstaria. Ehdin jo pohtia, että miten kummassa minä olen näin suosittu tänä yönä, mutta viestin luettuani en voinut kuin nauraa ääneen. Viesti oli Hennalta ja olin heti kärähtänyt yövieraasta Sakun merkkauksen takia. Tekstarissa luki vain: "Siis sulle tuli sinne joku mies!!!!"

Koska tästä salaperäiset yövieraat kaikille paljastavasta mieshaukusta ei ole kuvaa, laitan oheen pallopelistä kuvia Sakun viimeiseltä syksyltä. Rakas höntti <3

"Vielä mä pallopelit jaksan!!"

"Mutta mihin se pallo taas katosi??"

"Onkohan se tässä..? Jos katson vähän lähempää..."

Ryhtiliike

Vähäsen on taas päässyt vierähtämään viime päivityksestä, joten koitan tässä nyt ryhdistäytyä.

Joulukin oli ja meni, samoin vuosi pääsi vaihtumaan. Jouluksi olin kutsunut vanhan kaverin meille syömään ja kutsu koski myös hänen uroskoiraansa. Tokihan tuo armas juoksupihtari sitten alotti juuri viikkoa ennen joulua juoksunsa. Juoksuväli oli nyt semmoiset 9kk. Meille jäi Pennin kanssa päälle joulu ainainen (syytän Säästökuoppaa, siellä on liikaa hyviä tarjouksia!) ja pakko oli tehdä ryhtiliike myös ravitsemuksen saralla. Itse olin kehittänyt pehmustetta viidellä kilolla, Pönniäinen saalisti siinä sivutuotteena miltei kolme...

Tämä talvihan on ollut ihan ahterista vesisateineen ja lumettomuuksineen. Potkuri ja lumikengät kasvaa hometta varastossa ja kyllä keljuttaa. Olihan tuossa tammikuulla muka pakkasjaksokin ja sekin meni minun tuurilla överiksi. Hartaasti pitkin kesää ja syksyä asenneltu maalämmitys sanoi poks ja koko taloyhtiön lämmöt katkesivat. Jee. Kavereilta sain lämpöpuhaltimen lainaan, mutta sen verran oli äänekäs vehje, että yöksi sen sammutin. Kylppärin lattialämmitys sentään toimi ja sen väänsin hönkymään täysille. Aamulla mökissä oli lämmintä 11 astetta, plussaa kuitenkin. Mutta mulla oli hiki :) Son kuulkaa maailmasta paras lämmityslaite tuommoinen belgikoira kainalossa, toisessa kyljessä hehkui ja kehräsi Elvis.

Tämä lämmityskatastrofi sattui samaan aikaan kuin taloyhtiön järkkäämä patteriremontti. En suosittele kenellekään patteriremppaa talveksi. Että jos sulla on päätäntävaltaa asunnoista ja suunnittelet ens tammikuulle semmoista, voin kertoa että asukkaat ei tykkää. Ne ruojat lykkäsi huuhdeltuihin, huippuunsa trimmattuihin pattereihin väliaikaiset nupit odottamaan termostaatteja. Voin kertoa tuoreen astmadiagnoosini kanssa myös semmoisen jutun, että jos olet tottunut nautiskelemaan semmoisesta 19-20 asteisesta huonelämmöstä ja sitten se käväsee kymmenen asteen tienoilla pamahtaakseen sieltä raketin lailla lukemaan 24, aamulla menee Ventolineä kiekollinen.

Penni peekele äkkäsi olemattomia pentujaan kantaessaan supernälkäisenä, että kissanvessassahan on seisova pöytä vaikka akka pihtaa ruokaa. Sen verran huonoa tiedän paakkuuntuvan kissanhiekan tekevän koiran suolistossa, että piti viritellä barrikadi saunan ovelle herkuttelijan esteeksi. Varalta nostin myös kissan hiekkalaatikot ylälauteelle. Haaveissa olis semmoinen hieno kaappi kissan huussiksi.

Pennillähän jäi pieni pelkotila ambulanssin hälytysajoujellukseen yhden valeraskauden aikana pari vuotta sitten. Tuossa tammikuulla oltiin tulossa merenrannasta lenkiltä kohti tietä kun kuulin, että ambulanssi lähestyy jostain. Kun päästiin tielle, huomasin että lanssi kurvaa meidän suuntaan ja päätin, että jäädäänpä tähän penkalle niin Penni näkee mistä se ääni lähtee, menipä sitten syteen tai saveen. Koira katseli levottomasti pyörien hätääntyneenä ympärilleen äänen lähdettä etsien, kunnes havaitsi lähestyvät vilkkuvalot ja jäi äimistyneenä tuijottamaan. Lanssin ollessa kohdalla neiti päätti yhtäkkiä yhtyä kuoroon ja oli mulla naurussa piteleminen (en onnistunut) kun Penni nakkasi siinä penkalla niskat kenoon ja kuonon taivasta kohti ja ulvoi pitkään ja hartaasti kimpassa hälytysajoneuvon kanssa. Ehdittiin jokunen metri jatkaa matkaa kun perässä pyyhälsi vielä lääkäriambulanssi, mutta siihen ei enää reagoitu mitenkään. Lupaavalta näyttää, että tämä havainnollistava hoito tehosi, koskapa sen jälkeen Pönniäinen ei ole pillin huutoon reagoinut.

Lunta ei ole, mutta onneksi tuulee niimmaanperusteellisesti

Kohta täällä varmaan mukamas kovasti taas hoidetaan pentuja, tosin eilen Penni leikki innoissaan Sypen kanssa, kun tervuherra oli näillä korkeuksilla taas käymässä. Yhtään ei esittänyt kuten ennen, että apua apua, en voi antautua rallaamaan kun vauvat kärsii masussa.

Vuosi on alkanut sikäli surullisissa merkeissä, että jo kaksi tuttua koiraa on jättänyt tämän elämän ja jatkanut matkaa. Ensin lähti Kirsin Tikki, joten nyt alkuperäinen jengi on kokonaisuudessaan poissa :( Sitten lähti yllättävän sairaskohtauksen mukana Virpin ja Sarin whippet Jalo, joka oli Sakun vain juhannuksina pintaan putkahtaneen poikarakkauden kohde.

The Originals

Pyhät fiilistelty

Pyhäinpäivänä hiljennyimme mekin (tai no, minä) muistelemaan menneitä rakkaita. Nallea, Sakua, Rähjää... Jopa eksän collieta Bellaa ja ekaa omaa kissaani Pörriä, joka viipyi meillä kotikotona vain pari hassua kuukautta, kunnes vaihtoi kotia naapuritaloon siskoni allergian vuoksi.

Enitenhän sitä tietenkin muistelee nuita belgipoikia, joiden kanssa kuljettiin niin pitkä matka yhdessä.

Nalle <3  (kuva P.Lotila)

Saku <3 (kuva Sary)

Samalla se ajatus kääntyi kainalossa hirsiä kiskovaan Penniin. Siihen miten pitkälle on tultu vaikka koiran kasvu oli välillä vaikeaa, siihen miten hieno tyttö se on nyt, vaikka välillä kone tilttaakin ja siihen, kuinka kauan meillä vielä parhaimmillaan on yhteistä taivalta edessä.

Lunta me jo haluttais kovin, että päästäisiin kelkkailemaan ja lumikenkäilemään. Onhan tuolla metsissä tieten lysti käveleskellä nyt kun ei ole kylmä, reitit eivät ole lumen peitossa, ötököitä on vähänlaisesti jne. Esine-etsintää ollaankin otettu lenkkien yhteydessä nyt paljon. Työmotivaatio on Pennillä kyllä kohdallaan. Palkaksi hommista riittää, että saa tehdä vähän lisää.

Ollaan oltu tuhmia ja pistetty tennispallobanni hetkeksi pauselle. Vaan kun jenkeistä tarttui mukaan kaikkea pink ribbon krääsää, niin prinsessallakin on omat vaaleanpunaiset pallot!!!

Huomaattehan, pallo on vaaleanpunainen:

"jäähyväiset hampaille"

Vanha kaveri muutti syksyn kunniaksi samalle paikkakunnalle ja ehdittiin jo kertaalleen käydä kokeilemassa tuleeko meidän nykyiset koirat juttuun. Nalle ja Saku nuorina leikkivät monet lenkit Johannan Roosan ja Sinin kanssa. Alun niskavillojen nostelun ja jäykkyyden jälkeen Penni ja Brunokin löivät leikiksi. Ehkä tästä saadaan neidille uusi juoksutuskaveri.

Juoksutuksesta puheen ollen... Niitä juoksuja tässä taas odotellaan kärsimättömänä...

Loppuun niksipirkkamainen vinkki:

Piian porukka oli käymässä ja Penni ja Sype revitteli pimeällä pellolla isoimmat virrat kehoista ulos. Kotiin tultuamme hoksasin, että koiralla oli takajalan antura vähän repsahtanut. Lähinnä se näytti siltä kuin se olisi POKS! puhjennut. Kun koko ajan on märkää ja vettä sataa lisää lisää lisää, tassusiteiden kääriminen on aika rassaavaa. Miten sen saa pysymään jalassa koko lenkin?? Muovipussit rispaantuu päältä ja kun sidos tai sen suojaksi laitettu sukka ottavat vettä, ne valahtavat auttamatta.

Menin kauppaan tarkoituksena etsiä pikkulasten kurakintaat, jos niistä saisi siteen päälle suojan. Kaikki oli kuitenkin jo talvimallia. Sitten silmiin osui lasten jumppatossut.

Eli sidos tassuun, muovi sen päälle ja sitten tossu jalkaan ja teipillä kiekka. Suosittelen jesaria, tuo maalarinteippi ei kauheasti nauti märästä, mutta tämä kuva on vaan ensimmäinen testi. Ja pysyy menossa mukana!

Penni teki kyllä oikean alien parantumisen tuon haavan kanssa.. Kaksi vuorokautta vekistä ja haavan pohjalle oli jo kasvanut uusi kerros anturaa.

Jälleennäkemisen riemua

Otinpa ja lennähdin kesälomani kunniaksi New Yorkiin, kun ei sitä maailmankolkkaa ollut tullut vielä nähtyä.

Ja olihan siellä sitä nähtävää. Kelit oli välillä turhankin lämpimät ja shoppailu ei kauheasti jaksanut innostaa alkuviikosta. Hiki valui otsalta ja pitkin selkää ja kuumimpana päivänä afrikkalaissyntyinen taksikuskikin sanoi, ettei afrikassakaan ole niin kuuma. Onneksi tuona kuumimpana päivänä meille oli järkätty reissukaverini sikäläisen ystävän talon katolle saunailta uima-altaineen. Tuli tarpeeseen ja näkymät olivat kohtuu komeat sieltä katolta. Vietimme myös yhden päivän rantaelämästä nauttien Long Islandilla.

Itselle osui tietenkin silmään useampikin koira reissun aikana. Yleisimpiä olivat pittityyliset koirat ja pienet rodut, mutta ihan manhattanin ytimessä törmäsin mm. huskyyn, australianpaimenkoiraan, australian karjakoiraan ja bordercollieen. Times Squarella makoili epäilyttävästi malinoisia muistuttava koira kauhean hässäkän keskellä. Epäilen että koira kuului samaan porukkaan kuin vartalomaalattu nainen, jonka seurassa miehet halusivat itsensä kuvauttaa. Laitakaupungeilla näkyi ihan normaalin reippaita eläimiä, tosin kummallisen paljon osui silmään ontuvia yksilöitä. Mitä lähemmäs yttimen hulinaa mentiin, sitä enemmän koirat vaikuttivat masentuneilta ja apaattisilta.

Nycissä oli kiva käydä ja nähdä sekin ihme, puhumattakaan siitä, että majapaikkamme isäntäväki oli ihan loistoporukkaa. Samoin NYPD Brooklynin 70. piirin sakki oli todella ystävällistä ja meitä ride alongilla kuskannut poliisipartio oli hauskaa seuraa :) En kuitenkaan voisi kuvitella itseäni asumaan tuohon hornankattilaan. Ihan liikaa ihmisiä, autoja, hässäkkää, tungosta, kaikkea. Kyllä maalla on mukavaa!

Robert Moses Beach, Long Island

Top of the Rockilta keskuspuistoon päin

näkymät uima-altaalta

ride along sikäläisten virkaveljien seurassa

Times Squaren valpas vahtikoira :P

Penni vietti tämän reissuni ajan hotellielämää hoitolassa. Hyvin oli rinsessalla mennyt kalterikomennus, eikä se onneksi hoitolaeloa stressaa. Mamma otettiin avosylin vastaan ja ekan päivän rakastamisesta ei meinannut tulla loppua. Häntä huiskasi koko ajan ja illalla käperryttiin ihan kylkeen kiinni suukkoja jaellen.

Kissa ei ollut ihan yhtä anteeksiantavainen. Alkoi se kuitenkin illalla jo vähän jutella ja yöllä kömpi viereen. Mutta hoitajan kanssa oli ollut niin mukavaa, kun ei ollut jyräävää koiraa huomiota varastamassa.

Loput lomasta oli tarkoitus viettää lemmikeille omistautuen, ulkoillen ja treenaillen jne. Mutta kannoinpas kotiin jonkun räkätaudin ja yhteinen puuhastelu on vaihtunut porukalla nukkumiseksi. On tässä onneksi vielä jokunen päivä aikaa toipua.

Karvarumba

Kesän päälajiksi muodostui uiminen. Se on ihan superkivaa ja jos ei lammilla ole ruuhkaa, välillä kuivatellaan ja lämmitellään viskomalla rannalla frisbeetä. Tai kävellään lenkki toisen lammen ympäri ja taas uidaan. Voi sitä riemun määrää.

Mutta nyt siihen tuli stoppi taas vähäksi aikaa, kun Prinsessalle sattui uusi äksidentti. Olivat päiväpissattajan kanssa lähteneet lenkille ja Penni oli esitellyt ulkoiluttajalle pimeää puoltaan äkillisellä väistöliikkeellä (toinen koira tuli kohti), eikä narun pää ehtinyt kavahdukseen mukaan. Tuloksena sankarimme päälle astuminen ja asfaltti-ihottumat takajalan sisäpinnassa. Mitä ilmeisimmin kirvelevät kovasti paljon ja mitä muistan omissa kintuissani vastaavia ( viimeksi viime kesänä kun yritin Lara Croftailla sen fillarin kaatuessa...) niin onhan ne ihan ahterista kun johonkin osuvat tai kun niitä putsaa. Mutta kiltti ja kuuliainen tyttö kun on, Penni antaa hoitaa niitä mukisematta. Nyt olen ollut toista vuorokautta vapailla ja haavat alkavat rupeutua, kun ei eläin tällä niitä lussuta tuntitolkulla. Vaan eipä nuiden kanssa kehtaa vielä uiskentelemaan mennä. Toivottavasti riittää nättejä päiviä jahka paranevat, ettei tarvi ensi kesään odotella.

Seesteinen elomme on saanut hieman häiriötekijöitä, en tosin tiedä miksi koira nyt on välillä niin kierroksilla. Ei ainakaan pitäisi vielä olla uusi juoksu tulossa, eikä Penni kyllä merkkailekaan. Kuhan häntä kuupoilee välillä. Tuo jalkavamma todennäköisesti on sellaisen hökelöinnin tulosta myös. Mutta välillä olen murehtinut sitä, miten vaikea tuon kanssa on yrittää esiintyä johdonmukaisena, kun se tietyllä purjeella seilatessaan ottaa niin uskomattoman väärin kaiken mitä minä teen vahingossa. Aiemmin olen muistaakseni kertonut, miten se paineistui talvella siitä, että minä liukastelin jalkakäytävillä. Äkilliset lipsahdukset ja horjahdukset onneksi loppuivat, kun ostin Icebugit. Sama kaava on nähtävissä kun ajatuksissamme kävellään jossain ja minä kompuroin tai muuten toheloin, niin kuin kaikki meistä (?) joskus tekee liikkuessaan. Ihan esimerkkinä viime viikolta, käveltiin tuossa hiekkapolkua pitkin kohti rantaa. Koira oli ihan tohkeissaan, tiesi mihin oltiin menossa ja selkeästi sillä hyrräsi sata asiaa taas mielessä ja tutka pyöri ahkerasti, vaikka päällimmäisenä oli innokas odotus: kohta pääsee veteen. Mitään huomautettavaa ei koiran tekemisessä kuitenkaan ollut, hihna oli löysällä ja siinä omissa ajatuksissamme taitoimme matkaa. Ja sitten minä onneton otin sellaisen tökkäävän laiskan askeleen iskien kengän kärjen hiekkaan. Koira kieppasi nanosekunnissa ympäri hätääntyneen näköisenä ja syöksyi jalkoihini anelemaan anteeksiantoa sille mitä ikinä tekikään väärin. Koiran ollessa nuorempi menin aina tosi hämilleni näistä tilanteista, ne olivat niin uusia ja kummallisia. Ei niitä tunnu toiset koiratkaan aina ymmärtävän, Tikille Penni on tehnyt usein samantapaista mielistelymatelua ja aika ymmälleen se on näyttänyt menevän Tikkikin. Mutta Jarin ohjeilla olen nyt jatkanut toimintaa samantien, eikä olla jääty tilannetta selvittelemään sen kummemmin. Toiminta jatkuu siis välittömästi, joku käsky koiralle ja sitten pääsee kehumaan. Kuulin kyllä vastikään koirasta, joka heittäytyi lauman muiden koirien keskuudessa aina pattitilanteissa avuttomaksi ja mielinkielistelijäksi, jotta pääsisi kuin... öh... no, koira veräjästä. Ne muut koirat kuulemma inhosivat kun se teki niin. Mutta ei tuo minusta ihan semmoista ole, se tulee niin salamana, napsahtaa päälle kesken koiran sadan ja seitsemän ajatuksen. Samoin kuin tuon johdonmukaisuuden suhteen, koen välillä vaikeaksi olla häiritsemättä koiraa niillä pienillä asioilla, joista koira tietää että ohjaaja varautuu nyt johonkin. Vaan kun jos ei varaudu, tulee helposti tuommoisia haavereita. Oravanpyörää kerrakseen.

Ja sitten siihen karvashowhun. Voi sanonko mikä. Pohjavillan pudotus alkoi jo joskus kesäkuussa ja se saatiin harjaamalla ja vesilillumisella kunnialla päätökseen. Sitten kissakin aloitti karvanvaihdon, joka jatkuu yhä. Penni piti pienen tauon kun villat oli irroteltu ja sitten alkoi vaihtua päällysnuttu. Sitä karvaa on joka paikassa. Aamulla ripsissä kun silmät avaa, eväspaketeissa töissä, suussa, vaatteissa, lakanoissa, sukanpohjissa ja kengissä langoiksi hieroutuneina. En ole ollut ikinä mikään innokas mattojen pitäjä, mutta koska tässä nykyisessä asunnossa on varsinkin olohuoneen lattia edellisten ties kuinka lukuisien asukkaiden jäljiltä aika törkeässä kunnossa, oli pakko hommata matot peittämään edes osa lattiasta. Ja tuo olkkarin matto sitten imee karvaa sienen lailla. Olen sitä yrittänyt imuroida ja imurin harjaosalla hinkata, mutta se vain nauraa päin näköä ponnisteluilleni. Lopulta paloi käämit ja otin vanhan luonnonharjaksisen hiusharjani, heittäydyin huonoille polvilleni ja jo alkoi maton väri erottua!

Lisäksi pohdituttaa tosissaan, millaiseksi tuon eläimen turkki mahtaa mennä sterkan jälkeen. Sen korvien takana oleva pumpulihöttö on nyt jo koko ajan takussa ja varsinkin tämän uuden vesipetoimagon kanssa sopii kuvaan, että korvien takana on tiiviit patalapun alut. En ole mikään trimmauksen ystävä, joten aikani kammalla sykeröjä selviteltyäni tartuin jo toisen kerran saksiin ja nips! Joku päivä vielä riipaisen höylällä nuo hötöt juurta myöten poikki :P

onnistunut matonkerintä suoritettu

..ja on se niin ihQ elukka

Meillä on taas niin seesteistä ja mukavaa ja ihanaa, että haluaisin pullottaa tämän tunteen.

Viime viikolla Piia oli perheineen taas näillä nurkilla ja Penni pääsi leikkimään Sypen kanssa. Kauhean kiva että nämä kaksi tulevat yhä vaan juttuun ja Sype jaksaa Penniä leikittää. Pennillä ei kauheasti koirakavereita ole ja onhan se mukava tapa purkaa virtaa, painia ja kirmata tuulispäänä yhdessä ystävän kanssa.

Nyt on ollut minullakin pari päivää sopivasti vapaata ja aurinko on paistanut, joten ollaan lenkkeilty Tirpan kanssa rantaan joka päivä ja viivytty siellä jopa kolmatta tuntia. Välillä koira räpii ja ui lammessa, välillä käydään kuivattelulenkki ja palataan sitten takaisin uimaan. Penni on ollut kuin lapsi uima-altaalla. Ui touhussa sinne tänne ja ympäri ja käy välillä pikaisesti rannassa tiedustelemassa, kuinka hieno edellinen suoritus oli, pulahtaen sitten äkkiä uudelle kierrokselle. "Kato äiti, äiti kato!! Näitkö äiti!!?". Välillä on tuntunut, että alan kohta tarvita matoja ja koukun, että saan vesipedon pois vedestä ja kotia kohti. Matkalla rannalle ja takaisin ollaan ihmetelty, miten paljon täällä kasvaakaan villinä vadelmaa. Tuntuu osuvan joka ojanpientareelta vattupuska silmään.

Tänään oli etelästä meille päin rantautunut Liisa ja lähdettiin lenkin päälle vielä hänen ja koiriensa kanssa uimamontuille ison tien varteen. Pennillä ensin arvelutti siellä uimasilleen ryhtyminen, se kun on kivaa vain "omassa" tutussa rannassa. Vein kameran autoon ja kahlasimme porukalla veteen ja saimme sitten Pennin nameilla houkuteltua uimaan meitä ympäri . Liisa innostui jalostamaan Pennin uintia pidemmälle ja hain autosta Rinsessan vesilelun. Liisa sitä ensin rantaveteen heitteli ja Penni tietenkin pää edellä sukelteli perään. Sitten uimakoutsi nakkasikin lelun kauemmas, houkutellen koiraa innostavalla äänellä, että "tule, haetaan yhdessä! Joo, yhdessä mennään hakemaan, tule!" Penni oli kyllä heti mukana hommassa, oikein innostuneen odottavana pää kenossa tuijotti Liisaa, että "Joo! Menepä sinä edeltä ja näytä mallia!!" Ja Liisahan meni. Kahlasi shortsinlahkeet märäksi, mutta se kannatti. Seuraavalla heitolla Penni ei tarvinnut kuin pienen tuuppauksen pannasta ja ui hienosti lelua hakemaan. Siitä se tahti vaan kiihtyi ja lopulta koira oli ihan liekeissä touhuun kun oli niin kivaa!!

"sitä paitsi mun iskä on vepe valio!"

Saapa nähdä kuinka tuo uusi hauskuus jäi nuppiin muhimaan. Jos huomenna on vielä kiva keli, niin ehkä käymme vielä ihan vähän kokeilemassa. Nytpä onkin illan köllötellyt jaloissa hyvin tyytyväinen (ja märkä...) Rinsessa. Vielä pitäisi tuolle kissalle jotain aktivointia kehittää...

Kuviokelluja

Yhtenä kauniina ja lämpimänä päivänä Penni järjesti positiivisen yllätyksen. Mentiin rantaan ja meren sijasta lammelle, koska siinä on "äkkisyvä" pohja ja minä en uskalla nyt koiraa meren puolelle ikimatalaan laskea kirmailemaan, kun en tiedä mitä kaikkea siellä pohjassa on. Se taannoinen vekki tuli niin yllätyksenä, kun vasta edellisellä viikolla vesi oli niin matalaa, että hiekka oli näkyvissä piiiiitkälle asti, eikä näkyvissä ollut kuin autonrenkaita ja sileäksi hioutuneita kiviä. Mutta äkkiäkös sinne joku rantaryypiskelijä lasia viskoo. Prkl.

No, lätäköllä Penni tapansa mukaan kahlaili ensin virtahepona rannan suuntaisesti ja piti kitaa auki vähän niin kuin valaat, että vesi siivilöityi virkistäen suuvärkkiin. Yhtäkkiä huomasin että se tekee uintiliikettä hiljakseen siinä lipuessaan. Kehuin niin maan perusteellisesti ja siitä se sitten lähti. Tyyppiä ei meinannut saada pois vedestä kun se aina vaan palasi sinne lillumaan. Hetken nuuski kirsu heiluen vedelle päin ja sitten roiskautti sekaan ja ui, ui, ui. Ihan vaan itsekseen, kuhan häntä. Välillä vesihepulit rannalla ja taas kauhomaan.

Pari päivää tuli uintiin väliä, kun joku hanhilauma oli muuttanut siihen rapakon reunalle, eikä kehdattu niitä häiritä. Kertaalleen oli Pennin mielestä vissiin ihan turha uida kun ei edes aurinko paistanut, eli ei ollut kuuma.

Mutta sitten taas kun Tirpan antureiden mukaan lämpötila oli oikea ilmassa ja vedessä, melottiin sydämen kyllyydestä. On se kumma elukka, kepin kun heität sinne jorpakkoon, että tuopa tuo joutessas, se ei sitä hae. Kahlaa rannasta siihen asti, että tassut irtoaisi pohjasta ja katselee haikeasti kun keppi katoaa kauemmas. Mutta omaehtoisesti se painuu aalloille into piukassa ja kroolaa siksakkia sinne tänne, yhä pitemmät pätkät, vähän kuin turisti aurinkomatkalla hotellin uima-altaassa. Taas välillä vesihepulit rannassa ja toisesta reunasta veteen. Toisaalta ihan hyvä tuo että osaa uida omasta tahdostaan, eikä tarvi sitä heittelyä siihen sotkea, ei ole tarvetta keppihulluutta ja stressiä tarjota joka asiaan.

Noin muuten Rinsessa on ollut taas niin leppoisa ja mukava (ja vilkas :D ) tyttö, kun hormoonimyrskyt saatiin tauolle. Turkki alkaa olla aika irti, saas nähdä kuinka kaljuna tällä kertaa käydään.

Elvis puolestaan järjesti sydämentykytystä sekä itselleen, että minulle. Istuin yksi päivä tässä koneella pelaamassa ja jostain alkoi kuulua ärsyttävää vasaran pauketta. Aikani sitä kuuntelin ja päätin sitten mennä sulkemaan keittiön tuuletusluukun jotta nakutus vaimenisi. Ikkunaan päästessäni näin takapihalla liikettä ja tajusin kauhukseni, että meidän sisäkissa, tohvelisankari Elvis siellä poukkoilee silmät lautasina väärällä puolen ikkunaa ja kaiken lisäksi väärällä puolen pihan verkkoaitaa. Se sinkoili ihan paniikissa sitä aitaa päin eikä löytänyt aukkoa josta pääsisi takaisin sisälle. Tuuletusluukun verkotus oli alareunasta auki, joten siitä avautui reitti uteliaalle ulos. No minähän paukaisin takaovesta kartanolle sukkasillani märkään kasvustoon ja porttia avaamaan. Ja kissa karkuun pusikkoon. Huhuilin ja maanittelin hetken ja kiroilin mielessäni, että nyt minä menetin kissan, se on niin höntti että ei varmasti anna paniikissaan enää kiinni. Kaivelin pusikoita eikä kissaa näkynyt, joten palasin sisälle, laitoin kengät jalkaan, otin vähän ruokaa mukaan ja kiersin talon päädyn kautta takapihalle. Sillä välin Elvis oli tullut takaisin aidalle ja kimpoili taas ihan kumipallona ja kauhuissaan verkkoa vasten. Minut nähdessään se painautui kyyryyn maahan ja sulki silmänsä kuolemaa odottaen. Nappasin sitä niskavilloista ja sain sen syliin ja takaisin sisälle. Hengähdin jo helpotuksesta, kunnes aloin pohtia, että miten täällä haisee niin pahalle... No, kissalla oli tullut ns. ruikulit housuun ja anaalitkin oli ilmeisesti tyhjennetty. Eli niin sitä sitten alettiin kissapyykille. Elvis ei osannut vieläkään oikein tehdä mitään, joten pyykkäys oli helppoa, mutta kun ei se pesun jälkeen alkanut edes putsaamaan itseään kuten kissat yleensä tekevät, hengitteli vaan kyljet heiluen yhä. Otin siis pyyhkeen, käärin märän kissan siihen ja mentiin yhdessä päikkäreille kylki kyljessä. Kissa vaan makasi eikä edes kehrännyt, vaikka sitä silittelin siinä maatessamme. Jossain vaiheessa uni tuli molemmille ja heräsin parin tunnin kuluttua siihen, että kissa alkoi liikkua ja pestä itseään. Sitten irtosi jo hurinat minullekin. Shokki alkoi siis hellittää. Lähetin mielessäni lämpimät kiitokset sille vasaralla paukuttelijalle, muuten en tiedä missä vaiheessa olisin huomannut Kingin kadonneen.

Pentusiakin kävin katsomassa. Ihan vaan siis katsomassa, mutta kova homma oli pentukuumeen kipinää tukahduttaa, kun tällainen nöpönassutassu heräsi sisarusten vierestä unilta ja määrätietoisesti hakeutui käsivarttani vasten jatkamaan unia <3 Onneksi se on varattu muualle :D