sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kohtuullisen kova Prinsessa

Luonnetestipäivä ei oikeastaan valjennut ennen puoltapäivää, juuri ennen meidän testivuoroa, mutta herättiin me jo hyvissä ajoin synkkään rankkasateeseen ja ukkoseen joka aamupäivän kiersi ja kaarsi ja jylisi ja rysähteli. Se siitä virtojen purkuun suunnittelemasta lenkistä. Toki tavan lenkki käytiin, mutta tarkoitus oli nollata elukkata vähän enemmän. Lisäksi itselläni oli kurkku ja nivelet kipeänä, eli joku pöpö pukkasi päälle ihan olan takaa ja olo oli sen mukainen.

No, kun testipaikalle pääsimme, huomasimme että homma on vähän myöhässä. Olivat joutuneet sielläkin pitämään taukoa kun sitä vettä tuli kuin Esterin koko perheestä. Testitiimi lyhensi ruokapaussiaan ja show saatiin käyntiin vain vartin aikataulustaan jäljessä. Tynnyrin kanssa siinä oli pientä säätöä ja seurasimme miten MacGyverit fiksasivat laitetta kuntoon. Olin paikalle saapuessani aika jännittynyt, mutta kun hoksasin, että tunnistusmerkinnät tarkisti Pennin hoitaja koirahoitolasta Thaimaan reissuni ajalta, hermoilu loppui.

Hain Pennin autosta jaloittelemaan kun edellinen koira meni pimeään huoneeseen ja neiti kuuli ekat laukauksensa sinne tielle. Ekasta hytkähti ja vähän kääntyi katsomaan tulosuuntaan, toka ei kiinnostanut enää yhtään kun oli joku hyvä haju siinä apiloissa tienposkessa.

Aurinko alkoi jo välillä hiostaa pilvien välistä, mutta jätin tietoisesti takin päälle vaikka hiostus oli ahdistava, koska tunnen koirani ja tiesin mitä tuleman oli. Penni kun ottaa kiekat, se alkaa loikkia minua vasten, eikä testissä saa sitä pakottaa rauhottumaan tahi komentaa.

No, sirunluku meni ihan ok, pikkuisen kyräillen. Siitä sitten vaan varsinaisen testin kimppuun. Alkuhaastattelun aikana tynnyriviritelmä otti ja lasahti ja tynnyri rymisi iloisesti pitkin testipihaa, Pennin sitä katsellessa, että katoppa ko tuommonenkin kumma, kaikkea sitä.

Tuomariin tutustuminen oli hieman varautunutta eikä tuomari lähtenytkään koiraa sen kummemmin hieromaan, nuuskautti käsiään koiralla ja siirtyi hakemaan lelun. Lelun virkaa toimittava puunkarahka ojennettiin miltei suoraan minulle, että leikitäppä itse sitä ensin ja kun se on kiinni kapulassa, ojenna tuomarille. Tämä meni ihan kivasti myös, vähän epävarmuutta oli koirassa, mutta sitä osasin odottaakin kokemusten perusteella. Aiemmin olen kertonut, miten käytiin paikallisten virkakoiranohjaajien kanssa kokeilemassa vieraan kanssa leikkimistä ja Pennillä otti silloinkin vähän aikaa ennen kuin se uskalsi heittäytyä mukaan, mutta kun se lämpeni touhulle, leikittäjää sai vaihtaa lennosta ja kaikki oli maailman kivoimpia ihmisiä.

Kelkalla koira hajosi aika totaalisesti. Olin osannut odottaa, että reaktio on suuri, mutta verrattuna siihen miten se normielämässä avustettuna mörköihin suhtautuu, täpinä jäi pahasti päälle ja koira otti ehkä vähän yllättäen tästä erikoiskokeesta varmaan testin isoimmat paineet.

Matka jatkui puolustukseen. Tässä osassa yllätyin, miten topakkana ja raivoten koira kimpoili edessäni. Olin ehkä odottanut siltä voimakkaampaa pakoa kauemmas hyökkääjästä, mutta tuomareiden loppukommentit ehkä hieman avasivat minulle lisää Pennin käytöstä ihmisiä kohtaan noin yleensäkin. Videolla seikka ei valitettavasti niin selkeästi näy, mutta siinä hyökkäyksen tiimellyksessä oli ihan uskomatonta katsoa, miten moneen muuhun asiaan koiralla riitti huomiota vaikka edessämme lähestyi uhkaava riehuja. Mm. selkäni takaa kuului joku kummallinen ääni, niin kuin joku tai jotkut olisivat rapsuttaneet lastalla maalia pois jostain pinnasta ja sitä koira vilkuili yhtenään. En tiedä mitä siellä selän takana tapahtui, kun keskityin olemaan vain reagoimaton hihnanpidike.

Haalarilta tuli terävät RÄYH! väistöt ja kuten kelkallakin, haalari kierrettiin toisella ohituksella hyvin kaukaa hihnaan nojaten. Tynnyri ei koiraa juuri heilauttanut.

Sitten siirryttiin pimeään huoneeseen. Meidän testissä se oli vanhassa vajassa, jossa mentiin ensimmäisen tilan läpi toiseen, jossa oli kaikenlaista penkkiä ja pöytää. Huoneen takaosa oli viistosti jaettu isolla pirttijakkaralla ja minut ohjattiin jakkaran päästä kujaa pitkin nurkkaan istumaan. Koira tuli sisälle ja tepsutteli ihan sinne jakkaran päähän asti, mistä aukesi aukko minulle päin, mutta kääntyi siitä pois. Taskulampun valossa näytti siltä, että se liikkui jotenkin hassusti tunnustellen. Tuomareiden kehotuksista kuiskasin koiran nimeä varmaan puolenkymmentä kertaa ja kutsuin ääneen pariin otteeseen, sen kuljeksiessa pitkin pimeitä huoneita ja kertaalleen se nousi vähän matkan päästä minusta sitä pirttijakkaraa vastenkin. Kuiskaillessani neiti kääntyi aina ihmeissään tuijottamaan taskulamppua pitelevää tuomaria. Lopulta toinen tuomareista auttoi koiran uudestaan pirttijakkaran päätyyn ja koira hiipi luokseni. Pikku itkun säestämänä sain siinä sitten tehokkaan kasvopesun ja poistuttiin päivänvaloon.

Seinäosuus on aina nurkan takana odotellessa vähän yhtä kysymysmerkkiä, kun ei näe mitä tapahtuu. Ääntäkään ei koirasta kuulunut ja mietin kuumaisesti mitä se siellä tekee. Sain luvan palata koiran luo ja tuomari naureskeli että se jo hänet tunnisti ja vaan ihmetteli että mitä tuo nyt tuossa.

Laukaukset eivät koiraa hetkauttaneet ja siihen testi päättyikin. Tuomarit vetäytyivät kirjaamaan tuomiotaan ja kehottivat palauttelemaan koiraa vaikka leikkimällä. Menimmekin lelukorille, mutta Pennillä ei olisi vähempää voinut siinä puhallustilassa kiinnostaa leikkiminen, joten lähdimme jaloittelemaan arvostelua odotellessamme.

Yllättävän ison osan palauteajasta tuomarit käyttivät jossitteluun ja spekulointiin koiran tyylistä kerätä painetta  turhanpäiväisistä asioista ja takin tyhjentämisestä kertareaktiolla. Mutta se asiaosuus, minkä he testissä näkivät, meni seuraavasti:

Toimintakykyä koiralle kirjattiin +1. Kelkan ja pimeän huoneen valossa olin jo pelännyt tämän menevän miinukselle, mutta kyllähän se koira omin jaloin muun testin läpi käveli, joten olkoon tulos sitten ansaittu.

Terävyyttä löytyi +3 verran. Tätä olin etukäteen vähän peljännyt, että mitä Penni tekee hyökkäyksen jälkihöyryissä, mutta hyökkäävä tuomari oli Pennille tuttu ja monista muista testeistä poiketen sitä ei yritettykään heti silitellä ja puhutella, se vain otettiin minulta ja vietiin kauemmas. Hienosti se asettui tuomarin viereen odottamaan kunnes sai luvan kirmata mamman luo ja täysillä päin :D

Puolustushalusta siis +3, tämä oli todella mielenkiintoinen juttu tietää, että koirasta löytyy potkua mennä suoraan kohti räkä roiskuen.

Taistelutahto kirjattiin papereihin kohtuulliseksi, +2. Onhan sillä sitä intoa taistella lelussa, johan se on nähty harrastuksissamme, joissa palkkaaminen käy mainiosti taisteluleikkinä (paitsi valeraskauden siinä vaiheessa, kun etsitään joka paikasta ruokaa).

Hermorakenne oli kaatokoodia +1, ihan perus.

Temperamentti arvioitiin erittäin vilkkaaksi, +1. Koirassa on kuitenkin piirteitä jopa häiritsevästä vilkkaudesta, joten tämä arvio häälyy siinä rajalla onko se positiivisella puolella vai kääntyykö miinukseksi. Tämä temperamentti on sitten se Pennin ongelma, joka säteilee kaikkeen muuhunkin, mukaan lukien se uusien ihmisten kohtaaminen. Kun päässä pyörii yhtä aikaa sata asiaa ja ärsykkeitä haalitaan sen varsinaisen kohteen ulkopuoleltakin, koira oikein keräämällä kerää painetta itseensä. Tämä on myös se meidän yhteinen ongelma, koskapa minä taas olen jäyhä ja hidas. Meidän temperamenttierot on aika isot. Sain kyllä jo Kirsiltä loistavan vinkin miten tämä pulma ratkaistaan, minun pitää vain alkaa nauttia piristeitä. Piriä emännälle ja koiralle jotain rauhoittavampaa doupingia!

Kovuuden kohdalla tuli testin isoin yllätys. Jopa tuomarina toiminut Jari, jonka arvioitavana Penni kävi viime vuonna, kun pohdin miten sitä vien eteen päin, piti koiraa silloin pehmeänä. Nyt kirjoihin ja kansiin oli kirjattu arvioksi +3, kohtuullisen kova. Leukani varmaan loksahti pihanurmelle asti, koska pitkin testiä oli selkeästi näkyvissä (kuten normaalissa elämässämmekin), että koira muistaa ikävät asiat ja välttää niitä. Mutta mutta. Tuomareiden mielestä tällainen koira, joka imee magneetin lailla painetta, ja jonka reaktiot ovat hyvin voimakkaita, ei voi olla pehmeä, jos se pysyy silti jaloillaan. Jos se olisi pehmeä, se ei vain kestäisi sitä kaikkea lastia, eikä palautuisi siitä. Minulla on tähän vähän ristiriitaiset ajatukset vielä. Tiedän, että koirassa on pakko olla joku yhteensitova liima ja hermot se ei välttämättä ole. Tuomari viittasi palautteessaan Penniin, joka arvostelun aikana pari kertaa pisti maaten puhaltelemaan, että jos se olisi pehmeä, niin se ei voisi olla tuossa tuolla tavalla. Itse kyllä koin koiran käytöksen siinä kohti enemmänkin tutuksi niiltä muilta kerroilta, kun se on psyykkisesti polttanut kynttilänsä loppuun eikä oikein ala enää muuhun, ikään kuin jotenkin vetäytyy (passiivisuuteen? johonkin?). Tätä on aiemmin toisessa tilanteessa toinen henkilö pitänyt fyysisenä väsymyksenä ja pohtinut onko koiralla huono kunto.

Luoksepäästävyydestä tuli +2a, luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen. Koirassa oli tuomareiden mielestä näkyvissä se pidättyväisyys, mutta tämä on kytköksissä siihen temperamenttiongelmaan ja kuten arjessakin olen kerta toisensa jälkeen päässyt todistamaan, Penni alkaa kyllä kaveriksi kun se saa vähän aikaa kasata päänsä.

Lopputuloksena siis 145 pistettä ja laukausvarma. Testi meni kaikkiaan todella hienosti läpi, mutta on tässä vielä sulateltavaa. Belgiksi helppoa koiraa lähdin aikoinaan hakemaan, mutta sain aikamoisen haasteen ja varsinaisen persoonan. Sisaruksiin verrattuna ei ehkä ominaisuuksia jaettaessa ole menneet ihan punnukset tasan kaikilta osin, mutta mitä ilmeisimmin Penni on ollut mukana jaossa, ei vain ole osannut päättää missä jonossa seisoisi. Ulkomuotoa sille on kyllä siunaantunut, tuijottelen sen testivideota ja huokailen miten hieno runko sillä on.

Loppuun sitten se tärkein, eli video testistä (kahtena kappaleena), olkaapatten hyvät:

https://www.youtube.com/watch?v=K5dScuw7leE&feature=youtu.be

https://www.youtube.com/watch?v=_0KHEFsOtfE&feature=youtu.be




Ei kommentteja: