Juoksupihtari

Tässä minä olen syksystä asti suunnitellut keväälle Pennin leikkuuta ja luonnetestiä ja mitä vielä. Lomankin tälläsin muka kohdilleen, että voin olla tötteröpään kanssa kotosalla sitten kyttäämässä toipumista. Mutta neitipä ei aloitakaan sitä juoksua, josta kaikki riippuu. Nyt on juoksuväli viikon yli 7kk. Jos ei se ala N-Y-T, niin ennen ekaa mahdollista leikkausajankohtaa ehtii alkaa meillä töissä kesälomakausi, enkä pysty sinne kevätlomaani siirtämään. Eikä muutenkaan kamalasti houkuttele ei-ihan-pakko-pakko-pakolliset leikkaukset kesäkuukausina. Kuitenkaan en mielellään enää kaksia hormoonihuuruja katselisi.

Muuten meillä on rullannut melko tasaisesti. Lumikengillä pääsee hienosti kulkemaan omia polkujaan ja uusi hieno lelu hengailee niillä retkillä yleensä mukana. Potkuri on jo tuttu juttu Pennille ja se onkin ollut ahkerassa käytössä.

Kolmas treeni agilityä oli katastrofi ja kotiin ajellessani pohdin jo, lopetammeko koko homman saman tien. Koiraan ei meinannut saada mitään tatsia, se vaan repesi koko ajan liitoksistaan ja irtosi nahoistaan eikä malttanut kunnella loppuun mitä siltä odotettiin. Kaiken kruunasi neidin ympärillä leijuva pierunhajuinen pilvi, jonka takia juoksutin sitä hallin metsikössä ison hädän varalta. Tokikin iso osa intopiukkarepeilyä kaatuu sen syyksi, että treeni on niin pian työvuoron jälkeen, jos aamuvuoro sattuu. En ehdi koiraa lenkittää ja onhan se varma, että nuorella belgillä on siivet selässä päivän makaamisen jäljiltä. Mutta luulen löytäneeni toisenkin syyn sille, miksi koko koira oli kuin piriä vetänyt. Kun tulin treenipäivänä töistä näin, että eteisen lattialla oli lomareissun tuliaissuklaan pahvikuoret. 400g Tobleronea, maitosuklaata mantelilla, rusinoilla ja hunajalla höystettynä. Noita pötköjä tarttui kolme mukaan taxfreestä ja yhden olin juuri syönyt loppuun. En ajatellut kauaa tuota suklaapahvia, roskiin pudottaessani olin tosin sitä mieltä, että olin sen roskan jo kertaalleen sinne heittänyt, mutta kaiketi sitten en. Sitten kipin kapin treeneihin. Ja seuraavana aamuna taas töihin. Kotiin palattuani ryhdyin vaatteiden vaihtoon, että pääsemme lenkille. Joku poikkeava ääni minut havahdutti ja löysin Pennin olkkarin lattialta natustamassa Tobleronepötköä, josta oli jo puolet kadonnut herkkusuun kitaan. Tämä puolikas aarre oli jäljistä päätellen ollut haudattuna sohvannurkkaan ja päivän mittaan oli samaa tavaraa herkuteltu sohvalla muutenkin. Paha aavistus heräsi ja syöksyin tarkistamaan eteisen kaapin, johon olin suklaat jemmannut. No, kaapin ovihan oli auki, kun olin ripustellut kesämekkoja kuivumaan sinne sun tänne ovenkahvoihin. Suklaata siellä ei enää ollut. Mutta koirassa oli virtaa maanisuuteen asti ja perämoottori lauloi seuraavan yönkin niin, että silmiä kirveli. Melkeinpä vannon, että Tirppa oli sokerihumalassa kaksi päivää. Vieläkin harmittaa väärään suuhun menneet suklaat, mutta toisaalta, täytynee olla onnellinen että kyseessä oli maitosuklaa, eikä aito tavara. Ehkä eniten ärsytti mielikuva siitä, että minä se raadan pers ruvella leipärahaa taloon ja sillä välin prinsessa makaa sohvalla ja syö suklaata... Todennäköisesti myös pohtii syvällisiä asioita, kuten ulkonäköään, päätelleen taannoisesta ripsivärikokeilusta (eteisen mattoon).

Tuon huonon treenin kuittasin hakemalla kotimatkalla kaupasta runebergintorttuja ja laskiaispullaa ja ahtamalla kaiken kurkustani alas. Sitten kykeninkin jo laittamaan hakupaperit jatkokurssille. Toivon, että pääsemme mukaan, mutta jos taas menee aikataulut niin tiukille, että tunti on aikaa siirtyä töistä kodin kautta treeneihin, täytyy uudestaan harkita asiaa järjen kanssa.

Itse tykkään, että ystävänpäivä on joka päivä, mutta teeman mukaisesti rakensin Pennille ja Elvikselle tänään aamiaiset. Pakko tunnustaa itse tehdyiksi, kun ei mulla lapsiakaan ole :P