Hetki on vierähtänyt tänne kirjailuista, saa nähdä tuleeko tälläkään kerralla valmista. Verisuoni katkeaa päästä tämän nettitikun kanssa, joten ei kauheasti ole innostanut nähdä vaivaa. Onneksi tästä päättyy sopimus heinäkuussa...
Paljon on ehtinyt tapahtua, joten tällään tähän jotain referaattia puolen vuoden kujeista.
Ekanakin, ekasta näyttelystä haettiin komeasti hylsy :P Sellaista ei mun koirilla ole vielä ollutkaan, joten ihan kiva kokemus sinällään. Penni esitti tuomarille purukalustoaan takapään kopeloinnissa ja tavoitti sen mitä haki, tuomari lennähti pois ja homma loppui siihen.
Vähemmän kunniakkaan kehäkokeilun jälkeen jatkoimme pyöräilyharrastuksen parissa, kunnes siinäkin hommassa meni sitten kaikki justiin niin kuin ei pitäis. Eräänä iltana hellejakson jälkeen palailin töistä. Ilma oli mukavan viileä ja vettäkin tihuutti. Ajattelin, että saan kätevimmin koirasta virrat irti pikku pyöräilyllä ja ei kun tuumasta toimeen. Se onkin sitten ollut toistaiseksi viimeinen yhteinen pyöräily meille. Tarkkaan en tiedä mitä tilanteessa tapahtui, mutta heitettiin lipat sen hiivatin fillarin kanssa, eikä koira päässyt alta pois kun oli kytkettynä springerillä siihen runkoon kiinni. Takajalat takapyörän pinnojen väliin ja HUUUUUTOA. Ja minä suin päin apuun. Jalat menee poikki sillä. Varmasti menee. Meni jo, ihan kauheassa asennossakin ovat. Ja koira huuuutaaaa. Ja puree. Pyörää, minua, viereistä puskaa, minua, pyörää. Ja huutaa. Minä yritän kasvattaa ylimääräistä käsiparia, että saisin nostettua pyörää ja samalla sievästi ujuttaa jalkoja irti sieltä pinnoista. Hätälopetus ja vaikka mikä pyörii mielessä, pinnoja pitkin tihkuttaa jotain kudosnestettä tai koiran pissaa, en tiedä. Eikä ketään muuta liikkeellä että saisi apukädet. Ja koira puree yhä. Lopulta saan sen irti ja kävellään kotiin. Samaa reittiä naapuriin hakemaan Kirsiä avuksi tutkimaan koiran vammoja, mutta sepä ei ole kotona. Koira kuitenkin kävelee, ei edes onnu. Pääsen kotiin ja Kirsi soittaa, on tulossa treeneistä ja lupaa pysähtyä kaveriksi ohi ajaessaan. Koiraa kaivellessa alkaa näyttää siltä, että kaikki veri pitkin koiraa on lähtöisin minusta ja Kirsi komentaa minut muualle vuotamaan, pois häiritsemästä tutkimuksia :D Hiertymiä onneksi vaan löytyy, raajat taipuu ja toimii. Helpotuksen huokaus.
Seuraavina päivinä koiran kintut kehittivät kunnon mustelmat ja aika kuosissa oli meikäläisenkin nahka. Kädet, kyynärtaipeet ja toinen reisi olivat ottaneet osumaa. Ensi keväänä on edessä uuden pyörän osto ja etsinnässä on kunnolliset pinnasuojat, jotta voitaisiin jatkaa tätäkin liikuntamuotoa.
Juhannukseksi olin Pönniläisen ilmoittanut Rovaniemen näyttelyyn ja meillä olikin Kirsin kanssa hauskaa, kun kuvittelimme, miten vien koiran kehään, otan siitä tuomarin lähestyessä reikäisine, turvonneine ja mustelmaisine käsineni kunnolla kiinni ja sanon tuomarille vallattomasti hymyillen, että mä vähän tästä pidän kii kun tää voi purra :D
Pennin valeraskaus, joka oli tuohon aikaan päällä, oli sen verran ärhäkkä kokemus, että olen vakavasti suunnitellut koiran sterilointia vuoden, parin päähän. Toista juoksuaan se ei tosin ole aloittanut vieläkään, edellisestä alkaa olla 8 kuukautta. Mutta kutinat jäivät pois kesällä. Ollaan taas siirrytty kaikkiruokaisuuteen. Ostin kuitenkin Pennille oman pakastimen ja sitä täytellään kaikenlaisilla lihaherkuilla, täydennykseksi kuivamuonalle. Pakastinaarteista löytyy broilerin kauloja ja selkiä, kalkkunan kauloja, possunsorkkia, naudan rustoluita, heppaa, nautaa, lammasta ja poroa lihana, possua ja broileria sisäeliminä, sekä Neuta ja MurreMixejä.
Uuden ystävän Penni sai loppukesästä tervupentu Jedistä. Mikään ei voita rotutoverin seuraa, leikeissä on massaerosta huolimatta yhteinen sävel :)
Itse kävin kesän päätteeksi lomareissulla Kreikassa. Koira oli sen aikaa hoitolassa ja kotiin palattuamme ilta kiehnättiin kainalossa onnellisesti öristen.
Muuttokin käytiin läpi, oikein toiselle paikkakunnalle ja täällä sitä nyt sitten etsitään uusia ulkoilumaastoja ja opetellaan elämään. Hieman ennen muuttoa meillä kävi laumanjäsenkokelaana löytökissa, jonka JasperHaleksi nimesin. Jassupossu ei kuitenkaan suopunut koiralle ja onneksi luovutin ja palautin sen, koskapa kollipoikaa odotti paljon parempi koti ihanan tyttökissan eunukkiprinssinä :) Jasper oli kyllä niin mukava poika (koirakiukustaan huolimatta), että toivon sille kaikkea hyvää!
Myös luustokuvissa käytiin marraskuussa ja liitän tähän Pennin A/A lonkista ja 0/0 kyynäristä kuvat. Selkäkin kuvattiin, mutta näköjään en ole niitä kuvia vielä sähköpostista koneelle siirtänyt, joten jätetäänpä ne seuraavaan kertaan niin ei lopu kuvat kesken. Edessä on vielä pari kuukautta pimeää kaamosta, joten koiraa varmaan tulee kuvattua vasta ensi vuonna seuraavan kerran.
Torstaiksi on luvassa treffit lapinkoira Jepen kanssa ja jenkkitytöt Tinka ja Tähti pitäisi myös lenkin merkeissä tavata lähipäivinä. Ehkä me joskus tänne kotiudutaan. Pysyisi vaan tuo eilen satanut lumi edes maassa.
Paljon on ehtinyt tapahtua, joten tällään tähän jotain referaattia puolen vuoden kujeista.
Ekanakin, ekasta näyttelystä haettiin komeasti hylsy :P Sellaista ei mun koirilla ole vielä ollutkaan, joten ihan kiva kokemus sinällään. Penni esitti tuomarille purukalustoaan takapään kopeloinnissa ja tavoitti sen mitä haki, tuomari lennähti pois ja homma loppui siihen.
Vähemmän kunniakkaan kehäkokeilun jälkeen jatkoimme pyöräilyharrastuksen parissa, kunnes siinäkin hommassa meni sitten kaikki justiin niin kuin ei pitäis. Eräänä iltana hellejakson jälkeen palailin töistä. Ilma oli mukavan viileä ja vettäkin tihuutti. Ajattelin, että saan kätevimmin koirasta virrat irti pikku pyöräilyllä ja ei kun tuumasta toimeen. Se onkin sitten ollut toistaiseksi viimeinen yhteinen pyöräily meille. Tarkkaan en tiedä mitä tilanteessa tapahtui, mutta heitettiin lipat sen hiivatin fillarin kanssa, eikä koira päässyt alta pois kun oli kytkettynä springerillä siihen runkoon kiinni. Takajalat takapyörän pinnojen väliin ja HUUUUUTOA. Ja minä suin päin apuun. Jalat menee poikki sillä. Varmasti menee. Meni jo, ihan kauheassa asennossakin ovat. Ja koira huuuutaaaa. Ja puree. Pyörää, minua, viereistä puskaa, minua, pyörää. Ja huutaa. Minä yritän kasvattaa ylimääräistä käsiparia, että saisin nostettua pyörää ja samalla sievästi ujuttaa jalkoja irti sieltä pinnoista. Hätälopetus ja vaikka mikä pyörii mielessä, pinnoja pitkin tihkuttaa jotain kudosnestettä tai koiran pissaa, en tiedä. Eikä ketään muuta liikkeellä että saisi apukädet. Ja koira puree yhä. Lopulta saan sen irti ja kävellään kotiin. Samaa reittiä naapuriin hakemaan Kirsiä avuksi tutkimaan koiran vammoja, mutta sepä ei ole kotona. Koira kuitenkin kävelee, ei edes onnu. Pääsen kotiin ja Kirsi soittaa, on tulossa treeneistä ja lupaa pysähtyä kaveriksi ohi ajaessaan. Koiraa kaivellessa alkaa näyttää siltä, että kaikki veri pitkin koiraa on lähtöisin minusta ja Kirsi komentaa minut muualle vuotamaan, pois häiritsemästä tutkimuksia :D Hiertymiä onneksi vaan löytyy, raajat taipuu ja toimii. Helpotuksen huokaus.
Seuraavina päivinä koiran kintut kehittivät kunnon mustelmat ja aika kuosissa oli meikäläisenkin nahka. Kädet, kyynärtaipeet ja toinen reisi olivat ottaneet osumaa. Ensi keväänä on edessä uuden pyörän osto ja etsinnässä on kunnolliset pinnasuojat, jotta voitaisiin jatkaa tätäkin liikuntamuotoa.
Juhannukseksi olin Pönniläisen ilmoittanut Rovaniemen näyttelyyn ja meillä olikin Kirsin kanssa hauskaa, kun kuvittelimme, miten vien koiran kehään, otan siitä tuomarin lähestyessä reikäisine, turvonneine ja mustelmaisine käsineni kunnolla kiinni ja sanon tuomarille vallattomasti hymyillen, että mä vähän tästä pidän kii kun tää voi purra :D
Pennin valeraskaus, joka oli tuohon aikaan päällä, oli sen verran ärhäkkä kokemus, että olen vakavasti suunnitellut koiran sterilointia vuoden, parin päähän. Toista juoksuaan se ei tosin ole aloittanut vieläkään, edellisestä alkaa olla 8 kuukautta. Mutta kutinat jäivät pois kesällä. Ollaan taas siirrytty kaikkiruokaisuuteen. Ostin kuitenkin Pennille oman pakastimen ja sitä täytellään kaikenlaisilla lihaherkuilla, täydennykseksi kuivamuonalle. Pakastinaarteista löytyy broilerin kauloja ja selkiä, kalkkunan kauloja, possunsorkkia, naudan rustoluita, heppaa, nautaa, lammasta ja poroa lihana, possua ja broileria sisäeliminä, sekä Neuta ja MurreMixejä.
Uuden ystävän Penni sai loppukesästä tervupentu Jedistä. Mikään ei voita rotutoverin seuraa, leikeissä on massaerosta huolimatta yhteinen sävel :)
Itse kävin kesän päätteeksi lomareissulla Kreikassa. Koira oli sen aikaa hoitolassa ja kotiin palattuamme ilta kiehnättiin kainalossa onnellisesti öristen.
Muuttokin käytiin läpi, oikein toiselle paikkakunnalle ja täällä sitä nyt sitten etsitään uusia ulkoilumaastoja ja opetellaan elämään. Hieman ennen muuttoa meillä kävi laumanjäsenkokelaana löytökissa, jonka JasperHaleksi nimesin. Jassupossu ei kuitenkaan suopunut koiralle ja onneksi luovutin ja palautin sen, koskapa kollipoikaa odotti paljon parempi koti ihanan tyttökissan eunukkiprinssinä :) Jasper oli kyllä niin mukava poika (koirakiukustaan huolimatta), että toivon sille kaikkea hyvää!
Myös luustokuvissa käytiin marraskuussa ja liitän tähän Pennin A/A lonkista ja 0/0 kyynäristä kuvat. Selkäkin kuvattiin, mutta näköjään en ole niitä kuvia vielä sähköpostista koneelle siirtänyt, joten jätetäänpä ne seuraavaan kertaan niin ei lopu kuvat kesken. Edessä on vielä pari kuukautta pimeää kaamosta, joten koiraa varmaan tulee kuvattua vasta ensi vuonna seuraavan kerran.
Torstaiksi on luvassa treffit lapinkoira Jepen kanssa ja jenkkitytöt Tinka ja Tähti pitäisi myös lenkin merkeissä tavata lähipäivinä. Ehkä me joskus tänne kotiudutaan. Pysyisi vaan tuo eilen satanut lumi edes maassa.
4 kommenttia:
Hyvät on herkut pönniäisellä :P
Ja iso peukku päivityksestä!!!
Glögin lämmittäminen auttaa blogin lämmittämistä!
Hei!
Tulin pitkästä aikaa piipahtamaan teidän blogiin ja täällähän olikin uutisia. :)
Ja koin varsinaisen deja vu'n sitä lukiessani.. Taitaa nuo Penni ja Tuuri tosiaankin olla sukua, kun samantyylisiä äksidenttejäkin sattuu.
Viime talvena Tuuri nimittäin aamupostia hakiessa onnistui hyppäämään meidän lauta-aitaa vasten niin, että jäi tassustaan roikkumaan siihen. (Samaa ei kukaan kolmesta vanhemmasta belgistä ole edes ajattellut...) Mulla oli ihan samat fiilikset, että nyt katkee luita, kun koira roikkui aidasta koko painollaan ja tassu ihan ihmeellisessä asennossa. Minä apuun yöpaita päällä sinne metriseen hankeen... Koira huutaa ja puree, huutaa ja puree, ja minä yritän nostaa sitä ja saada tassua pois aidan raosta.
Käytiin sen keikan jälkeen molemmat röntgenissä. Kummallakaan ei onneksi luita poikki. Mustelmat ja ruhjeet molemmilla komeat, mä vuosin verta huomattavasti (noin sata prosenttia) enemmän! Arvet mun vasemmassa kädessä on ikuisena muistona tapahtumasta.
Että kyllä muuallakin sattuu ja tapahtuu! ;D
T: Hilpi, nyt jo vähän hihitellen...
Vähän liian pitkä väli tais ollakin, kun en muistanut ees että mulla on täällä asetuksena tämä kommenttien tarkistaminen ennen julkaisua :D
Riittäkö blogin lämmitykseen pelkkä glögi vai pitääkö siinä olla seassa jotain myrkympää? :P
Hilpi, ei kai vaan teilläkin :D Mulla on kans vasen käsi arvilla! Ens kerralla (?!) yritän ehtiä siinä kaiken hengenpelastamisen keskellä sitoa koiran kuonon :D
Lähetä kommentti