Juoksu on jatkunut nyt 12 vrk ja Penni alkaa olla urosten mielestä aika vastustamattoman ihana.
Eilen töistä kotiuduttuani ja koiran ulkoilutettuani päätin rentoutua pihanhoidon merkeissä. Päästin tirrin edeltä pihalle ja menin hakemaan kumisaappaita. Tieltä kuului kuitenkin koiran haukuntaa ja Penni alkoi räksyttää, joten riensin kurkkaamaan ikkunasta. Tuli kiire kirmata hätiin, viereisellä tiellä asuva nuori jämttiuros oli karannut ja ryskäsi hirvimäisesti aitani kimpussa, verkosta istutuksiin sinkoillen. Into ja yritys olivat kunniamaininnan arvoisia. Nappasin aidan yli koiran kiinni ja kohta juoksi omistaja sitä noutamaan. Oli kuulemma jo toinen kerta samalle päivälle kun koira lähti.
Tänään menimme latupohjia pitkin lenkille metsän siimekseen. Puolisen kilometriä autolta edettyämme havaitsin polulla jonkun matkan päässä seisovan koiran. Odottelin hetken, josko sen omistaja ilmaantuisi näkyviin ja ottaisi koiran hallintaan. Ketään ei näkynyt. Kävelin koiran luokse ja se lyöttäytyi seurueeseemme mielihyvää uhkuen, uros kun oli. Selkeästi sen mielestä oli koittanut onnen päivä. Siinä se tärisi intoaan ja esitti hienoja kosintakoreografioita samalla kun kaivelin sen pannasta omistajan numeroa. Omistajan tavoitin ja juuri äsken oli kuulemma koira kotoa lähtenyt livohkaan. Tulivat noutamaan kun annoin koordinaatit. Isäntä sanoi vielä kiitellessään, että ei ollut eka kerta kun koira karkasi.
Koiran heittäytymisen luonnon vietäväksi ymmärrän kyllä täysin, mutta vähän kalskahti korvaan molemmilla kerroilla tuo, että ei ollut ensimmäinen karkureissu kyseessä. Itselläni ei ole yksikään koirista ollut koskaan sotilaallisessa kurissa, enkä ole kaksinen kouluttaja. Minulla on ollut "seksuaalisesti hyvin hereilläolevia" uroksia yli 16 vuotta, mutta vain kerran on pitänyt koiraa etsiä pitkin metsiä. Sekin tapahtui nuoremman uroksen ollessa 11 ja ollessamme maalla vapaita viettämässä. Isäntäväen nuori seisojanarttu oli lähtenyt käyttämään pappaani hieman nähtävyyksiä katsomassa.
Lenkin jälkeen kokeilimme kevään kunniaksi jonninmoista "esineruudun alkeet a'la tumpelo", ihan vaan pieneksi aivojumpaksi. Tallasimme Pennin kanssa yhdessä tuumin pienen neliön metsään ja yhdeltä reunalta sitten heitin tennispalloa pari kertaa sinne ruutuun, odotuttaen hetken ja kehottamalla koiraa sitten töihin käskyllä "missä pallo?". Tämä näytti olevan liian helppoa, joten otin vanhoista sukista rakennetun mytyn ja nakkasin sen vuorostaan metsään. Penni meni kyllä mytylle "etsi lelu" käskyllä, otti sen suuhunsakin, mutta sylki pois ja jatkoi palloa etsien. Sain sen hakemaan mytyn uudestaan ja tuomaan hyväksyttävän lähelle minua, jonka jälkeen leikimme revittelyleikkejä mytyllä hetken. Taistelutuokion jälkeen "etsi lelu" toi toivotun tuloksen ja mytty noudettiin suurella riemulla miltei kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Luovutuksesta ei nyt kuitenkaan puhuta mitään :P
Lähipäivinä olisi tarkoitus iskostaa koiran päähän käsitteet SEIS, sekä OIKEA ja VASEN. Pyöräilykelit alkaa nääs olla hollilla...
Kakkatalkoot pidettiin muuten perjantaina ja takuulla on joku salaa kärrännyt sitä sontaa yön pimeydessä meidän pihalle, ei sitä aiempina keväinä ole ollut puoliakaan tuosta määrästä!!
4 kommenttia:
Tökkää kyllä vähemmälläkin tuommonen.. ja vielä että sitä oikeen kehdataan mainostaa.
Hienoa, maastokausi aloitettu! Pk-kokeet hiöör vii kam!
Menkää te sinne kokeisiin niin me jatketaan puuhastelua :D
Mennään yhdessä? Penni rules! Taitaa puuhastelijakoira treenata eniten:)
Mää voin tuoda koiran paikalle, sanokaa paikka ja aika :D
Lähetä kommentti