Joulu tulla jolkottaa

Sitä vuosi toisensa jälkeen Joulun alla kuvittelee nappaavansa elämää suuremman kuvan joulukorttiin. Koskaan se ei ole vielä onnistunut. Luulen, että kaunein korttikuva on kuva, joka on otettu keväthangilla Nallesta ja Sakusta, eikä ottohetkellä ollut ajatustakaan Joulusta.

Harmillista, etten tähän hätään muista vuosilukuja kuvien otolle :/ Mutta tässäpä näitä silti:

"Alistettua Joulua!!!"

No joo... Sitä kun on suuret kuvitelmat siitä, miten hieno kuva tulee kertaräpsyllä ja vähillä lavasteilla, niin verenpaine nousee tappiin kun apinat vaan riekkuu, eikä tonttulakitkaan pysy päässä ilman nitojaa :(  Sitten tulee sanottua rumasti ja tulos nähdään yllä. Oli näissä kuvauksissa riehakkaamatkin hetkensä, mutta en minä nyt menisi sanomaan, että mestariräpsy on tämä alla olevakaan...

Seuraavana vuonna valitsin taustaksi hieman hillitympää lointa ja luovuin kimppakuvista. Yksi belgi per kuva on ihan nokko aloittelijalle. Tai ilman rauhoittavaa lääkitystä. Siis kuvaajalle.

Nallella ei oikein kiinnostanut.

Soihdut ja koirat sammuu, tipetipe tip tap...

Saku veti aikaansa edellä Rare Exports tyyliin.

Mutta koska Saku oli mamman poika ja halusi aina olla mieliksi, siitä sai ihan söpösiäkin pönötyskuvia

Seuraavana vuonna taisinkin jättää kuvaukset väliin, koskapa silloin kortiksi valikoitui alussa mainitsemani, muuten vaan otettu kuva. Välillä on ihan hyvä pitää välivuosia hommista, jotka kiristävät hermoja :P

Sitä seuraavana vuonna tyydyin kuvaamaan kissaa. Rähjä ei ollut tästä kunniasta kovinkaan otettu. Muuten ihan kiva kuva, ei siinä mitään :P

Eniten v*ituttaa Joulu...

Viimeisenä Joulunaan Sakusta olisi saanut monta... öhhh... edustavaa korttikuvaa, kun se päätti että hän pönöttää namin takia kuvattavana typerä hattu päässä vaikka lopun elämäänsä.

Kiirehän siinä kuitenkin tuli taas tämän askarrtelun kanssa ja Pennin emän omistaja auttoi pikatoimituksena liittämään papan ja kakaran kuvat samalle kortille, minulla kun ei ollut mitään kuvankäsittelyohjelmaa koneella. Yritin minä ulkonakin kuvia ottaa, mutta kun vekara ei malttanut vielä tuolloin ulkona pysyä käskystä paikallaan nanosekunttia kauempaa niin...

Jostain syystä olen mitä ilmeisimmin JouluRAUHAN kannattaja. Sana tuntuu päätyvän aina vaan toivotuksiini. Johtuneeko ammatin miinuspuolista, ei ole vuosiin rauhaa Jouluisin näkynyt saati kuulunut.

Tänä vuonna ei tarvinnut hieroa kauppoja vapaasta Uudesta Vuodesta, joten Joulukin on vapaa. Uskomatonta. Sen kunniaksi ohessa tämän vuoden pikaräpsy, joka toivottaa (yllätys!!!) Rauhallista Joulua kaikille!! :)

Blogin lämmitystä

Hetki on vierähtänyt tänne kirjailuista, saa nähdä tuleeko tälläkään kerralla valmista. Verisuoni katkeaa päästä tämän nettitikun kanssa, joten ei kauheasti ole innostanut nähdä vaivaa. Onneksi tästä päättyy sopimus heinäkuussa...

Paljon on ehtinyt tapahtua, joten tällään tähän jotain referaattia puolen vuoden kujeista.

Ekanakin, ekasta näyttelystä haettiin komeasti hylsy :P Sellaista ei mun koirilla ole vielä ollutkaan, joten ihan kiva kokemus sinällään. Penni esitti tuomarille purukalustoaan takapään kopeloinnissa ja tavoitti sen mitä haki, tuomari lennähti pois ja homma loppui siihen.

Vähemmän kunniakkaan kehäkokeilun jälkeen jatkoimme pyöräilyharrastuksen parissa, kunnes siinäkin hommassa meni sitten kaikki justiin niin kuin ei pitäis. Eräänä iltana hellejakson jälkeen palailin töistä. Ilma oli mukavan viileä ja vettäkin tihuutti. Ajattelin, että saan kätevimmin koirasta virrat irti pikku pyöräilyllä ja ei kun tuumasta toimeen. Se onkin sitten ollut toistaiseksi viimeinen yhteinen pyöräily meille. Tarkkaan en tiedä mitä tilanteessa tapahtui, mutta heitettiin lipat sen hiivatin fillarin kanssa, eikä koira päässyt alta pois kun oli kytkettynä springerillä siihen runkoon kiinni. Takajalat takapyörän pinnojen väliin ja HUUUUUTOA. Ja minä suin päin apuun. Jalat menee poikki sillä. Varmasti menee. Meni jo, ihan kauheassa asennossakin ovat. Ja koira huuuutaaaa. Ja puree. Pyörää, minua, viereistä puskaa, minua, pyörää. Ja huutaa. Minä yritän kasvattaa ylimääräistä käsiparia, että saisin nostettua pyörää ja samalla sievästi ujuttaa jalkoja irti sieltä pinnoista. Hätälopetus ja vaikka mikä pyörii mielessä, pinnoja pitkin tihkuttaa jotain kudosnestettä tai koiran pissaa, en tiedä. Eikä ketään muuta liikkeellä että saisi apukädet. Ja koira puree yhä. Lopulta saan sen irti ja kävellään kotiin. Samaa reittiä naapuriin hakemaan Kirsiä avuksi tutkimaan koiran vammoja, mutta sepä ei ole kotona. Koira kuitenkin kävelee, ei edes onnu. Pääsen kotiin ja Kirsi soittaa, on tulossa treeneistä ja lupaa pysähtyä kaveriksi ohi ajaessaan. Koiraa kaivellessa alkaa näyttää siltä, että kaikki veri pitkin koiraa on lähtöisin minusta ja Kirsi komentaa minut muualle vuotamaan, pois häiritsemästä tutkimuksia :D  Hiertymiä onneksi vaan löytyy, raajat taipuu ja toimii. Helpotuksen huokaus.

Seuraavina päivinä koiran kintut kehittivät kunnon mustelmat ja aika kuosissa oli meikäläisenkin nahka. Kädet, kyynärtaipeet ja toinen reisi olivat ottaneet osumaa. Ensi keväänä on edessä uuden pyörän osto ja etsinnässä on kunnolliset pinnasuojat, jotta voitaisiin jatkaa tätäkin liikuntamuotoa.

Juhannukseksi olin Pönniläisen ilmoittanut Rovaniemen näyttelyyn ja meillä olikin Kirsin kanssa hauskaa, kun kuvittelimme, miten vien koiran kehään, otan siitä tuomarin lähestyessä reikäisine, turvonneine ja mustelmaisine käsineni kunnolla kiinni ja sanon tuomarille vallattomasti hymyillen, että mä vähän tästä pidän kii kun tää voi purra :D

Pennin valeraskaus, joka oli tuohon aikaan päällä, oli sen verran ärhäkkä kokemus, että olen vakavasti suunnitellut koiran sterilointia vuoden, parin päähän. Toista juoksuaan se ei tosin ole aloittanut vieläkään, edellisestä alkaa olla 8 kuukautta. Mutta kutinat jäivät pois kesällä. Ollaan taas siirrytty kaikkiruokaisuuteen. Ostin kuitenkin Pennille oman pakastimen ja sitä täytellään kaikenlaisilla lihaherkuilla, täydennykseksi kuivamuonalle. Pakastinaarteista löytyy broilerin kauloja ja selkiä, kalkkunan kauloja, possunsorkkia, naudan rustoluita, heppaa, nautaa, lammasta ja poroa lihana, possua ja broileria sisäeliminä, sekä Neuta ja MurreMixejä.

Uuden ystävän Penni sai loppukesästä tervupentu Jedistä. Mikään ei voita rotutoverin seuraa, leikeissä on massaerosta huolimatta yhteinen sävel :)

Itse kävin kesän päätteeksi lomareissulla Kreikassa. Koira oli sen aikaa hoitolassa ja kotiin palattuamme ilta kiehnättiin kainalossa onnellisesti öristen.

Muuttokin käytiin läpi, oikein toiselle paikkakunnalle ja täällä sitä nyt sitten etsitään uusia ulkoilumaastoja ja opetellaan elämään. Hieman ennen muuttoa meillä kävi laumanjäsenkokelaana löytökissa, jonka JasperHaleksi nimesin. Jassupossu ei kuitenkaan suopunut koiralle ja onneksi luovutin ja palautin sen, koskapa kollipoikaa odotti paljon parempi koti ihanan tyttökissan eunukkiprinssinä :) Jasper oli kyllä niin mukava poika (koirakiukustaan huolimatta), että toivon sille kaikkea hyvää!

Myös luustokuvissa käytiin marraskuussa ja liitän tähän Pennin A/A lonkista ja 0/0 kyynäristä kuvat. Selkäkin kuvattiin, mutta näköjään en ole niitä kuvia vielä sähköpostista koneelle siirtänyt, joten jätetäänpä ne seuraavaan kertaan niin ei lopu kuvat kesken. Edessä on vielä pari kuukautta pimeää kaamosta, joten koiraa varmaan tulee kuvattua vasta ensi vuonna seuraavan kerran.

Torstaiksi on luvassa treffit lapinkoira Jepen kanssa ja jenkkitytöt Tinka ja Tähti pitäisi myös lenkin merkeissä tavata lähipäivinä. Ehkä me joskus tänne kotiudutaan. Pysyisi vaan tuo eilen satanut lumi edes maassa.