Loppuvuodesta 2008 Nalle oli vastikään siirtynyt sateenkaarisillalle ja minä olin taas kerran käymässä Kiepissä kissoja ihmettelemässä. Siellä oli pentujakin, mikäs sen suloisempaa :) Kuitenkin huomioni kiinnittyi harmahtavaan pienikokoiseen kissaan, jolla oli todella sympaattinen olemus ja ilme. Muistin nähneeni tämän saman kissan edelliselläkin käynnilläni. Kysyin hoitolan omistajalta Ninalta, eikö tätä kaunista otusta muka kukaan ollut vielä varannut. Nina sanoi, ettei hän ole sitä kenellekään luvannut ja kehotti ottamaan kissan syliin, tietäisin kuulemma sitten miksi.
Se poloinen pieni kissamuori oli ihan olemattoman laiha :( Lisäksi sen nenä oli ihan ruvella ja silmätkin olivat kipeän näköiset. Nina ei ollut varma, onko laiheliinista eläjäksi, eikä sille siksi ollut uutta kotia tarjolla. Tämä kehrääväinen kissankuori jäi kummittelemaan mieleeni. Lopulta oli pakko laittaa Ninalle viesti. Ehdotin, että maksan kissalle verikokeet ja mikäli niissä ei näy mitään sellaista, että eläin on armeliaampaa päästää pois, ottaisin sen mieluusti itselleni "saattohoitoon". Ninalle tämä sopi mainiosti.
Nina käytti kissan verikokeissa ja eläinlääkärit olivat ensisilmäyksellä sitä mieltä, että olisiko lopetuspiikki kuitenkin paikallaan, jos vaikka heti? Verikokeet kuitenkin otettiin, eikä niissä näkynyt muuta kuin iso tulehdus. Niin tämä kissanrähjä siis muutti joulukuun alussa luokseni ja sai ulkomuotonsa johdosta nimekseen Rähjä.
Rähjä sai aluksi majoitustilakseen saunan ja kylpyhuoneen. Kylppärin ovelle askartelin kompostiaidasta esteen, ettei silloin ainoana koiranani elellyt Saku päässyt Rähjää vielä stressaamaan. Ensimmäiset päivät Rähjä vain pötkötteli lauteille laittamillani tyynyillä ja söi. Se otti mukisematta vastaan ruiskulla suuhun ruutattavan hevoskuurin antibioottia. Ensimmäisellä kerralla se tosin kehitti niin julmetut vaahdot suustaan, että luulin sen saaneen jonkun kohtauksen :D Varalta käärin sen aluksi lääkitsemisen ajaksi pyyhkeeseen, olihan se vieras kissa enkä voinut olla varma sen suhtautumisesta huoltotoimenpiteisiin. Mutta Rähjä se vaan kehräsi. Mitä tahansa teinkin, hyrske vaan kävi.
Muutamia päiviä mentiin näillä eristysturvatoimilla. Koiran kanssa lenkille lähtiessäni poistin portin jotta kissa pääsisi omaan tahtiinsa tutustumaan koko kotiin. Muuten en näitä kahta vielä nokakkain päästänyt. Kompostiaidan läpi toki toisensa näkivät. Koiralla olisi kovasti kiinnostanut tämä uusi tulokas ja häntääkin se koitti portin takana heilutella. Kissa ei ollut yhtä halukas tekemään tuttavuutta, murinasta ja sähinästä päätellen. Rähjän ensimmäinen viikko meillä alkoi lähestyä loppuaan, kun se sitten yhtenä iltana seisoi portilla ja kyseli, saisiko kylppäristä poistumislupaa. Kerroin sille, että homma on ihan ok, mutta että koira on makkarissa valmistautumassa yöunille. Raotin siis porttia ja Rähjä hiippaili vapauteen. Päätti sitten samoin tein seurata minua makuuhuoneeseen ja kun istuin sängylle, kissakin sinne ponnisti...
... suoraan sängyllä makoilevan Sakun etutassujen väliin. En ikinä unohda näiden kahden eläimen ilmeitä tuossa tilanteessa :D Saku oli kuin puulla päähän lyöty ja vaan tuijotti. Rähjän ilmettä kuvailisin sanoilla "Oh shit". Kissa toipui yllättävästä tilanteesta ensin, kääntyi muina naisina ja katosi, tavoitellen välinpitämättömän hidasta ja tyylikästä poistumista. Koira makasi yhä samoilla sijoillaan ja kääntyi yhä hölmistyneen näköisenä katsomaan minua. "Näitkö?!" se tuntui kysyvän.
Siitä se yhteiselo sitten lähti. Rähjä alkoi rohkeasti vallata paikkansa sängystäni ja vaikka parina ensimmäisenä yönä säikähdin kauhuleffamaisesti sen äänetöntä hyppyä viereeni, totuin siihen nopeasti. Samoin ensin hieman häirinnyt kehräys muuttui hyvin pian pelkästään rauhoittavan tutuksi tuutulauluksi. Muutaman kerran jouduin keskustelemaan kissan kanssa siitä, kuka määrää MINUN sängyssäni. Se kun yritti antaa Sakulle hauenlähtöjä viereltäni. Tässäkin asiassa saavutettiin tasapaino nopeasti. Kerran sain komean viillon reiteeni kun ehdin nähdä kissan aikovan hyökätä koiraa päin ja nostin jalkani eteen. Rähjän anteeksipyytävä "miu" suurin silmin pienellä äänellä lausuttuna oli kuitenkin niin hellyyttävä, ettei moisesta voinut edes kiukustua.
Vaikka rupinenä parani ja silmät saivat terveemmän katseen, kaikki ei ollut Rähjän terveysrintamalla vielä läheskään kunnossa. Sen massu ei tuntunut kestävän ruokaa lääkekuurin päätyttyä. Se oksenteli ja ripuloi ja lopulta uloste oli ihan rehellistä verihyytelöä. Lähdettiin siis hakemaan apua eläinlääkäriltä. Tässä yhteydessä Rähjän iäksi arvioitiin "yli 10 vuotta". Kissamuorin menneisyydestä ei ollut mitään tietoa ja siksi tarkempaa ikää ja ongelmien syytä oli vaikea määrittää. Kokeilimme Royal Canin erikoisdieettiä herkälle mahalle sekä Inupekt fortea ja tuubista puristettavaa suolistonsuojaa, jonka nimeä en vaan nyt millään muista. Lopulta tilanne oli kuitenkin se, että oma eläinlääkärimme sanoi perusteellisen ultrauksen, tiputuksen, kääntämisen ja vääntämisen jälkeen antavansa Rähjälle pistoksena pitkävaikutteista kortisonia ja viikonlopun yli aikaa. Kissan hemoglobiini oli jo niin alhainen, että alettiin olla kalkkiviivoilla.
Se auttoi! Se kortisoni auttoi ja Rähjän paraneminen lähti vauhtiin oikein kunnon sykäyksellä! Sen jälkeen käytin kissan noin kerran kuussa saamassa kortisoninsa ja se vankistui ja voimistui ja alkoi elää. Se alkoi juosta rallia öisin niin kuin kunnon yöeläin ainakin ja lopulta se ryhtyi myös leikkimään. Ensimmäisillä kerroilla se näytti ihan järkyttyneeltä, kun sen tassut lähtivät ihan kuin tahdosta riippumatta tavoittelemaan heiluvaa lelua. Alkukankeuden jälkeen se leikki kuitenkin kuin mikä tahansa normaali kissa ja ihan lyömätön maalivahti emännän ampuessa sitä kohti korvatulppia lattiaa pitkin :) Myös suklaamunien yllätyskotelot saivat raisua kyytiä pitkin huushollia.
Kevään tullessa Rähjä sai myös alkaa ulkoilla omalla aidatulla pihalla valjaisiin kytkettynä. Siellä se sitten köllötteli auringon lämmöstä nauttien kukkapenkissä ja puutarhapöydän varjossa.
Rähjä oli hyvin ihmisrakas pieni otus. Se ei oikein viihtynyt sylissä, mutta tykkäsi olla lähellä, puskea ja jutella kurnutella. Tarinaa sillä tuntui riittävän ja aina kun se huomasi että katsoin sitä, se kujersi tervehdyksensä. Toinen ylisuloinen tapa oli sen tyyli pyytää jotain. Se otti katsekontaktin ja silmät lautasina lausui äänettömän "maun". Suu liikkui mutta mitään ei kuulunut :) Kotiin tullessani se hipsutti sohvan selkänojalle vastaan. Hieman erimielisyyttä meillä oli jo öisin siitä, saako emännän rintakehän päälle tulla nukkumaan. Tullessaan Rähjä painoi reilun kilon eikä sitä silloin edes huomannut kun se käpertyi rinnan päälle kehräämään. Mutta yli kolmekiloisena homma ei enää tuntunutkaan ihan niin hyvältä.
Voimien kartuttua koiralle kiukuttelu alkoi uudestaan ja homma meinasi mennä hävyttömäksi, kun kissa huomasi Sakun sitä väistelevän. Ihan turhaa härkkimistä alkoi sadella joka käänteessä. Tämä tapa loppui kuitenkin siihen, kun Rähjä tajusi joutuvansa joka kerta saunaan jäähylle viatonta Sakua hivautettuaan tai sitä yritettyään. Rauha palasi taloon.
Kunnes sitten kesäkuussa 2010 meille muutti Penni. Pennin mielestä Rähjä oli ihan sikasiisti ja jännä ja takuulla Pennistä tulisi Rähjän Paras Ystävä kun Penni olisi vaan tarpeeksi sinnikäs :) Rähjä oli tästä asiasta erittäin paljon toista mieltä ja yritti kantaansa tehdä pennulle selväksi joka käänteessä. En voinut kuin nauraa kerran ikkunasta takapihalle katsoessani, kun Penni taas kerran yritti lähestyä bestistänsä. Rähjä kyyhötti lämpimällä terassilla kesäpäivästä nauttien ja oli ilmeisesti laiskan suopealla tuulella. Pentu sai tulla nuuskimaan ja hetken nämä kaksi nenäilivät avoimesti toisiaan. Penni-polonen vaan tästä myönnytyksestä hieman liikaa rohkaistui ja paukauttihe tuttavallisesti kissaa tassulla päin näköä. Kissan vastaisku oli jokseenkin välitön, eikä moukkamainen kakara saanut toista mahdollisuutta enää koskaan :P
Heinäkuun lopulla huomasin, ettei Rähjä enää syönyt kunnolla. Ajattelin sen johtuvan kuumasta kesästä, mutta varasin heti ajan kortisonille. Sekään ei nyt kuitenkaan auttanut. Seuraavana maanantaina vein Rähjän työpäivän ajaksi eläinlääkäriin tiputukseen ja samalla siitä otettiin verikokeet. Epäilin kortisonin laukaisseen diabeteksen. Verensokeri oli kuitenkin ok. Jäin odottamaan loppuja koetuloksia seuraavaan päivään.
Tulokset olivat lohduttomat :( Rähjän munuaiset olivat käytännöllisesti katsottuna lopettaneet toimintansa, eikä mitään ollut tehtävissä. Eläinlääkäri sanoi, että voimme vielä kokeilla erikoisruokaa ja uutta tiputusta, mutta ennuste ei ole hyvä. Päätin, että Rähjä on taistellut suolistosairautensa kanssa jo niin urheasti ja siten kärsinyt yhden pienen kissan elämään ihan tarpeeksi. Niinpä 11.8.2010 Rähjä sai herkutella lempiruuallaan muikuilla ja sen jälkeen saattelin rakkaan pienen ystäväni ikiunille, pois pahasta olosta.
