Sterkkastressi

Mitään estettä ei tällä kertaa ilmaantunut ja Penni luopui lisimisvehkeistään maanantaina aamulla. Kiitoksia vaan Oulun Univetin henkilökunnalle mukavasta palvelusta ja seuraavana päivänä vielä ihan soittivat ja kysyivät onko kaikki hyvin.

Klinikan aulan puntari antoi painoksi 23,6kg, joten siitä otetaan vertailukohta tuleville paisumisille. Ennen rauhoitetta annettu pahoinvoinninesto oli koiralle ensimmäinen draaman aines, lääkäri kyllä sanoikin ennen tuikkaamista, että se on sitten semmoinen että kirvelee. Ja juu, näytti kirvelevän. Kiljumisen päälle Penni antoi kuitenkin vielä tuikata rauhoitteen kankkuun ja sitten jäimme kahdestaan tasaamaan hengitystä ja odottamaan unta.

Itse kävin kaupassa leikkauksen loppumista odotellessani ja palasin sitten odotushuoneeseen odottamaan kutsua heräämöön. Toissakesäisen tassuvamman jäljiltä kun tiesin, että minun on parempi olla paikalla kun koira herää, niin sovimme että pyytävät sinne heti. Penni olisi nukkunut ties kuinka pitkään nyt, nauroinkin henkilökunnalle, että siinä kuitataan 4,5 vuoden univelkoja. Ekan kerran neiti kävi hereillä, kun hoitaja alkoi kostuttaa sen kieltä märällä paperilla. Silmät kääntyivät yhtäkkiä auki ja pää nousi väistämään. Tämän jälkeen uni voitti uudelleen ja itse sain monta kertaa kostuttaa sitä kieltä eikä koiralla silmä värähtänyt. Lopulta silmät raottuivat uudelleen, kun pari hoitajaa ja lääkäri tulivat tarkistamaan tilannetta. Penni nosti päänsäkin jo ylös ja lääkäri avusti yhä poskella roikkuvaa kieltä suuhun. Tämä oli koiralle liikaa ja se törmäsi ylös kiljuen kuin pistettynä. Jännä kyllä miten nuo elukat näköjään syvässä unessa ja tokkurassakin tietävät, onko se tuttu vai tuntematon joka koskee.

Otimme ja lähdimme siitä sitten kotiin toipumaan. Kotona nukkumaailma voitti taas koiran, mutta minun piti olla koko ajan vieressä, joten otimme yhdessä tirsat ihan kylki kyljessä ja lämpimästi, Pennin pää minun olallani. Tein jo ennen lääkäriin lähtöä meille toipilashuoneen pikkumakkarin vuodesohvalle, se kun on matala kun taas oma sänkyni on korkea jenkkimalli. Oman makkarini ovelle olen laittanut portin, ettei koira vahingossakaan yritä sänkyyn hypätä.

Ekat pissat ja kakat käytiin pukkaamassa takapihalle kolmen maissa yöllä ja sitten otettiinkin lisää kipulääkettä. Ihan hyvin ne ulosteet tulee, mutta kauan piti kyykkäyspaikkaa hakea. Eilinen meni vielä selvästi kipeänä, mutta kun isä kävi asentamassa minulle terassille ulkovalon, koira oli tarkkana mukana touhussa. Illalla se jo onnistui paimentamisestani huolimatta hyppäämään sohvalle... Viime yö nukuttiin hyvin.

Aamupissalta palatessamme tuvassa kävi huiske. Piti hetki ihmetellä meteliä ja suditusta, kunnes tajusin, että olin jättänyt välioven auki ja pikkueteisen eläinruokakaappi oli houkutellut kissan tutkimusretkelle sillä lopputulemalla, että herra nyt veti paniikkirallia pitkin taloa eläinkaupan muovipussi itseensä takertuneena. Pussissa taas oli painona näytepussi ruokaa ja koiran taskukokoinen motsku. Aika eläväinen on tullut Elviksestä tänne Omaan Kotiin muuttomme jälkeen. Kai me ollaan kaikki täällä onnellisempia.

Päiväpissalla Penni innostui jo silppuamaan risuja atomeiksi, joten ei taida enää niin kipeä olla kuin eilen. Nyt kun vaan saan tikit pysymään paikallaan seuraavan kymmenen päivää ja koiran energian aisoissa. Varalta on lautasantennitötsä kaapissa, mutta lähdimme liikkeelle pelkällä haavansuojapuvulla. Nämäkään eivät tosin pelasta, jos räjähtäväenerginen hilluminen alkaa. Pitäisi keksiä äkkiä nuppijumppaa viikoksi, pieniä uusia opeteltavia asioita. Ainakin on tarkoitus opetella tunnistamaan eri sormia jne.  Kelit saisivat vähän kuivaa, pääsisi sitten pihaa pidemmälle kävelylle.

Onneksi otin kaksi viikkoa lomaa tähän projektiin. Sterkkastressiä pukkaa. Ja koiralla karvanlähtöä...          

Hemulin hätähuuto

Rimadylistä aina eläinlääkäri muistaa varottaa, että se pitää säilyttää koiran ulottumattomissa, koska monen haukun suussa se vaan maistuu liian hyvältä. Tämän varoituksen antoi lääkäri matkaamme Pennin anaalirauhasreissultakin. Lääkkeet päätyivätkin koiran ulottumattomiin, ne odottivat kiltisti minigrip pussissaan antibioottien rinnalla isommassa pussissa keittiön hyllyllä. Joku unohtui yhtälöstä.

Sunnuntaina aamulla heräsin ääneen,joka syntyy kun jotain putoaa. Penni oli kainalossa, Elvistä ei näkynyt. Koira riensi uteliaana edeltä tarkistamaan, mistä ääni oli lähtöisin ja minä kurvasin flunssan uuvuttamana hieman hitaammin perässä. Keittiön lattialta löytyi yllätetynnäköinen Elvis the Hemuli, sekalaista sälää keittiötasolta sekä Rimadyliä...

Ehdin saapuessani nähdä koiran rouskuttavan jotain, eli ainakin yhden ehti Penni ilmeisesti lääkkeistä imuroida kitaansa. Keräsin nopeasti loput lääkkeet lattialta ja havaitsin, että Hemuli oli mitä ilmeisimmin taistellut lääkepussin kanssa ties kuinka kauan jo siinä tasolla, johon se oli saanut pudotettua hyllyltä pussin ja muuta tavaraa. Minigrip pussissa oli runsaasti pienten terävien hampaiden jättämiä reikiä. Tasolta löytyi myös vielä yksi syömätön lääke. Röhäisen ja unenpöpperöisen pään sumentamana tein pikaisen laskutoimituksen ja totesin, että seitsemän pilleriä puuttuu. Hienoa. Siis todella upeeta. Herra "mulle vain märkäruokaa kastikkeella" oli siis päättänyt kiinnostua vastoin kaikkia odotuksia lääkkeistä.

Netti päälle, päivystävän eläinlääkärin numeroa hakuun ja soittamaan. Lääkärissä eivät uskoneet kissan lääkkeitä syöneen, kehottivat oksettamaan koiran, joka todennäköisemmin oli imaissut kerralla useamman siitä lattialta ja antamaan perään vielä lääkehiiltä. Siispä suolapalloa pyörittämään ja semmoinen Prinsessan kitusiin. Ja oksensihan se, sulanutta iltaruokaa ja solmuluun palasen, ihan kunnon laatan ja tokikin keittiön matolle. Pikainen yrjöjen siivous ja sitten nenä vuotaen autoon ja isolle kylälle lääkehiilen hakuun. Apteekin täti varmaan oletti, että tulen noutamaan flunssalääkettä rohistessani sisälle, mutta hiilien kanssa sieltä poistuin ja sitten vaan kotiin survomaan hiiltä elukoihin.

Koira ei osoittanut koko päivänä minkäänmoista oiretta, mutta kissa oli vaisu ja piilotteli. Aina sen löytäessäni se kohta vaihtoi uuteen piiloon. Kävi kuitenkin syömässä ja laatikollaan ja tervehti aina kun sitä kävin jututtamassa, joten emme lähteneet lääkäriin vaikka olin ainakin viidesti kahden vaiheilla.

Nyt kissa on saanut syödäkseen vain märkäruokaa ja olen lisännyt siihen aina vettä, ajatuksena varmistaa munuaisten huuhtelu. Hyvin näyttää uppoavan vedellä jatkettu sapuska, mutta miksipä ei, kun tyypin mielestä kastikkeet on parhautta.  Verikokeissa voisi tosin käydä, mutta toisaalta taas miksi? Mitään muuta ei taida olla tehtävissä, kuin ostaa ylihinnoiteltuja Hillssin tai RC:n lääkesapuskoja, joiden sisältöön ja tehoon en usko lainkaan. Eivät kuulu tavan ruokinakaan siihen ryhmään jota ostaisin, maissia ja venhää saa kaupasta halvemmallakin.

Jo seuraavana päivänä Elvis oli normaali. Mietin vain mikä sai kissan ryhtymään näin itsetuhoiseen tekoon, joka vielä meinasi karata käpälästä laajennetuksi itsemurhaksi? Mielestäni Heemu on vaikuttanut ihan onnelliselta rellottaessaan yöt kainalossani huolehtimassa vasemman kyljen lämmityksestä, Pennin vastatessa oikeasta. Myöskin järjestämäni reality tv on ollut mieluisan oloinen. Virittelin ulkolintujen ruokintapisteen kissan raapimapuulta suoraan näköyhteyteen. Ainoa epäkohta Kingin elämässä taitaa olla kevennetty ruokavalio, jotta paino pysyisi kurissa. (Tosin vaihtaisi se varmaan koirankin pois kahdesti miettimättä) Syyttäkäämme siis tästäkin välikohtauksesta nälkää, tuota ihanaa tekosyytä, sekä ajattelematonta emäntää.

Kaikenlaista hulluutta on muutenkin liikkeellä, tänä aamuna täräytin hetken mielijohteesta koiran autoon yövuorosta kotiutuessani ja ajelimme hallille agiliitämään hetkeksi. Tuli vaan semmoinen olo, että koiran pitää päästä NYT vähän irrottelemaan kaiken joutenmakaamisen jälkeen, jota tämä käsittämättömän sinnikäs ja äkäinen flunssani on aiheuttanut. Eikähän tästä meiltä ole kuin 10 min ajo esteille. Vaan kylläpä me makeasti nukuttiinkin pikku voimistelun päälle :)

Voihan anaalifisteli

Pennille on nyt varattu aika sterilointiin. Toivottavasti kaikki menee hyvin, nuo leikkaukset ja sensemmoiset on aina vähän kauhistuttavia. Viimeinen valeraskaus alkaa olla loppusuorilla, tällä kertaa päästiin aika helpolla, mitä nyt pesää on tehty antaumuksella ja kissa on saanut pari kertaa kylmää kyytiä. Prinsessa myös äkkäsi heti, että sängyn jalkoja on korotettu, sinnehän mahtuu alle!!!! Jihuu! Hieno pesä!!

Pois mönkimisessä olikin sitten ekalla kerralla vähän haastetta, ryminän ja ähkimisen jälkeen neiti ojentautui kyljelleen ja suoristi eturaajansa merkitsevästi minua kohti: "Viittisiksä vähän jeesata..?"

Pari viikkoa sitten ajeltiin mutka tervehtimässä minun vanhuksia. Meillä juoksee täällä kotona fasaaneja harva se päivä pitkin tienpenkkoja, mutta omalle pihalle ne eivät ole tulleet. Isän pihallapa olikin sekä fasaani, että orava!! Tätä jännitysnäytelmää seurattiin porukalla ikkunoiden takaa, eräällä meistä oli nenä ihan mutkalla kiinni lasissa. Fasaani näkyy huonosti tuossa kuvassa Pennin vasemman korvan yläpuolella, pihlajan juurella.

Alkaa olla se aika vuodesta, että ulkoilu on ankeaa. Omalla pihalla ei ole tekemistä ja metsässä on aina pimeää. Koko ajan sataa tai tuulee tai molempia. Onneksi agilityä voi harrastaa hallissa kelillä kuin kelillä. Tätä kirjaillessani olen kolmatta päivää karmeassa flunssassa, eikä Prinsessa ole päässyt lenkille eikä aksaamaan. Pientä levottomuutta alkaa olla ilmassa. Takapihalla olen jaksanut aina vähän aikaa töröttää kaverina ja heittää palloa ja sisältä on etsitty namia. Voihan tuon tuonne aidatulle pihalle toki pukata yksinäänkin ulkoilemaan, mutta neidin turhautumistasot alkaa olla sitä luokkaa, että se keksii siellä keskenään Ihan Vääriä Aktiviteetteja, kuten ohikulkijoiden vahtimista.

Lääkekuurillakin on koira nyt. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä pistin merkille, että neiti lutkuttaa hanuriaan eikä masunalusta. Aamulla töihin lähtiessä tsekkasin mitä siellä hännän alla näkyy ja ihanhan se oli punottava koko pyllyreiän ympärys. Mietin koko päivän töissä mihin kohti saan ajan eläinlääkärille työvuorojeni kanssa, jos ei anaalirauhasia saa itse tyhjennettyä. Kotiin ehdittyäni käytin koiran tarpeillaan ja vein kylppäriin, että suihkuttelen sen persiin ja katson mikä on tilanne. No siellähän oli ihan jo patti noussut, kiukkuisen punainen. Ei muuta kuin nettiin selaamaan lääkäreiden aukioloja ja Univetiltä saatiin heti aika, joten koira kiesille ja menoksi. Eläinlääkärin huoneeseen kun päästiin sisälle ehdin juuri sanoa lääkärille, että tämä on sitten semmoinen tapaus että se tarvii vähän aikaa  ennen kuin siihen voi alkaa kajota. Ja tokikin koira kiipesi lekurin syliin ennen kuin sain lauseen loppuun... Lääkärillä nauratti että jaa, ihan heti ei uskois mutta luotetaan omistajan kokemukseen. Varalta laitettiin kuonokoppa, koska anaalipaiseiden hoidossa on kuulemma nähny vaikka minkämoista painia, kipeitä kun ovat käsitellä. Kipeäähän tuo näytti tekevän, koira ihan puuskutti pikku itkujen säestämänä, mutta mitään jäävesilätäköistä tuttuja kuolinkirkumisia ei kuulunut ja hienosti paikallaankin seisoi Penni kun masun alta sievästi tuin.  Nyt sitten syödään antibioottia ja kipulääkettä ja jos näyttää että lähtee paranemaan, jälkitarkastus sterkan yhteydessä parin viikon kuluttua. On se ilmeisesti pari kertaa ulkoa tullessa vähän häirinnyt kun on kuono kielineen yrittänyt eksyä peräpäähän, mutta muuten vaikuttaisi rauhalliselta.

Pitänee alkaa säännöllisesti tyhjentelemään ne rauhaset, jotta vältytään uusinnalta.

Loppukevennykseksi kuva viikkojemme kohokohdasta, telkkarissa on alkamassa Hyvät ja huonot uutiset ja olemme asettuneet mukavasti.