Joulu tulla jolkottaa

Sitä vuosi toisensa jälkeen Joulun alla kuvittelee nappaavansa elämää suuremman kuvan joulukorttiin. Koskaan se ei ole vielä onnistunut. Luulen, että kaunein korttikuva on kuva, joka on otettu keväthangilla Nallesta ja Sakusta, eikä ottohetkellä ollut ajatustakaan Joulusta.

Harmillista, etten tähän hätään muista vuosilukuja kuvien otolle :/ Mutta tässäpä näitä silti:

"Alistettua Joulua!!!"

No joo... Sitä kun on suuret kuvitelmat siitä, miten hieno kuva tulee kertaräpsyllä ja vähillä lavasteilla, niin verenpaine nousee tappiin kun apinat vaan riekkuu, eikä tonttulakitkaan pysy päässä ilman nitojaa :(  Sitten tulee sanottua rumasti ja tulos nähdään yllä. Oli näissä kuvauksissa riehakkaamatkin hetkensä, mutta en minä nyt menisi sanomaan, että mestariräpsy on tämä alla olevakaan...

Seuraavana vuonna valitsin taustaksi hieman hillitympää lointa ja luovuin kimppakuvista. Yksi belgi per kuva on ihan nokko aloittelijalle. Tai ilman rauhoittavaa lääkitystä. Siis kuvaajalle.

Nallella ei oikein kiinnostanut.

Soihdut ja koirat sammuu, tipetipe tip tap...

Saku veti aikaansa edellä Rare Exports tyyliin.

Mutta koska Saku oli mamman poika ja halusi aina olla mieliksi, siitä sai ihan söpösiäkin pönötyskuvia

Seuraavana vuonna taisinkin jättää kuvaukset väliin, koskapa silloin kortiksi valikoitui alussa mainitsemani, muuten vaan otettu kuva. Välillä on ihan hyvä pitää välivuosia hommista, jotka kiristävät hermoja :P

Sitä seuraavana vuonna tyydyin kuvaamaan kissaa. Rähjä ei ollut tästä kunniasta kovinkaan otettu. Muuten ihan kiva kuva, ei siinä mitään :P

Eniten v*ituttaa Joulu...

Viimeisenä Joulunaan Sakusta olisi saanut monta... öhhh... edustavaa korttikuvaa, kun se päätti että hän pönöttää namin takia kuvattavana typerä hattu päässä vaikka lopun elämäänsä.

Kiirehän siinä kuitenkin tuli taas tämän askarrtelun kanssa ja Pennin emän omistaja auttoi pikatoimituksena liittämään papan ja kakaran kuvat samalle kortille, minulla kun ei ollut mitään kuvankäsittelyohjelmaa koneella. Yritin minä ulkonakin kuvia ottaa, mutta kun vekara ei malttanut vielä tuolloin ulkona pysyä käskystä paikallaan nanosekunttia kauempaa niin...

Jostain syystä olen mitä ilmeisimmin JouluRAUHAN kannattaja. Sana tuntuu päätyvän aina vaan toivotuksiini. Johtuneeko ammatin miinuspuolista, ei ole vuosiin rauhaa Jouluisin näkynyt saati kuulunut.

Tänä vuonna ei tarvinnut hieroa kauppoja vapaasta Uudesta Vuodesta, joten Joulukin on vapaa. Uskomatonta. Sen kunniaksi ohessa tämän vuoden pikaräpsy, joka toivottaa (yllätys!!!) Rauhallista Joulua kaikille!! :)

Blogin lämmitystä

Hetki on vierähtänyt tänne kirjailuista, saa nähdä tuleeko tälläkään kerralla valmista. Verisuoni katkeaa päästä tämän nettitikun kanssa, joten ei kauheasti ole innostanut nähdä vaivaa. Onneksi tästä päättyy sopimus heinäkuussa...

Paljon on ehtinyt tapahtua, joten tällään tähän jotain referaattia puolen vuoden kujeista.

Ekanakin, ekasta näyttelystä haettiin komeasti hylsy :P Sellaista ei mun koirilla ole vielä ollutkaan, joten ihan kiva kokemus sinällään. Penni esitti tuomarille purukalustoaan takapään kopeloinnissa ja tavoitti sen mitä haki, tuomari lennähti pois ja homma loppui siihen.

Vähemmän kunniakkaan kehäkokeilun jälkeen jatkoimme pyöräilyharrastuksen parissa, kunnes siinäkin hommassa meni sitten kaikki justiin niin kuin ei pitäis. Eräänä iltana hellejakson jälkeen palailin töistä. Ilma oli mukavan viileä ja vettäkin tihuutti. Ajattelin, että saan kätevimmin koirasta virrat irti pikku pyöräilyllä ja ei kun tuumasta toimeen. Se onkin sitten ollut toistaiseksi viimeinen yhteinen pyöräily meille. Tarkkaan en tiedä mitä tilanteessa tapahtui, mutta heitettiin lipat sen hiivatin fillarin kanssa, eikä koira päässyt alta pois kun oli kytkettynä springerillä siihen runkoon kiinni. Takajalat takapyörän pinnojen väliin ja HUUUUUTOA. Ja minä suin päin apuun. Jalat menee poikki sillä. Varmasti menee. Meni jo, ihan kauheassa asennossakin ovat. Ja koira huuuutaaaa. Ja puree. Pyörää, minua, viereistä puskaa, minua, pyörää. Ja huutaa. Minä yritän kasvattaa ylimääräistä käsiparia, että saisin nostettua pyörää ja samalla sievästi ujuttaa jalkoja irti sieltä pinnoista. Hätälopetus ja vaikka mikä pyörii mielessä, pinnoja pitkin tihkuttaa jotain kudosnestettä tai koiran pissaa, en tiedä. Eikä ketään muuta liikkeellä että saisi apukädet. Ja koira puree yhä. Lopulta saan sen irti ja kävellään kotiin. Samaa reittiä naapuriin hakemaan Kirsiä avuksi tutkimaan koiran vammoja, mutta sepä ei ole kotona. Koira kuitenkin kävelee, ei edes onnu. Pääsen kotiin ja Kirsi soittaa, on tulossa treeneistä ja lupaa pysähtyä kaveriksi ohi ajaessaan. Koiraa kaivellessa alkaa näyttää siltä, että kaikki veri pitkin koiraa on lähtöisin minusta ja Kirsi komentaa minut muualle vuotamaan, pois häiritsemästä tutkimuksia :D  Hiertymiä onneksi vaan löytyy, raajat taipuu ja toimii. Helpotuksen huokaus.

Seuraavina päivinä koiran kintut kehittivät kunnon mustelmat ja aika kuosissa oli meikäläisenkin nahka. Kädet, kyynärtaipeet ja toinen reisi olivat ottaneet osumaa. Ensi keväänä on edessä uuden pyörän osto ja etsinnässä on kunnolliset pinnasuojat, jotta voitaisiin jatkaa tätäkin liikuntamuotoa.

Juhannukseksi olin Pönniläisen ilmoittanut Rovaniemen näyttelyyn ja meillä olikin Kirsin kanssa hauskaa, kun kuvittelimme, miten vien koiran kehään, otan siitä tuomarin lähestyessä reikäisine, turvonneine ja mustelmaisine käsineni kunnolla kiinni ja sanon tuomarille vallattomasti hymyillen, että mä vähän tästä pidän kii kun tää voi purra :D

Pennin valeraskaus, joka oli tuohon aikaan päällä, oli sen verran ärhäkkä kokemus, että olen vakavasti suunnitellut koiran sterilointia vuoden, parin päähän. Toista juoksuaan se ei tosin ole aloittanut vieläkään, edellisestä alkaa olla 8 kuukautta. Mutta kutinat jäivät pois kesällä. Ollaan taas siirrytty kaikkiruokaisuuteen. Ostin kuitenkin Pennille oman pakastimen ja sitä täytellään kaikenlaisilla lihaherkuilla, täydennykseksi kuivamuonalle. Pakastinaarteista löytyy broilerin kauloja ja selkiä, kalkkunan kauloja, possunsorkkia, naudan rustoluita, heppaa, nautaa, lammasta ja poroa lihana, possua ja broileria sisäeliminä, sekä Neuta ja MurreMixejä.

Uuden ystävän Penni sai loppukesästä tervupentu Jedistä. Mikään ei voita rotutoverin seuraa, leikeissä on massaerosta huolimatta yhteinen sävel :)

Itse kävin kesän päätteeksi lomareissulla Kreikassa. Koira oli sen aikaa hoitolassa ja kotiin palattuamme ilta kiehnättiin kainalossa onnellisesti öristen.

Muuttokin käytiin läpi, oikein toiselle paikkakunnalle ja täällä sitä nyt sitten etsitään uusia ulkoilumaastoja ja opetellaan elämään. Hieman ennen muuttoa meillä kävi laumanjäsenkokelaana löytökissa, jonka JasperHaleksi nimesin. Jassupossu ei kuitenkaan suopunut koiralle ja onneksi luovutin ja palautin sen, koskapa kollipoikaa odotti paljon parempi koti ihanan tyttökissan eunukkiprinssinä :) Jasper oli kyllä niin mukava poika (koirakiukustaan huolimatta), että toivon sille kaikkea hyvää!

Myös luustokuvissa käytiin marraskuussa ja liitän tähän Pennin A/A lonkista ja 0/0 kyynäristä kuvat. Selkäkin kuvattiin, mutta näköjään en ole niitä kuvia vielä sähköpostista koneelle siirtänyt, joten jätetäänpä ne seuraavaan kertaan niin ei lopu kuvat kesken. Edessä on vielä pari kuukautta pimeää kaamosta, joten koiraa varmaan tulee kuvattua vasta ensi vuonna seuraavan kerran.

Torstaiksi on luvassa treffit lapinkoira Jepen kanssa ja jenkkitytöt Tinka ja Tähti pitäisi myös lenkin merkeissä tavata lähipäivinä. Ehkä me joskus tänne kotiudutaan. Pysyisi vaan tuo eilen satanut lumi edes maassa.

Onnea Nallelleni!

16.6.1994 syntyi Eka Oma Belgini, Nalle. Synttärionnittelut hienolle miehelle sinne jonnekin, ei sinua täällä unohdeta!

Pennin kanssa on vietetty kesää ulkoillen ja vesiräpimisen merkeissä. Pari kertaa on pikkulikka ihan käynyt uimasillaankin, mutta mieluummin tuntuu puljaavan ja roiskuttavan. Hauskaa tuntuu olevan vedessä kuitenkin. Eka ontuminenkin ollaan ehditty kokea ja emäntä tietenkin heti luuli rikkoneensa koiran jo. Mutta kas, oli kyse niinkin vakavasta asiasta kuin rakosta anturassa :P

Jokunen päivä sitten sain Tirpan kustannuksella taas makeat naurut. Oltiin tulossa lähirannalta kuivattelumutkan kautta kotiin, kun alkoi kuulua lähestyvän sireenin ääntä. Jostain syystä Penni oli ihan varma, että sitä ujellusta pitää joku pikkuelukka ja sen elukan oli tietenkin pakko olla piilossa tienvieren ojassa. Sinne se sitten päätään kallistellen tuijotteli ja odotti että piipaaja tulee näkyviin ja koira saa sitä vähän jahdata. No tulihan se piipaaja näkyviin, ambulanssi veti miljoonaa ihan meidän vierestä ja yksi vaan tähystää innoissaan ojaa. Kun lanssi oli pyyhkäissyt ohi, ujellus kuuluikin yhtäkkiä koirankin korvaan niin eri suunnasta, että sitä sitten ihmeteltiin toinen tovi. Miten se saalis pääsikin näkemättä karkaamaan??

Jotain epämääräisiä kutinoita on ollut ekasta juoksusta lähtien ja olen nyt sitten aloittanut Pennille ruokaremontin. Huonosti se on alkanut, kun olen niin huolimaton ja Joku Tyyppi rosvoaa sapuskoita ihan urakalla. Ja kukkapenkissä näytti olleen naudan rustoluu jemmattuna. Ja sitä rataa. Mutta kutinat on kyllä vähentyneet, että jotain minä olen tehnyt vissiin oikeinkin, ei tosin hajuakaan että mitä. Jospa tämäkin asia jossain kohti selviää.

Penni ei ole oikein paikallisten bortsujen suosiossa. Bortsut ei tunnu millään ymmärtävän belgialaista leikkityyliä. Heti palaa hihat ja alkaa kenkuttamaan, vaikka Penni ei ole ehtinyt edes päästä vauhtiin. Rauha-bortsulle tirppa yritti esittää vaikka mitä kuvioita, mutta vasta jalkoihin heittäytyminen kantoi hedelmää ja johti leikkituokioon. Naapurin Vippi-bortsuun ei taida Pennin taholta tehota edes tuo. Äkkiä pitäis nyt saada Pennille belgialaista juoksu- ja painiseuraa!!!

Penni the Suomenpystykorva

Liekö jotain valeraskautta tai vastaavaa täällä nyt ilmassa, toissapäivänä rinsessa oli yhtäkkiä ihan maansa myynyt ja masentunut nainen. Ruoka ei maistunut ja kaikki maailman huolet näyttivät olevan hennoilla harteilla. Pankkia pestiin hartaasti ja lattiaa pedattiin raivokkaasti ennen makuulle käyntiä. Olihan se aamupalan syönti jo närppimistä, mutta muutos koirassa tapahtui yhteislenkillä Nellin ja Helin kanssa. Penni ei oikein pysynyt Nellin vauhdissa ja lopulta ei enää yrittänytkään. Lammellakin suostui veteen menemään vain yksin ja katseli sitten haikeana rannalta kun Nelli nouti keppiä. Kotiin kun päästiin niin vaan nukuttiin ja huokailtiin.

Saa nähdä mikä on neidin mieliala ensi sunnuntaina, kun käymme korkkaamassa näyttelykehät. Ujostelukautta on ollut havaittavissa, tosin sekin on valikoivaa, paikasta ja hetkestä riippuen. Esim. eläinlääkärissä tai kotikorttelissa ei ujostella yhtään, mutta härdellipaikoissa helpostikin. Mutta katsellaan, siitä seikkailustapa lisää sitten ensi viikolla!

Prinsessan elämää

Pennin pyöräilytreenit ovat lähteneet käyntiin hienosti :)  Toistaiseksi olemme pyöräilleet lyhyitä lenkkejä myöhään illalla, kun muu liikenne on vähäistä. Jänekset tosin eivät noudata näitä yleisiä elämänrytmejä, yökukkuja ovat kerpeleet... Puputtimilla on vielä valkoinen talvinuttu niskassa, joten ne näkyvät kauas alkavaa maan viherrystä vasten. Lisäksi vemmelsääret ovat tehneet saman tempun kuin sääsket: ne ovat selvästi isompia kuin viime vuonna, ihan takuulla ovat. Penni tykkää jäniksistä. Paljon. Jäniksiä on kirittämässä meidän yöpyöräilyämme joka nurkan takana, valitettavasti veto tapahtuu yleensä sivusuuntaan siihen katsoen, mihin MINÄ olisin menossa. Ei se nyt juurikaan turvavälineiden ansioista matkan taittumista hidasta, mutta Pönniäisen askel tahtoo seota hilluessa.

Hierojalla käytiin tänään Ihan Ekaa Kertaa. Vähän jännäsin etukäteen, että tuleeko siitä hommasta muuta kuin päänsärkyä koko porukalle. Niin ja hiki. Elävästi muistin, miten Nalle ekaa kertaa hierojalla ollessaan yritti punkea yhtenään ylös, hierontapaikka kun oli hierojan keittiössä ja olis pitänyt päästä tärkeämpiin puuhiin. Keittiössä SYÖDÄÄN. Enivei, Penni suuteli hierojansa hyväksi ennen varsinaista taikinointia, siinä samalla kun hieroja Heli yritti täytellä Pennille asiakaskorttia. Tottuneesti se kirjoittelu näytti sujuvan kieli korvassakin. Sitten alettiin itse asiaan. Aluksi oli lapsikoiralla suunnattoman hauskaa, sai kelliä selällään ja möristä kun masua rapsuteltiin. Rapsutuksen muuttuessa hieronnaksi Penni yritti muutaman kerran punkea ylös ja ehdottaa että leikittäiskö mieluummin jotain raisua!!? Siihen se sitten kumminkin matolle rauhoittui hienosti ja tasainen örinä vaan kuului käsittelyn tahtiin. Löytyivätpä Tirristä oikeasti jo lihaksetkin joita hieroa! :)

Vaikka erkkariin ei päästäkään sukua moikkaamaan tänä kesänä, niin Minna oli viime viikonlopun seminaarissa ottanut yhteiskuvat Julle-veljestä (F.Gleam in His Eye) ja Kiusa-siskosta (F. Gift of Gab). Kiusa aikoi mennä kesäkuun alussa Lohjalle näyttelyyn, joten jännässä jään odottamaan mitä siitä siellä sanotaan. Välttämättä ei ole hyvä asia, että siellä on uusi tuomari, joka ei ole aiemmin belgejä arvostellut. Mutta ans kattoo, ainakin peukut pidetään pystyssä!

 Kesä lähestyy harppauksin, viime viikolla meidän vakilenkin varrella oleva uimapaikkamme näytti näin talviselta:

Nyt lumi on sulanut ja lammen vesi on vapaa jäästä. Penni on jo räpinyt rantavedessä, mutta uimasilleen se ei ole vielä innostunut. Vähän kyllä vaikuttaa siltä välillä, että se aikoo opetella ensin sukeltamaan, semmoinen kurlutus ja pulputus kuuluu kun se hamuaa pohjasta roskia ja muuta sälää...

Kesää kohti!

Pääsiäinen ja vappu on lusittu ja arki painaa päälle. Pennikin joutuu totuttelemaan uuteen elämänrytmiin, kun minä palasin vuorotyöaikaan. Suunnitelmissa on tunnustelevasti myös muutto etelämmäksi, joten pieni paimentyttö saattaa kohdata isompiakin mullistuksia tämän vuoden aikana.

Muutoksia odotellessa elellään kuitenkin välillä sitä normaaliakin elämää. Pyörään on asennettu Springeri ja koiralle on varattu hieronta-aika. Penni ei olekaan hierojalla ennen käynyt, saa nähdä kuinka se ekalla kerralla asettuu vaivattavaksi. Nalle ja Saku kävivät aikanaan muutamallakin hierojalla ja Sakulle olin suunnitellut käsittelyä synttärilahjaksi, mutta elämä päätti toisin. Vois tehdä muuten taikinointi hyvää itsellekin...

Muutamia näyttelyitä olen kesäksi katsellut. Erkkari Seinäjoella oli haaveissa, mutta sen jätämme nyt väliin kun ei sitä saa sujuvasti lomitettua työvuorojen kanssa. Haukiputaan ryhmis 19.6 on vakaasti harkinnassa, samoin Rovaniemen juhannusnäyttely. Tuo juhannus on aika varmakin, jos ei yllättäviä esteitä tule. Lisäksi harkinnassa ovat Kemin ryhmis heinäkuussa, sekä Oulu KV ainakin sunnuntain osalta. Lauantai riippuu siitä, mennäänkö tuonne Haukiputaalle, tuomari on sama.

Jännä nähdä mitä tuosta arvosteluissa sanotaan :) Kauhean kivasti tuo napero on rakentunut minun mielestäni ja sieväkin se on kuin sika pienenä. Hieman isot ja haja-asentoiset korvathan sillä on ja varmasti myös päästä tulee sanomista. Mikään turkkiruhtinatar Penni ei ole, mutta karva on hyväkuntoista ja kiiltävää ja pulisonkeja ja häntää onkin sitten muun hörhelön edestä. Häntä pysyy yleensä normiliikunnassa kauniisti selkälinjan tasalla, mutta riekkuessa se tahtoo nousta miltei kippuralle selän päälle liehumaan. Ujostelukohtaus on tietenkin yksi asia joka voi sotkea koko kuvion, mutta viimeisen moisen hullutuksen Penni on järjestänyt juoksujen alla kuukausi sitten. Saara on lupautunut meille handleriksi, mutta pitänee itsekin esittämistä harjoitella, ettei tule hätä käteen jos Saara ei pääsekään. (Vaikka tulee se hätä kuitenkin :/ )

Ulkoilumaastoja on nyt riittämiin, kun lumet ovat sulaneet ja vesikään ei enää lainehdi pitkin metsiä. Pennin mielestä linnut ovat todella mielenkiintoisia. Kuovien huudot varsinkin kutsuvat pientä koiraa ja pään kallistelusta ei tule loppua. Ikävästi säikäytimme sorsaparin pakoteille lähipellon ojasta keskellä yötä, kun katsoin vain ettei jäniksiä näy ja päästin koiran irti. Sorsat lensivät tietenkin tielle päin ja Penni perässä... Sydän jo ehti käväistä kurkussa, vaikkei liikennettä ollutkaan. Tuurillahan se yön ainoa auto osuu kohdalle kuitenkin juuri silloin, jos koira tielle sinkoaa. Mutta Pönniäinenpä olikin kuuliainen tyttö ja keskeytti jahdin kun rääkäisin sen nimen veretseisauttavasti.

Vakiolenkin varrella ollaan harjoiteltu tiepuomilla "hyppy!" käskyä ja lennokkaasti sujuu :)

Vielä on pääsiäistä jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä...

...vielä voit löytää ystävän ja sitä nöyryttää saat!

Sesongin mukaiset häpäisykuvat otettu Pennistä. Ei tämä vielä mitään, tulispa taas jo joulu =)

Saman kohtalon on toki kokeneet pojatkin aikoinaan (kissa häpäistiin vain joulun kunniaksi). Tässä Sakun tyylinäyte:

Hyvää pääsiäistä, kelit on ainakin tähän mennessä olleet hienot ulkoilua ajatellen. On niin monenmoista hyvänmielen aktiviteettia, jota pitkillä pyhillä voi ihminen harrastaa ja silti surullisen moni keskittyy olemaan koko vapaat kännissä. No, sitä vartenhan minä tienaan tämänkin pääsiäisen sunnuntaitunteja töissä...

It's raining men...

Juoksu on jatkunut nyt 12 vrk ja Penni alkaa olla urosten mielestä aika vastustamattoman ihana.

Eilen töistä kotiuduttuani ja koiran ulkoilutettuani päätin rentoutua pihanhoidon merkeissä. Päästin tirrin edeltä pihalle ja menin hakemaan kumisaappaita. Tieltä kuului kuitenkin koiran haukuntaa ja Penni alkoi räksyttää, joten riensin kurkkaamaan ikkunasta. Tuli kiire kirmata hätiin, viereisellä tiellä asuva nuori jämttiuros oli karannut ja ryskäsi hirvimäisesti aitani kimpussa, verkosta istutuksiin sinkoillen. Into ja yritys olivat kunniamaininnan arvoisia. Nappasin aidan yli koiran kiinni ja kohta juoksi omistaja sitä noutamaan. Oli kuulemma jo toinen kerta samalle päivälle kun koira lähti.

Tänään menimme latupohjia pitkin lenkille metsän siimekseen. Puolisen kilometriä autolta edettyämme havaitsin polulla jonkun matkan päässä seisovan koiran. Odottelin hetken, josko sen omistaja ilmaantuisi näkyviin ja ottaisi koiran hallintaan. Ketään ei näkynyt. Kävelin koiran luokse ja se lyöttäytyi seurueeseemme mielihyvää uhkuen, uros kun oli. Selkeästi sen mielestä oli koittanut onnen päivä. Siinä se tärisi intoaan ja esitti hienoja kosintakoreografioita samalla kun kaivelin sen pannasta omistajan numeroa. Omistajan tavoitin ja juuri äsken oli kuulemma koira kotoa lähtenyt livohkaan. Tulivat noutamaan kun annoin koordinaatit. Isäntä sanoi vielä kiitellessään, että ei ollut eka kerta kun koira karkasi.
Koiran heittäytymisen luonnon vietäväksi ymmärrän kyllä täysin, mutta vähän kalskahti korvaan molemmilla kerroilla tuo, että ei ollut ensimmäinen karkureissu kyseessä. Itselläni ei ole yksikään koirista ollut koskaan sotilaallisessa kurissa, enkä ole kaksinen kouluttaja. Minulla on ollut "seksuaalisesti hyvin hereilläolevia" uroksia yli 16 vuotta, mutta vain kerran on pitänyt koiraa etsiä pitkin metsiä. Sekin tapahtui nuoremman uroksen ollessa 11 ja ollessamme maalla vapaita viettämässä. Isäntäväen nuori seisojanarttu oli lähtenyt käyttämään pappaani hieman nähtävyyksiä katsomassa.

Lenkin jälkeen kokeilimme kevään kunniaksi jonninmoista "esineruudun alkeet a'la tumpelo", ihan vaan pieneksi aivojumpaksi. Tallasimme Pennin kanssa yhdessä tuumin pienen neliön metsään ja yhdeltä reunalta sitten heitin tennispalloa pari kertaa sinne ruutuun, odotuttaen hetken ja kehottamalla koiraa sitten töihin käskyllä "missä pallo?". Tämä näytti olevan liian helppoa, joten otin vanhoista sukista rakennetun mytyn ja nakkasin sen vuorostaan metsään. Penni meni kyllä mytylle "etsi lelu" käskyllä, otti sen suuhunsakin, mutta sylki pois ja jatkoi palloa etsien. Sain sen hakemaan mytyn uudestaan ja tuomaan hyväksyttävän lähelle minua, jonka jälkeen leikimme revittelyleikkejä mytyllä hetken. Taistelutuokion jälkeen "etsi lelu" toi toivotun tuloksen ja mytty noudettiin suurella riemulla miltei kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Luovutuksesta ei nyt kuitenkaan puhuta mitään :P

Lähipäivinä olisi tarkoitus iskostaa koiran päähän käsitteet SEIS, sekä OIKEA ja VASEN. Pyöräilykelit alkaa nääs olla hollilla...

Kakkatalkoot pidettiin muuten perjantaina ja takuulla on joku salaa kärrännyt sitä sontaa yön pimeydessä meidän pihalle, ei sitä aiempina keväinä ole ollut puoliakaan tuosta määrästä!!

Penni on iso tyttö!

No joo, käsivaralla mitattuna ja ikkunalautaan verrattuna korkeutta on noin 58cm ja painoa sylipunnituksella n. 21,5kg. Synttäritkin oli eilen ja tuli se ensimmäinen elinvuosi täyteen! Mutta tänään alkoi juoksu.

Naapurin lauman kanssa lähdettiin puoliltapäivin lenkille ja porokoira Varjo kävi nuuskuttamassa Pennin persiin. Siinä jo Kirsin kanssa mietittiin, että jokohan se eka juoksu ois lähellä. Ulkoa kun tultiin, ryhdyin laittelemaan Vauhtiraksun tilausta kätevimpiin annoksiin. Tällä kertaa tilauksessa oli naudan putkiluita, hevosen palalihaa, lampaan rasvalihaa, broilerin kauloja ja -sydäntä, sekä MurreMixejä ja lohimössöä. Annostaminen on hieman veristä puuhaa, mutta ei se nyt yleensä kuitenkaan olohuoneeseen asti roisku. Siksipä ihmettelinkin, kun takaoven edessä oli yhtäkkiä pari veritippaa. Hetki piti pyöriä ja ihmetellä mistä se veri on tirskunut, kunnes järki palasi päähän ja muistin, että mullahan on muuten narttukoira tämä. Pikatsekkaus varmisti asian.

Sääli vaan, että olen viimeiset kolme kuukautta tehokkaasti suunnitellut juoksuhousujen ostamista, mutten ole saanut aikaiseksi toteuttaa suunnitelmiani..

Lumikenkäkausi on valitettavasti ohi tältä talvelta, ei ehditty käydä kuin pari kertaa intoilemassa keväthangilla. Pitänee alkaa suosiolla siirtymään pyöräilyyn. Onneksi ladut ovat jokseenkin historiaa ja lenkkeilyreittien määrä näin ollen vähintäänkin tuplaantuu. Tosin tämän päiväisellä lenkillä oli havaintoja vielä useammastakin viimehetken hiihtäjästä.

Alkuperäisestä kimppalenkkikokoonpanosta ovat jäljellä enää Varjo ja Tikki. Varjokin juhlii ihan näillä näppäimillä 12-vuotisiaan, toivottavasti myyrästäjä jaksaa mukanamme vielä pitkään. Näin on lenkkilauman ulkoasu muuttunut vuosien varrella:

Alkuperäinen poppoo: Nalle, Varjo, Tikki, Saku ja Mali

Ensin lähti Nalle, sitten Mali. Pennillä ja Vipillä on kuukausi ikäeroa

Hunnilauma tänään: bc Vippi, Penni, malinois Tikki ja porkkis Varjo

Huomenna käyn Kiepissä häiritsemässä löytökissojen sunnuntairauhaa. Otin lihatilauksesta broilerinkauloja ja -sydämiä vähän sivuun ja vien pyhäherkuiksi vähän maistiaisia kehrääjille :)

Arkistojen aarteita: Onks nää niinku samaa rotua tai jotain..?

Kuin kaksi marjaa:

Nallu nukkuu...

...ja on se Pennikin näköjään joskus nukkunut

Nalle lempipuuhassaan...

...ja Penni perässä

Varmasti löytyis pienellä vaivalla kuva Nallesta ja/tai Sakusta nenänpää ruvella. Erään ystäväni sanoja lainaten, se on belgien ammattitauti ;)

Lomakelejä pitelee :)

Hikeä pukkaa ulkoillessa. Kelkkareitit ovat paikoin aika pehmeitä jo pohjiltaan, joten kunto kasvaa kohisten ainakin emännällä niitä pitkin kahlatessa.  Mutta mikäs se on tarpoessa kun aurinko paistaa, linnut laulaa ja on vielä se lomakin =)

PenniPönniäinen on alkanut tarjota pysähtymistä ja ohjeiden odottamista kohteen suuntaan tuijotellen, minua vilkuillen, kun moottorikelkka lähestyy. Tätä en tietenkään pistä yhtään pahakseni, josko sitä saisi vielä jalostettua pitemmällekin. Saman neiti tekee lenkillä myös, kun näköpiiriin ilmestyy toinen koira. Toivottavasti en tuota tapaa onnistu siltä unhouttamaan, poikien malliin verrattuna varsin rentouttavaa vaihtelua. Sällien kanssa kun piti olla silmät selässäkin ja huomata muut liikkujat ensin.

Tiistain koirakoulu jäi meiltä valitettavasti nyt väliin, josko ensi viikolla taas sitten.

Tänään oli kuitenkin Pennillä ohjelmassa uutta hauskaa, kun Saara otti meidät mukaan tutustumaan agilityyn. Tai no, johan minä olen lajiin tutustunut, mutta Pennin aamuilla kaikki on uutta. Kivaahan tuo näytti olevan. Melkeinpä voisin sanoa, että tirpalla karkasi mopo käsistä ja häntä tötteröllä kirmasi suuntaan ja toiseen hepulissaan. Siinä hepulien välissä ehdittiin kuitenkin ottaa matalia hyppyjä ja putkea. Lopuksi  kokeiltiin vielä pannasta tuettuna A-este ja puomi.

Miksipä tuota aksaa ei voisi koiran iloksi alkaa harrastamaan, mutta eipä ne taida treeniryhmät kauhean ilolla ottaa porukkaan koirakkoa, jolla ei ole kisatavoitteita. Pitikö se perskule alkaa omakotitalon ostoon ja kasata omat esteet pihanurmelle? :P

Agiliidon jälkeen kävimme vielä Saaran ja Tuiken kanssa pienen lenkin, jonka varrella luonnollisesti kamera oli kovassa käytössä.

Ai niin... Se Pennin toinen uusi harrastus...
Maanantain vastaisena yönä heräsin siihen, että Penni ulvoi unissaan. Oli pakko tökätä kylkeen ja herättää, katsoa onko sillä joku hätänä. Mutta ei, ihan pöllämystyneenä se kääntyi minua katsomaan, että mitä asiaa??
Eilen se sitten oli aamupäivällä takapihalla ja alkoi haukkua räksyttää ohi menevää vierasta koiraa. Muutaman haukahduksen jälkeen rinsessa sekosi sanoissaan ja kurnahti joikaavasti pari kertaa, kunnes sai ulvontanuotista kiinni. Kovasti paljon se tuntui omaan ääneensä ihastuvan, kun piti oikein terassin nurkalle istahtaa ja silmät kiinni, kuono taivasta kohden vetää hartaana aariaa. Kunnes tyhmä akka tuli ja kielsi senkin ilon. Toivottavasti neiti ei ota tuota tavaksi...