Kohti gloriaa!!

No niin, viikon sairasloma ja fysioterapia helpottivat hermojumeja sille mallille, että otanpa ja päivitän kuulumisia.

Aloitellaan sillä Pennin Louelle tekemällä seikkailulla, miten se jatkui ja päättyi ja mitä jäi käteen. Keskiviikkona kaverini Kertsi oli käynyt Jarin kanssa ottamassa työtreeniä omalle koiralleen ja käynyt samalla moikkaamassa Penniä luokassa. Sain puhelimeeni terveiset pieneltä opiskelijaltani.

Ajelin torstaina noutamaan vekaraa kotiin ja menin sovitusti hyvissä ajoin, että ehdin notkua mukana pari tuntia. Jutskailtiin siinä Penniin paneutuneiden opiskelijoiden ja Jarin kanssa ja otettin joitain käytännön harjoitteita. Kokeiltiinpa lopuksi sekin, leikkiikö Penni hoitajiensa (molemmat naisia) kanssa patukalla ja leikkihän se :)

Loppuraporttiin kuului paljon tuttua ja hieman uuttakin. Yhteenvetona Pennissä ei sinällään ole mitään "vikaa" ja sielläkin tykättiin, niin kuin minä tykkään, että Penni on hirmuisen herttainen, nöyrä ja mukava otus. Ja vähän drama queen :D Dominoiva se ei ole ja tämänkin olen kyllä itse tiedostanut hyvinkin selkeästi, onpahan nyt kuitenkin ihan luonnetestituomaritason mielipide asiasta epäileville einareille. Penni on kuitenkin "yli"vilkas ja pehmeä ja omaa pikkuisen huonot hermot. Nämä nyt eivät rodussa ole sinällään mitenkään ihmeellinen yllätys, mutta yhdistelmänä hieman haastava, varsinkin kun mukaan otetaan omistajan/ohjaajan luonneominaisuudet. Minua itseäni kun tarkastellaan, positiivista sinällään vilkkaan koiran kanssa on oma tasaisuuteni, mutta valitettavasti siihen rauhallisuuteen yhdistyy myös hitaus joka tuli jo edellisten koirien kanssa itselleni harmillisen tutuksi koulutuksessa (varsinkin Saku oli hyvin vilkas belgi). Olen aina auttamattomasti myöhässä kaikessa palauteessani. Lisäksi myös minä olen pehmeä ja tämä yhteinen luonteenpiirre koiran kanssa on se, mikä voi osaltaan vahvistaa väärää käytöstä. Myös se oli jo itselläni tiedossa, että Penni on vielä kauhean lapsellinen.

Jatkamme siis mielialaharjoituksia. Koiran pitää rauhoittua stressaavissa tilanteissa ja kasata päänsä ennen kuin se pääsee tekemään muuta. Vieraat ihmiset eivät saa ottaa siihen mitään kontaktia ennen kuin se on rauhallinen, enkä minäkään koske koiraan muuten kuin pannan/hihnan välityksellä silloin. Harjoitusten ei ole tarkoitus kestää ikuisuuksiin ja lopulta koiran pitäisi alkaa kyetä hakeutumaan siihen vapauttavaan rauhan tilaan itsekin, ilman apua. Kahdessa tutussa kyläpaikassa ollaan toistaiseksi päästy käymään Louen jälkeen ja olen ottanut rauhoitusharjoituksen siitä huolimatta, etteivät nämä tutut tyypit ole koiraa saaneet paineistumaan. Ihan noin treenin kannalta. Tuntemattomien tapaamisessa edelleenkin pohdin sitä, miten lujasti minun pitää varautua sanomaan (tai jopa rumasti?), kun jokaisesta koiraharrastajaporukasta tahtoo löytyä vähintään se yksi, joka aina tietää paremmin eikä pysy kaavassa. Vielä enemmän näitä löytyy ihan tavan ihmisistä, jotka ovat joskus tunteneet jonkun jolla oli koira ja tietävät kyllä nämä asiat.

Pentua hommatessani kiinnitin kovasti huomiota vanhempien luonneominaisuuksiin ja etsin belgiksi rauhallista, tasapainoista ja tervepäistä kotikoiran pestin kestävää eläintä. Näissä asioissa vaan ei kuitenkaan aina saa täysin sitä mitä etsii, kun kyseessä on elävä luontokappale. Tätä ei pidä ymmärtää väärin, en ole tyytymätön koiraani ja minulle se kelpaa juuri sellaisena kuin se on. Mutta joiltain ominaisuuksiltamme me ei ehkä olla Pennin kanssa ihan napakymppi match made in heaven. Katsotaan kuinka paljon kumpainenkin meistä pystyy muuttumaan ja loput mennään näillä eväillä mitkä on annettu. Täytyy muistaa, että vaikka erityyppisellä ohjaajalla Penni voisi olla oireettomampi tässä ihmiskontaktiasiassa, toisentyyppisen kanssa se taas voisi olla jo montussa, ihan turhaan.

Heti seuraavana viikonloppuna täällä oli mätsäri, johon lähdimme ihmettelemään maailmaa ihan turisteina. Pitkä talvi on takana ilman tällaisia keikkoja, kun ei nuihin ahtaisiin hallitapahtumiin kehtaa lisätungokseksi mennä muuten vaan notkumaan, mulkoiltavaksi. Heti törmättiin kahteen entiseen Quizaslaiseen. Toisella oli rotu vaihtunut pienempään, toisella oli Pennin painikaverin Jedin sisko.  Tuolla mätsärissä kuulin ekaa kertaa Pennin murisevan. Juttelin siinä kohti työkaverin kanssa ja me molemmat vissiin ekaksi luultiin, että Penni murisee tälle Marialle. Mutta ei, rakennuksen nurkalla oli koira joka oli kääritty pyyhkeisiin ja se vissiin oli paheksunnan kohde siellä tihkusateessa värjötellessämme.

Tässä yksi ilta tallattiin iltalenkiltä kotia kohti ja kun päästiin autokatosten kohdalle, toiselta puolelta lähti liikkeelle auto jossa hihna huusi kovaa ja korkealta. Koira ilmeisesti luuli, että siellä seinän toisella puolella on jollain hätä kun noin itkee ja pikkuinen kanaemo yritti tähytä joka raosta missä tämä valittava poloinen on. Tämä sama on käynyt ilmi myös vinkulelujen kanssa. Penni sai Hennalta lahjaksi piippaavan poliisikoiran jota varjelin aluksi Nallen ja Sakun lelujen käsittelyn muistaen, ettei tirppa heti pistä hienoa lahjaa atomeiksi. No, tämä lelu on yhä ehjä ja aika koskematonkin, kun koira aina niin kovin huolestuu siitä lelun itkusta. Voi kun se tajuaisi yhdistää tämän asian myös muiden koirien kanssa leikkiessään :D Pennistä ei aina kaikki koirat oikein tykkää, kun se taklaa ja läpsii tassulla.

Kelien lämpenemisen ja maan sulamisen myötä vesikauhu on palannut lenkkiseuraksemme. Valitettavasti tämä laimea viritys oli onnistunein kuva, jonka sain kännyllä napattua vaahtopallot huulissa ulkoilevasta hurjasta koirastani.

Toissailtana käytiin Pennin kanssa treenaamassa patukkaleikkiä vieraiden ihmisten kanssa. Tällä kylällä asuu yksi vanha tuttu jota en ollut tavannut aikoihin ja hän meitä treeneihin kutsui, kun kuuli että ollaan kulmilla.  Paikalle oli kokoontunut sekalainen sakki virkamiehiä. Muut treenasivat henkilöetsintää ja Pennille otettiin mukavassa hengessä leikkiä ja kaikki leikittäjät olivat Pennille vieraita miehiä. Aluksi suunniteltiin kuviot ja koira sai odottaa jaloissani maaten. Sitten siirryttiin tuumasta toimeen. Ensin vaikutti siltä, ettei tirpalla riitä rohkeus. Sitten jatkettiin leikittäjän etäisyyttä sitomalla patukka kiinni pitkään liinaan. Vieläkin yritti epävarmuus pitää koiraa otteessaan ja joku jo ehti epäillä, että eikö sillä kiinnosta saalis, mutta sitten Penu kipaisi jännäkakalle ja päätti ilmeisesti siellä, että tämä saattaa olla kivaakin. Niin se palatessaan kävi patukkaan kiinni, aluksi epävarmemmin, mutta koko ajan enemmän touhuun antautuen ja siitä enemmän innostuen. Leikittäjää vaihdettiin pari kertaa lennosta ja ekan vaihdon kohdalla piti alottaa taas varovaisemmin, mutta niin se vei taistelun huuma koiran mennessään ja se suorastaan riehaantui kun oli niin mukavia setiä. Liinankin sai jättää pian pois. Lopuksi otettiin pari pientä pistoa niin, että kivat sedät juoksi vuorollaan metsään patukan kanssa minun pidellessä koiraa, eikä ollut enää Penulla mitään estoja lähteä häntä tötteröllä pupulaukkaa perään, kun pannasta löysäsin :) Onneksi koiraa ekana leikkiin haastanut Tero jaksoi vaan jatkaa yrittämistä. Tällaista meille lisää! Se agilitykin edelleen kiinnostaisi, mutta vähän vaikea sitä voi olla päästä harrastamaan ilman kisatavoitteita.

Koirauimalaankin voidaan varmaan syksyllä yrittää, jos tuo vieraan kanssa leikkiminen alkaa sujua Penniltä kiihtyvällä vauhdilla. Kesä on kuitenkin tulossa, joten yritetäänpä saada ensin koirassa vesipetoa heräämään muutenkin kuin rantavedessä riehumisen osalta :)

Haastetta pukkasi

Kirsi nakkasi minua seuraavalla haasteella:

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).

Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Yritin vakuuttaa, että hyvää mieltä minulle tuo kymmenkertaisesti se, että jätän huomioimatta tällaiset aivoa rassaavat tehtävät, mutta se ei kuulemma kelpaa vastaukseksi. Illalla (yöllä) sängyssä huomasin pohtivani oikeasti, mikä sitä hyvää mieltä tuo. Yritän pitää kuvaukset mahdollisimman yksinkertaisina, enkä selosta pieniä, käsittämättömän ihania hetkiä joista ammentaa hyvää mieltä muistonakin vielä 10 vuoden kuluttua. Kuten esim. yksi aamu, kun herätessäni Saku nukkui kiinni kyljessäni selällään, pitkin pituuttaan pää jalkopäähän päin ja takajalat tyynyllä pääni vieressä. Eli eka mitä näin silmät avatessani, oli karvaiset varpaat :) Katsotaans nyt sitten mihin numeroon asti pääsen...

1. Auttaminen. Yleensä tämä koskee eläimiä, mutta myös ystäviä. Jos vaan on jotenkin voinut olla avuksi, siitä tulee hyvä mieli. Työn puolesta sitä apua tulee jaettua suuntaan ja toiseen, mutta valitettavasti vuodet ovat vieneet ilon siitä auttamisesta ja sitä ei tähän voi laskea. PAITSI jos se työn puolesta koskee eläimiä tai ystäviä.

2. Keväthanget. Ei mikään ole niin ihanaa kun aurinkoisilla hangilla koiran kanssa ulkoilu. Pitkän pimeän talven jälkeen se hyvänolontunne suorastaan huumaa ja tuo lisää energiaa. Tästä syystä en varaisi mielelläni ulkomaanmatkaa maalis-huhtikuulle. Se olisi tuhlausta :P Sitäpaitsi siellä hangilla bongailee kaikkeja erejä eläimiä!!

3. Nukkuminen. Se tunne kun on saanut tarpeeksi levätä, kello ei ole soimassa ja saa havahtua ihan omaan tahtiin sitten kun on nukkunut tarpeeksi. Tätä tietysti edistää hyvä makuusija, puhtaat lakanat tms. pieni yksityiskohta.

4. Onnistumiset koiran (tai kissan) kanssa. Kun kaikki sujuu eikä tarvi vääntää. Nuoren eläimen kanssa näitä tietenkin tulee enenevässä määrin kun opitaan uutta ja toistemme tavoille. Mutta koiravanhuksen kanssa elo on tämän asian suhteen yhtä juhlaa :)

5. Hyvä ruoka, parempi mieli. Tämä koskee onnistunutta ruoka-annosta ja kaikkia herkkuja. Tämä on myös se viimeinen konsti yrittää hakea hyvää mieltä kun kaikki muu on ankeaa.

6. Uudet vempaimet. Oli se sitten auto, polkupyörä, kamera, lumikengät, puhelin... Riippuen siitäkin kuinka haluttu se uusi vempain on ollut ja kauanko sitä on odottanut, hyvä olo suorastaan hyrisee päässä. Nyt kaikki kaupustelijat ja mainosmiehet tuntevat hyvää oloa tästä minun kutoskohdasta.

7. Hyvä kirja tai elokuva. Yleensä se taitaa meikäläisen kohdalla olla jotain fantasiaa, mukava portti pois todellisuudesta.

8. Tyytyväinen lemmikki. Kun on esim. onnistunut järjestämään eläimelleen niin hienon päivän, että se retkottaa taju pois kotiin päästyään ja huokuu väsynyttä tyytyväisyyttä.

9. Edellinen kohta käännettynä itselle. Monesti se lähteminen on vaikeinta, mutta esim. jumpan jälkeen on hyvä olo, vaikka sinne lähteäkseen piti potkia itseään perseelle ja pakottaa tassua toisen eteen. Toki laskemme tähän myös hengailun ystävien kanssa, hieronnat, onnistuneet kampaajalla käynnit jne.

10. Matkailu. Kotimaanmatkailukin tuo vaihtelua, mutta maailman näkeminen tuo hyvää mieltä. Jo se tunne kun saa reissun varattua... :)

Taidan haastaa piilossa ne jotka mahdollisesti haastan. Pitää ensin yrittää pohtia kuka blogillinen ei mahdollisesti ole vielä tätä haastetta saanut ja vastaustaan kirjaillut. Ja... no... kun ei ole tapana muutenkaan kiertoviestejä pukata seuraavan harmiksi :D Tämä nyt sentään oli harmiton, ei edes uhkailtu että koen kivuliaan kuoleman huomenna jos en levitä kirousta tunnin sisään. Ne sellaiset tyssää minun kohdalla justiin.

Tuulet puhaltaa?

Kevät vyöryi etiäppäin ulkoillen. Välillä piti liikkua hangilla todella varoen, kun pinta meni niin lasimaiseksi, että se rikkoutuessaan ihan helisi ja kertaalleen jo tuli pieni haava koiralle etujalkaan kynnen reunaan. Välillä taas keli oli niin märkä, että varsinkin koira lumpsahteli kirmatessaan holtittomasti ja oli ihan selkeää selkäjumia havaittavissa. Vaihtelevalla liikunnalla ja kotihieronnalla siitäkin onneksi selvittiin. Rakkaista rakkain frisbee kulki lenkeillä mukana, vaikkei sitä joka kerralla viitsi heitelläkään. Mutta koira tykkää sitä roudata reissuilla.

Kunnes sitten. Yksi kaunis ilta valuin töistä kotiin ja yllätyksekseni ovelle tuli koiran lisäksi vastaan myös kissa. Ehdin pohdiskella, että mikäs läpimurto täällä on päivän aikana tapahtunut kun tuohon malliin peräkanaa tassutellaan. Ja sitten näin kaiken sen veren. Sitä oli kaikkialla. Joka huoneessa ja sohvallakin. Hetken sydänkohtausta kehiteltyäni läksin etsimään vuotokohtaa ensiksi (jostain syystä) mieleen tulleesta lähteestä. Pakkohan sen on olla peräisin kissasta kun jäljet menevät saunaankin!! Takuulla on koira tehnyt kissasta liian rajussa tutustumisessa siivilän!! Eikun kylppärin ovenraosta minua intensiivisesti tuijottava kolli syyniin, kissan suureksi närkästykseksi. Eikä löytynyt mitään. Ei tahran tahraa saati reikiä. Katseeni kääntyi koiraan ja kissa pyöritteli silmiään. "Viimeinkin se tajuuuu...". Koiralla oli antura halki ja keittiön lattialta löytyi puhtaaksi nuoltu ja rutistunut kissanruokatölkki. Roskakaapin ovi oli kiinni, joten itse lienen unohtanut tämän veitsenterävän aarteen jollekin keittiön tasoista. Näin jälkikäteen ajateltuna kissan viestikin oli selvä sen rientäessä minua ovelle vastaan vallan poikkeuksellisesti. "Olipa hyvä että tulit VIIMEINKIN siivoamaan, kun TUO täällä vuotaa kuiviin ja SOTKEE joka paikan!!"

Joten viimeiset pari viikkoa ollaan sitten rajoitettu riekkumista ja ulkoiltu tassu paketissa. Se se onkin oma taiteenlajinsa, kehitellä tassusidosta joka pysyy paikallaan ja mielellään myös kuivana.

Penni sai viimeinkin autoon uuden vancilan. Pojat matkasivat aikoinaan ihan auton oman kangasverkon takana, mutta kakara ei siellä pikkutirriäisenä pysynyt kun laidoissa oli liian isot välit. Muutenkin pikkulikkojen oli turvallisempaa matkustaa sumpussa, joten Sakun täyttäessä Mazdan takapaksin, Penni sai takapenkille oman lentoboksin. Nyt kyllästyin siihen boksiin ja tilasin Variocagen. Minnan kanssa se kasattiin kuin ammattilaiset ainakin (...) ja ylpeänä sen sitten koiralle esittelin. Koira oli sitä mieltä, että MINÄ MUUTUN KILTIKSI!!! TEEN MITÄ VAAN!! ORJATYÖTÄ LOPUN IKÄÄ!! LUPAAN MITÄ VAIN, MUTTA ÄLÄ PAKOTA MINUA TUONNE!!! Hämmästyksestä selvittyäni rauhoittelin koiran muutamalla tottisliikkeellä parkkipaikalla ja sitten mentiin vaihe vaiheelta namilla palkaten uuteen vancilaan pari kertaa, kunnes se ei enää ollut kuolemaksi. Ilme kyllä kertoo yhä enemmän kuin tuhat sanaa :D

Harmillista nuissa häkeissä on tuo korkeuden puute, mutta vasta seuraava koko olis ollut pari cm korkeampi ja samalla pari satkua kalliimpi. Joten kummasti alkoi tuntua että tuo on ihan tarpeeksi korkea, ei sen koiran siellä seistä tarvikaan ajon aikana.
Tänään sitten kelkoin Pennin uudessa häkissään Tervolaan kohti uusia tuulia. En vaan suostu pakottamaan Penniä käsittelyharjoituksiin, koska en usko sen konstin A) toimivan ja B) toimiessaankaan meitä auttavan. Penua kun ei ole otettu harrastuskoiraksi, vaan se mitä minä haen koiran sosiaalisuudella on se, että voin sen täräyttää juhannusjuhliin kaverin mökille tuosta vain, vaihtelevan kokoonpanon häiritsemättä, ja koira ei siitä paineistu. Minä haluan yrittää vaikuttaa koiran mielialaan ja löytää itselleni sen toimintamallin, joka auttaa koiraa pois tuosta turhasta pelosta. Yksin en siihen pysty ja kukaan ei ole osannut opastaa tässä mielialaharjoittelussa. Pohdin siis aikani liian kaukaa hakien, mistä löydän asiantuntija-apua, kunnes se yhtäkkiä nousi ihan kuvan kanssa mieleen. Mullahan on kaveri joka tekee työkseen hommia koirien parissa! Hitsit, miten en ollut tullut asiaa edes ajatelleeksi. Ei kun tuumasta toimeen ja pian oli homma sovittu. Sinne se Prinsessa nyt sitten jäi pariksi päiväksi, Keinäsen tarkkailtavaksi. Istuin itse pari tuntia alkua seuraamassa ja vastailemassa luokan kysymyksiin Pennistä ja voi luoja kun olisikin aina koiran kannalta oikein käyttäytyviä ihmisiä moinen porukka ympärillä!! Koiraa oli tosi kiva seurata siinä alkuasetelmassa ja minusta se oli tosi hieno tyttö, kun alkuhermoilusta pääsi huomatessaan, ettei kukaan painosta koiraa. Lähtiessäni olin havaitsevinani Pennin katsovan kouluttajaansa ujon uteliaasti ja vähän ihailevastikin :)  Odotan innolla torstaita, kun pääsen seuraamaan lisää Tirpan edesottamuksia seikkailussansa ja ottamaan osani opista. Yritän olla uskomatta liian suuriin tuloksiin (varsinkin omalta osaltani :D ), mutta myönnän, että varsinkin näkemäni jälkeen olen todella toiveikas vaikka mietityttääkin, miten tuon "valvottujen laboratorio-olosuhteiden" hengen saa siirrettyä liikaa liikkuvia osia sisältävään arkeen.

Ja mitä muuta kuuluu kissalle? Täällä me rellotetaan yhdessä rentoina sohvalla. Kun koira on poissa kotoa, on Elviskin oikeasti talon Kingi ;)