Pyhät fiilistelty

Pyhäinpäivänä hiljennyimme mekin (tai no, minä) muistelemaan menneitä rakkaita. Nallea, Sakua, Rähjää... Jopa eksän collieta Bellaa ja ekaa omaa kissaani Pörriä, joka viipyi meillä kotikotona vain pari hassua kuukautta, kunnes vaihtoi kotia naapuritaloon siskoni allergian vuoksi.

Enitenhän sitä tietenkin muistelee nuita belgipoikia, joiden kanssa kuljettiin niin pitkä matka yhdessä.

Nalle <3  (kuva P.Lotila)

Saku <3 (kuva Sary)

Samalla se ajatus kääntyi kainalossa hirsiä kiskovaan Penniin. Siihen miten pitkälle on tultu vaikka koiran kasvu oli välillä vaikeaa, siihen miten hieno tyttö se on nyt, vaikka välillä kone tilttaakin ja siihen, kuinka kauan meillä vielä parhaimmillaan on yhteistä taivalta edessä.

Lunta me jo haluttais kovin, että päästäisiin kelkkailemaan ja lumikenkäilemään. Onhan tuolla metsissä tieten lysti käveleskellä nyt kun ei ole kylmä, reitit eivät ole lumen peitossa, ötököitä on vähänlaisesti jne. Esine-etsintää ollaankin otettu lenkkien yhteydessä nyt paljon. Työmotivaatio on Pennillä kyllä kohdallaan. Palkaksi hommista riittää, että saa tehdä vähän lisää.

Ollaan oltu tuhmia ja pistetty tennispallobanni hetkeksi pauselle. Vaan kun jenkeistä tarttui mukaan kaikkea pink ribbon krääsää, niin prinsessallakin on omat vaaleanpunaiset pallot!!!

Huomaattehan, pallo on vaaleanpunainen:

"jäähyväiset hampaille"

Vanha kaveri muutti syksyn kunniaksi samalle paikkakunnalle ja ehdittiin jo kertaalleen käydä kokeilemassa tuleeko meidän nykyiset koirat juttuun. Nalle ja Saku nuorina leikkivät monet lenkit Johannan Roosan ja Sinin kanssa. Alun niskavillojen nostelun ja jäykkyyden jälkeen Penni ja Brunokin löivät leikiksi. Ehkä tästä saadaan neidille uusi juoksutuskaveri.

Juoksutuksesta puheen ollen... Niitä juoksuja tässä taas odotellaan kärsimättömänä...

Loppuun niksipirkkamainen vinkki:

Piian porukka oli käymässä ja Penni ja Sype revitteli pimeällä pellolla isoimmat virrat kehoista ulos. Kotiin tultuamme hoksasin, että koiralla oli takajalan antura vähän repsahtanut. Lähinnä se näytti siltä kuin se olisi POKS! puhjennut. Kun koko ajan on märkää ja vettä sataa lisää lisää lisää, tassusiteiden kääriminen on aika rassaavaa. Miten sen saa pysymään jalassa koko lenkin?? Muovipussit rispaantuu päältä ja kun sidos tai sen suojaksi laitettu sukka ottavat vettä, ne valahtavat auttamatta.

Menin kauppaan tarkoituksena etsiä pikkulasten kurakintaat, jos niistä saisi siteen päälle suojan. Kaikki oli kuitenkin jo talvimallia. Sitten silmiin osui lasten jumppatossut.

Eli sidos tassuun, muovi sen päälle ja sitten tossu jalkaan ja teipillä kiekka. Suosittelen jesaria, tuo maalarinteippi ei kauheasti nauti märästä, mutta tämä kuva on vaan ensimmäinen testi. Ja pysyy menossa mukana!

Penni teki kyllä oikean alien parantumisen tuon haavan kanssa.. Kaksi vuorokautta vekistä ja haavan pohjalle oli jo kasvanut uusi kerros anturaa.

Jälleennäkemisen riemua

Otinpa ja lennähdin kesälomani kunniaksi New Yorkiin, kun ei sitä maailmankolkkaa ollut tullut vielä nähtyä.

Ja olihan siellä sitä nähtävää. Kelit oli välillä turhankin lämpimät ja shoppailu ei kauheasti jaksanut innostaa alkuviikosta. Hiki valui otsalta ja pitkin selkää ja kuumimpana päivänä afrikkalaissyntyinen taksikuskikin sanoi, ettei afrikassakaan ole niin kuuma. Onneksi tuona kuumimpana päivänä meille oli järkätty reissukaverini sikäläisen ystävän talon katolle saunailta uima-altaineen. Tuli tarpeeseen ja näkymät olivat kohtuu komeat sieltä katolta. Vietimme myös yhden päivän rantaelämästä nauttien Long Islandilla.

Itselle osui tietenkin silmään useampikin koira reissun aikana. Yleisimpiä olivat pittityyliset koirat ja pienet rodut, mutta ihan manhattanin ytimessä törmäsin mm. huskyyn, australianpaimenkoiraan, australian karjakoiraan ja bordercollieen. Times Squarella makoili epäilyttävästi malinoisia muistuttava koira kauhean hässäkän keskellä. Epäilen että koira kuului samaan porukkaan kuin vartalomaalattu nainen, jonka seurassa miehet halusivat itsensä kuvauttaa. Laitakaupungeilla näkyi ihan normaalin reippaita eläimiä, tosin kummallisen paljon osui silmään ontuvia yksilöitä. Mitä lähemmäs yttimen hulinaa mentiin, sitä enemmän koirat vaikuttivat masentuneilta ja apaattisilta.

Nycissä oli kiva käydä ja nähdä sekin ihme, puhumattakaan siitä, että majapaikkamme isäntäväki oli ihan loistoporukkaa. Samoin NYPD Brooklynin 70. piirin sakki oli todella ystävällistä ja meitä ride alongilla kuskannut poliisipartio oli hauskaa seuraa :) En kuitenkaan voisi kuvitella itseäni asumaan tuohon hornankattilaan. Ihan liikaa ihmisiä, autoja, hässäkkää, tungosta, kaikkea. Kyllä maalla on mukavaa!

Robert Moses Beach, Long Island

Top of the Rockilta keskuspuistoon päin

näkymät uima-altaalta

ride along sikäläisten virkaveljien seurassa

Times Squaren valpas vahtikoira :P

Penni vietti tämän reissuni ajan hotellielämää hoitolassa. Hyvin oli rinsessalla mennyt kalterikomennus, eikä se onneksi hoitolaeloa stressaa. Mamma otettiin avosylin vastaan ja ekan päivän rakastamisesta ei meinannut tulla loppua. Häntä huiskasi koko ajan ja illalla käperryttiin ihan kylkeen kiinni suukkoja jaellen.

Kissa ei ollut ihan yhtä anteeksiantavainen. Alkoi se kuitenkin illalla jo vähän jutella ja yöllä kömpi viereen. Mutta hoitajan kanssa oli ollut niin mukavaa, kun ei ollut jyräävää koiraa huomiota varastamassa.

Loput lomasta oli tarkoitus viettää lemmikeille omistautuen, ulkoillen ja treenaillen jne. Mutta kannoinpas kotiin jonkun räkätaudin ja yhteinen puuhastelu on vaihtunut porukalla nukkumiseksi. On tässä onneksi vielä jokunen päivä aikaa toipua.

Karvarumba

Kesän päälajiksi muodostui uiminen. Se on ihan superkivaa ja jos ei lammilla ole ruuhkaa, välillä kuivatellaan ja lämmitellään viskomalla rannalla frisbeetä. Tai kävellään lenkki toisen lammen ympäri ja taas uidaan. Voi sitä riemun määrää.

Mutta nyt siihen tuli stoppi taas vähäksi aikaa, kun Prinsessalle sattui uusi äksidentti. Olivat päiväpissattajan kanssa lähteneet lenkille ja Penni oli esitellyt ulkoiluttajalle pimeää puoltaan äkillisellä väistöliikkeellä (toinen koira tuli kohti), eikä narun pää ehtinyt kavahdukseen mukaan. Tuloksena sankarimme päälle astuminen ja asfaltti-ihottumat takajalan sisäpinnassa. Mitä ilmeisimmin kirvelevät kovasti paljon ja mitä muistan omissa kintuissani vastaavia ( viimeksi viime kesänä kun yritin Lara Croftailla sen fillarin kaatuessa...) niin onhan ne ihan ahterista kun johonkin osuvat tai kun niitä putsaa. Mutta kiltti ja kuuliainen tyttö kun on, Penni antaa hoitaa niitä mukisematta. Nyt olen ollut toista vuorokautta vapailla ja haavat alkavat rupeutua, kun ei eläin tällä niitä lussuta tuntitolkulla. Vaan eipä nuiden kanssa kehtaa vielä uiskentelemaan mennä. Toivottavasti riittää nättejä päiviä jahka paranevat, ettei tarvi ensi kesään odotella.

Seesteinen elomme on saanut hieman häiriötekijöitä, en tosin tiedä miksi koira nyt on välillä niin kierroksilla. Ei ainakaan pitäisi vielä olla uusi juoksu tulossa, eikä Penni kyllä merkkailekaan. Kuhan häntä kuupoilee välillä. Tuo jalkavamma todennäköisesti on sellaisen hökelöinnin tulosta myös. Mutta välillä olen murehtinut sitä, miten vaikea tuon kanssa on yrittää esiintyä johdonmukaisena, kun se tietyllä purjeella seilatessaan ottaa niin uskomattoman väärin kaiken mitä minä teen vahingossa. Aiemmin olen muistaakseni kertonut, miten se paineistui talvella siitä, että minä liukastelin jalkakäytävillä. Äkilliset lipsahdukset ja horjahdukset onneksi loppuivat, kun ostin Icebugit. Sama kaava on nähtävissä kun ajatuksissamme kävellään jossain ja minä kompuroin tai muuten toheloin, niin kuin kaikki meistä (?) joskus tekee liikkuessaan. Ihan esimerkkinä viime viikolta, käveltiin tuossa hiekkapolkua pitkin kohti rantaa. Koira oli ihan tohkeissaan, tiesi mihin oltiin menossa ja selkeästi sillä hyrräsi sata asiaa taas mielessä ja tutka pyöri ahkerasti, vaikka päällimmäisenä oli innokas odotus: kohta pääsee veteen. Mitään huomautettavaa ei koiran tekemisessä kuitenkaan ollut, hihna oli löysällä ja siinä omissa ajatuksissamme taitoimme matkaa. Ja sitten minä onneton otin sellaisen tökkäävän laiskan askeleen iskien kengän kärjen hiekkaan. Koira kieppasi nanosekunnissa ympäri hätääntyneen näköisenä ja syöksyi jalkoihini anelemaan anteeksiantoa sille mitä ikinä tekikään väärin. Koiran ollessa nuorempi menin aina tosi hämilleni näistä tilanteista, ne olivat niin uusia ja kummallisia. Ei niitä tunnu toiset koiratkaan aina ymmärtävän, Tikille Penni on tehnyt usein samantapaista mielistelymatelua ja aika ymmälleen se on näyttänyt menevän Tikkikin. Mutta Jarin ohjeilla olen nyt jatkanut toimintaa samantien, eikä olla jääty tilannetta selvittelemään sen kummemmin. Toiminta jatkuu siis välittömästi, joku käsky koiralle ja sitten pääsee kehumaan. Kuulin kyllä vastikään koirasta, joka heittäytyi lauman muiden koirien keskuudessa aina pattitilanteissa avuttomaksi ja mielinkielistelijäksi, jotta pääsisi kuin... öh... no, koira veräjästä. Ne muut koirat kuulemma inhosivat kun se teki niin. Mutta ei tuo minusta ihan semmoista ole, se tulee niin salamana, napsahtaa päälle kesken koiran sadan ja seitsemän ajatuksen. Samoin kuin tuon johdonmukaisuuden suhteen, koen välillä vaikeaksi olla häiritsemättä koiraa niillä pienillä asioilla, joista koira tietää että ohjaaja varautuu nyt johonkin. Vaan kun jos ei varaudu, tulee helposti tuommoisia haavereita. Oravanpyörää kerrakseen.

Ja sitten siihen karvashowhun. Voi sanonko mikä. Pohjavillan pudotus alkoi jo joskus kesäkuussa ja se saatiin harjaamalla ja vesilillumisella kunnialla päätökseen. Sitten kissakin aloitti karvanvaihdon, joka jatkuu yhä. Penni piti pienen tauon kun villat oli irroteltu ja sitten alkoi vaihtua päällysnuttu. Sitä karvaa on joka paikassa. Aamulla ripsissä kun silmät avaa, eväspaketeissa töissä, suussa, vaatteissa, lakanoissa, sukanpohjissa ja kengissä langoiksi hieroutuneina. En ole ollut ikinä mikään innokas mattojen pitäjä, mutta koska tässä nykyisessä asunnossa on varsinkin olohuoneen lattia edellisten ties kuinka lukuisien asukkaiden jäljiltä aika törkeässä kunnossa, oli pakko hommata matot peittämään edes osa lattiasta. Ja tuo olkkarin matto sitten imee karvaa sienen lailla. Olen sitä yrittänyt imuroida ja imurin harjaosalla hinkata, mutta se vain nauraa päin näköä ponnisteluilleni. Lopulta paloi käämit ja otin vanhan luonnonharjaksisen hiusharjani, heittäydyin huonoille polvilleni ja jo alkoi maton väri erottua!

Lisäksi pohdituttaa tosissaan, millaiseksi tuon eläimen turkki mahtaa mennä sterkan jälkeen. Sen korvien takana oleva pumpulihöttö on nyt jo koko ajan takussa ja varsinkin tämän uuden vesipetoimagon kanssa sopii kuvaan, että korvien takana on tiiviit patalapun alut. En ole mikään trimmauksen ystävä, joten aikani kammalla sykeröjä selviteltyäni tartuin jo toisen kerran saksiin ja nips! Joku päivä vielä riipaisen höylällä nuo hötöt juurta myöten poikki :P

onnistunut matonkerintä suoritettu

..ja on se niin ihQ elukka

Meillä on taas niin seesteistä ja mukavaa ja ihanaa, että haluaisin pullottaa tämän tunteen.

Viime viikolla Piia oli perheineen taas näillä nurkilla ja Penni pääsi leikkimään Sypen kanssa. Kauhean kiva että nämä kaksi tulevat yhä vaan juttuun ja Sype jaksaa Penniä leikittää. Pennillä ei kauheasti koirakavereita ole ja onhan se mukava tapa purkaa virtaa, painia ja kirmata tuulispäänä yhdessä ystävän kanssa.

Nyt on ollut minullakin pari päivää sopivasti vapaata ja aurinko on paistanut, joten ollaan lenkkeilty Tirpan kanssa rantaan joka päivä ja viivytty siellä jopa kolmatta tuntia. Välillä koira räpii ja ui lammessa, välillä käydään kuivattelulenkki ja palataan sitten takaisin uimaan. Penni on ollut kuin lapsi uima-altaalla. Ui touhussa sinne tänne ja ympäri ja käy välillä pikaisesti rannassa tiedustelemassa, kuinka hieno edellinen suoritus oli, pulahtaen sitten äkkiä uudelle kierrokselle. "Kato äiti, äiti kato!! Näitkö äiti!!?". Välillä on tuntunut, että alan kohta tarvita matoja ja koukun, että saan vesipedon pois vedestä ja kotia kohti. Matkalla rannalle ja takaisin ollaan ihmetelty, miten paljon täällä kasvaakaan villinä vadelmaa. Tuntuu osuvan joka ojanpientareelta vattupuska silmään.

Tänään oli etelästä meille päin rantautunut Liisa ja lähdettiin lenkin päälle vielä hänen ja koiriensa kanssa uimamontuille ison tien varteen. Pennillä ensin arvelutti siellä uimasilleen ryhtyminen, se kun on kivaa vain "omassa" tutussa rannassa. Vein kameran autoon ja kahlasimme porukalla veteen ja saimme sitten Pennin nameilla houkuteltua uimaan meitä ympäri . Liisa innostui jalostamaan Pennin uintia pidemmälle ja hain autosta Rinsessan vesilelun. Liisa sitä ensin rantaveteen heitteli ja Penni tietenkin pää edellä sukelteli perään. Sitten uimakoutsi nakkasikin lelun kauemmas, houkutellen koiraa innostavalla äänellä, että "tule, haetaan yhdessä! Joo, yhdessä mennään hakemaan, tule!" Penni oli kyllä heti mukana hommassa, oikein innostuneen odottavana pää kenossa tuijotti Liisaa, että "Joo! Menepä sinä edeltä ja näytä mallia!!" Ja Liisahan meni. Kahlasi shortsinlahkeet märäksi, mutta se kannatti. Seuraavalla heitolla Penni ei tarvinnut kuin pienen tuuppauksen pannasta ja ui hienosti lelua hakemaan. Siitä se tahti vaan kiihtyi ja lopulta koira oli ihan liekeissä touhuun kun oli niin kivaa!!

"sitä paitsi mun iskä on vepe valio!"

Saapa nähdä kuinka tuo uusi hauskuus jäi nuppiin muhimaan. Jos huomenna on vielä kiva keli, niin ehkä käymme vielä ihan vähän kokeilemassa. Nytpä onkin illan köllötellyt jaloissa hyvin tyytyväinen (ja märkä...) Rinsessa. Vielä pitäisi tuolle kissalle jotain aktivointia kehittää...

Kuviokelluja

Yhtenä kauniina ja lämpimänä päivänä Penni järjesti positiivisen yllätyksen. Mentiin rantaan ja meren sijasta lammelle, koska siinä on "äkkisyvä" pohja ja minä en uskalla nyt koiraa meren puolelle ikimatalaan laskea kirmailemaan, kun en tiedä mitä kaikkea siellä pohjassa on. Se taannoinen vekki tuli niin yllätyksenä, kun vasta edellisellä viikolla vesi oli niin matalaa, että hiekka oli näkyvissä piiiiitkälle asti, eikä näkyvissä ollut kuin autonrenkaita ja sileäksi hioutuneita kiviä. Mutta äkkiäkös sinne joku rantaryypiskelijä lasia viskoo. Prkl.

No, lätäköllä Penni tapansa mukaan kahlaili ensin virtahepona rannan suuntaisesti ja piti kitaa auki vähän niin kuin valaat, että vesi siivilöityi virkistäen suuvärkkiin. Yhtäkkiä huomasin että se tekee uintiliikettä hiljakseen siinä lipuessaan. Kehuin niin maan perusteellisesti ja siitä se sitten lähti. Tyyppiä ei meinannut saada pois vedestä kun se aina vaan palasi sinne lillumaan. Hetken nuuski kirsu heiluen vedelle päin ja sitten roiskautti sekaan ja ui, ui, ui. Ihan vaan itsekseen, kuhan häntä. Välillä vesihepulit rannalla ja taas kauhomaan.

Pari päivää tuli uintiin väliä, kun joku hanhilauma oli muuttanut siihen rapakon reunalle, eikä kehdattu niitä häiritä. Kertaalleen oli Pennin mielestä vissiin ihan turha uida kun ei edes aurinko paistanut, eli ei ollut kuuma.

Mutta sitten taas kun Tirpan antureiden mukaan lämpötila oli oikea ilmassa ja vedessä, melottiin sydämen kyllyydestä. On se kumma elukka, kepin kun heität sinne jorpakkoon, että tuopa tuo joutessas, se ei sitä hae. Kahlaa rannasta siihen asti, että tassut irtoaisi pohjasta ja katselee haikeasti kun keppi katoaa kauemmas. Mutta omaehtoisesti se painuu aalloille into piukassa ja kroolaa siksakkia sinne tänne, yhä pitemmät pätkät, vähän kuin turisti aurinkomatkalla hotellin uima-altaassa. Taas välillä vesihepulit rannassa ja toisesta reunasta veteen. Toisaalta ihan hyvä tuo että osaa uida omasta tahdostaan, eikä tarvi sitä heittelyä siihen sotkea, ei ole tarvetta keppihulluutta ja stressiä tarjota joka asiaan.

Noin muuten Rinsessa on ollut taas niin leppoisa ja mukava (ja vilkas :D ) tyttö, kun hormoonimyrskyt saatiin tauolle. Turkki alkaa olla aika irti, saas nähdä kuinka kaljuna tällä kertaa käydään.

Elvis puolestaan järjesti sydämentykytystä sekä itselleen, että minulle. Istuin yksi päivä tässä koneella pelaamassa ja jostain alkoi kuulua ärsyttävää vasaran pauketta. Aikani sitä kuuntelin ja päätin sitten mennä sulkemaan keittiön tuuletusluukun jotta nakutus vaimenisi. Ikkunaan päästessäni näin takapihalla liikettä ja tajusin kauhukseni, että meidän sisäkissa, tohvelisankari Elvis siellä poukkoilee silmät lautasina väärällä puolen ikkunaa ja kaiken lisäksi väärällä puolen pihan verkkoaitaa. Se sinkoili ihan paniikissa sitä aitaa päin eikä löytänyt aukkoa josta pääsisi takaisin sisälle. Tuuletusluukun verkotus oli alareunasta auki, joten siitä avautui reitti uteliaalle ulos. No minähän paukaisin takaovesta kartanolle sukkasillani märkään kasvustoon ja porttia avaamaan. Ja kissa karkuun pusikkoon. Huhuilin ja maanittelin hetken ja kiroilin mielessäni, että nyt minä menetin kissan, se on niin höntti että ei varmasti anna paniikissaan enää kiinni. Kaivelin pusikoita eikä kissaa näkynyt, joten palasin sisälle, laitoin kengät jalkaan, otin vähän ruokaa mukaan ja kiersin talon päädyn kautta takapihalle. Sillä välin Elvis oli tullut takaisin aidalle ja kimpoili taas ihan kumipallona ja kauhuissaan verkkoa vasten. Minut nähdessään se painautui kyyryyn maahan ja sulki silmänsä kuolemaa odottaen. Nappasin sitä niskavilloista ja sain sen syliin ja takaisin sisälle. Hengähdin jo helpotuksesta, kunnes aloin pohtia, että miten täällä haisee niin pahalle... No, kissalla oli tullut ns. ruikulit housuun ja anaalitkin oli ilmeisesti tyhjennetty. Eli niin sitä sitten alettiin kissapyykille. Elvis ei osannut vieläkään oikein tehdä mitään, joten pyykkäys oli helppoa, mutta kun ei se pesun jälkeen alkanut edes putsaamaan itseään kuten kissat yleensä tekevät, hengitteli vaan kyljet heiluen yhä. Otin siis pyyhkeen, käärin märän kissan siihen ja mentiin yhdessä päikkäreille kylki kyljessä. Kissa vaan makasi eikä edes kehrännyt, vaikka sitä silittelin siinä maatessamme. Jossain vaiheessa uni tuli molemmille ja heräsin parin tunnin kuluttua siihen, että kissa alkoi liikkua ja pestä itseään. Sitten irtosi jo hurinat minullekin. Shokki alkoi siis hellittää. Lähetin mielessäni lämpimät kiitokset sille vasaralla paukuttelijalle, muuten en tiedä missä vaiheessa olisin huomannut Kingin kadonneen.

Pentusiakin kävin katsomassa. Ihan vaan siis katsomassa, mutta kova homma oli pentukuumeen kipinää tukahduttaa, kun tällainen nöpönassutassu heräsi sisarusten vierestä unilta ja määrätietoisesti hakeutui käsivarttani vasten jatkamaan unia <3 Onneksi se on varattu muualle :D

Kohtuullisen kova Prinsessa

Luonnetestipäivä ei oikeastaan valjennut ennen puoltapäivää, juuri ennen meidän testivuoroa, mutta herättiin me jo hyvissä ajoin synkkään rankkasateeseen ja ukkoseen joka aamupäivän kiersi ja kaarsi ja jylisi ja rysähteli. Se siitä virtojen purkuun suunnittelemasta lenkistä. Toki tavan lenkki käytiin, mutta tarkoitus oli nollata elukkata vähän enemmän. Lisäksi itselläni oli kurkku ja nivelet kipeänä, eli joku pöpö pukkasi päälle ihan olan takaa ja olo oli sen mukainen.

No, kun testipaikalle pääsimme, huomasimme että homma on vähän myöhässä. Olivat joutuneet sielläkin pitämään taukoa kun sitä vettä tuli kuin Esterin koko perheestä. Testitiimi lyhensi ruokapaussiaan ja show saatiin käyntiin vain vartin aikataulustaan jäljessä. Tynnyrin kanssa siinä oli pientä säätöä ja seurasimme miten MacGyverit fiksasivat laitetta kuntoon. Olin paikalle saapuessani aika jännittynyt, mutta kun hoksasin, että tunnistusmerkinnät tarkisti Pennin hoitaja koirahoitolasta Thaimaan reissuni ajalta, hermoilu loppui.

Hain Pennin autosta jaloittelemaan kun edellinen koira meni pimeään huoneeseen ja neiti kuuli ekat laukauksensa sinne tielle. Ekasta hytkähti ja vähän kääntyi katsomaan tulosuuntaan, toka ei kiinnostanut enää yhtään kun oli joku hyvä haju siinä apiloissa tienposkessa.

Aurinko alkoi jo välillä hiostaa pilvien välistä, mutta jätin tietoisesti takin päälle vaikka hiostus oli ahdistava, koska tunnen koirani ja tiesin mitä tuleman oli. Penni kun ottaa kiekat, se alkaa loikkia minua vasten, eikä testissä saa sitä pakottaa rauhottumaan tahi komentaa.

No, sirunluku meni ihan ok, pikkuisen kyräillen. Siitä sitten vaan varsinaisen testin kimppuun. Alkuhaastattelun aikana tynnyriviritelmä otti ja lasahti ja tynnyri rymisi iloisesti pitkin testipihaa, Pennin sitä katsellessa, että katoppa ko tuommonenkin kumma, kaikkea sitä.

Tuomariin tutustuminen oli hieman varautunutta eikä tuomari lähtenytkään koiraa sen kummemmin hieromaan, nuuskautti käsiään koiralla ja siirtyi hakemaan lelun. Lelun virkaa toimittava puunkarahka ojennettiin miltei suoraan minulle, että leikitäppä itse sitä ensin ja kun se on kiinni kapulassa, ojenna tuomarille. Tämä meni ihan kivasti myös, vähän epävarmuutta oli koirassa, mutta sitä osasin odottaakin kokemusten perusteella. Aiemmin olen kertonut, miten käytiin paikallisten virkakoiranohjaajien kanssa kokeilemassa vieraan kanssa leikkimistä ja Pennillä otti silloinkin vähän aikaa ennen kuin se uskalsi heittäytyä mukaan, mutta kun se lämpeni touhulle, leikittäjää sai vaihtaa lennosta ja kaikki oli maailman kivoimpia ihmisiä.

Kelkalla koira hajosi aika totaalisesti. Olin osannut odottaa, että reaktio on suuri, mutta verrattuna siihen miten se normielämässä avustettuna mörköihin suhtautuu, täpinä jäi pahasti päälle ja koira otti ehkä vähän yllättäen tästä erikoiskokeesta varmaan testin isoimmat paineet.

Matka jatkui puolustukseen. Tässä osassa yllätyin, miten topakkana ja raivoten koira kimpoili edessäni. Olin ehkä odottanut siltä voimakkaampaa pakoa kauemmas hyökkääjästä, mutta tuomareiden loppukommentit ehkä hieman avasivat minulle lisää Pennin käytöstä ihmisiä kohtaan noin yleensäkin. Videolla seikka ei valitettavasti niin selkeästi näy, mutta siinä hyökkäyksen tiimellyksessä oli ihan uskomatonta katsoa, miten moneen muuhun asiaan koiralla riitti huomiota vaikka edessämme lähestyi uhkaava riehuja. Mm. selkäni takaa kuului joku kummallinen ääni, niin kuin joku tai jotkut olisivat rapsuttaneet lastalla maalia pois jostain pinnasta ja sitä koira vilkuili yhtenään. En tiedä mitä siellä selän takana tapahtui, kun keskityin olemaan vain reagoimaton hihnanpidike.

Haalarilta tuli terävät RÄYH! väistöt ja kuten kelkallakin, haalari kierrettiin toisella ohituksella hyvin kaukaa hihnaan nojaten. Tynnyri ei koiraa juuri heilauttanut.

Sitten siirryttiin pimeään huoneeseen. Meidän testissä se oli vanhassa vajassa, jossa mentiin ensimmäisen tilan läpi toiseen, jossa oli kaikenlaista penkkiä ja pöytää. Huoneen takaosa oli viistosti jaettu isolla pirttijakkaralla ja minut ohjattiin jakkaran päästä kujaa pitkin nurkkaan istumaan. Koira tuli sisälle ja tepsutteli ihan sinne jakkaran päähän asti, mistä aukesi aukko minulle päin, mutta kääntyi siitä pois. Taskulampun valossa näytti siltä, että se liikkui jotenkin hassusti tunnustellen. Tuomareiden kehotuksista kuiskasin koiran nimeä varmaan puolenkymmentä kertaa ja kutsuin ääneen pariin otteeseen, sen kuljeksiessa pitkin pimeitä huoneita ja kertaalleen se nousi vähän matkan päästä minusta sitä pirttijakkaraa vastenkin. Kuiskaillessani neiti kääntyi aina ihmeissään tuijottamaan taskulamppua pitelevää tuomaria. Lopulta toinen tuomareista auttoi koiran uudestaan pirttijakkaran päätyyn ja koira hiipi luokseni. Pikku itkun säestämänä sain siinä sitten tehokkaan kasvopesun ja poistuttiin päivänvaloon.

Seinäosuus on aina nurkan takana odotellessa vähän yhtä kysymysmerkkiä, kun ei näe mitä tapahtuu. Ääntäkään ei koirasta kuulunut ja mietin kuumaisesti mitä se siellä tekee. Sain luvan palata koiran luo ja tuomari naureskeli että se jo hänet tunnisti ja vaan ihmetteli että mitä tuo nyt tuossa.

Laukaukset eivät koiraa hetkauttaneet ja siihen testi päättyikin. Tuomarit vetäytyivät kirjaamaan tuomiotaan ja kehottivat palauttelemaan koiraa vaikka leikkimällä. Menimmekin lelukorille, mutta Pennillä ei olisi vähempää voinut siinä puhallustilassa kiinnostaa leikkiminen, joten lähdimme jaloittelemaan arvostelua odotellessamme.

Yllättävän ison osan palauteajasta tuomarit käyttivät jossitteluun ja spekulointiin koiran tyylistä kerätä painetta  turhanpäiväisistä asioista ja takin tyhjentämisestä kertareaktiolla. Mutta se asiaosuus, minkä he testissä näkivät, meni seuraavasti:

Toimintakykyä koiralle kirjattiin +1. Kelkan ja pimeän huoneen valossa olin jo pelännyt tämän menevän miinukselle, mutta kyllähän se koira omin jaloin muun testin läpi käveli, joten olkoon tulos sitten ansaittu.

Terävyyttä löytyi +3 verran. Tätä olin etukäteen vähän peljännyt, että mitä Penni tekee hyökkäyksen jälkihöyryissä, mutta hyökkäävä tuomari oli Pennille tuttu ja monista muista testeistä poiketen sitä ei yritettykään heti silitellä ja puhutella, se vain otettiin minulta ja vietiin kauemmas. Hienosti se asettui tuomarin viereen odottamaan kunnes sai luvan kirmata mamman luo ja täysillä päin :D

Puolustushalusta siis +3, tämä oli todella mielenkiintoinen juttu tietää, että koirasta löytyy potkua mennä suoraan kohti räkä roiskuen.

Taistelutahto kirjattiin papereihin kohtuulliseksi, +2. Onhan sillä sitä intoa taistella lelussa, johan se on nähty harrastuksissamme, joissa palkkaaminen käy mainiosti taisteluleikkinä (paitsi valeraskauden siinä vaiheessa, kun etsitään joka paikasta ruokaa).

Hermorakenne oli kaatokoodia +1, ihan perus.

Temperamentti arvioitiin erittäin vilkkaaksi, +1. Koirassa on kuitenkin piirteitä jopa häiritsevästä vilkkaudesta, joten tämä arvio häälyy siinä rajalla onko se positiivisella puolella vai kääntyykö miinukseksi. Tämä temperamentti on sitten se Pennin ongelma, joka säteilee kaikkeen muuhunkin, mukaan lukien se uusien ihmisten kohtaaminen. Kun päässä pyörii yhtä aikaa sata asiaa ja ärsykkeitä haalitaan sen varsinaisen kohteen ulkopuoleltakin, koira oikein keräämällä kerää painetta itseensä. Tämä on myös se meidän yhteinen ongelma, koskapa minä taas olen jäyhä ja hidas. Meidän temperamenttierot on aika isot. Sain kyllä jo Kirsiltä loistavan vinkin miten tämä pulma ratkaistaan, minun pitää vain alkaa nauttia piristeitä. Piriä emännälle ja koiralle jotain rauhoittavampaa doupingia!

Kovuuden kohdalla tuli testin isoin yllätys. Jopa tuomarina toiminut Jari, jonka arvioitavana Penni kävi viime vuonna, kun pohdin miten sitä vien eteen päin, piti koiraa silloin pehmeänä. Nyt kirjoihin ja kansiin oli kirjattu arvioksi +3, kohtuullisen kova. Leukani varmaan loksahti pihanurmelle asti, koska pitkin testiä oli selkeästi näkyvissä (kuten normaalissa elämässämmekin), että koira muistaa ikävät asiat ja välttää niitä. Mutta mutta. Tuomareiden mielestä tällainen koira, joka imee magneetin lailla painetta, ja jonka reaktiot ovat hyvin voimakkaita, ei voi olla pehmeä, jos se pysyy silti jaloillaan. Jos se olisi pehmeä, se ei vain kestäisi sitä kaikkea lastia, eikä palautuisi siitä. Minulla on tähän vähän ristiriitaiset ajatukset vielä. Tiedän, että koirassa on pakko olla joku yhteensitova liima ja hermot se ei välttämättä ole. Tuomari viittasi palautteessaan Penniin, joka arvostelun aikana pari kertaa pisti maaten puhaltelemaan, että jos se olisi pehmeä, niin se ei voisi olla tuossa tuolla tavalla. Itse kyllä koin koiran käytöksen siinä kohti enemmänkin tutuksi niiltä muilta kerroilta, kun se on psyykkisesti polttanut kynttilänsä loppuun eikä oikein ala enää muuhun, ikään kuin jotenkin vetäytyy (passiivisuuteen? johonkin?). Tätä on aiemmin toisessa tilanteessa toinen henkilö pitänyt fyysisenä väsymyksenä ja pohtinut onko koiralla huono kunto.

Luoksepäästävyydestä tuli +2a, luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen. Koirassa oli tuomareiden mielestä näkyvissä se pidättyväisyys, mutta tämä on kytköksissä siihen temperamenttiongelmaan ja kuten arjessakin olen kerta toisensa jälkeen päässyt todistamaan, Penni alkaa kyllä kaveriksi kun se saa vähän aikaa kasata päänsä.

Lopputuloksena siis 145 pistettä ja laukausvarma. Testi meni kaikkiaan todella hienosti läpi, mutta on tässä vielä sulateltavaa. Belgiksi helppoa koiraa lähdin aikoinaan hakemaan, mutta sain aikamoisen haasteen ja varsinaisen persoonan. Sisaruksiin verrattuna ei ehkä ominaisuuksia jaettaessa ole menneet ihan punnukset tasan kaikilta osin, mutta mitä ilmeisimmin Penni on ollut mukana jaossa, ei vain ole osannut päättää missä jonossa seisoisi. Ulkomuotoa sille on kyllä siunaantunut, tuijottelen sen testivideota ja huokailen miten hieno runko sillä on.

Loppuun sitten se tärkein, eli video testistä (kahtena kappaleena), olkaapatten hyvät:

https://www.youtube.com/watch?v=K5dScuw7leE&feature=youtu.be

https://www.youtube.com/watch?v=_0KHEFsOtfE&feature=youtu.be

Luonnetestihuumaa

Olen ihan hulluna luonnetestien tuijotteluun. Käyn mahdollisuuksien mukaan katsomassa niitä livenä ja youtubesta ja muista videoaarrearkuista löytyy tallenteina lisää. Niitä on niin mielenkiintoinen katsoa, pohtia miten itse olisi pisteyttänyt minkäkin osa-alueen, erikoiskokeen ja sen kokonaisuuden perusteella, mitä koira testin aikana esittää ja verrata sitten miten tuomarit asian näkivät ja miten perustelivat.

Sille yks hailee, mikä on loppusaalis kokonaispisteissä. Paljon mielenkiintoisempaa on seurata mitä koira tekee, mitkä ovat sen reaktiot ja miten se niistä palautuu. Pohtia millainen mikäkin koira on arjessa, miten sen testissä ilmentämä käytös näkyy jokapäiväisessä elämässä luonnollisissa paineistuksissa. Joskus tulee pohdittua myös sitä, kuinka paljon koiran koulutus näkyy joissain sen reaktioissa.

Nyt kun Penni on jo kolme ja sen oma testi lähestyy ja kun vielä velipojat Julle ja Rico ovat omat testinsä urheasti läpi tassutelleet, on tullut tuijoteltua taas useampi video netin syövereistä. Velipoikien testit toki myös.

Rico

 

Julle ja Penni

Testipaikoissa ja järjestelyissä on jo valtavat erot, puhumattakaan siitä, miten eri tavoin eri tuomarit näkevät asiat ja suoriutuvat omasta osastaan testissä. Tuomarin suoriutumisella tarkoitan etupäässä leikitystä ja hyökkäystä, molemmista näkee mitä erilaisimpia versioita, jotka eivät ole selitettävissä sillä, että suoritus mitoitetaan koiran mukaan.

Harmittaa ihan vietävästi, ettei Nallen ja Sakun testeistä ole jäänyt tallennetta. Sakun testissä olin niin jännittynyt, että seurasin silmä kovana mitä koira milloinkin tekee ja kajautin päin seinäripustuksissa vaanivaa lautakasaa, jota en edes silmäkulmasta nähnyt kun oli lippalakki päässä. Kumahdus kuului kuulemma yleisöön asti ja oman koirakerhon väki oli pelännyt, että putoan iskusta siihen paikkaan.Tähdet silmissä vilkkuen kuulin yleisön kohahduksen, mutta sitten matka jo jatkuikin. Komea kuhmu siitä nousi otsaan... Sakun testi oli ihan Sakun näköinen, osa-alueiden pisteytyksiin ei ole jupisemista. Olen myös samaa mieltä tuomareiden kanssa siitä, että Sakun temperamentti häälyi vilkkaan ja erittäin vilkkaan rajamaastossa. Tuomarit olivat tästä keskenään vääntäneet kättä. Papereihin se merkittiin kuitenkin puhtaaksi vilkkaudeksi.

Tuntematon parivaljakko kelkalla

Nallen testissä hyökkäävä tuomari epäonnistui esityksessään aika totaalisesti. Mielestäni koiran ei tulekaan reagoida mielenkiintoa syvällisemmin henkilöön, joka kävelee ihan tavallista kävelyä kohti risu kädessä. Lopulta eteeni käveltyään tuomari tönäisi minua rintaan, jolloin koira sanoi BUFF ja suipisti suupieliään, että mitäs mitäs? Onneksi meillä oli vertailukohteena aiemmin suoritettu Rolt, jossa hyökkäys oli uskottava ja koiran reaktio hieno. Se ensin epäuskoisena katsoi karahkan kanssa äristen kohti nytkähtelevää miestä ja koitti heilutella häntää. Mutta kun mies vaan jatkoi etenemistään, koira ampaisi eteeni ja alkoi sylki lentää haukun tahtiin. Hyökkääjän heitettyä astalonsa pois ja lähestyessä meitä ystävällisesti, Nallen palautuminen kesti kyllä hetken, kun se puntaroi tohtiiko niin tasapainotonta tyyppiä luottaa lähemmäs.  Muuten SKL testin osalta olen Nallenkin kuvauksen kanssa taipuvainen olemaan samaa mieltä tuomareiden kanssa.

Tämä flättineiti oli hirmuisen kivan oloinen kaveri

Pennin testiin yritän saada mukaan kuvaajan tallentamaan suuren seikkailumme. Toivottavasti meidän testipäivälle ei satu karmea auringonpaahde, muttei mielellään myöskään kaatosade... Tuuli voisi mukavasti leyhytellä sääskiä kauemmas. No, katsotaan miten toiveet toteutuu. Ja palataan asiaan uudelleen sitten jälkipuinnin kera.

Manaaja

Meillä häädetään taas hormoonihirviötä. Tikit saatiin kunnialla pois ja niidenkään kolosista ei enää tihkuttele mitään. Antura on sievän vaaleanpunainen, sillain tyttömäisesti. Mutta jalan parantumista odotellessa ehti iskeä kauhea pesänrakennusvimma koiraan. Yksi pesä on mitä ilmeisimmin tässä minun läppäripöydän virkaa toimittavan pikkupöytäni alla. Se on ennen ollut kissan suosiossa, mutta nyt sinne pyrkii koira joka käänteessä, pöytä heiluen. Kissalle annetaan pahaa silmää jos sinne yrittää. Jotain Penni ilmeisesti vartioi myös kylppärissä tai saunassa, koskapa yksinollessaan makuupaikka on yhtäkkiä vaihtunut kylppäriin. Viimeinen pisara emännän hermoille tuli toissailtana, kun hihnassa katujen tallaamisesta virtoja kerännyt, pesäänsä suojeleva belgiemo kävi yks kaks kissan päälle, ihan syyttä suotta. Ei onneksi purrut oikeasti, mutta tukisteli turkista kunnes ehdin puuttua tilanteeseen. Elvis selvisi siis ilman ruumiillisia vaurioita pesinnänhäirinnästä, mutta henkisiä vammoja tuli sen verran, että täräyttihe siihen paikkaan anaalit tyhjäksi.

teiniposeeraus peilin edessä

Joten viis jalkasiteen valumisesta, hirviön manaaminen muille maille alkoi heti seuraavana päivänä metsälenkillä, jonka varrella tehtiin muutamaankin kohtaan esine-etsintöjä. Ihan ei ollut neidillä nenä auki, mutta ihan sitkeää työskentelyä se kuitenkin esitti ja pääasia että sai tekemistä.

Tänään käytiin aamupäivästä agilitaamassa ja olipa koiralla hauskaa! Se veti häntä tötteröllä ja sylki suusta lentäen kauhealla voimalla pikku ratapätkät jotka sille ohjailin ja taisteli palkkapatukassa silmät palaen. Jalan takia laitoin rimat aika alas, oli sitä virtaa eläimessä niin paljon, että tukisiteestä huolimatta arvelin liian tujujen jarrutusten ja kurvien olevan vielä huono idea.

kolmen hypyn ja kahden putken ratapätkä

Nyt kun vaan pysyisi kelit tämmöisinä suotuisampina, sopiva tuuli ja vähän verenimijöitä, niin kyllä me taas tuo monsteri maillensa saadaan. Mieluummin kuiten ennemmin kuin myöhemmin. Pliis.

Kurjuuden maksimointia

Helteitä se vaan pitelee eikä me saada mennä rantaan. Voin vaan kuvitella miten Pennillä sidokset hautoo kun on niin kuuma. Ollaan kyllä suihkuteltu haavaa ja otettu ilmakylpyjä tokoillen ja nameja etsien, ettei rinsessa ehdi muistaa työn touhussa haavan nuolemista.

Ekana päivänä sidoksia vaihdellessa meinasi tulla tuskanhikikin, se näytti niin helpolta se sitominen ja pehmustaminen kun koira oli taju kankaalla ja yksi hoitaja sitoi ja toinen avusti. Kotona olikin sitten eläväinen potilas ja saman ötökän utelias nenä avustajan virkaa toimittamassa. Eli tiellä. No, tästä neuvoteltiin koiran kanssa ja sitten se alkoi sujua yhteisymmärryksessä.

Kauluria ei onneksi ole tarvittu, suuren suuret kiitokset tästä Minnalle ja Veeralle jotka ovat toimineet lapsenlikkoina minun pitkien työvuorojeni ajan. Minun kotona ollessani Penni ei ole sidoksiin kajonnut, kun sen on siltä kieltänyt. Toivottavasti viimeisetkin tikilliset päivät menevät ilman takapakkeja, että päästään palamaan normaalimpaan arkeen.

Virtaa alkaa kuitenkin kertyä tuohon hupakkoon. Tilannetta ei yhtään helpota se, että valeraskausoireet puskee päälle. Olin suunnitellut tähän kovasti paljon äksöniä, agilityä, lenkkeilyä ja muuta puuhaa, että koiran ajatukset pysyisivät muualla. Mutta pesänrakennusta on kovasti viritelty ja esim. skitsoiltu ihan bitchinä hoitotädin eunukkiurokselle.

reilu viikko viillosta

Kauhean tylsää on tämmöinen sairastupa-aika, koiralle ja emännälle, sisällä varjossa ja viileässä nököttäessä. Mutta no, enpähän ole polttanut nahkaani tuolla auringon paahteessa :P

Kesä on peruttu tänään

Ilmat ehti helliä monta monituista päivää ja mehän otettiin riemusta kaikki irti. Joinakin päivinä muka päätin, että tänään en heittele mitään koiralle veteen. Mutta pysy siinä sitten päätöksessäsi, kun rantaan päästyäsi näet miten koiran koko olemus alkaa nauraa ja odottaa vain, milloin hauskanpito alkaa. Ja niin sitä sitten ollaan rävitty sydämen kyllyydestä.

Mutta tänään sille ilottelulle tuli moneksi viikoksi stoppi. Ketuttaa niin ettei veri kierrä. Tutulla rannalla Penni tuli vedestä ontuen ja kun se pääsi rantaan asti, näki heti ettei ole vaan varpaat kopsahtaneet kiveen. Siihen malliin tuli verta. Eipä se auttanut kuin tassuttaa puolen tunnin matka kotiin, suihkun kautta tarkistaa vammat ja sitten lähteä roudaamaan klenkkaa lääkäriin.

Ompelemiseksihan se meni, kun kannusantura oli puoliväliin asti revennyt siistillä viillolla irti repsottamaan. Onneksi työvuorossa sattui olemaan belgikasvattaja, joka osasi puhua koiraa ja halusi tulla belgiasiakasta moikkaamaan. Pennikin sai hetkeksi muuta ajateltavaa kun sai suukotella hartaasti ja esitellä herttaista puoltaan, ennen kuin hirmuinen lääkäritäti tuli stetoskoopin kanssa. Sellaisilla on tapettu monta koiraa...

Kaksi tuntia myöhemmin pääsin kotimatkalle humalassa hoilaavan prinsessan kanssa. Keljuttaa suuresti, että en ole kiivaammassa tahdissa jatkanut kauluriin totutusta. Se aloiteltiin kyllä jo talvella sterkkaa silmällä pitäen, mutta on vielä vaiheessa. Neljän tunnin väsytystaistelun jälkeen oli pakko hetkeksi luovuttaa, että pääsen hoitamaan iltatoimia, eikä tarvi vahtia päättömästi kauluria pakoon kimpoilevaa koiraa. Penni sammui kuin saunalyhty kun pääsi eroon tötteröstään.

Uimaan tai kahlaamaan ei saa mennä kolmeen viikkoon. Tikkien poiston jälkeen jalassa tulee pitää ulkoillessa tukisidettä 4-8 viikkoa. Siinähän se kesä kulkee. No, voisi olla huonomminkin. Jos tuo vekki olisi tassussa, olisi ehkä liikutuksellekin rajoituksia. Ei me nytkään ehkä ihan heti huomenna olla agilitaamaan menossa, vaikka se vielä aamulla suunnitelmissa oli. Mutta lenkille kuitenkin! Jospa sitä vielä tälle kesälle räpimäänkin ehdittäisi.

Elvis sentään osaa nauttia kesästä ja auringosta turvassa sängystä käsin.

Kesää ilmassa

Tänään herättiin ajoissa ja lähdettiin tsekkaamaan, miten agility kulkee ulkokentällä. Keli oli komean kesäinen, mutta onneksi muita vapaalla olijoita ei tungokseksi asti ollut ja saatiin pienempi kenttä ihan omaan käyttöön.

Ihan rennosti otettiin pieniä hyppysarjoja ja namitettua puomia sekä muutamia yksittäisiä juttuja. Kepit oli kummasti unohtunut neidin päästä sitten viime treenien, mutta alkoi se palautua pieneen mieleen kun vähän topattiin vauhtia pois. Minna on luvannut lähteä joku kerta mukaan kameran kanssa, niin saadaan oikeahenkisiä kuvia kentältä. Itse kun sekä ohjaa, että kuvaa, niin menee enemmänkin poseeraamiseksi ja tottisteluksi.

Liitämisen jälkeen pyörähdettiin vielä kotimatkalla hiekkamontuilla ja olihan siellä vielä aina niin ihanat sulavesilammikot tallella! Aurinko kun porottaa lämpimästi siniseltä taivaalta, niin mikäs sen mukavampaa kuin räpiä itsensä likomäräksi (ja hiekkaiseksi) lätäköissä vesilelun kanssa.

Penni on jo tovin tarjonnut merenrantaan suuntaavilla lenkeilläkin, että jos mentäis jo veteen? Se oikein raukka tällää itsensä sinne rannalle ja huokuu sellaista "se heittäis ja tämä hakis?!!" intoa. En ole vielä ehdotuksiin suostunut ja ihan sääliksi käy kun polonen katsoo niin haikeasti. No, kohta ne vedetkin vähän lämpeää ja päästään uimaan.

Toinen juttu mitä on ollut jo tovin ilmassa ajankohtaan sopien, on pohjaton ruokahalu. Hormoonit kertoo taas Prinsessalle, että kohta saattaa olla pentuja ja nyt pitää etsiä kaikin keinoin vararavintoa. Ja kummasti sitä silloin uskaltaa jopa varastaa. Viime viikolla niskajumissani en saanut siirrettyä avaamaani kuivamuonasäkkiä säilytysämpäriin, joten se jäi avattuna välieteiseen. Tämän tietenkin unohdin joka käänteessä ja väliovi jäi auki. Salamana siellä oli säkkiä rapistamassa Joku Rotta, joka posket pullollaan kyllä ymmärsi sohvalta suorittamastani ärähdyksestä liueta paikalta, vain odottamaan seuraavaa hetkeä, kun säkinsuun vartijan huomio herpaantuu.

Penni äkkäsi myös, että palkkanameja voi yrittää huijata masunkasvatustarpeiksi. Esim. eilen se rannassa kävellessämme oli menossa tosi huonosta kohdasta alas rantaan tarjoamaan taas kerran vesileikkejä. Sanoin sille, että älä mene sieltä kun siellä on niin kauheita kivenlohkareita, katkot kinttusi. Ja siis komensin koiran pois. Se tuli viivyttelemättä ja tästä se saa namipalkan. Joten koiralla alkoi raksuttaa ja niin se hölkkäsi touhussa kohta uudestaan kivikon reunalle ja oikein kääntyi katsomaan minua. "Näetkö?! Menen, menen! Menen tästä! Kutsu pois!" Ja sitten kiireesti namitaskun puolelle kytikselle. "En mennyt. Tulin takaisin. Anna palkka!" Toistaen n. kertaa viisi.

Elviskin osasi tänään ihan itse pyytää päästä takapihalle! Eikä siinä vielä kaikki, tohvelisankari nimittäin mieli jo aitojen väärälle puolen. Onneksi vain pää mahtui verkonsilmästä, vaikka kuinka punki. Jossain lähistöllä haukkui koira ja lapset huusivat ja kolistelivat etupihalla potkulautoineen, mutta Elvis se vaan ei poika välittänyt moisista. Kun tämä pihaharrastus aloiteltiin, ei kärsinyt kuulua kummoistakaan ääntä kun kissa oli jo livahtanut takaisin sisälle ja piiloon. Täytynee alkaa olemaan varovainen Kingin ulkoilujen kanssa, mikäli se noin kovin on urheana.

...ja sairaslomailua

Onneksi emännän saikut, ei koiran.

Hiivin minä naama valkoisena tiistaina lomilta töihin pariksi tuntia naurettavaksi, kun päätä ei kärsinyt kääntää yhtään, mutta järeämpiä lääkkeitäkään ei voinut ottaa ennen kuin päivän autolla ajamiset oli suoritettu ja lääkärissä käyty. Saikulla maataan ainakin tämä viikko loppuun. Välillä on tuntunut, että ongelma on menossa ohi, mutta sitten taas erehdyn liikkumaan normaalisti ja naps! Ensi viikolla menen kyllä jo hierojalle, oli tulehdusta tai ei...

Kävelyllä ollaan kyllä käyty ja olen valkkaillut reittejä, joilla Penni saa olla vapaana. Siis jotta koira saa tuhlattua enemmän energiaa ja että minimoidaan kaikki turhat, pienetkin nykäykset.

Penni on ollut huolekas hoitaja, alkuun se kyllä katseli minua välillä vähän pitkään, kun hipihiljaa hiippailin kotona ihan seipään nielleenä ja jopa itkua tuhersin kun tuntui, että pää lähtee irti ja jalat pettää alta. Harmillista meille molemmille, että tämän jumini takia meillä jää tänä iltana viimeinen ohjattu agilitaus nyt sitten väliin. Älkää kysykö miksi minä tässä tilanteessa istun koneella, se kun ei varmaan ainakaan auta asiaa. On vaan niin julmetun TYLSÄÄ. Ei voi edes siivota. Se kertoo jo paljon siitä kuinka tylsää on.

Hiekkamontuilla seikkaillessamme äkkäsimme Tirpalle uuden harrastuksen. Lammikoissa läträämisen ohessa voi ottaa lihaskunnolle vähän renkaanvetoa ja ihan sopivat välineetkin näköjään löytyy ;) :P

Tänään Penni unohtui lenkillä syömään ruohoa. Ei ottanut kuuleviin korviinsa kun kutsuin jatkamaan matkaa. Tein siis källin ja menin piiloon puun taakse. Sieltä sitten seurailin kun koira viimein äkkäsi, että prkl nyt on akka hukassa. Hetken se säntäili ees taas ja yritti saada vainua, mutta sitten se vaikutti vähän hätääntyvän ja kiirehdin takaisin polulle näkyviin, ettei koira lähde väärään suuntaan. Sieltä tultiin viivana luokse ja matka jatkui. Kohta se ryökäle jäi taas syömään ja ajattelin jo, että onpa neitillä kova pää tänään. Vihelsin ja Penni lähti salamana laukkamaan kohti. Kaivoin jo namin valmiiksi taskusta, mutta hämmästyksekseni koira viilettikin nuttu hulmuten ohi. Se juoksi jokusen kymmentä metriä eteen ja pysähtyi taas syömään. Ovelaa. Ruokarauha taattu hetkeksi, kunnes jäykkäniskamamma pääsi kohdalle asti :)

Vaikka Pennin paikalla odottaminen käskystä on ollut ihan hyvällä mallilla (onhan se odottanut kytkemättä aina esine-etsintääkin, kun olen käynyt lelut piilottelemassa), niin agility on tätä ilmeisesti vain vahvistanut. Tässä yksi päivä koira hyppäsi ojan yli ja ehti syödä maasta jotain ennen kuin kutsuin sen pois. Sanoi Rinsessalle sen kummemmin ajattelematta, että odota ja kömysin ojan toiselle puolelle tarkistamaan, mitä se mahtoi syödä. No, ei siellä mitään huolestusta herättävää näkynyt ja käännyin palatakseni väylälle. Yllätyin itsekin kun tajusin, että siinä se koira yhä nökötti kuuliaisena, mihin sen käskin jäädäkin, vaikken ollut edes oikeasti tosissani. Nämä on niitä juttuja joita rakastan tuossa koirassa. Kun ei ole liikaa painetta, se pelaa kuin unelma. Se haluaa olla taitava, reipas ja hieno tyttö ja kuuntelee mitä sille sanoo. Rovaniemen reissulla kaveri sanoikin, että meillä on tosi mukavan näköinen suhde, eikä muulla ole väliä, kun koiriemme hyvistä ja huonoista puolista, sekä varsinkin koulutusongelmistamme istuttiin raataamassa. Penni on oikeasti tosi herttainen otus, vaikka ymmärrän hyvin, että ne jotka ovat saaneet nähdä sitä paniikkinäpsintää, ovat varmasti ihan toista mieltä.

Elviskin pääsi jokunen päivä sitten loistamaan älykkyydellään ja minä kun olen pitänyt sitä vähän hitaanlaisena. Se tuli perässäni kylppäriin ja alkoi uittaa tassuaan suihkunurkkauksen ämpärin vedessä, latkien sitten veden tassusta. Sanoin kissalle, että älä rakas sitä saippuavettä juo kun sulla on oma vesikuppikin. Elvis tuijotti minua hetken ja siristeli silmiään. Sitten se hiippaili ohitseni saunaan ja kuulin kun se hyppäsi lauteille, missä siis sen vesikuppi on. Oli pakko mennä katsomaan, että juuriko tuo ymmärtää puhetta??? Ja kyllä. Siellä se istui ja tuijotti TYHJÄÄ kuppiaan odottavan näköisenä.