keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

..ja on se niin ihQ elukka

Meillä on taas niin seesteistä ja mukavaa ja ihanaa, että haluaisin pullottaa tämän tunteen.

Viime viikolla Piia oli perheineen taas näillä nurkilla ja Penni pääsi leikkimään Sypen kanssa. Kauhean kiva että nämä kaksi tulevat yhä vaan juttuun ja Sype jaksaa Penniä leikittää. Pennillä ei kauheasti koirakavereita ole ja onhan se mukava tapa purkaa virtaa, painia ja kirmata tuulispäänä yhdessä ystävän kanssa.



Nyt on ollut minullakin pari päivää sopivasti vapaata ja aurinko on paistanut, joten ollaan lenkkeilty Tirpan kanssa rantaan joka päivä ja viivytty siellä jopa kolmatta tuntia. Välillä koira räpii ja ui lammessa, välillä käydään kuivattelulenkki ja palataan sitten takaisin uimaan. Penni on ollut kuin lapsi uima-altaalla. Ui touhussa sinne tänne ja ympäri ja käy välillä pikaisesti rannassa tiedustelemassa, kuinka hieno edellinen suoritus oli, pulahtaen sitten äkkiä uudelle kierrokselle. "Kato äiti, äiti kato!! Näitkö äiti!!?". Välillä on tuntunut, että alan kohta tarvita matoja ja koukun, että saan vesipedon pois vedestä ja kotia kohti. Matkalla rannalle ja takaisin ollaan ihmetelty, miten paljon täällä kasvaakaan villinä vadelmaa. Tuntuu osuvan joka ojanpientareelta vattupuska silmään.



Tänään oli etelästä meille päin rantautunut Liisa ja lähdettiin lenkin päälle vielä hänen ja koiriensa kanssa uimamontuille ison tien varteen. Pennillä ensin arvelutti siellä uimasilleen ryhtyminen, se kun on kivaa vain "omassa" tutussa rannassa. Vein kameran autoon ja kahlasimme porukalla veteen ja saimme sitten Pennin nameilla houkuteltua uimaan meitä ympäri . Liisa innostui jalostamaan Pennin uintia pidemmälle ja hain autosta Rinsessan vesilelun. Liisa sitä ensin rantaveteen heitteli ja Penni tietenkin pää edellä sukelteli perään. Sitten uimakoutsi nakkasikin lelun kauemmas, houkutellen koiraa innostavalla äänellä, että "tule, haetaan yhdessä! Joo, yhdessä mennään hakemaan, tule!" Penni oli kyllä heti mukana hommassa, oikein innostuneen odottavana pää kenossa tuijotti Liisaa, että "Joo! Menepä sinä edeltä ja näytä mallia!!" Ja Liisahan meni. Kahlasi shortsinlahkeet märäksi, mutta se kannatti. Seuraavalla heitolla Penni ei tarvinnut kuin pienen tuuppauksen pannasta ja ui hienosti lelua hakemaan. Siitä se tahti vaan kiihtyi ja lopulta koira oli ihan liekeissä touhuun kun oli niin kivaa!!

"sitä paitsi mun iskä on vepe valio!"

Saapa nähdä kuinka tuo uusi hauskuus jäi nuppiin muhimaan. Jos huomenna on vielä kiva keli, niin ehkä käymme vielä ihan vähän kokeilemassa. Nytpä onkin illan köllötellyt jaloissa hyvin tyytyväinen (ja märkä...) Rinsessa. Vielä pitäisi tuolle kissalle jotain aktivointia kehittää...


torstai 11. heinäkuuta 2013

Kuviokelluja

Yhtenä kauniina ja lämpimänä päivänä Penni järjesti positiivisen yllätyksen. Mentiin rantaan ja meren sijasta lammelle, koska siinä on "äkkisyvä" pohja ja minä en uskalla nyt koiraa meren puolelle ikimatalaan laskea kirmailemaan, kun en tiedä mitä kaikkea siellä pohjassa on. Se taannoinen vekki tuli niin yllätyksenä, kun vasta edellisellä viikolla vesi oli niin matalaa, että hiekka oli näkyvissä piiiiitkälle asti, eikä näkyvissä ollut kuin autonrenkaita ja sileäksi hioutuneita kiviä. Mutta äkkiäkös sinne joku rantaryypiskelijä lasia viskoo. Prkl.



No, lätäköllä Penni tapansa mukaan kahlaili ensin virtahepona rannan suuntaisesti ja piti kitaa auki vähän niin kuin valaat, että vesi siivilöityi virkistäen suuvärkkiin. Yhtäkkiä huomasin että se tekee uintiliikettä hiljakseen siinä lipuessaan. Kehuin niin maan perusteellisesti ja siitä se sitten lähti. Tyyppiä ei meinannut saada pois vedestä kun se aina vaan palasi sinne lillumaan. Hetken nuuski kirsu heiluen vedelle päin ja sitten roiskautti sekaan ja ui, ui, ui. Ihan vaan itsekseen, kuhan häntä. Välillä vesihepulit rannalla ja taas kauhomaan.



Pari päivää tuli uintiin väliä, kun joku hanhilauma oli muuttanut siihen rapakon reunalle, eikä kehdattu niitä häiritä. Kertaalleen oli Pennin mielestä vissiin ihan turha uida kun ei edes aurinko paistanut, eli ei ollut kuuma.



Mutta sitten taas kun Tirpan antureiden mukaan lämpötila oli oikea ilmassa ja vedessä, melottiin sydämen kyllyydestä. On se kumma elukka, kepin kun heität sinne jorpakkoon, että tuopa tuo joutessas, se ei sitä hae. Kahlaa rannasta siihen asti, että tassut irtoaisi pohjasta ja katselee haikeasti kun keppi katoaa kauemmas. Mutta omaehtoisesti se painuu aalloille into piukassa ja kroolaa siksakkia sinne tänne, yhä pitemmät pätkät, vähän kuin turisti aurinkomatkalla hotellin uima-altaassa. Taas välillä vesihepulit rannassa ja toisesta reunasta veteen. Toisaalta ihan hyvä tuo että osaa uida omasta tahdostaan, eikä tarvi sitä heittelyä siihen sotkea, ei ole tarvetta keppihulluutta ja stressiä tarjota joka asiaan.



Noin muuten Rinsessa on ollut taas niin leppoisa ja mukava (ja vilkas :D ) tyttö, kun hormoonimyrskyt saatiin tauolle. Turkki alkaa olla aika irti, saas nähdä kuinka kaljuna tällä kertaa käydään.



Elvis puolestaan järjesti sydämentykytystä sekä itselleen, että minulle. Istuin yksi päivä tässä koneella pelaamassa ja jostain alkoi kuulua ärsyttävää vasaran pauketta. Aikani sitä kuuntelin ja päätin sitten mennä sulkemaan keittiön tuuletusluukun jotta nakutus vaimenisi. Ikkunaan päästessäni näin takapihalla liikettä ja tajusin kauhukseni, että meidän sisäkissa, tohvelisankari Elvis siellä poukkoilee silmät lautasina väärällä puolen ikkunaa ja kaiken lisäksi väärällä puolen pihan verkkoaitaa. Se sinkoili ihan paniikissa sitä aitaa päin eikä löytänyt aukkoa josta pääsisi takaisin sisälle. Tuuletusluukun verkotus oli alareunasta auki, joten siitä avautui reitti uteliaalle ulos. No minähän paukaisin takaovesta kartanolle sukkasillani märkään kasvustoon ja porttia avaamaan. Ja kissa karkuun pusikkoon. Huhuilin ja maanittelin hetken ja kiroilin mielessäni, että nyt minä menetin kissan, se on niin höntti että ei varmasti anna paniikissaan enää kiinni. Kaivelin pusikoita eikä kissaa näkynyt, joten palasin sisälle, laitoin kengät jalkaan, otin vähän ruokaa mukaan ja kiersin talon päädyn kautta takapihalle. Sillä välin Elvis oli tullut takaisin aidalle ja kimpoili taas ihan kumipallona ja kauhuissaan verkkoa vasten. Minut nähdessään se painautui kyyryyn maahan ja sulki silmänsä kuolemaa odottaen. Nappasin sitä niskavilloista ja sain sen syliin ja takaisin sisälle. Hengähdin jo helpotuksesta, kunnes aloin pohtia, että miten täällä haisee niin pahalle... No, kissalla oli tullut ns. ruikulit housuun ja anaalitkin oli ilmeisesti tyhjennetty. Eli niin sitä sitten alettiin kissapyykille. Elvis ei osannut vieläkään oikein tehdä mitään, joten pyykkäys oli helppoa, mutta kun ei se pesun jälkeen alkanut edes putsaamaan itseään kuten kissat yleensä tekevät, hengitteli vaan kyljet heiluen yhä. Otin siis pyyhkeen, käärin märän kissan siihen ja mentiin yhdessä päikkäreille kylki kyljessä. Kissa vaan makasi eikä edes kehrännyt, vaikka sitä silittelin siinä maatessamme. Jossain vaiheessa uni tuli molemmille ja heräsin parin tunnin kuluttua siihen, että kissa alkoi liikkua ja pestä itseään. Sitten irtosi jo hurinat minullekin. Shokki alkoi siis hellittää. Lähetin mielessäni lämpimät kiitokset sille vasaralla paukuttelijalle, muuten en tiedä missä vaiheessa olisin huomannut Kingin kadonneen.

Pentusiakin kävin katsomassa. Ihan vaan siis katsomassa, mutta kova homma oli pentukuumeen kipinää tukahduttaa, kun tällainen nöpönassutassu heräsi sisarusten vierestä unilta ja määrätietoisesti hakeutui käsivarttani vasten jatkamaan unia <3 Onneksi se on varattu muualle :D