Elvis alkoi oireilla ruokahaluttomuudella, satunnaisella ripulilla ja ikäviin paikkoihin pissaamisella viime syksynä. Käytin sen lääkärissä ja verikokeissa ei näkynyt mitään oireita selittävää. Kilppariarvotkin olivat viiterajoissa. Elvis sai hoidoksi kipulääkettä, mielialalääkkeet ja Feliwaytä. Näistä ei kuitenkaan ollut apua, vaikka muutama parempi parin päivän jakso niiden myötä tulikin. Elviksen vatsa ultrattiin 26.1.2018 ja siellä näkyi yksi infarktiarpi munuaisessa ja suolistossa merkkejä joko kasvaimista tai kroonisesta tulehduksesta. Olisimme voineet kokeilla vielä lyhyttä jaksoa kortisonilla, mutta en lähtenyt enää siihen, koska Elvis oli alkanut jo inhota lääkkeiden ottamista sen jälkeen, kun kilpirauhaslääkityksen lisäksi piti alkaa niellä muut rohdot. Pahimmillaan se jo juoksi minua karkuun kun lähestyin sitä, pelätessään tulevansa lääkityksi. Se oli pudottanut turkkinsa eikä jaksanut enää sitä hoitaa. Ihannepainossaan viisikiloinen kissa painoi enää juuri ja juuri yli kolme kiloa.
Olen jotenkin kauhean onnellinen varsinkin nyt, että Elvis rohkaistui viime kesänä ulkoilemaan omalla pihalla. Tuskin tuo tiesi, että kesä jää hänen viimeisekseen tässä elämässä ja mahdollisuus on viimeinen. Mutta ennen hädiksi terassilla hetken piipahtamaan uskaltautunut kissamies seikkaili tunteja pitkin pihaa, harakoiden naurua ihmetellen, hyönteisiä jahdaten ja syreenien alla torkkuen.
Eilen Elviksen tuhkat tulivat kotiin odottamaan kevättä. Kunhan lumi sulaa ja maa pehmenee, Elvis pääsee nukkumaan ikiunta samaisten syreenien alle omalle pihalle.
Kauniita unia Pieni Rakas, meillä on sinua iso ikävä...
Kiitokset Haukiputaan Evidensialle ja Eläinlääkäriasema Herttaiselle Elviksen hellästä hoidosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti